Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

...kuutonen, seiska ja Laineen Reiska. Niin että montako koiraa meillä nyt olikaan?! Ojalan laskuopin mukaan kolme, mutta ääni, liike ja aussiekerroin otettuna yhtälössä huomioon, sisällä noin yhdeksän ja ulkona himpun verran vähemmän. Toma tuli maaseudun rauhaan pauketta ja levotonta seuraa pakoon. Että se siitä maaseudun rauhasta sitten. Että voi olla äänekästä ja vikkelää sakkia! Lähdettiin kolmikon kanssa lenkille ja entiseen malliin meno yltyi holtittomaksi. Ensimmäisen kilometrin ajan Hippa roikkui Toman niskassa kuin kiinni kasvaneena ja Jatsi räyhäsi poliisitätinä. Hämärässä eestaas pomppiva valtava ärisevä möykky olisi karkottanut kenet tahansa. Pikkuhiljaa miehinen uros Toman sisällä sai tulta alleen ja Hippa joutui vuorostaan pakenemaan. Siitä se tasapaino löytyi. Koirat saivat tasapuolisesti poikien aamulliset ruuantähteet. Tytöt saivat kupit ensin eteensä. Toma yritti uskotella minulle, että kyllä hän saa kotonakin hyökätä kupille ihan tuosta vaan. Onneksi minua oli valist

Johan oli markkinat!

Viisas oppii kerrasta, tyhmä ei toisestakaan. Entäs minä? Keskivertokamaa. Kesällä Kolin Erämessuilla otin turpiini ja nyt piti mennä vielä vähän isommille markkinoille kokeilemaan korumyyntiä. Plussalle pääsin, mutta kyllä ne oppirahat on nyt maksettu, ei mahda mitään. Ei tule kolmatta kertaa. Joensuu Areenan joulumarkkinat ovat perinteisesti viikkoa ennen joulua. Menin sinne Marian kanssa, kun molemmat edustetaan samaa korufirmaa ja kiva oli kun oli kaveri mukana. Järjestäjien mukaan myyjiä oli yli 300 ja lauantaina kävijöitä noin 18 000. Millähän nekin lasketaan, kysyn vaan? No olipa miten oli, silti liian vähän väkeä että asiakkaita olisi riittänyt meidän kojulle. Korumyyjiä oli järjettömän paljon ja suurin osa väestä vaan hengaili ilman lompakkoa, saati ostoaikeita. Voi olla, että tuo megalomaaninen tapahtuma on liian lähellä joulua, että ihmiset ostaisivat sieltä lahjoja. Kuulin muutamalta muulta myyjältä, että kauppa olisi voinut käydä kiivaamminkin. Kiitoksia kaikille, jotka kä

Huumorintaju, missä olet...?

Kuva
Hippa on joulukoira. Se rakastaa tätä vuodenaikaa ja kaikkea kivaa mikä siihen liittyy. Tein tässä hienon, valaistun tilataideteoksen. Lyhty valaisi maisemaa ja mieltä koko pitkän illan. Seuraavana päivänä jääkuutiot oli järjestelty uudelleen. En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni. Eilen aamulla kävin kaupungissa muutaman tunnin ajan oleilemassa ja niin päin pois. Olevinaan asioita hoitamassa. Kuinka ollakaan, kotiintuloa siivitti jälleen pieni jännitysmomentti. Naisen (tai äidin) vaistoni oli oikeassa. Hippa oli ottanut pöydältä askertelutarvikkeita sisältävän laatikon ja purkanut lahjanauhakerät sieväksi sotkuksi. Petiään se oli piirrellyt kultatussilla ja syönyt sen. Hopeatussi oli pelkästään syöty. Saattaa olla, että juhannussiivouksen aikaan löydän sohvan pohjasta tai pianon takaa hopeaisia keskisormia ja kirkkoveneitä. Koko komeuden se oli kruunannut pienillä kimaltavilla tähdillä. Sen jälkeen tyyppi oli varmaan ajatellut, että näin hienoja koristeluja ei se ikävä täällä a

Pikkujouluna riehutaan, että jaksaa jouluna rauhoittua

On taas se aika vuodesta. Josepan pikkujoulu noudatti viimevuotista kaavaa sekä paikan että ohjelman suhteen. Aadassa ruokalajeja riitti jälleen yllin kyllin ja hyvää oli. Työn ja vapaa-ajan yhteensovitusongelman takia järjestelytoimikunta turvautui viime vuoden tunteita kuumentaneeseen koiratietokilpailuun, mutta hieman uudistetulla tavalla. Pöytäkunnittain oli joukkueet eikä tappelua tullut. Kaikki osallistujat saivat suut makiaks. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi Hyllyvä suo -niminen näytelmä, johon valittiin ensin roolit ja Sonjan lukeman tarinan mukaan näyttelijät improvisoivat. Viime vuonna esitin vaativan luonneroolin telttana, joka oli kevyttä kauraa tämänvuotiseen rooliin verrattuna. Liekö Jennalla ollut näppinsä pelissä, kun minulle osoitettiin Leijuvan sumun osa. Tarinassa oli suon ja synkän metsän lisäksi kuiva varpu, hirvi, metsästäjä ja mikrouuni. Koko juonta en tähän naputa, koska se on löydettävissä googlettamalla. Näytelmässä oli kriittiset hetket menossa, kun kab

Tiistain toivotut

Kuva
Facebook, tuo persuksille potkimisen lahja maailmalle, välitti tietoa Hippaan kohdistuvista kuvatoiveista. Saamanne pitää ja terkkuja Sannalle. Klikkaamalla näkyy mukavammin. Mikähän siinä on, että kahta aussieta ei saa yhteen kuvaan järkevän näköisinä? Sen sijaan yksi osaa aina olla kuvattavana oikein sievästi. Söpöliini!

Arvoituksellinen Atte ja muita outoja otuksia

Katselin eräänä päivänä Pirkkaa ja ihastuin lihapullavuokareseptiin. Näytin kuvaa Atelle. "Aattelin tehä illalla tämmöstä ruokaa, käviskö?" "Joo tee vaan." Kun ihanantuoksuinen vuoka oli pöydässä, viimeksi äänessä olleella oli kommentti valmiina: "Yäk minkä näköstä, en syö!" "Mutta miehän kysyin että voinko tehä tämmöstä ja sie sanoit että siitä vaan." "Niin sanoin, mutta en sanonu että söisin sitä." Niin. Tunnen itseni tyhmäksi sekä kaksi- että nelijalkaisten lasteni rinnalla ja jo ajat sitten sanoin, että jos pojat olisivat koiria, ne olisi aussieita. Voi sitä järjen juoksua! Tänä aamuna oli toisenlainen keskustelu. "Miten vaniljasta tulee vaniljaa?" "Niin että mitä häh?" "Että miten siitä mustasta tulee valkosta?" "Jaa siitä. Ne mustat jyväset on vaniljaa ja jos tehhään esimerkiks oikeeta vaniljajäätelöö niin siinä on niitä mustia pisteitä. Jos se jätski on ihan valkosta niin siinä on vaan aromiaine

Lukijat

Siis mitä ihmettä?? Huomasin tuossa hetki sitten, että hallintapaneelissa vai mikä hää nyt ikinä onkaan, on kaksi lukijaa! Hip hei! Nakkasin heidät etusivulle ja te kaikki arvoisat muut, seuratkaapa esimerkkiä! Hee, tämähän oli mielenkiintoinen juttu että voi niinkun ilmoittautua blogin seuraajaksi. En ole yhtään aikaani jäljessä, enhän? Olen niin paljon edellä, että laahaan jo perässä.

Leppoisa lauantai

Kuva
Vapaa viikonloppu, no, ihan vähän töitä mutta siinä se sivussa meni. Sovittiin Jennan kanssa treffit muuntajalle kymmenen kieppeillä. Pennut repesivät riemusta toisensa nähdessään. Jatsi urmutti välillä olevinaan poliisina, mutta kyllähän sekin oikeasti noista kakaroista tykkää. Me vaan käveltiin ilman ihmeempiä suunnitelmia, mutta suuntavaiston perustella tuli tehtyä justiinsa sopiva lenkki. Raskasluminen hanki antoi vähän vastusta kaksijalkaisille, mutta Jatsi se vasta otti homman urheilun kannalta. Ne valtavat lumipallot jalkakarvoissa toimi nilkkapainoina ja personal trainerina. Hipasta piti ottaa korvanhörötyskuva. Linssi taisi olla vähän huurussa... Minulla oli juttukeikka kahdelta Suhmurassa, joten mentiin Jennan kanssa heille ihmettelemään. Harri oli juuri herännyt ja kahvinkeitossa, joten minäkin sain aamuteeni. Siinäpä vasta mukava miekkonen! Ei ole ollut aiemmin kunnia tavata, mutta Harri lukeutuu niihin ihmisiin, joihin tutustuu heti välittömästi. Juteltiin kuin vanhat tutt

Lunta ja lääkärikeikkaa

Marraslumi ei maassa pysy. Siihen on luotettava, koska minulla ei ole aikomustakaan kolata tuota ihanan valkoista, mutta tonnin painoista pihalla makaavaa massaa yhtään mihinkään. Ajelen vaan autolla eestaas pitkin pihaa, että tallautuu ja sulakoon loput. Hyötyliikuntani alkaa pakkaslumen tultua. Tänään käytin koirat Ahon hienolla uudella vastaanotolla. Hipalla olen epäillyt nenäpunkkia, mutta nyt ei mitään oireita tietenkään ole ollut viimeiseen viikkoon. Reseptin sai kuitenkin varmuuden vuoksi. Jatsilla oli silmäpeilaus ja simmut ovat terveet edelleen. PPM ei häviä, muttei lisäännykään. Näin samalla reissulla mielenkiintoisen koiran. Voisin vannoa sen olevan värin perusteella ajokoiran ja ruumiinrakenteen perusteella salukin yhteistyön tulos. Olisipa aika kätevä metsästyskoira tämmöiselle, jota ei kiinnosta aseenkantolupaa hankkia. Voisi pistää koiran jäniksen perään, kun sehän saisi pupun juoksemalla kiinni. Sitten vaan napsauttaisi niskat poikki ja toisi minulle. Nylkeminen ei tosi

Taas uusi hoitokoira

Kuva
Jatsi pääsi eilen pitkästä aikaa hierojan käsittelyyn. Selkä oli jälleen jumissa, mutta jalat onneksi ei. On se uskottava, että kun Hipan kanssa leikkiminen loppuu niin silloin on isosisko kipeä. Aloin jo vakavasti harkita koirahierojakoulutukeen menoa ja into vain lisääntyi, kun kuulin Hannen pyrkivän samaan paikkaan. Hyvä kun ehdin ääneen ajatella asiaa, niin muutamat olivat jo suunnilleen varaamassa aikoja koirilleen. Kiva tietää, että asiakkaita on odottamassa. Senja ja Jyry tulivat Espoosta näille nurkille syyslomaa viettämään ja toivat Lion meille hoitoon ainakin yhdeksi yöksi. Outoa kun talossa on uros, joka on kuitenkin niin rauhallinen, ettei ymmärrä ollenkaan näitä minun vilkkaita tyttöjäni. Illan se vietti eteisessä sen oloisena, että voisi lähteä kotiin vaikka heti eikä ruoka maistunut. Annoin olla rauhassa ja käskin omianikin jättämään Lion rauhaan. Kerran se kävi yöllä kysymässä minulta, että joko nyt viet minut kotiin. Aamulla se oli ihan entisensä eikä vierastanut näitä

Luonteenpiirteitä...

Kuva
On se ihanaa kun minulla on Unelman tytär Jatsi, joka on ihan kuin äitinsä kaikkine kotkotuksineen. Minun kultamuru! Sitten on Pamin tytär Hippa, joka on ihan toisenlainen tätiinsä nähden, mutta yhtä ihana. Pamistakin tykkään aivan kuin omasta koirasta ja siksi on ihanaa kun omistan sen tyttären. Ajattelin, että saisin Pamin tyylisen suoran ja rehellisen koiran, mutta kas kummaa. Pieniä unelmamaisia keekoiluja puskee siinäkin otuksessa pintaan. Esimerkiksi eilen Jatsi halusi ulos vähän väliä. Tähän asti Hippa on ollut juonessa mukana tyyliin "ai ulos, joo, mennään heti ja mitä pikemmin sen parempi!" Entäs nyt? Jatsi menee ovesta pihalle ja Hippa tuntumassa mukana, mutta kääntyykin kynnyksellä takaisin ja katsoo minua mummonsa tyyliin "antaa vaan Jatsin olla ulkona ja ollaan me ihan kaksistaan, jooko? Tehhään jotain kivaa tai köllötellään sohvalla!" Juttelin tässä Virven kanssa kun hän kertoi naksutelleen Watille ja se toimii tosi hyvin. Minä tuskailin, että Hippa ei

Synkkiä ajatuksia jälkimetsässä

Kuva
Miimiltä tuli aamulla tekstaritiedustelu, lähtisinkö jäljelle ja lenkille. Hoo, niin kiirettä ei ole että kieltäytyisin moisesta ja nyt ei ollut kiireestä tietoakaan. Mentiin Nauvikselle, jossa tallasin Pamille jäljen sillä aikaa kun Miimi teki Unelmalle metsäjälkeä jäljittelevän jäljen, Jatsille pitkän tavallisen ja Hipalle lyhyen namijäljen. Jana oli noin 40-metrinen ja sen suoritus aikamoista haahuilua. Jatsi teki kaikki sähläykset, mitä siinä vaiheessa voi tehdä eli eteni ei-niin-järin-suoraan, ylitti jäljen ja otti takajäljen. Hm. Jäljen eka suora oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä keppiä noussut ensimmäiseen puoleen kilometriin. Ei siis niin merkkiäkään ilmaisusta. Sitten se mahtijäljestäjä kurvasi jyrkän uukkarin takaisin päin ja eteni mitä kummempaa mutkittelua tiheikköön. Ajattelin, että mitähän tästä tulee ja onko sillä hajuakaan koko hommasta. Eihän siinä auttanut muu kuin seurata perässä. Iäisyydeltä tuntuvan ajan ja matkan jälkeen nousi ensimmäinen keppi. Jatsi toi sen voiton

Karhuja ja sukulaisia

Kuva
Naapurin kuivurilla on käynyt karhu jyviä napsimassa. Jostain kuulin, että niitä olisi peräti kaksi näillä maisemilla. Olkoot vaikka minkälainen katras, mutta jos ne nyt kuitenkin osaisi pysyä syrjemmällä. Lauantaina Jenna kävi Toman kanssa meillä. Sukukokous järjestyi, koska Unelma ja Pami olivat meillä viikonlopun ajan hoidossa. Voi sitä riemua, kun pennut näkivät äitinsä! Lenkille lähdettiin eikä karhusta ollut riesaa. Ei mikään järkevä nalle tule semmoisen rähinän lähelle. Hohhoijaa noita kakaroita... ... ja häntääkin on aina suut ja silmät täynnä! Nyt survotaan tyttöporukalla tää poju kanveesiin! Tuon saat kuule systeri takasin! Ei riemulla rajaa kun värisuoralla ajaa! On ne vaan niin ihania, ettei osaa kuvitella elämää ilman aussieta. Lenkin jälkeen kahviteltiin ja sitten vielä vähän treenattiin. Hippaa, Tomaa ja Jatsia. Jatsille edelleen lussupallotreeniä naksun kanssa ja neiti oli innoissaan. Hippa sai myös kuunnella naksua, joka kuuluikin nyt Jennan suunnasta. Katsekontaktia h

On se ilimoja pitäny

Nurmikko piti leikata viimeisen kerran tältä kesältä jo ajat sitten, mutta saakos tässä talossa kukaan mitään aikaiseksi. Se on se Emmie, joka poikien pahat teot aina tekee ja ilmeisesti sama tyyppi, joka jättää minun hyvät työt tekemättä. Nyt sataa joka päivä niin, ettei ole järkeä edes harkita leikkurointia ja leikkurin tukkimista. Se siitä. Tänään oli perinteinen Liperin Leipäpäivä, joka on pikku tapahtumasta paisunut mahdottomiksi markkinoiksi. Minähän nykyään liikun siellä, missä rahakin liikkuu. Kumma juttu, mutta ei se juuri minun kassalippaaseen liikkunut. Porukkaa oli ihan pipona, mutta tyypilliseen tyyliin "vaan kattelemassa". Kattelisivat niitä ropoja sieltä lompsan pohjalta eivätkä miihailisi muuten vaan. Kiva siinä seisoskella hymyilemässä kuin jakoavain mokomille saitureille. Jos myynnistä vähennetään paikkavuokra, verot ja tavaran hankintahinta, tulos saattaa hyvinkin olla iloinen nolla. Sen tosin aikanaan tietää paremmin ihana kirjanpitäjäni Netta, joka on van

Lussupallo vaihteeksi vauhtiin

Kuva
Saisiko rahaa helpommin jos perustaisi rahapajan? Ei varmaan, kun kaikkia asioita ei ole edes tarkoitettu helpoksi. Rahanteossa on viime ajat menneet ja ettei sekään olisi liian helppoa, piti pikkuisen sairastaa siihen sekaan. Mitäs tuosta. Sitä ennen piipahdin pikaisesti Miimin järkkäämillä aussietreffeillä Päivilänvaaran hulppeissa maisemissa. Notski oli valmiina makkaranpaistoon ja paikalla oli varsin vilinää. Yltiöystävällinen Lily tunki suunnilleen syliin heti kun sain auton oven auki. Paikalla oli uusi tuttavuus Vuk, joka oli näköjään siinä seurassa kuin kala vedessä. Miksipä ei olisi ollut. Hipalla ja Tessulla kävi jutut heti yksiin. Muilla oli kiire pois ja kun itse tulin myöhässä, Mirka jäi seurakseni ihmettelemään. Kuvasin pentuja ja yritettiin ihan poseerauskuviakin, mutta vaikeaa se oli. Ei tuonikäisillä oikein ole kärsivällisyyttä olla mieliksi täydellisyyttä tavoittelevalle kuvaajalle. Loputkin kuvat löytyvät täältä On se kiva kun kaikki treenaa koiriaan. On tullut laisko

Blondi toimittaja taas vauhdissa

Tein Heilille keikkaa ja kävin kylällä ottamassa yhden tylsän kuvan. Parkkasin auton tienposkeen ja kun lähdin ajamaan, kuului kummallista kolinan sekaista kahinaa. Jarrut ovat vinkuneet palojenvaihdosta lähtien, mutta nyt sitä ei kuulunut ollenkaan tämän uuden äänen takaa. Ihmettelin kovasti, että mikä kumma voi tehdä tuommoista ääntä. Jarruttaminen tai kääntyminen ei pahentanut sen enempää kuin parantanutkaan vaivaa. Tyypillisenä hälläväli'istinä ajattelin passatin kestävän muutaman kilometrin matkan kotiin, mutta pelkkä uteliaisuus sai minut jo Särkijärventien haarassa kurkkimaan alustaan. Ja mitä siellä näkyi! Toivoin maan nielevän minut autoineni ennen kuin tulinen myötähäpeän puna olisi sytyttänyt Harrikkamiehen mökin palamaan. Pajuinen aurausviitta oli takertunut johonkin alustan ja pakosarjan väliin ja sojotti apukuskin puolelta suoraan sivulle. Onneksi ei ollut jalankulkijoita liikkeellä. Minähän olisin räpsinyt reppanoita kintuille ja pahimmassa tapauksessa huonojalkaisim

On tässä olevinaan kiirettä pitänyt

Koirien kanssa en ole puuhaillut mitään lenkkeilyä ihmeempää. Hipalle piti kilahtaa tosissaan, että älysi lopettaa sisälle pissimisen. Ei se juupelin jästipää hiffannut sitä ilman kunnon ravistelua. Muuta hommaa on riittänyt ihan piisalle asti. Päätin lopettaa valtion säälirahojen vastaanottamisen ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi. Toiminimihakemus on vetämässä ja julkaisen sen sitten, kunhan varmistuu ettei nimeä joku ääliö ole varannut. Ei ainakaan Mr. Googlen mukaan ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Se on niin looginen nimi, että paremmin minut tuntevat varmaan sen helposti saattavat arvata. Juups. Näistä jälleenmyyntihommista olen joskus jo maininnut, mutta nyt niihin löytyy viereisestä linkkilistasta lisäinfoa, jos ketä kiinnostaa. Erinomaista tässä tilanteessa on se, että saan tehdä myös toimittajan hommia ja lähettää eri tahoille niitä kivoja lappusia, jota laskuiksi kutsutaan. Toistaiseksi olen tehnyt keikkaa vaan Heilille, jossa minun takuuvarma työn tulos on hyvin tiedoss

Kaikkeen sitä bloggaaja törmääkin!

Glam with M No tuota... hmmm. Menin sisäisesti sanattomaksi. Jokainen saa tietysti tehdä elämällään mitä haluaa, mutta ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna joku pikku seikka ei ole ihan kohdallaan. Äkkiä katsottuna ja vähän kauempaa kuvassa on ihan kaunis nuori neito, mutta tekstin (varsinkin vanhempien postausten) lukeminen rapisuttaa jotain alas. Muovia? Itsetunnon rippeitä? Aloin miettiä, että mitä muuttaisin itsessäni jos rahaa olisi rajattomasti. Tuon bloggaajan mielestä minussa on varmasti jotain pahasti vialla kun lopputulos oli, että en oikeastaan mitään. Mä oon mikä oon. Noo, nämä mahan päällä roikkuvat römpöttimet voisi olla roikkumatta, mutta en minä heitä tähän hätään vielä mene saksituttamaan pienemmiksi. Käyn salilla ja muutan rasvakudosta lihaskudokseksi, ja luotan vakaasti että se auttaa. Saattaispa sillä harrastuksella olla muitakin terveydellisiä vaikutuksia. Ajatusleikkiä itseni kanssa pelaten tuumailin, että mitä tekisin jos joku Gläm Äm tulisi kaupungilla vastaan ja

Kylläpä tiesi jälkeä ajaneensa!

Tänään oli viimeiset viralliset jälkitreenit. Sillä aikaa kun jäljet vanhenivat, iltaa juhlistettiin nyyttärihengessä erilaisilla herkuilla. Vaikka kulunut kesä oli jonkin aikaa lämpötilan puolesta aika rankka, ryhmäläiset edistyivät tosi hyvin. Suzy-bokseri oppi ilmaisun ja rauhallisempaa jäljestystä, kun taas Moona-snautserilla kasvoi varmuus ja taistelutahto huimaa vauhtia. Ohjaajatkin kehittyivät samaa tahtia. Hyvä tytöt, tästä jatketaan! Minä tallasin Moonalle suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen ja Moona teki tarkkaa työtä. Sen helpommin luettavaa koiraa tuskin on. Miimi oli myös mukana ja teki Suzylle janaharjoituksia. Yksi ainakin meni tosi hyvin, joten siitä se lähtee. Susanna tallasi Hippikselle jäljen, joka olisi voinut olla pitempikin, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Kotona olen tehnyt pitempää jälkeä, joten välillä voi ottaa kevyemmin. Varsinkin kun kyseessä on suht nuori koiranalku. Entäs Jatsi? Näytti tänä iltana aussiemaiset temppunsa. Pyysin Marjoa tallaamaan jälje

Siitä se lähtee...

Kuva
On niin kiva luulla kaikkea. Luulin itseäni hyväksi laumanjohtajaksi, mutta kaikkea muuta. Luulin Hippaa fiksuksi pennuksi, joka uskoo kun sanotaan jo puolesta sanasta. Tämänhetkinen totuus on se, että hän tekee mitä lystää ja minä siivoan. Eilen illalla oli äidin luona korukutsut ja mitä löysinkään kotiin palattuani? Lautasen puolikkaan pöydän alta ja toisen puolikkaan muutaman metrin päästä Hipan pediltä. Tänä aamuna ennen piirinmestistalkoisiin lähtöäni käytin koirat kävelyllä, pesin tassuista hiekat pois ja huuhdoin kylppärin lattian sen jälkeen. Sillä välin Hippa oli kipaissut vinkupossun kanssa ruokapöydälle istumaan! Palasin Pärnältä pahoin aavistuksin, joten järkytys ei ollut suuren suuri: Yksinkertainen selitys tähän on tietenkin se, että leikkiessä tuli pissahätä ja juuri sisäsiistiksi oppinut pentu yritti tietenkin siivota jälkiään. Oma syy kun jätin oven auki saunan välikköön, jossa oli saunapuut ja puukengät. Tästä oppineena en jätä vessankaan ovea enää auki. Minkäs sellul

Vieraita keppejä, yäk!

Eilen oli sarjassaan erittäin hyvät, ellei jopa täydelliset jälkitreenit! Tallasin Marjon Moonalle semmoisen sopivan pitkän jäljen ja Marjo puolestaan Jatsille ehkä vajaan kilometrin jäljen. Odotellessa otettiin esineruutua. Jatsi lähti vauhdilla ja toi rukkasen. Toisella lähetyksellä se ilmaisi hanskan, mutta ei tuonut. Sen sijaan matkan varrelta poimi putkenpätkän ja toi sen. Kolmannen lähetyksen varmistin ampaisemalla itsekin ruutuun. Kateus teki tehtävänsä ja hanska lähti Jatsin mukaan. Vauhdilla takaisin ja kunnon palkkaukset. Hyvä, koira alkaa olla kunnossa ja ilo palautuu tähänkin hommaan. Hippakin kävi ruudussa. Pidin sen hihnassa ja annoin vain tutustua tilanteeseen. Se meni siksakkia jälkiä pitkin ja bongasi esineet, mutta ei osannut niille sen enempää tehdä. Se olikin ensimmäinen keikka ruudussa ja riitti ihan hyvin. Makkarajäljen se ajoi hienosti. Makkaroita oli välillä tiheään, välillä vain muutaman askeleen välein. Vauhtiakin piti hidastaa kun neiti olisi kaahannut muuten

Positiivisuuspläjäys

Kuva
Tämä päivä on aamusta lähtien ollut ihan mahtava! Jatsi on toipunut ja toipuu edelleen. Ennen näkemätön kuva tästä pariskunnasta, joka lopettaa illan ja aloittaa aamun nykyään painimalla. Hippa on NIIN onnellinen, ja minä myös. Kimmolla on tässä koneessa oma kansio, mihin kirjoittelee omia juttujaan. Tänä aamuna innostui taas siihen hommaan. Opastin alkuun ja meniin odottelemaan tulevaa Pulitzer-palkintoa, jonka turvin poikani minut elättää kunhan vähän vielä treenaa. Eikä tässä vielä kaikki. Miimi aloitti Mary Kay -jälleenmyyjänä ja sai tuskalla ja vaivalla houkuteltua minut mukaan. Ensimmäinen kokeilu Miimin luona vakuutti minut heti, että ihonhoito voi olla myös miellyttävää. Tähänastiset kokemukset ovat lähinnä sitä luokkaa, että voi itku kun pitää pestä naamaa ja rasvata tällä ja tuolla eikä siitä saa muuta kuin töhnäisen olon. Sain pari päivää sitten oman aloituspakettini ja olen käyttänyt näytepakkauksia aamuin illoin. Vähänkö näytän hyvältä! Arvoisat siskot, Mary Kay -ihonhoit

Ollaan jäljestetty, joo joo!

Jälkitreenienkin postaukset kulkevat jäljessä. Ihme juttu. Viikko sitten torstaina Miimi tuli jälkitreeneihin ja tallasi Jatsille noin kilometrin pituisen jäljen jo hyvissä ajoin ennakkoon. Jana oli yli 40-metrinen ja kauhistelin sen pituutta. Sähläämiseksihän se meni. Kun en osaa opettaa koiraa etenemään suoraan niin sitten en osaa. Jäljen se sentään poimi vaihteeksi oikeaan suuntaan ja keppi nousi tehokkaasti. Eka kulma oli terävä ja siinä pyörittiin kissanpolkat ja muut masurkat moneen kertaan, ennen kuin suunta selvisi. Loppu ei ollutkaan kuin mennä vaan. Kaikki kepit nousivat ja nenä pysyi hyvin jäljen päällä. Kiitos Mimille erinomaisesta jäljestä! Eilen tein itse Jatsille suunnilleen samanpituisen jäljen ja omasta mielestäni vieläpä hyvin selkeän kulmineen päivineen. Metsä oli ihanteellinen, juuri ja juuri sen verran kostea ettei askeleet jääneet näkösälle ja lämmintä 20 astetta. Janan tein ihan lyhyen, että se edes tämän kerran menisi suoraan, mutta ei. Viisitoista metriäkin oli

Onnea Jatsi 7 vuotta!

Jälkijunan viimeisessä vaunussa matkustava bloggaaja onnittelee koiraansa pari päivää myöhässä. Ehkä päivänsankari ei ota nokkiinsa. Kyllä se aika menee nopsaan kun taakse päin kurkkii. Sankari ja pikkusisko saivat kakkua ja menin ulos kuvaamaan sen syöntiä. Ihme juttu, mutta just sillä hetkellä auringon eteen änkesi jostain niin synkkä pilvi, että kuvasta tuli musta kuin muurinperä jouluna. Olkoot, onhan noita kuvia. Maksalaatikko menee tunnetusti äkkiä alas ja toista lootaa en kuvauksen takia lähtenyt ostamaan. Hieronta ja venyttely on tehnyt tehtävänsä, vaikka sitä tehtävää vielä riittää tästä edeskin. Synttärinsä kunniaksi Jatsi teki Hipasta maailman onnellisimman pennun, kun alkoi toden teolla leikkiä sen kanssa. Eilen pitivät iltavillit ja tämä aamu alkoi myös painimalla. Jatsi pitää hurjaa ääntä leikkiessään ja Attea pelotti kun luuli, että ne tappelevat. Istuttiin siinä kaikessa rauhassa katselemassa ja kerroin, mikä ero on leikillä ja tappelulla. Kuin tilauksesta Hippa innostu

Yksi ystävä poistui

Kuva
Mari kertoi eilen, että Wallun epilepsia on pahentunut eikä lääkitys enää pure. Hän teki päätöksen, joka ihmisellä on oikeus tehdä uskollisimman ystävänsä parhaaksi. Menin aamulla Rantakylään jättämään Wallulle viimeiset jäähyväiset. Vastassa oli pieni ruskea pyörremyrsky, joka tervehti riehakkaaseen tyyliinsä. Koko koirannaama naurussa se nuoli kyyneleet silmistäni ja sitten leikittiin piippaavalla kärsäkkäällä. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se jaksoi säilyttää iloisuutensa ja huumorintajunsa aina kun siihen oli vähänkin aihetta. Jatsi inhosi aluksi Wallua sen äänekkään räyhäämisen takia, mutta aikaa myöten niistä kasvoi kaverukset, joiden älyllinen mittelö oli vertaansa vailla. Ei ole väliä kuoleeko koira vanhuuttaan vai joudutaanko se lopettamaan jo nuorena. Kun elämäntehtävä on täytetty, on vain osattava päästää irti. Tuska kestää aikansa, mutta muistot säilyvät ikuisesti. Hyvästi, rakas Wallu! Opetit meille niin paljon. Kiitos siitä.

Utua ilmassa ja päässä

Kuva
Mitä olen viime aikoina puuhaillut? Missä ollut ja kulkenut? Kuka oikeastaan olen? Tällä hetkellä tuntuu kuin pääni olisi viety ulkoavaruuteen ja ufomiehet laittaneet tilalle herneillä täytetyn posliinipilkkumin. Kun posliiniin ei hermoradat ja muut inhimilliset koneistot tartu, pilkkumi on pudonnut, särkynyt siruiksi ja herneet vierineet pitkin lattioita. Jos asuisin 25 neliön yksiössä, pieniä kohtaamisia voisi sattua. Mutta kun kartanoni on kuin tori (herneen näkökulmasta katsottuna), ei voi odottaa järjellistä käyttäytymistä. Siellä se herne etsii kaveria, kirjaimellisesti. Helpompi olisi haalia pitkin piennarta levinneet Hujasen eväät kasaan kuin saada minun yliskamarin tapeteista kuviot kohdistettua. Onneksi joku luotti ja tarjosi vastuullista tointa epätodellisuutta torjumaan. Johanna lähti porukoineen laivareissulle ja kysyi, ottaisinko Jessen hoitoon. Jee jee Jesse, suostuin ilomielin. Mökillä oli mukavampi viettää aikaa ja siellä oltiin. Jesse tykkää Hipasta ja leikittäisi, jo

Vauhtia maalla ja merellä, rentoutus keittiönpöydällä.

Kuva
Menneenä lauantaina ei ehtinyt ikävä yllättää. Sovittiin pentutreffit Rääkkylään Tuunaisten kesäpaikalle ja samalla pidin myös koruesittelyn. Jenna ja Toma tulivat myös mukaan. Tosin meille tuli reissu mutkan kautta, kun edellisenä iltana lomanaloittajaisia juhlinut Jenna haettiin varmuuden vuoksi kyytiin. Mikäs siinä, kyllä passatti kulkee kun vaan käskee kulkemaan. Toma ja Hippa aloittivat painimisen ja sitä jatkui koko matkan ajan. Lehmosta Rääkkylään oli sentään tunnin matka ja perillä Romeo liittyi lystiin mukaan. Hei, nyt liikkumatta! Jatsi-täti on pahana! Hippa osasi välillä huilatakin. Pentillä oli varastossaan ajopelejä, jotka alkavat näinä päivinä olla arvokasta kamaa. Ihan tuli nuoruus mieleen kun pääsi pikku-Suikilla ajamaan. Omaa mopoa minulla ei tosin ikinä ollut, mutta on siitä silti kauan kun moisella vehkeellä olen ajanut. Jonkin verran aikaa oli Jennallakin viime ajeluista ja Pentti opasti alkuun. "Ai mikäs tää hanikka olikaan?" Suosittelin tyytymään ykkösel

"Ei lämmin luita riko"

Kuva
Yleensä vanhoissa viisauksissa asuu viisaus, mutta tuo yllämainittu on kyllä täyttä soopaa. Varsinkin jos vanhuksista puhutaan. Näillä helteillä jo nuoremmiltakin saattaa taju kaikota ja jos sillä hetkellä sattuu vaikka olemaan laskeutumassa Kolin maisemapolkua jyrkimmässä kohdassa niin takuulla luita rikkoutuu. Parempi viettää siestaa. Kaikkien aikojen lämpöennätys mitattiin tänään Joensuun lentoasemalla, joka muuten sijaitsee Liperissä. Olen todella ylpeä liperiläisyydestäni, kun elohopea uutisten mukaan kiipesi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 37,2 asteeseen. Meillä mittari näytti "vain" 35 ja rapiat. Ja... asiaan. Eilen Jatsi pääsi hierojan käsittelyyn. Marika tuli puolilta päivin ja kellautettiin koira ruokapöydälle kyljelleen. Se oli jo moisesta tempusta aivan pöyristynyt, saati sitten kun alkoi käydä kipeästi puolella jos toisellakin. Lyhyesti sanottuna koko selkä oli jumissa niskasta pakaraan ja selkeitä kipupisteitä oli useita. Myös kaikki raajat olivat kireitä. Seu

On sitä ennenkin menty leirille oppimaan eikä suorittamaan

Kuva
Aussieleiri on vuoden kohokohta, mutta nyt se on tältä vuodelta jo takana. Viime sunnuntaina ampaisin tyttöjen kanssa matkaan ja matka meni mukavasti. Perillä oli lähes epätodellinen olo. Olenko tosiaan Suvirannassa? Totta se oli. Porukkaa valui paikalle, mutta kellään toisella ei ollut pikkupentua mukana. Hippa oli ainoa taaperoikäinen ja sai siis kaiken huomion itselleen. Sitä se osasi käyttää hyväkseen, mutta sosiaalistuipa samalla ihan juuria myöten. Miimi oli asetellut kansioon lukujärjestyksen, johon sai merkata nimen sen kohdalle, mitä halusi tehdä. Päätin mennä heti maanantaiaamuna verestämään Jatsin hakutaitoja. Kouluttajana oli Tanja Siniluoto, myös viestikisoista ennestään tuttu tyyppi. Silloin iski ensimmäinen oppi kuin naula päähän ja vielä kirveenhamaralla perään. Jatsi oli kipeä ja on edelleen. Se tiesi mitä piti tehdä ja intoa olisi ollut enemmän kuin liikkumiskykyä. Hansu heilui kameran takana ja sanoi, että oli kiinnittänyt huomiota Jatsin liikkumiseen jo tuloiltana.

Cool!

Ihanan viileää. Tänä aamuna 20 astetta ja pohjoistuuli. Jatsi nautti täysin siemauksin päästessään pitkälle lenkille ihan kaksistaan mamman kanssa. Niin nautin kyllä minäkin. Palataanpa eiliseen. Pojilla alkoi loma kun Markku haki heidät töistä päästyään. Minua alkoi yksinäisyys ahdistaa ja soittelin yhdelle jos toisellekin, josko joku haluaisi lähteä terassille. Pöh, kaikki olivat rokissa. Lippuja varsinaiseen rokkiin en hankkinut enkä aikonut mennä Sulo-klubillekaan, mutta sieltäpä vain itseni löysin. Johannan bongasin aikanaan ja Simokin oli maisemissa, mutta Sonjaa en löytänyt millään. Ylex-teltassa esiintyi Chisu enkä millään muotoa häntä fanita, mutta se olikin sivuseikka. Kahdella kympillä sain ostettua ihmisiä ympärilleni oikein vilisemällä, että ei ainakaan tarvinnut yksinäisyyttä valittaa. On siellä vaan aina tunnelmaa. Loppuilta meni Tepon ja parin hänen kaverinsa kanssa. Olin reissussa useamman tunnin ja kotiuduttuani Hippa kömpi yläkerrasta alas. Oven jätin auki eteiseen,

Tilannekatsaus kohteesta Hippa

Tämän postauksen tarkoitus on vain pistää muistiin, missä mennään. Hipalla on nyt ikää kymmenen viikkoa ja kolme päivää. Jos aloitetaan luonteesta verrattuna Jatsiin. Hippa suhtautuu vieraisiin ihmisiin hieman pidattyvästi, mutta leppyy tosi nopeasti ja sitten kelpaa silitykset ja passaa jopa tulla syliin. Jatsi vastaavassa iässä haukkui vieraat pataluhaksi ja epäluuloisuutta riitti melko pitkäksi aikaa. Jatsin suhde minuun oli alusta lähtien suorastaan palvova. Se tuli iloisena luokse kun kutsuin, ja otti kehut ja silitykset ylenpalttisen onnellisena vastaan. Jos oli tarjota joku kuiva nappula, se oli pelkkää plussaa. Hippa on ihan toista maata. Vielä viikko sitten kutsuessani sitä luokse, se katsoi minua kyseenalaistaen koko jutun täydellisesti. Ei sille riittänyt palkaksi surkeat namit, saati pelkät kehut ja silitykset. Tässä on täytynyt ihan skarpata itseään opettamaan pennulle luoksetuloa niin, että taskussa on jotain tosi hyvää mukana. Onhan se hyvä minunkin oppia, etteivät kaikk

Sisarusten tapaaminen

Sovittiin Jennan kanssa sunnuntaisista pentutreffeistä jo aiemmin. Viime aikoina vallitsevan säätilan takia tuumasin, että tavataan meidän mökillä. Siellä on veden äärellä huomattavasti mukavampaa kuin meidän tuulettomassa pihassa. Sain hetken mielijohteesta päähäni, että kutsun myös Tessun emäntineen mukaan ja heille kävi hyvin. Mirka, Tessu ja walesinspringeri Petteri ehtivät ensin paikalle. Hippa ja Tessu muistivat heti toisensa, ja leikki alkoi. Tunnin kuluttua myös Toma liittyi riehuntaan ja lysti vaan lisääntyi. Jatsille iski myös blue merle -syndrooma päälle. Sitkeässä on sekin vaiva. Ei se inhottavaksi heittäytynyt, mutta selkeästi huomasi, ettei Toma olisi saanut tehdä mitään. Poliisi oli heti komentamassa jos vähänkin liikahti. Jatsin haukahtaessa porukka jähmettyi paikalleen ja heti kun selkänsä käänsi, vimmaaminen jatkui. Miten ne jaksoivatkin! Helteisiä kuvia löytyy täältä

Vahinko kiertämään

Mitä yhteistä on Itä-Afrikalla ja meidän kesämökin huvimajan pöytäliinalla? Minäpä kerron. Olin äsken laiturilla lukemassa Suomen Kuvalehteä. Siinä lehdessä sitä on hätä kädessä milloin missäkin päin maailmaa. Tällä kertaa Somaliassa ja jalkapallokentällä. Missä niitä kisoja nyt ikinä pelataankaan, en tiedä, muista tai jaksa välittää. Mutta Argentiinalla tuntui olevan hätä. Somalian paniikista en jaksanut lukea sen tarkemmin, koska siinä vaiheessa oli hätä kädessä itsellänikin. Tai oikeammin jalassa. Kuvalehden lepuuttaminen jalkojen päällä teki muiston etureisiini. Painomusteeseen pukeutuneena olin siis kävelevä kuvalehti eikä järvivesi riittänyt riisuuntumiseen. Äiti oli huvimajassa lukemassa päivän lehteä ja neuvoi, että ota nestemäistä pyykinpesuainetta ja pyyhi sillä. Jopa lähti! Seuraavaksi alkoi armas äitini valittaa, että ne musteet on nyt pöydän vahakangasliinassa. Eipä ole painopaikassa ainakaan pihistelty mustetta, kun sitä riitti joka paikkaan. Otin taas rievun käteen ja yr

Johan oli markkinat, jälkimetsässä ja Sotkumassa

Aapuaa, taas rästiin jääneitä juttuja vaikka millä mitalla! Kun ensin joku kertoisi, mitä olen tehnyt. Pitänee yrittää kaivella muistin pölyisiä sokkeloita. Tällä hetkellä se muisti riittää torstaiaamulle asti. Kävimme poikien kanssa Prismassa ostamassa merirauskut, semmoiset kelluvat patjantapaiset. Jos semmoisten avulla saa ipanat innostumaan uimisesta niin se on halpa sijoitus. Kaupungista palattua kopattiin koirat kyytiin ja suorinta tietä mökille. Jatsi meni uimaan pienen lenkin ja Hippa perässä. Ihan itse hoksasi, että jalat eivät ulotu pohjaan, joten piti pistää uimasille. Järvestä se kipaisi laiturille ja laiturilta vedessä kelluvan rauskun päälle. Siinäpä sitä riitti ihmettelemistä, kun seilasi moisella veneellä. Pudotin pennun järveen, josta se ui rantaan ja kipaisi uudestaan laiturille. Vaustia oli taas liikaa, eikä pelastavia kellukkeita näkösällä, joten järveenhän sitä taas päästiin. Pudota lumpsahti sujuvasti ja rantaa kohti osasi suunnistaa kuin vanha tekijä konsanaan. H