Positiivisuuspläjäys

Tämä päivä on aamusta lähtien ollut ihan mahtava!
Jatsi on toipunut ja toipuu edelleen. Ennen näkemätön kuva tästä pariskunnasta, joka lopettaa illan ja aloittaa aamun nykyään painimalla.



Hippa on NIIN onnellinen, ja minä myös.

Kimmolla on tässä koneessa oma kansio, mihin kirjoittelee omia juttujaan. Tänä aamuna innostui taas siihen hommaan. Opastin alkuun ja meniin odottelemaan tulevaa Pulitzer-palkintoa, jonka turvin poikani minut elättää kunhan vähän vielä treenaa.

Eikä tässä vielä kaikki. Miimi aloitti Mary Kay -jälleenmyyjänä ja sai tuskalla ja vaivalla houkuteltua minut mukaan. Ensimmäinen kokeilu Miimin luona vakuutti minut heti, että ihonhoito voi olla myös miellyttävää. Tähänastiset kokemukset ovat lähinnä sitä luokkaa, että voi itku kun pitää pestä naamaa ja rasvata tällä ja tuolla eikä siitä saa muuta kuin töhnäisen olon.

Sain pari päivää sitten oman aloituspakettini ja olen käyttänyt näytepakkauksia aamuin illoin. Vähänkö näytän hyvältä!
Arvoisat siskot, Mary Kay -ihonhoitotuotteet on oikeasti nerokas juttu! Se kasvojen raikas fiilis on parasta, mitä naisihminen voi housut jalassa itselleen tarjota.
Iso kiitos Miimille! Tästä on hyvä jatkaa.

Ja tänä iltana on korukutsut. Sain koivupöllistä ja katajasta tekemäni korupuun tuunattua entistä edustavammaksi. Kellään muulla konsultilla ei varmaan ole niin hienoa esittelytelinettä.

Kommentit

Miimi sanoi…
Noh noh, aika helpolla sain siut puhuttua mukaan, ja uskon, että olet paljon aktiivisempi siinä(kin) asiassa kuin minä! Mutta IHANA tuo Jatsin ja Hipan ystävyyden nouseminen ihan uudelle tasolle! =)
Unknown sanoi…
Repesin tuolle "mitä naisihminen voi housut jalassa itselleen tarjota"- kommentille :D Oot sinä kyllä niin hassu ;)
Hanna P sanoi…
Enkä oo vaan ihan vakavissani! Jos ilmaus on hassu, niin sehän on sama kuin myyvä ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla