Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Rallaati rallaa!

Jokin aika sitten aioin ilmoittaa Hipan viime vuoden rallytulokset Aussieyhdityksen vuoden koira -kilpailuun, mutta eipä tämä perin hupaisa laji ollut koko listalla. Kysyin, että mikä mättää ja sain vastauksen, että siihen hätään kukaan ei halunnut/kyennyt laatia pistelaskutaulukkoa. Onneksi avauduin tästä sopivassa seurassa ja niinpä muutaman rallyihmisen kanssa pidettiin muutaman tunnin chattikokous, jossa puntaroitiin asiaa. Tuloksena oli käyttökelpoinen laskelma, jonka hallitus pikaisesti kokoontuneena hyväksyi. Tulipa hyvä fiilis kun sai jotain konkreettista aikaan. Ei Hipan pisteillä voittoon ole kärkkymistä, mutta pääasia oli osallistuminen. Onpa nyt pitkästä aikaa  tullut tehtyä jotain edes jollain tavalla. Pitäisiköhän se taulukko printata seinälle kannustimeksi... No, treeni-into on taas pilkahtanut esiin täällä päässä ja Hipan päässä myös. Hain PoKSin pienryhmään ja pääsin myös. Eilen oli ensimmäiset treenit. Ajatuksena lähinnä se, että säännöllinen rutiini auttaa minu

Uuniton torppa on kuin kyrvätön sulhanen

Että pakkaspäivää vaan, kuten otsikosta voi päätellä. Tulihan se talvi lopulta ja ehkä piakkoin saadaan vielä luntakin. Onneksi tämä elämäni sulhanen on asiallisesti varustautunut. Uunista huolimatta meillä on ihan pirun kylmä. Tässä minun toimistossa on 14 astetta lämmintä, joten sukkelasti on naputettava ettei sormet kohmetu kesken juttujen. Vähän auttaa kun käy välillä ulkona haistelemassa -29 asteen lämpöjä. Aamulla piti käydä vessanpönttöön nojailemassa. En siksi että olisin kipeä vaan vesijohtoa sulatellakseni. Se menee seinän läpi kyökin puolelle ja siitä kohtaa se aina näillä pakkasilla jäätyy. Joko kökötän hiustenkuivaajan kanssa vessannurkassa tai sullon sen keittiön kaappiin hurisemaan. Tällä kertaa molempia ennen kuin tokeni. Eilen kävimme loppiaisen kunniaksi poikain kanssa Joensuussa testaamassa Pizzeria Roihu. Siitä paikasta olen kuullut vain pelkkiä kehuja ja nyt voin (ja nuoriso myös) ne allekirjoittaa itsekin. Kana-paholaisenhillo-vuohenjuustopizza oli äärettömä

Mennyttä ja tulevaa

Kuva
Joulu meni sen kummemmin toivottelematta, joten toivotellaan nyt muita asioita. Mitä jäi käteen viime vuodesta? Ei kovin kummoisia. Onhan se toisaalta saavutus olla työttömänä kokonainen vuosi putkeen, mutta omalla kohdalla otin sen hyvillä mielin vastaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on noussut jälleen kerran arvoon arvaamattomaan ja sitä minä enimmäkseen viime vuoden ajan tein. Ylimääräisen uupumuksen poisto-operaatio, sanoisin. Loppuvuodesta aloin jo orientoitua työnhakuun, mutta se on vielä vaiheessta. Katsotaan miten käy. Joka tapauksessa sekä henkinen että ruumiillinen minäni ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että molemmat haluavat töihin. Harrastusrintamalla koirien osalta meni kohtuullisen hyvin. Jatkoimme Hipan kanssa rallypuuhastelua ja saimme syksyn viimeisestä kokeesta RTK2-tittelin. Kokeet eivät yleisesti ottaen menneet kovin hyvillä suorituksilla, mutta enimmäkseen hyvällä mielellä ja se oli pääpointti koko hommassa. Pääsin PoKS:in rallyryhmään, jo