perjantai 8. heinäkuuta 2011

"Kassa palvelee klo 10 - 13." Ai niinku mitähh?

Meneehän se päivä näinkin. Yritän edelleen päästä eroon sekalaisten korujen varastostani, joten on tullut kierrettyä kaiken maailman markkinoita. Kävin Sotkuman kesäpäivillä kärventämässä selkääni, Outokummun torilla kärventämässä vähän lisää selkääni ja tänään olin vaihtelun vuoksi Joensuun torilla kärventämässä naamapuoltani.

Kauppa kävi laiskanlaisesti, mutta se ei ollut yllätys. Mukavat naapurit pelastivat paljon kun oli juttuseuraa ja tavaroitten silmällä pitäjiä vessareissun ajaksi. Oli oikein mukavaa ja kivasti tarkeni.

Kotiin palattua laskin kassan ja lähdin viemään tuoton pankkiin. Jo piti muuten eksyäkin eto matkalla. Aivottomana ajellessa kurvasin automattisesti kaupalle ja melkein olin jo nousemassa kyydistä kun muistin varsinaisen päämääräni. Ei silti, kaupassa piti myös käydä, mutta Viinijärven kokoisessa metropoliitassa kun lähtee pankkiin niin siellä saattaa vierähtää ja tällä helteellä maidot piimii sinä aikana autossa lojuessaan.

Kassalle päästyä ällistyin ylen ystävällistä ja palvelualttiutta uhkuvaa tervetulotoivotusta. Kassa auki klo 10 - 13, luki kyltissä.
"Mitäs tuo on?" kysyin kassantädiltä.
"No meillä on nykyään kassapalvelut vain tuona aikana käytettävissä."
"Ai enkö mie saa talletettua rahaa omalle tilille?"
"Et valitettavasti ennen kuin maanantaina kymmeneltä. Mutta voinhan minä ottaa ne rahat ja tallettaa ne sitten maanantaina."

Voi yhen kerran ja toisenkin! Hyvä kun edes silloin.

Annoin rahat ja allekirjoitin kuitin, mutta pakko oli jupista vielä ihan periaatteen vuoksi.
"Eikö ne vois jo ampua kuuhun koko pankin kun mitä virkaa tämmösellä enää on?"
"No, onhan tällä vielä virkaa mutta kun niin monella on nettipankki käytössä..." jne. sitä rataa selitystä toisen perään.

Ihmettelen kovasti. Onhan se hyvä, että ne muutamat eläkeläiset pääsevät maksamaan laskut kassalla ja nostamaan loput rahat sukanvarteen. Kohta niitäkään ei enää ole, joten sittenhän sen pankin voi myydä vaikka ruotsalaisille ja työntekijät ulkoistaa Kiinaan.

Mitähän se kassaneiti tekee sen lopun aikaa, kun pankki oli tänäänkin auki neljään asti? Istuu varmaan odottamassa työajan loppumista.

Tämähän on kuin ennen muinoin lomitushommissa.
Silloin 1990 kun aloitin, laskettiin päivät riippumatta miten kauan töissä meni. Pakollisissa töissä ei yleensä kahdeksaa tuntia lähimainkaan, mutta pääasia oli, että työt tuli tehtyä.

Aika pian alettiin laskea tunnit ja sitten kun tehtiin tilakohtaiset työaikasuunnitelmat, homma meni minuuttipeliksi. Jos kaikki hommat oli tehty, istu siinä sitten vaikka paalin päällä että 7 tuntia 38 minuuttia tuli täyteen. Jos taas lomittajalla meni ylitöiksi, talonväeltä perittiin sakkomaksua.

Haloo, ne lehmänkantturat on elukoita! Ikinä ei voi tietää, mitä ne keksii.
Kaikista hulluin määräys oli se, että iltatyöt piti lopettaa kello 18 tai meni taas ylitöiksi. En tiedä ketään, joka olisi pistänyt pillit pussiin sillä kellonlyömällä, vaikka olisi ollut lypsy kesken. Tai itse asiassa joskus kuulin huhuja moisesta, mutta täyttä varmuutta ei ole. Jos näin on, kyseisen tyypin mielestä maalaisjärjen käytöstä olisi kai pitänyt maksaa ekstraa.

On se mualima mallillaan. Ei voi kun ihmetellä, mutta eiköhän tämän päivän purppasut ole suoritettu.

Ei kommentteja: