Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Joulupäivää!

Tehdäänpä pieni comeback tällekin osastolle. Aina on syy ja jos ei syytä niin tekosyy olla tekemättä jotain. Nyt se tekosyy on huonossa hapessa ollut entinen tietokone. Se toimi huonosti pitkän aikaa ja lopulta kieltäytyi käynnistymästä kokonaan. Nykyisessä piisaa tehoa ja toimintakykyä kuin pienessä kylässä, joten päivitys onnistuu ilman hermojen menetystä ja tukan raastamista. Jouluisia kuvia ei tällä kertaa ole (monestakin tekosyystä) julkistaa, joten pelkät sanalliset jouluntoivotukset vähille, mutta sitäkin arvoisammille lukijoille. Lähisuvun perinteinen aattoruokailu oli jälleen seuran ja sapuskoiden suhteen antoisa. Joulupukki oli tänä vuonna sen verran kiireinen, ettemme ehtineen nähdä. Lahjavasun oli vain nakannut kuusen juurelle ja jatkanut matkaa. Minulle sieltä lohkesi vain vähän, mutta sitäkin tarpeellisempia kapistuksia. Sain lautassetin ja prätkäkypärän. Viimeksi mainittu viittaa uuteen harrastukseeni, joka minulla kuulemma keväästä lähtien on. Se kerrottiin minulle

Toinen hyl tvä peräjälkeen

Kuva
Johan nyt on markkinat. Viikko sitten JoA:n hallilla järjestetyssä kisassa en enää keksinyt uusia tapoja mokata rataa, joten tyydyin entisiin kikkoihin. Hylly tuli liian myöhäisestä uusimisesta kuten edellisellä kerralla Pieksämäelläkin. Enhän minä sitä sillä hetkellä tietenkään huomannut, mutta asian selvittyä otti raskaasti pattiin. Näin paljon ei ole vielä koiraharrastuksissa harmittanut, mutta tulipa nähtyä sekin päivä. Krista Karhun laatima rata olisi ollut täysin suoritettavissa, mutta vireongelma oli jälleen läsnä. Hippa oli kohtalaisen hyvällä mielellä kun kävin hallissa lämmittelemässä, mutta radan alku meni nukkuessa. Koira ei ole JoA:n hallista ikinä tykännyt, mutta on sietänyt sitä kuitenkin. Ilmeisesti sietäminen on unohtunut kun ei olla pitkilleen käyty siellä. Lisäharmina oli katolta kuistin katolle tippuva vesi, jota Hippis jäi kuuntelemaan liikaa. Voi voi näitä herkkiksiä. Tällä kertaa jopa douppasin itseäni. En suinkaan kuskia tarvinnut, mutta nappasin beetasal

Hätävaranumero

Joskus aiemmin valitin, miten epäluotettava älypuhelimeni on herätyskellon virkaa toimittaessaan. Se ei soi jos äänet eivät ole päällä ja jos äänet pitää päällä, se rimputtaa minut hereille milloin mistäkin syystä. Kyllästyin mokomaan ja otin Kimmon vanhan peruskapulan herätyskelloksi. Ääntä piisaa ja vibrakin on niin tehokas, että kalistaa melkein molemmat paikat hampaista. Nykyään unten maille meno tapahtuu sen verran varhain, että haluan myös varmistaa oman rauhani ja vaiennan virallisen luurin. Siinä on vain se ongelma, että jos minut pitää saada kiinni jostain syystä, en kuule soittoa. Herätykseen heräämättömyys ei ole suurin ongelmani, koska tähänkin asti isompi probleema on ollut nukahtaminen ja taju kankaalla pysyminen, mutta ihmeitähän tapahtuu. Jos soitto ei soi ja työt odottavat, olisi hyvä olla laite, jolla minut saa ampaisemaan liikkeelle. Niinpä sain idean hankkia herätyskellooni prepaid-liittymän. Kävin lauantaina Prismassa ja lampsin DNA:n liikkeeseen ostamaan liitt

Leipää, lääkkeitä ja varaosia

Pian kuskikurssin jälkeen sain hankittua itselleni työkokeilupaikan. Se meni mielenkiintoisia polkuja pitkin, kuten elämässä joskus tuppaa menemään. Yritin ensin soittaa Matkahuollon logistiikkapuolelle, mutta turhaan. Kyllästyin muutaman yrityksen jälkeen ja muistin, että naapurissahan on kuljetusfirma myös. Kysyin Suonisen Ristolta, että mitenkäs olisi tämmöinen systeemi. Hän pyysi käymään Marjalassa sijaitsevalla terminaalilla, joten sinne sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi. Siellähän se isäntä pataroi, mutta kävi ilmi, että he ajavat tavaraa Jyväskylään ja muualle sen verran kauas, että työpäivät venyvät väkisin liian pitkiksi. Ei soveltunut minun tilanteeseen kun kotona on huollettavia. Risto tuumasi, että onhan heillä yhteistyökumppaneita. Kysytäänpä tuolta mieheltä, joka laiturilla astelee. Siellä oli - kuinka ollakaan - toinen Risto eli RR Group oy:n piällysmies. Tämä harvinaisen rento kaveri ei tiennyt koko työkokeilupolitiikasta mitään, ja sen selitettyäni sanoi ett

Tumpelo ohjaaja painukoon pänttäämään sääntöjä

Kuva
Jos viime kerralla tipahdettiin maankamaralle niin nyt voisi painua sen alle. Sen verran monella uudella tavalla mokasin tähän asti helpoimman radan, että hävettää. Selkään sietäisi saada. Viime sunnuntaina Pieksämäellä tuomaroi Minna Hillebrand ja rata näytti kerta kaikkiaan helpommalta kuin laki ja rally-tokon soveliaisuussäännöt sallivat. No, lähdinkö sitten soitellen sotaan kun nollaa tuli jälleen. (Klikkaa kuvaa niin saa selvää kylteistä.) Heti lähdön jälkeen oli hyppy, joka meni sinänsä hyvin, mutta jäi vissiin vähän keulintavaihe päälle kun seuraavalta kyltiltä (koira eteen, peruutukset istumisineen) tuli -1 verran kontrollivirhettä. No, eipä siinä mitään kun seuraavasta eteen päin päästiin varsinaiseen asiaan. Liikkeestä seiso, kierrä koira. Jälleen uusinta kun Hippa ei malttanu jäädä aloilleen kehässä. Ennen kehää hallin pihalla osasi. Nyt pitäisi olla "kyllä se kotona, torilla, parkkihallissa ja Helsinki-Vantaan kiitoradalla osaa, muttei siellä missä pitäisi&qu

Pudotus takaisin maankamaralle

Kuva
Eilen oli Australianpaimenkoirien rallymestikset Kuopion Viiksi-Areenalla eli ennestään hyvin tutussa paikassa. Edellisen kokeen tuomassa euforiassa viiletin paikalle hädin tuskin kengänpohjat maata hipoen. Rumps. Miinuksia ropisi sekä lusikalla että ämpärillä kipattuna, joten nolla tuli että kolina kävi. Heikki Palosaari oli laatinut mielenkiintoisen radan. Siinä oli neljä erilaista puolenvaihtoa: vasemmalta takaa oikealle, jonka jälkeen heti molemmat vasempaan täyskäännös. Loppupuolella tuli molemmat oikeaan täyskäännös, ja heti perään oikealta jalkojen välistä vasemmalle. Näin ollen noita muutaman askeleen seuraamisia huomiomatta varsinaisia oikealla suoritettavia kylttejä ei ollut lainkaan. Sen sijaan rata sisälsi yhden saksalaisen käännöksen ja yhden tuplasaksalaisen, joissa sai olla tarkkana, että koira käsittää oikein eikä vaihda puolta. Oikealla seuraamattomuus ei suinkaan tehnyt radasta helpompaa, koska nuo edellä luetellut koukerot yhteen summattuna tekivät radasta semm

Tahto ois kun ois voima ja taito tehdä

Edellisessä postauksessa mainittu kurssi on käyty loppuun ja päättäjäiskakunpala syöty (allekirjoittaneen kohdalla tietenkin pöytäliinan kautta kierrätettynä). Nyt on korttia, passia ja todistusta vino pino. Että osasi eto kouluttautuminen viedä inehmosta puhdin pois! Palasin kotiin pari asiaa kaupungilla hoidettuani ja rojahdin sohvalle. Kroppa ihan tärisi kun toivuin mokomasta koettelemuksesta siinä maatessani. Olisi pitänyt vielä soittaa pari puhelua, mutta - pakko tunnustaa huonoutensa - oli niin rautatangolla polvitaipeisiin lyöty olo, etten saanut piiskattua itseäni siihen. Sillä hetkellä jos vieressä joku olisi sanonut, että otahan nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala vaan toimia, niin ydinräjähdys olisi ollut siinä. Olen näinä kolmena viikkona viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin kahtena viime vuotena yhteensä. Asia olisi eri, jos porukassa olisi ollut joku energiaa vievä änkyrä, mutta kaikki olivat tosi mukavia, joten siitä ei ollut kiinni. Pakko uskoa, ettei näin tiiviissä

Nimellisesti pätevä

Aloitin kaksi viikkoa sitten opiskelun. Aluksi mietin, että miksi ihmeessä minä tällä kurssilla olen, mutta kivaa on ollut. Ja hyödyllistä. Ensi viikko on vielä jäljellä. Työkkärin tädin ideasta se lähti. Hän ilmoitti, että sinulla kun on C-kortti niin katsopas haussa olevat työvoimakoulutukset ja hae kuljettajan täydennyskoulutukseen, josta saisi ammattipätevyyden raskaalla ajoneuvolla ajamiseen. Lukaisin ilmoituksen läpi ja olin äimän käkenä, koska pääsyvaatimuksena oli alan koulutus tai sillä työskentely x aikaa. Kumpaakaan ei minulla ollut, joten vänkäsin vastaan, että mitä järkeä. Ei kuulemma tarvita alan koulutusta eikä työkokemusta, riittää että on ajanut korttinsa ennen vuotta jotain. Olisi senkin voinut ilmoituksessa mainita, niin olisi säästynyt ihmettelyn vaiva. Pääsin kurssille kuulemma sillä perusteella, että tämä voi ratkaisevasti monipuolistuttaa työllistymistäni. Lähetin hakemuksen, kävin haastattelussa työkkärin tädin ja kurssin Repa-open tentattavana ja pääsin kur

Westerniä

Kuva
Olin viikko sitten viikonloppuna Jutan kaverina ajattamassa porukkaa parivaljakolla Chippewa Ranchin vieressä olevan Ravintola Viimeisen Mohikaanin lastentapahtumassa. Siinä tuli myös Ranchin hepat ja muut elukat katseltua, joten intouduin varaamaan länkkätunnin. En ole sen lajin ratsastusta kovin paljon harrastanut, ja nyt männä sunnuntaina päätin kokeilla. Sain ratsukseni Bobbilenan, aidon quarterin. Varusteet puettua vein sen kentälle ja Jaanan opastamana aloin taluttaa pitkin kenttää suoraan ja kaartaen. Ideana on hevosen kuuliaisuuden testaaminen ja mikäli se ei ole kunnossa, se laitetaan kuntoon. Lännensuitsien ohjat ovat pitkät ja avoimet. Niillä talutettaessa hevonen voi antaa laumanjohtajalle sopivan tilan. Jos hevonen pyrkii ohi, se palautetaan räppäämällä ohjasperiä omaan olkapäähän. Samoin pysähdyksissä hevosen tulisi pysähtyä välittömästi kun taluttaja pysähtyy. Tätä muistutin Bobbilenalle pari kertaa ja hyvin meni jakeluun. Samoin kun ohjan jättää maahan, hevosen luo

Hattutemppu jäi uupumaan

Kuva
Jonkin aikaa kisataukoa viettäneenä päätin ilmoittaa Hipan oman seuran kokeeseen, joka oli menneenä lauantaina. Hannele Pirttimaa oli laatinut kivan ja täysin suoritettavissa olevan radan, mutta meidän jännitysongelman ja kaksi alla olevaa nollaa huomioon ottaen en kovin suurin odotuksin mennyt kehään. Hattutemppua pelkäsin, mutta positiivisesti pitää aina ajatella, joten yritin keskittyä itse asiaan. Sitä isompi yllätys oli se, että en tällä kertaa jännittänytkään kovin paljon ja Hippa oli hyväntuulinen myös. Toisena kylttinä ollut puolenvaihto jalkojen välistä toi -1 kontrollin puutteesta. Hippa tekee nämä melko ravakkaan tyyliin ja siinä vähän seuraamispaikka heittää ja saattaa koskettaa minua myös. Mutta eipä hätää, heti seuraavana ollut pujottelu oikealla puolella meni hyvin! Hippa ei pyrkinyt oikomaan normiseuraamiseen. Minun piti sitä vähän hoputtaa, mutta osasin tehdä sen huitomatta käsilläni, joten ei miinuksia. Neljäntenä oli koira eteen, vasemmalta oikealle. Tämä li

Polvet korvissa tuulen huminaa kuunnellen

Lauantaina sain taas uuden kokemuksen koiraharrastuksen tiimoilta. Miimi järkkäsi palveluskoirien piirinmestiksen ja pyysi minua talkoisiin. Menin maalimieheksi, koska en ole koskaan kokeessa moisessa roolissa ollut. Mehän harrastimme hakua jonkin aikaa Jatsin ollessa nuori eli yli kymmenen vuotta sitten. Maalimies on se, joka hakukoiran tekee eli palkkaa ja toimii muutenkin koiranohjaajan opastuksen mukaan. Kokeessa maalimiehenä olo oli suhteellisen leppoisaa, koska ei tarvinnut tehdä mitään. No, se mitään on suhteellinen käsite. Rata piti tietenkin ensin rakentaa ja sen teimme edellisenä päivänä. Puolipiilon oli ratamestari Minna suunnitellut niin, että erääseen monttuun laitetaan iso vanerilevy kanneksi ja se naamioidaan kunttakerroksella. Rata oli luonnonsuojelualueella, eikä sieltä voinut repiä mitään maasta irti, joten kuskasimme parin neliön kokoisen kunttamaton toisaalta. Irti leikattu kuntta rullattiin käärlölle ja kieräytimme sen pressun päälle, ja koko kokonaisuus vielä

Maksullisia treenejä ja kehonhuoltoa

Kuva
Hihi, mamma naputteli otsikon ja singahti jonnekin, joten minäpä otan näppiksen haltuuni. Tätä on niin kiva kynsillä rapisuttaa. Me ollaan koko talvi ja kevät treenattu niin ahkerasti, että mammalla taisi iskeä burn out kun se on kovin laiska ollut nykyään. Välillä meni pitkään, ettei se lähtenyt viemään minua hallillekaan, saati mitään muuta. Sallittakoon se hänelle, eihän ihminen jaksa sitä mitä koira kun sillä on vain kaksi jalkaa ja tyhmähkö pää. Ja on se aika outo muutenkin. Omalla hallilla treenatessa se on kiva ja tuntuu ihan Omalta Ihmiseltä, mutta aina kun mennään jonnekin muualle jossa on paljon vieraita ihmisiä, mammastakin tulee ihan vieras. Ei ne muut minua haittaa, mutta mamman vieraantuminen on kamalaa. Minä olen aussie ja haluan tehdä töitä oman ihmisen kanssa, en kenenkään muun. Ja jos oma ihminen muuttuu muuksi, maailmanloppu on käsillä ja tassulla. Kuulin kerran kun se selitti jollekin, että aikoo vissiin lopettaa kisaamisen kanssani kun pilaa jännittämisellään

13 vuotta eloa ja iloa

Kuva
Jatsilla oli eilen synttärit. Niin vaan on jo 13 vuotta menty rinta rinnan tämän elämäni koiran kanssa. Saa nähdä, miten pitkä (tai lyhyt) taival on vielä edessä. Jo reilusti ikääntyneen ja sen lisäksi vielä vaivaisen koiran kanssa jokainen päivä voi olla viimeinen, joten iloitkaamme aina uudesta päivästä ja sen kiertymisestä iltaan. Jatsi ainakin on edelleen iloinen kun kömmin kammarista esiin toivottamaan eläimistölle huomenet. Jokainen yö on pitkä aika olla erossa omasta ihmisestään. Välillä voinnin kanssa ei ole kehumista. Selkä vihoittelee eikä siitä sen somempaa tule. Tasainen ohjeen mukainen kipulääkitys ei tehoa ja keväällä kokeiltu hermokipulääke (ihmistenkin epilepsiaan käytetty) veti koiran niin alamaihin, että olin jo viemässä sitä viimeiselle reissulleen. Älysin yhdistää huonon voinnin vallitsevaan lääkitykseen, lopetin pillereitten antamisen ja kas, koira oli seuraavana aamuna kuin peipponen konsanaan. Kokeilin mitä tapahtuu, jos annan oikein tuhdin yliannostuksen tav

Todellisuuden ihmettelyä

Kuva
Kaikenmaailman virtuaalimölliäisten vastaiskuksi tällään setin kuvia aidoista olennoista. Lenkillä törmäsimme tuikeailmeiseen, mutta armeliaan suotuisasti kuvaamiseen suhtautuvaan mäntypistiäiseen. Taustalla on tietenkin kaksi mustikka-automaattia. Se oli kännykkälaatua se, joten kotiin palattua ripustin varsinaisen kuvausvehkeen kaulaani ja lähdin katselemaan muita otuksia. Kimalaiset olivat liikkeellä sankoin joukoin. Jopa samaan kukkaan oli tulossa porukkaa enemmän kuin ensimmäinen ruokailija olisi toivonut. Kaverin laskeutuminen ei mennyt ihan lennonjohdon suositusten mukaan ja se tarrautui toisen turkkiin. Kuulin suivaantunutta keskustelua turkissa roikkumisen sijaan siipien käyttämisestä kun ne kerta lajille on suotu. Hyönteistietämykseni ei ole paras mahdollinen, joten tätä koppiaista en tunnistanut. Neitoperhosia lepatteli myös vaikka kuinka paljon. Nämä asettuivat poseeraamaan samaan kuvaan. Neidonkorento sen sijaan oli ujoa sorttia. Tämän lähemmäs en pe

Kesän paras viikonloppu

Kuva
Niinhän ne Ilosaarirockia mainostavat ja tänä kesänä se viikonloppu oli 16.-17.7. Kaimani Turus-Hanna ilmoitti ostaneensa lipun kun pääesiintyjä Volbeat oli julkaistu ja kyseli majoitusta meiltä, joten minä menin saman tien myös lippukaupoille. Kimmolle olin ostanut lipun jo joululahjaksi, mutta itse epäröin esiintyjien julkaisuun asti. Marko ilmoitti jo viime talvena, ettei jaksa sitä hälinää enää. Aavistin, että ainoa jota hän ei jaksa, olen minä ja kesän tullen se aavistus osoittautui oikeaksi. Jos elämä on rock, rokkailkaamme kumpikin tahollamme. Naureskelin itsekseni kyseistä viikonloppua odotellessa, että maanviljelijällä ja ilosaarirokkaajalla on yksi yhteinen piirre: molemmat kyttäävät heinäkuussa säätiedotuksia neuroottisuuteen asti. Ensin vaikutti siltä, että kanootti olisi lisättävä selviytymispakkaukseen, mutta onneksi kumikengät riittivät. Niitä näkyikin monenlaisia. Paras viritys oli tavallisten kenkien päälle ilmastointiteipistä rakennetut Sleepy Sleepers -teemaiset

Taivalkoskelle korjaamon kautta - kuinkas muutenkaan

Kuva
Kirjoitin viime vuoden puolella epätoivoisesta toiveesta päästä Virpin luokse kyläilemään Taivalkoskelle. Ensin esteenä oli kanat, sitten kottero. Alkoi jo tuntua siltä, että mikä ihme passatilla on Virpiä vastaan kun ei millään passannut lähteä meitä kuljettamaan. Lopulta syyslomalla se onnistui. Virpi vinkkasi jo hyvissä ajoin kevättalvella, että Päätalo-viikko alkaa 4.7. ja tapahtumia riittää joka päivälle. Minä armottomana Päätalo-fanina pistin heti kalenteriin, että tänä aikana me järjestetään kesälomareissu. Tarkoitus oli lähteä heti maanantaina, mutta Kummun tilalla oli teemaratsastukset menossa ja satulatonta mahdollisuus satulattomaan pompotteluun. Sitä en voinut jättää hyödyntämättä, joten lähtö siirtyi 5.7. tiistaille. Eipä haitannut kun ei varsinaista kiirettä ollut. Mutta vaikka se kuinka uskomattomalta kuulostaa, jälleen päätti passatti ilmoittaa mielipiteensä tästä suunnitelmasta. Tallilta palatessa alkoi hehkun merkkivalo vilkkua kesken ajon. Oire, johon en ole vi