torstai 11. elokuuta 2016

13 vuotta eloa ja iloa

Jatsilla oli eilen synttärit. Niin vaan on jo 13 vuotta menty rinta rinnan tämän elämäni koiran kanssa. Saa nähdä, miten pitkä (tai lyhyt) taival on vielä edessä. Jo reilusti ikääntyneen ja sen lisäksi vielä vaivaisen koiran kanssa jokainen päivä voi olla viimeinen, joten iloitkaamme aina uudesta päivästä ja sen kiertymisestä iltaan. Jatsi ainakin on edelleen iloinen kun kömmin kammarista esiin toivottamaan eläimistölle huomenet. Jokainen yö on pitkä aika olla erossa omasta ihmisestään.

Välillä voinnin kanssa ei ole kehumista. Selkä vihoittelee eikä siitä sen somempaa tule. Tasainen ohjeen mukainen kipulääkitys ei tehoa ja keväällä kokeiltu hermokipulääke (ihmistenkin epilepsiaan käytetty) veti koiran niin alamaihin, että olin jo viemässä sitä viimeiselle reissulleen. Älysin yhdistää huonon voinnin vallitsevaan lääkitykseen, lopetin pillereitten antamisen ja kas, koira oli seuraavana aamuna kuin peipponen konsanaan.

Kokeilin mitä tapahtuu, jos annan oikein tuhdin yliannostuksen tavallista kipulääkettä (50 mg Norocarp) muutamalla ruokintakerralla. Tapahtui oikein hyviä asioita. Jatsi liikkuu nyt hyvin pari-kolme viikkoa ilman lääkettä ja kun meno hiipuu tai vaikuttaa muuten kipeältä, annan uuden satsin.

Niinpä soitin Kirsi-tädille ja pyysin häntä kirjoittamaan reilun annoksen. Perustelin tätä sillä, että ei tämän ikäinen koira enää kuole maksan poksahdukseen, vaan tärkeintä on elämänlaadun säilyttäminen. Eläinlääkäri oli kanssani samaa mieltä.

Mutta palataanpa synttäreihin. Päivällä yritin ottaa valokuvausvastaisesta höppänästä jälleen yhtä virallista synttärikuvaa. Istutin sen kalliolle ja siihen se lopulta asettui kohtalaisen kauniiseen asentoon. Ilme kertoi kyllä taas kerran, minne se olisi kameran toivonut toivotettavan, mutta mitäpä siitä. Sitten olin valmiina painamaan suljinta, mutta sitä tehdessä täsmälleen samalla hetkellä päräytti prätkä ohi, ja kuvattava poistui paikalta. Kuvan nimeksi tuli Lähtökiihdytys vahtiin.


En ottanut kuvausta uusiksi. Ensinnäkin siksi, että mummelin jääräpäisyys on sillä tasolla, että omani jää kakkoseksi. Toiseksi, nyt mennään iän puolesta jo niissä numeroissa, että turhia kotkotuksia ei vaadita. Tehdään ehdottomasti asialliset asiat (kuten kynnenleikkuu), mutta muuten keskitytään mukaviin asioihin.

Illalla oli tiedossa heti omasta mielestäni mukavia asioita, mutta päivänsankari oli toista mieltä. Menimme Päivilänvaaran kodalle viettämään perinteisiä P-tyttöjen porukkasynttäreitä. Yhdeksän aussieta aiheutti jälleen sen sortin hulinan, että vaikka Pamin ja Jatsin siitä lukemasta vähensikin, höppänä oli heti kättelyssä valmis lähtemään kotiin jos joku auto olisi sinne hänet kyydinnyt.

Jossain vaiheessa huomasin Jatsin selässä märän z-kuvion.
"Mummoparan selkään on kustu!" totesin järkyttyneenä.
Urokset ovat kertakaikkiaan käsittämätöntä sakkia. Onhan ne monet ihan kivoja luonteeltaan, mutta ei voi narttuihminen tajuta sitä joka paikkaan ruikkimisen määrää ja sen testosteronikusen oksettavaa löyhkää!

Paikalla olivat koko meidän perheen lisäksi tietenkin Miimi, hoitokoira Max, Pami ja Viia, Satu, Viiru ja Piki sekä Jenna, Toma ja Haki. Tämä kuva oli muuten ainoa, mihin Jatsi osui ja vain siksi kun vasiten osutettiin. Muuten se väisti syrjemmälle sekä kameran silmää että riehuvaa nuorisoa.


Pami-sisko sen sijaan ei ahdistu obiskan tuijotuksesta.


Muut pitivät hauskaa kuka milläkin tyylillä.



Ihmisten makkaranpaisto- ja kakkukahvituokion jälkeen koiratkin järjestäytyivät hetkeksi omaan ohjelmanumeroonsa eli makkaransyöntikisaan. Siinä lajissa Jatsi ja Viiru ovat loistaneet melko tasaisina, mutta tänä vuonna Hippa napsi makkarat lautasilta semmoista vauhtia, ettei muilla ollut mitään jakoja.

Illalla Jatsi kävi kammarissa hetken aikaa nukkumassa. Koiran poistuttua jäljelle jäi hajuvana siitä selkään kuivuneesta kusiläiskästä. Joku normaali ihminen tuskin olisi edes huomannut moista, mutta minun tajunta suunnilleen räjähti. En voi yliherkälle hajuaistilleni mitään eikä sen kiusaaminen auta yhtään. Eräisiin asioihin ei vain totu. Onneksi koirat pitää pestä muutenkin ja nyt siihen on vielä parempi syy. Sataakin sopivasti, voi käydä lenkillä suorittamassa esihuuhtelun.

Kivat juhlat oli ja siitä kiitos kaikille asianosaisille. Mikäs tämän parempi tapa viettää iltaa. Vähän outoa oli kun Hilkka koirineen loisti poissaolollaan, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Yleensä meitä on näissä kokoontumisissa aina suunnilleen sama porukka.

Ei kommentteja: