maanantai 31. joulukuuta 2012

Se on kohta 2013!

Hyvää uutta vuotta kaikille!



Koiramaisen joulun seurauksena eläimellinen ähky

Pojat menivät jouluksi isälleen, joten perinteisen sukujoulun sijaan vietin Reetan kanssa sinkkujoulua.
Perjantaina käytiin kaupungissa viimeisen hankinnat tekemässä. Puuilo avasi ovensa Joensuuhun vähän aikaa sitten, joten siellä pyörähdettiin. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta huomasin käveleväni ulos kaupasta järjettömän kokoisen kassin kanssa. Kaikki kama oli loppujen lopuksi ehdottoman tähdellistä.
Liikkeen piha on aakee laakee ja lumella pohjustettu, joten se tarkoitti vain yhtä asiaa. Lähtiessä pyöräytin oikein kunnon käsijarrupiruetin. Joillekin asioille ei vaan voi mitään.
"Voi v**un amis!" oli Reetan kommentti.

Seuraavaksi suunnattiin Wihoselle, joka oli muuttanut uuteen paikkaan. Suunnistin Reetan ohjeiden mukaan, mutta ajoin silti ohi.
"Tuosta ois pitäny kääntyä!"
"Äh. Käännän tuolla tien päässä."
Ajoin tien loppuun ja kurvasin pyörätielle, jota pitkin ajoin seuraavan liikkeen liittymään ja siitä pääsi taas tielle.
"No niin, Paakkunainen taas liikenteessä."
"No kun ei tullu kettään! Poliisit ja maalaiset saa ajella tälleen."
Ja venäläiset, mutta se on jo toinen juttu. Joulun jälkeen käytiin poikien kanssa kaupungissa ja kyllä itäiset autoilijat poukkoilivat niin ettei mitään rajaa.

Kotiin koukattiin Liperin kautta. Lihakartanolla oli meille varattu 11 kilon kinkku, joka kaapattiin mukaan. Juu, pikkuisen oli kookkaan puoleinen. Tuli vielä sopivasti pakkaset, joten meillä oli eteisen kokoinen jääkaappi kinkun säilytykseen.

Lauantaina tehtiin piirakoita ja se oli kivaa kahteen pekkaan suoritettuna. Ei pelkästään työn helpottumisen takia, vaan myös juttuseuran muodossa. Reetta toi lomituspaikastaan viisi litraa ehtaa tankkimaitoa ja kyllä tuli hyvät piirakat siitä puurosta.

Kinkulle tein takin ruistaikinasta ja lykkäsin sunnuntai-iltana uuniin.


Se oli ensimmäinen ihan itse alusta lähtien paistettu kinkku ja onnistui yli odotusten. Mehevä.


Aattona kaverini Kimmo tuli käymään. Sai ruhtinaaliset haukut kuten kuka tahansa muukin, mutta kun koirat tunnistivat tulijan, loppuvierailun asetelma oli tämä:


"Onneks käy vieraita kun mamma ei ikinä rapsuta meitä tarpeeksi!"

Päivän hämärtyessä leikkasin kinkun kahtia ja vein puolet Reetalle. Ilta meni luonnollisesti syödessä (aivan liikaa), jutellessa ja telkkarin parissa.

Kanavia selatessa esiin tuli 101 dalmatialaista, joka olisi voinut olla hyväkin katsottava, mutta Xandro päätti toisin.
Se tykkää katsoa telkkaria muutenkin, mutta nyt tämä viihdyke alkoi ahdistaa liikaa. Liekö herralla ollut liikaa narttuja huolehdittavanaan, kun huoneessa vipeltävälle vieraalle koiralle piti räyhätä hullun lailla.


Yleisen rauhan säilyttämiseksi vaihdettiin kanavaa.

Välillä piti käydä ulkona loikkimassa, että maha laskeutuisi edes vähän.
Koirat saivat samalla purkaa energiaansa ja kaikki naapurit kuulivat sen myös. Ei uskoisi, että kahden aussien ja kahden roton lauma on hyviä kavereita keskenään. Äänestä päätellen voisi luulla niiden vähintään tappavan toisiaan.

Iltasella menin kotiin ja annoin koirille oman joululahjansa. Se oli vihreä röhkivä lehmä. Aivan, väri, ulkonäkö ja ääni pahasti ristiriidassa keskenään, mutta se ei Hippaa haitannut. Se röhkitti otusta innoissaan, kunnes yhtäkkiä kuului kops.
Koiraressu väsähti suorilta jaloilta nukkumaan otus kainalossa. Taisi joulunvietto vaatia veronsa.
Minulla meni vielä valvoessa kun maha oli edelleen ylitäysi. Miksi ihmeessä ei voi lopettaa ajoissa?

Tapanina kotiutuivat pojat ja seuraavana päivänä lähdettiin Kuopioon. Miimi tykkää antaa pojille aineettoman joululahjan ja tässä materian täyttämässä maailmassa kannatan ajatusta. Pojat ovat naukuneet Hoploppiin pääsyä ja se meni kivasti joululahjan piikkiin.

Olisi pitänyt laittaa verkkarit jalkaan. Eihän siellä malta olla kiipeilemättä, mutta farkut on turhan jäykät reiluun leikkimiseen. Liukumäki oli tosi hyvä ja pelit myös.
Kun kukaan ei huomannut, kömmittiin Miimin kanssa pomppulinnaan, jossa ylärajoina oli 10 vuotta ja 150 senttiä, mutta henkisestä iästä ja painorajoista ei mainittu mitään. Ei räjähtänyt.

On se vaan kumma kun kolmessa päivässä saa kerättyä elopainoa kolme kiloa, mutta niiden hävittämiseen menee puoli vuotta. Pakko ahkeroida sen eteen, koska vaatteet kiristävät ja on tunnetusti halvempaa laihtua entisiin kuin hommata koko garderobi uusia riepuja.

Kyseessähän on vain pieni askel eli oman mukavuuskynnyksen ylittäminen. Ei se ole kuin loikata sohvalta alas ja ulos.
Ihan kuin Monopolia soveltaen: Mene ulos. Mene suoraan ulos kulkematta jääkaapin kautta.
Helppoa kuin heinänteko sateella.

Tänä aamuna sain nauttia Vanhan Armon eli Unelman jurotuksesta puolisen tuntia.
Miimi ja Hannu aikoivat Kokkolaan, jossa Miimillä oli viimeinen mahdollisuus nähdä näytelmä, jossa Hannu esiintyy. Koirat olisivat jääneet meille yökylään, mutta jonkun näyttelijän sairastuminen muutti käsikirjoitusta. Näytelmä oli peruttu ja pariskunta Virolainen haki koiransa pois.

Mutta ei se mitään. Uudenvuodenpäivänä on aussietreffit Miimin luona eli sinne siis. Joulun rääppiäiset mukaan, joten täältä pesee, härifrån tvättas.




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hengähdyksen paikka

Joulurauhaa kaikille blogini lukijoille!



Anna äläkä ahnehdi niin ei käämi käryä

Varasin tässä pari viikkoa ennen joulua Outokummusta kirppispaikan päästäkseni eroon joutavista kamoista ja ansaitakseni samalla muutaman roposen. Noh, muutamaan roposeen se ansainti jäikin, ja samalla meni hermo.

Viritä lippuset ja lappuset vaatteisiin ja kuskaa ne kirppikselle. Käy järjestämässä ja kyttäämässä, onko omia kamoja kulkeutunut muiden kojuihin ja niin edelleen. Eikä maksanut vaivaa.

Yltäkylläisyys valtaa alaa, en muuten tätä osaa selittää. Hinnat asensin varmasti alamittaisiksi ja silti tuloksena oli tasan seitsemän euroa. Viikon paikka maksoi 18 euroa, joten mitä voi päätellä? Ihmisillä on kaikkea ja sitäkin ihan liikaa.

Vaikka kuinka pitäisi paikat siistinä niin kyllä siellä ei mene tavara kaupaksi. Tai mistä sen tietää, jos itse menisi hyllylle istumaan.

Sai olla laitimmainen kerta kun yritän myydä mitään vanhaa roinaa, vaikka olisi kuinka käyttökelpoista. Annoin loput kamat kirppiksen pitäjälle lahjoituksena. Tarvitsijoita kyllä riittää ja yhtä hyvän mielen sai huomattavasti pienemmällä vaivalla.

Seuraava ahdistuksen aihe koitti sesonkiin liittyvissä puuhissa. Joulupakettien paperiin kääriminen on mukavinta hommaa tässä ajankohdassa. Tai on niitten avaaminenkin aika lailla samoilla viivoilla.

Mutta miksi ei voi olla ohutta joulupaperia? Nämä mitkä minun hyppysiini ovat eksyneet, ovat niin paksua ja tönkköä, että taitosten tekemiseen tarvitaan vasaraa ja kaulinta. Hentoisempi paketin sisus on rikki jo ennen kuin saaja on päässyt purkamaan sitä paketista.

En ymmärrä. Hyllypaperiksi tuommoinen paremmin soveltuisi, mutta kuka niitäkään enää käyttää. Kaappien siivoaminen jouluksi on niin vanha vitsi, että se on lisätty jo Marttojenkin jouluoppaan kohtaan "perinteiset neuvot joulustressin vähentämiseksi".
Jos et aio viettää joulua kaapissa... blaablaa, kaikki tietävät tämän.

Paitsi että minä vietän jouluni kaapissa. En siksi, että se pitäisi siivota, vaan siksi että tänäkin jouluna on niin pirun kova pakkanen, että vesijohto jäätyy. Ja se tekee sen aina siinä samassa kaapissa, jossa vietän kaikki pakkaspäivät hiustenkuivaajan kanssa. Että on tässä mökissä yksi lämmin paikka.

Muuten menee oikein mukavasti. Eilen pidettiin Reetan kanssa piirakkasavotta ja kivaa oli. En tiedä olivatko Reetan piirakat aluksi naivismin, futurismin vai impressionismin taidonnäytteitä, mutta siitä ne muotonsa löysivät. Viimeiset pellit täyttyivät yhtä sievistä piirakoista tekijästä riippumatta.

Nyt on uuni tasaantumassa, että kinkun saa jossain vaiheessa lykättyä paistumaan. Saa nähdä mitä siitä tulee. Toivottavasti kypsä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Porukkatokoilua pitkästä aikaa

Ruksi seinään, koivun kylkeen ja uudelle lumelle hankeen. Treenasin eilen kotitottista pihalla ja tänään lähdin raviradan parkkiin ryhmätreeneihin. Minkähän edellä tämä on? Toivottavasti mahdollisen koekorkkauksen ainakin Hipan osalta.

Paikalle tulivat Miimi, Pami ja Viia sekä Jenna ja Toma. Otettiin ryhmäpaikkamakuu, jossa Hippa pysyi hyvin rauhallisena suunnilleen puolitoista minuuttia. Laski välillä jopa pään maahan, joten ei sillä suurta paniikkia ollut oleskelussaan. Vieras paikka ja kaksi lyhyemmän ajan ollutta riekkujaa vieressä, ei paha. Ainut vaan, että se nousee kysymättä istumaan kun palaan vierelle. Skarpataan sitä siis.

Otin mukaan loisteliaan hyppyesteeni kun semmoinen nyt kulkee mukavasti kassissa mukana.
Hipan hyppy on tökkinyt kun tuntuu, ettei se millään raaski lähteä minun luota vain mennäkseen esteen taakse. No, hyvin on harkinnut asioita jouten ollessaan ja hyppy meni ihan kisatyyliin.
Mutta pitäähän mammalle haistatella aina välillä että pysyy virkeänä. Mamma siis, koiran virkeydestä ei ole epäilystäkään.

Lopuksi kontaktiharjoituksia reilun häiriön siivittämänä.
Palkkasin perusasennossa lihapullilla kun katse pysyi ylhäällä Miimin ja Jennan kopitellessa pallolla Hipan nenän edessä. Kyllä pikkukoiraa kiukutti, mutta jätti isommat haistattelut kun euroshopperin järkyttävän pahanhajuiset lihapullat olivat kuitenkin kannattavampi juttu.
On se mahtava koira! Hippiäinen oivaltaa asioita nopsaan ja tekee ravakasti, mutta sillä ei mene kuppi nurin niin kuin Jatsilla nuorempana.

Jatsi pääsi myös hyppäämään kun selkä nyt antaa hypätä. Hyppynoudon kanssa ei ole ongelmia ja siinä sivussa on vanha koira oppinut jotain uutta eli tuo kapulan tarpeeksi lähelle.

Kaukkareissa olen keskittynyt ilmeisesti kipeän selän takia vaikeisiin maahan-seiso-maahan -vaihtoihin ja sivuvaikutuksen huomaa. Istuminen on kuningattarelle aivan käsittämätön juttu, pitipä sitten nousta tai laskeutua istumaan. Sen siitä saa, mutta treenataan. Ei ole tekemätön paikka.

Ruutua otin myös ja tuskailin kun se ei tunnu hahmottavan törppöjä millään. Jenna avusti niin, että näytti vievän pallon ruutuun, mutta ei jättänyt palloa vaan palkkasikin sitten sivusta heittämällä. Toimi tosi hyvin! Jatsi meni suoraan ruutuun, totteli pysäytyskäskyä heti ja sai pallon.
Käytetäänpä avustajaa, että saa palautettua homman juonen Jatsille. Kyllä se höppänä oli liekeissä! Ihana tehdä koiran kanssa, joka nauttii niin täysillä.

Lähdettiin lopuksi raviradalle pikku lenkille, että koirat pääsivät riehumaan keskenään. Toma sai kuritusta oikein siskon kädestä tai hampaasta, ja mikäs sen onnellisemmaksi olisi tehnyt.
Sovittiin vielä seuraavat treenit lauantaille samassa paikassa. Tässähän ihan hurjiintuu.