Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Jos leikittäis että kaikki ois päinvastoin... Ei tartte leikkiä, kaikki ON päinvastoin!

                                                                                      Tein tässä pientä tutkielmaa aiheesta omituisen pääni oudot kotkotukset: Levottomat jalat   – kofeiiniyliherkkyys – masennuslääkkeet – anemia – stressiherkkyys – sydämen lisälyönnit - aistiyliherkkyys > aivojen välittäjäaineetko yhdistävänä tekijänä? Minulla on ollut sydämessä lisälyöntejä lapsesta lähtien. Silloin pienenä niitä kuulemma tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt ja tutkimukset lopetettiin. Pikkuhiljaa oireet hävisivät, mutta alkoivat taas vähän päälle kaksikymppisenä. Raskausaikana pahenivat ja olen huomannut muistakin yhteyksistä, että stressi pahentaa oireita. Vaiva on inhottava, joskaan ei vaarallinen. Lääkitystä ei ole, joten täytyy vain kärsiä ja yrittää ottaa rennosti. Levottomat jalat on meillä sukuvika. Mummo kärsi niistä, isä ja veli kärsivät edelleen. Minuakin ne vaivasivat raskausaikana ja 2000-luvun puolivälin jälkeen aika pahastikin. Kokeilin isän käyttämää lää
Mari ja Miimi heittivät (onneksi saman) haasteen jo ajat sitten ja tyypilliseen tapaani vastaan kun vastaan eli nyt. Kysymykset ovat suunnilleen samoja kuin Sirkun haasteessa jokin aika sitten, joten joko toistan itseäni tai sitten en. 1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira. - Äitini työkaverin labradoriuros Jiri joskus 80-luvulla. Jostain syystä se palvoi maata jalkojeni alla heti ensitapaamisesta lähtien. 2. Koirasi lempilelu. - Hipalle käy kaikki, Jatsi ei ole lelujen perään. Treenivälineet eli pallot ja patukat on eri juttu. 3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on? - Ei ole tunkemassa jokaisen syliin, vaan suhtautuu pienellä varauksella ja hyväksyy sitten. 4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi, mikä se olisi? - Jatsilta voisi poistaa selkävaivan ja Hipalta ääniherkkyyden. Toisaalta, Jatsi voi nykyään hyvin ja Hippa opettaa minulle paljon asioita olemalla se mikä juuri nyt on, j

Sieltä se hiipii, ei auta mikään...

Kuva

Lämpimän ilmaston tokoilua

Jaa, mainittakoon aluksi, että en olekaan kirjaillut ylös lokakuun tokoilua Pärnällä, josta Riikka Pulliainen antoi meille 129 pistettä. Saman kuin Shemeikka syyskuussa voivottelun korkkauksesta ja suunnittelin jo heittäväni hanskat tiskiin kun edistystä ei tapahtunut. Olin jo ajat sitten ilmoittanut Jatsin Kuopioon, joten käytiin nyt kokeilumielessä katsomassa, heruisiko Marko Puraselta edes 130 pistettä. Paikka on tähän mennessä käydyistä ihan paras, lämmin sisätila ja nurmimatto alla. Olosuhteita ei ainakaan voi syyttää kun rivi oli tämä: Paikkamakuu 9,5 - Vaihtoi kankkua ja kampesi etutassua alleen. Perusasentoon nousu jäi vähän vajaaksi. Seuraaminen 8 - Jos olisin ollut itseni tuomari, en olisi antanut näin hyvää siitä kamalasta haahuilusta. Liikkeestä istuminen 0 - En tajua edelleenkään, miksi kotona voi istua rivakasti märkään maahan, mutta ei sille edellä mainitulle lämpimälle ruohomatolle. Jatsi varmaan luuli, että pidän sitä pilkkanaan. Tämähän on liian hyvää oll

Hakemistohuijareita riittää joka lähtöön

Viime viikolla soitti taas vaihteeksi varsinainen veijari. "Yritys- ja luottotietojärjestelmästä päivää! Meillä olisi tämmöinen palvelu tarjolla, että pikkusummalla saisit yrityksen luottotiedot julkisuuteen ja niitä saisi ilmaiseksi hakea jos haluaa tietoa yrityksestäsi. Että mitenkäs olis, pannaanko pakettiin?" "Niin että mitä häh?" Miekkonen selitti uudestaan aivokääpiölle "yrittäjälle", joka oli ällistynyt sulavasanaisesta vuodatuksesta. Tarkisti siinä samalla että nimet, osoitteet, Y-tunnukset, auton kilometrimäärät, kengännumerot ja muut henkiset tasapainot tai sen puutteet täsmäävät hänen tietojensa kanssa. "Niin mistäs sinä olitkaan?" "Yritys- ja luottotietojärjestelmästä. Sieltä voit selata minkä tahansa yrityksen tietoja ilmaiseksi." "En minä kyllä tarvitse tuommoista palvelua." "Niin mutta onhan se äärimmäisen tärkeää, että tiedot ovat saatavissa." "Niin mutta kun jos haluan tietää jostain jot

Väriloiston aikaa

Kuva
Viikonloppu vierähti mukavissa puuhissa. Perjantaina nappasin Markon kyytiin meille ja lauantaiaamuna mentiin Reetan luokse muuttokuormaa kasaamaan. Reetta muutti opintojen perässä Asikkalaan ja vaikka onkin vähän ikävä kivaa naapuria niin ainahan voi käydä kylässä puolin ja toisin. Mutta asiasta viidenteen, käsittämätöntä miten paljon tavaraa voi mahtua pieneen mökkiin! Reetan kaveri Pasi on muuttomies ja tuli kuormureineen hakemaan kamoja. Samalla itsessäni selvisi eräs piilevä kyky kun erikokoisia laatikoita ja mööpeleitä sommiteltiin kyytiin. Pasi oli ihmeissään kun useamman kerran oli vasta vetämässä henkeä sanoakseen, että se kävis tuonne ja minä olin jo asettamassa pakettia samaan paikkaan. "Montako muuttokuormaa oot tehny?" "Kyllä tää on ihan ensimmäinen tälleen isommassa mittakaavassa tehty." "Sullon silmää! Vaihda ihmeessä alaa. Pääset Eurooppaa myöten ajelemaan ja se on rahakasta hommaa." Heh, houkutteleva tarjous kun C-korttikin on valmii

Voittaja-fiilis

Otsikon fiilis aiheutui pelkästään siitä, että sain itseni myös Jatsin kanssa tokokehään. Sääntöjen mukaan meidän oli aloitettava voittajaluokka eikä siihen auttanut mikään. Viimeksihän me olimme tokokehässä vuonna 2006 joulukuussa, jolloin titteliplakkariin rapsahti TK2. Siihen loppuivat minun tottelevaisuuskouluttajan ominaisuudet ja kyvyt, joten siirryimme kokopäivätoimisesti palveluskoirapuuhien pariin. Pk-kentiltä saimme kotiinviemisinä VK1, joka jäi viestiradalta ainoaksi koulariksi ja viimeisimmäksi keväällä 2010 JK3 jopa 1-tuloksella. KVA alkoi kiilua silmissä, mutta olosuhteet päättivät toisin. Jatsi oli alkanut reagoida paukkuihin ja sen takia syksyn 2010 koe meni pieleen ja jäi muutenkin viimeiseksi. Erilaisten oireitten perusteella vein sen kuvattavaksi ja selässä todettiin spondyloosi. Täytyi siirtyä takaisin kevyempään lajiin. Lääkinnän, levon, kevyen liikunnan ja hieronnan sivussa aloimme treenata tokoa ja vihdoin ilmoitin Jatsin kokeeseen. Isoja odotuksia ei ollut

Tokokehään melkein seitsemän vuoden jälkeen

Hippa korkkasi tokouran tänään Joensuussa Tommi Variksen tarkkojen silmien alla. Ilma oli aurinkoinen ja sopivan lämmin, joten olosuhteista ei mikään ollut kiinni. Rivimme näytti tältä: Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 9 (Ehti pyörähtää vinoon perusasentoon, joten koko hoito oli vino alusta loppuun) Seuraaminen kytkettynä 8,5 (Haahuilua) Seuraaminen taluttimetta 8 (Vähän enemmän haahuilua) Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (seurasi kannoilla) Luoksetulo 0 (seurasi kannoilla) Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 (ks. kaksi edellistä) Estehyppy 7 (Vaati tuplakäskyn ja hihkaisi ylityksessä) Tulos 108 pistettä ja ALO3. Miksi näin? Hippa teki vajaa vuosi sitten loistavaa tottista BH-kokeessa ja samaa se esitti vielä keväällä. Olin suunnitellut aloittavani jälkikokeet tänä syksynä ja kaikki muut palaset näyttivät loksahtavan paikoilleen, paitsi yksi. Hippa totesi pyssynpaukkeen kamalaksi asiaksi, joten sitä treenattiin hyvin aktiivisesti monessa eri paikassa. Näytti sil

Jälkeä jälleen

Kuva
Perjantai-iltana meni nukkumaanmeno myöhäiseksi, koska olimme Maailman Pienimmillä Filmifestivaaleilla. Roukalahden kesäteatterilla pääsi ensin kuuntelemaan juttuja elokuvanteosta ohjaaja Markku Pölöseltä, kuvaaja Kari Sohlbergiltä ja stuntmies Jaakko Saaristolta. Höpöttihän se itse Virolainenkin omat juttunsa eli toimi ansiokkaasti juontajana. Näyttämölle oli viritettu valkokangas ja illan pimettyä nähtiin Kuningasjätkä raikkaassa ulkoilmassa. Oli mukava kokemus! Lauantaina ilma näytti niin hienolta, että se piti käyttää heti hyväksi. Kysäisin Miimiltä, josko hän haluaisi jälkimetsään ja kyllä hän halusi. Menimme taas Hirvolanvaaran maastoon, jonne tallasin jäljet Pamille ja Viialle, Miimin tallatessa Hipalle ja Jatsille. Hipan jälki oli alokasluokan tasoinen paitsi jana jäi lyhyenlännäksi, mutta se ei tehnyt meitä murheellisiksi. Janalle lähetys oli jotenkin hankalaa, mutta syy selvisi kun hetki sitten selasin sähköpostini. Sivustalla osoiteltiin kameralla ja eihän Hippa voi si

Jatsi pyöreästi tasan kymmenen!

Kuva
Ajan kulumista ei voi kuin ällistellä. Siitä on ihan oikeasti jo kymmenen vuotta kun tämän hetken elämäni koira syntyi ja tänään Jatsi sai arvoisensa juhlat. Tänä aamuna ei nukuttanut vaikka kuinka yritin, joten mitäpäs sitä muuta kuin hommiin ja lehden hakuun. Naapurustossa on aamuvirkkuja eläkeläisiä, mutta Ellin lehti oli vielä laatikossa, joten vein sen hänelle kun nyt satuin olemaan ensimmäisenä asialla. Satuttiin naapuriin parhaalla hetkellä, koska Elli oli letunpaistossa. Jäin odottelemaan lettujen valmistumista ja paistoin viimeiset kun Elli siirtyi kahvinkeitintä lataamaan. Aku tuli kleinspitz Mikun kanssa myös aamukahville ja Miku oli onnesta soikeana kun pääsi niin ihanaan narttuseuraan. Hippa aloitti juoksun pari päivää sitten, joten oli syytäkin olla onnessaan. Annoin tytöille letunpalaset ja lähdettiin kotiin. Olin paketoinut Jatsille lahjan. Hippa sai keväällä piippaavan Wubba Kongin, mutta se inhosi sitä juuri sen piippaamisen takia ja samasta syystä Jatsi rakastui

Ihan jotain muuta keskitalvesta yöttömään yöhön

Kuva
Tässä välillä olin laiska treenaaja ja ahkera kirjoittaja, joten tekstien sisältö oli kaikkea mitä taivaan ja maan väliin mahtuu. Nyt on viime aikoina tullut naputettua enemmän koirajuttua, joten palataan ajassa taaksepäin ja kertoillaan vaihteeksi mitä muuta kuuluu. Merkittävin tapahtuma oli lähes nelivuotisen sinkkuaikani päättyminen jo raamatunhistoriallisestikin kohtalokkaana päivänä eli pitkäperjantaina. Lähdimme Reetan kanssa kaupunkiin niinsanotusti bilettämään erään Reetan kaverin kyydillä. Jo menomatka oli mielenkiintoinen, koska kiepautimme Jokirosvon kautta. Sieltä matkaan tarttui epämääräinen sakki ja hyvä ettei Kuoringan kohdalla pitänyt yksi jäsen nakata kankaalle, kun haastoi riitaa siihen malliin. Se en ollut minä, vaan muuan itselleni tuntematon herrahenkilö, joka onneksi tajusi oman epäherrasmiesmäisyytensä ja asettui olemaan ihmisiksi. Tässä vaiheessa voi olla parasta palata vielä jonkin verran kauemmas menneisyyteen. Olin talvella tavannut vuosien takaisten me

Älynystyröiden hierontaa

Kuva
Sirkku heitti haasteen kehiin jo ajat sitten, mutta sainko aikaiseksi? En. Tarpeeksi aikaa kun annetaan niin kyllä täälläkin tapahtuu.  Vaikutti aluksi hankalalta, mutta oli lopulta tosi mielenkiintoinen haastattelu, koska pisti ajattelemaan. 1. Koiramaailman suurin miinuspuoli? - Ylijalostus ja ei-koiramaisten ominaisuuksien ihannointi. Koiran pitää pystyä olemaan ja toimimaan koiran tavalla, vasta sitten tulee ulkomuoto. Kunnioitan metsästyskoirien kasvattajia, koska he ymmärtävät käyttö- ja luonneominaisuuksien päälle. Tietääkseni metsästyskoirat pääsääntöisesti pystyvät edelleen niihin töihin, mihin ne on alunperin jalostettu.  2. Jos olisit koira, millainen olisit? - Tarkoittaako tämä sitä millainen haluaisin olla vai sitä millainen olen tämmöisenään? Mikäli kyse on jälkimmisestä, olisin luultavasti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä terrieri. 3. Mikä on suurin tavoitteesi koiraharrastuksessa / yleensä elämässä koiriesi kanssa? - Jos harrastuksesta puhutaan ni

Ylämäki alamäki, ylämäki alamäki, yhdessä kulkien...

Eivätkä nuo Gösta Sundqvistin riimittelyt meinaa pelkästään Hirvolanvaaran vaihtelevia jälkimaastoja. Hipan koulutuksessa ei tasaista tunneta, vaan vuoroin on tullut potkua mahaan ja vuoroin ylävitosta hurraahuutojen säestyksellä. Jos erehdyt iloitsemaan jostain onnistumisesta niin eikö seuraavana hetkenä ryykälletä turpeessa turvallaan otsalohko Karjalan mäntyä kolistellen. Mutta eipä ole tylsää! Tottiksessa ollaan edetty hyvin, kiitos Maikin johtaman ryhmän tuen.  Kaikki muu on mennyt niin sujuvasti eteen päin, että pitihän se viimeksi kokeilla että missä tulee stoppi. Se tuli pyssyn suusta. Hippa on keksinyt, että 6-millinen on kauhistus ja työskentelyn voi lopettaa jos hänen herkkiä rumpukalvojaan sillä kiusataan. Pärnällä ovat ampumahiihtäjät paukutelleet taulujaan, mutta se ääni ei aiheuta ylimääräistä stressiä. Seuraava operaatio on kokeilla, saako koiran tottumaan starttipistoolin paukkuihin vai teenkö siitä palveluskoiran sijaan sohvatyynyn. Aika näyttää. Mutta metsässä

Metsäjälkeä häiriöineen päivineen

Viime viikon peltojälki meni miten meni, joten eilen illalla sain raahattua itseni metsään ja tallasin molemmille helpot jäljet. Metsä oli riihikuiva ja jälki vanheni 2,5 tuntia. Hippa on jollain tavalla yksisuuntainen vasemmalle. Paimenessa se kiersi helposti vastapäivään, mutta myötäpäivään ei millään ja sama näkyy jäljellä. Aina kun jälki lähtee janalta oikealle, Hippa ottaa takajäljen ja niin se teki nytkin. Eka kulma oli vasemmalle ja sen se meni lähes nuolemalla. Toinen oli oikealle. Hippa meni senkin hyvin ja eteni pari metriä, mutta ei uskonut olevansa jäljellä ja lähti tekemään kunnon kaarroksen vastapäivään ja tehtyään täyden ympyrän palasi jäljelle ja homma jatkui. Mitähän tuollekin ilmiölle pitäisi tehdä? Viimeinen kulma oli myös oikealle, mutta se meni suhteellisen hyvin. Jos verrataan edellisiin treeneihin, Hippa ei mennyt liinan mitalla siksakkia kuin vastatuuleen luoviva purjevene, vaan meno muistutti enemmänkin valtamerilaivaa. Ihan toisennäköistä jäljestystä k

Huh, kuinka haastava helpi!

Naapuri kasvattaa tien toisella puolella ruokohelpiä, joka kasvaa luonnonvaraisena vesistöjen rannoilla, mutta sitä myös viljellään energiakäyttöön. Se korjataan keväällä kuloheinänä. Nyt sato on paalitettu ja uusi kasvusto vielä sen verran matalaa, että päätin tehdä koirille jäljet. Eipä ollut mikään läpihuutojuttu. Jatsin jäljelle osui iso pläntti ja vielä paksulti sitä pehkunpätkää. Kahden kepin jälkeen tytteli alkoi pyöriä laajaa kierrosta kertoen samalla minulla, että jälkeä ei ole. Ei kertakaikkiaan.  Rutikuivaan heinään ei jälki tarttunut ja silloin kepitkin jäivät sinne. Mentiin eteenpäin suunnilleen siitä missä jäljen oletin menevän, mutta ei auttanut mikään. Viimeinen keppi oli onneksi tuoreella heinällä, joten loppu meni hyvin. Ei se mitään, Jatsi oli niin onnellinen kun sai pitkästä aikaa tehdä hommia. Mitä väliä on välikepeillä kun ensimmäiset ja viimeinen kuitenkin löytyi ja tiesi tehneensä työn. Tuskin se niitä laskee, sehän on minun hommia se. Ajattelin, että mitä

Erittäin hyvästä viimeisen totuuden ääreen.

Laitetaanpa heti perään toinen näyttelypäivitys kun entinen on tuoreessa muistissa ja vaikka ei olisikaan, kätevästi pienellä rullauksella luettavissa. Tänään Outokummun ryhmiksessä Irina Poletaeva arvosteli Hipan tähän tyyliin: "Sufficient type. Could have stronger bones. Topskull sloping rearwards. Untypical expression. Quite narrow muzzle. Scissor bite. good neck, level back. Needs better croupe. Enough forechest. Front paws turned out. Unbalanced movement from both ends. Soft pasterns. Lovely temperament. Excellent coat, correct markings." Miimi käänsi arvostelua, mutta minähän unohdin heti kotiuduttua puolet sanoista kun ei tullut kirjoitettua ylös, joten käytin sanakirjaa apuna: "Riittävä tyyppi. Voisi olla vahvemmat luut. Päälaki laskee taaksepäin. Epätyypillinen ilme. Melko kapea kuono. Saksipurenta. Hyvä niska, tasainen selkä. Tarvitsee paremat lautaset. Tarpeeksi eturintaa. Ulospäin kääntyneet etutassut. Epätasapainoiset liikkeet molemmista päistä. Pehm

Lupsakka näyttelypäivä Savonmualla

Minkä lie mielenhäiriön aikaansaamana ilmoitin Hipan yhdeltä istumalta kahteen näyttelyyn. Ensimmäinen niistä oli tänään Rautalammilla Elena Ruskovaaran kehässä. Hippa sai avoimen luokan nartuissa EH:n ja oikein hyvän arvostelun, perinpohjaisen kuten Ruskovaaran tyyliin kuuluu: "Miellyttävästi käyttäytyvä hyvin narttumainen kokonaisuus. Keskivahva luusto. Tilava täyteläinen runko. Tarpeeksi voimaa takaosassa. Riittävän voimakkaat kulmaukset. Vahva kallo. Tarpeeksi voimaa kuonossa. Ilmeikkäät korvat. Liikkuu kinnerahtaasti takaa. Tarpeeksi ulottuva etuliike. Rauhallinen käytös." Voiko tuommoisen arvostelun saatuaan olla muuta kuin hyrisevän tyytyväinen? Koirahan on lähes täydellinen. Kinnerahtaus on tosiasia, joka ei varmasti muutu miksikään. Sen sijaan kaikki muu mitä Hipasta mainittiin, on ajan kanssa kehittynyt. Pala sieltä, toinen täältä, ja paketti alkaa olla kasassa. Käyn näyttelyissä niin harvakseltaan, että kehitystä on voinut seurata arvostelulapuista. Sitäkin

Uusi vuosi avasi uusia ovia

Niin, taipuuhan se vahvakin ratakisko kun tarpeeksi lämmittää ja riittävän isolla lekalla takoo. Samalla lailla kävi minun jääräpäisten mielipiteiden ja näin löysin itseni jälleen Facebookista. Tammikuun alussa sinne liityin ja onhan se ihan kiva. Toisinaan jopa hyödyllinen. Mutta huomattavasti merkittävämpi käynti oli ovesta, jossa lukee "päivätyö". Se on jo nähty, että ei ne minun hämärät bisnekset elätä, joten jotain tartti tehrä. Syksyllä rengasliikkeessä käydessäni vastaus käveli turkkilaisen ystäväni Alin muodossa vastaan. Hänellä on tulkkivälitys, jota ei ehdi hoitamaan. Kiirettä piti kun edellinen sihteeri lähti kävelemään, joten siltä seisomalta pyysi minua töihin. Ei tarvinnut kovin kauan miettiä. Yritys on uusi ja palkkaneuvottelut veivät aikaa, mutta kuukausi sitten aloitin hommat. Tosin Kelan korvauksilla työkokeilun nimissä pari kuukautta, jonka jälkeen minusta tulee palkattu duunari. Minulla on varmaan joku sisäsyntyinen ominaisuus hypätä mustaan aukkoon

Taas yksi lisää ikämittariin

Kolmea en enää laske; vuosia, kiloja ja senttejä. Kun henkisen iän kypsymistä odotellessa ennemmin mustaksi muuttuu ja paino sekä vyötärönympärys vaihtuvat olosuhteiden mukaan, niin mitä väliä. Synttäreitä sen sijaan on aina kiva viettää, koska se on yleensä takuuvarma päivä saada mukavaa seuraa kotiinkannettuna. Päivä alkoi melko varhain, koska heräsin kuuden jälkeen eikä nukkumatti suostunut enää talsimaan silmäluomillani. No, heinänajjoon kun ei kerta nukuta. Koirat huomasivat minun olevan hereillä, joten ne tulivat kainaloon ja vötkyiltiin sängyssä porukalla puoli kahdeksaan asti. Vaatteet päälle ja lehteä hakemaan. Viikonloppulaatikko on noin kolmensadan metrin päässä, joten sinä saa samalla pienen aamulenkin. Hyvänen aika! Ellin lehti oli vielä laatikossa. Elli on 82-vuotias rempseän huumorinatajun omaava mummeli ja tosi virkeä sekä henkisesti että ruumiillisesti eli pärjää hyvin omassa mökissään. Naapuruston kirjoittamattoman lain mukaan Ellin lehden vie omistajalleen se,

Kiepaus Keski-Suomessa

Eilen oli aussiehallistuksen kokous Jyväskylässä ja kauden päättymisen kunniaksi se pidettiin Ravintola Sohwissa. Ruoka oli erinomaista ja seura samaa luokkaa. Saatiin jopa asiaakin puhuttua.  Koirat menivät poikien mukana Uimaharjuun, joten minä otin reissun pitemmän kaavan mukaan ja itseäni säästäen eli jäin yöksi kaverini Hennan luokse. Yleensä en nuku vieraassa paikassa ensimmäiseen kolmeen yöhön kuin pikku silmällisiä, mutta nyt sain lähteä aamupäivällä kotimatkalle yllättävän virkeänä. Ehkä sitä vanhemmiten jotain oppii. Varkauden ja Viinijärven välillä tein sen taas. Peltipoliisin silmä räpsähti iloisen oranssisena. Olin näkevinäni että salama välähti vain kerran ja ajoin turhan lähellä edellä ajavaa, joten nähtäväksi jää, kumpi meistä kaivaa pikavoiton postilaatikostaan lähitulevaisuudessa.  Tai huomautuksen.  Vauhtia oli noin 85 km/h ja tuskin kukaan järkevä kyttä viitsii sakkolappua kirjoittaa moisesta. Onko koko järjestelmässä järkeä, siihen en ota kantaa. Ainakin muu

Minä ja aakkoset

Susanna heitti haasteen, joka pisti miettimään tosissaan. Ideana on siis aakkosittain laittaa pääpointteja jostain elämäänsä liittyvistä asioista. Jos omituisimpiin kirjaimiin ei keksi mitään, ne voi huoletta skipata. Itse ainakin yritin. Minun ongelma oli pikemminkin nuo ihan tuikitavalliset kirjaimet, joihin en millään meinannut keksiä järkevää sanaa. A tte, kuopukseni. Omituinen lapsi, herkkä, nopeaälyinen, kaikesta kiinnostunut ja täynnä viisautta jostain toisesta maailmasta. Oikea äidin kulta ja ajatusten jakaja. B ee. Mehiläinen. C oca-cola, jumalten juoma jota joskus tekee niin mieli mutta ei sovellu hipiälle. Aiheuttaa kofeiiniherkälle kropalle pahoinvointia ja seinille hyppimistä. D ix, ihana ja kiltti mutta villi rotikkatyttö naapurista. E lokuvat. Tykkään katsoa niitä leffassa ja kotona. Hyllyssä on monenlaisia ja etenkin monentasoisia tallenteita takavuosilta. Vanha kunnon VHS:kin menee kun ei ole liian nirppis. F iilispohjalta usein mennään eikä järjellä ole s

Kahdenkymmenen tassun karkelot

Kuva
Aussien omistaminen vaatii omanlaisensa huumorintajun. Aussien hoitotätinä toimiminen sen lisäksi pianoteräksestä valmistetun pinnan ja kykyä venyttää se äärimmilleen. Miimi toi kirjavan trion meille eilen aamulla yöhoitoon. Kuningatar Unelma sai viime kerralla mamman takaisin itkemällä ja sitä se kokeili nytkin. Ei ollut hyvä sisällä, ei ulkona ja se vollotti puoleenpäivään asti jolloin Henna ja Sara tulivat meille. Lähdettiin lenkille ja kaikki oli hyvin. Paitsi että Hippa oli kovin suosittu sekä Viian että Saran mielestä, mutta kolmas pyörä rattaissa on tunnetusti liikaa. Sovussa säilyttiin kuitenkin ja leikki jatkui pihassa. Aussiejengi taisteli pallon hallussapitäjäm roolista. Hangen alla oli Saran mielestä jotain mielenkiintoista, mutta riehuvaa laumaa oli pidettävä vähän silmällä. Sara oli porukan kuopus ja tykkäsi Unelmasta, joka puolestaan on kaikkien kaveri. Illan koirat saivat olla keskenään kun kävin erään kaverini kanssa elokuvissa katsomassa Juoppohullun päiv