lauantai 28. maaliskuuta 2009

Mallinhommissa aussietreffeillä

Eipä olisi viisi vuotta sitten uskonut, että jonain päivänä Joensuun seudun aussietreffeillä vilistää yksitoista rodun edustajaa omistajineen.

Tavattiin Jaamankankaan muuntajalla, josta oli hyvä lähteä talsimaan ja etsimään hyviä kuvakulmia. Laitalan Hansu räpsi jälleen ruudun jos toisenkin.
Mukana olivat Miimi, Unski ja Pami, Hilkka ja Kiri, Johanna ja Jesse, Laura ja Saimi, Satu, Sirkku ja Susu, Hansu, Ansa ja Viksu, Aija ja Rini sekä minä, Jatsi ja lainakoira Turre.
Porukka jaettiin osaksi aikaa kahtia, koska metsä ja narttulauma olivat liian pienet kahdelle viriilille urokselle.

Hansu hyppyytti meitä ja me koiria. Saatiin juoksu- ja loikka- ja poseerauskuvien lisäksi vielä muutama "järkevä" kuva kun pistettiin viestikoira Jatsi töihin. On se niin hupsu juoksemaan, että ensimmäisellä lähetyksellä en ehtinyt sanoa kuin "v..." ja Jatsi oli jo menossa. On ainakin homma tuoreessa muistissa. Miimi oli apuohjaajana. Viestin jälkeen otettiin vielä leikityskuvia, minä ja Jatsi sekä Miimi ja Kiri.

Kiitos kaikille läsnälijoille mukavasta seurasta ja Hansulle kuvaamisesta! Jäämme odottelemaan tuloksia.

Laitoin tuohon kansikuvaksi Hansun ottaman otoksen. Tasoeron minun ottamiin kyllä huomaa, mutta ehkä jonain päivänä olen yhtä hyvä. Toivottavasti.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Vielä lisää lenkkeilyä hyvässä seurassa

Elina oli myös eilen vapaa palveluksesta, joten tasapuolisuuden nimissä minä vuorostani ampaisin heille maisemia katselemaan. Mentiin Aittolammen jäälle ja kamera lähti mukaan sillä taka-ajatuksella, että saataisiin Jatsista ja Turresta riekkumiskuvia. Yritys hyvä kymmenen, mutta tällä kertaa ei pariskuntaa pahemmin kiinnostanut riekkua. Ilmeisesti heidän suhteessa on tapahtunut nk. arkiutuminen. Tauko ja välimatka voisi hyvinkin korjata tuon ongelman.

Kuvia en ole vielä pahemmin käsitellyt kun kamera aiheutti pientä epätasapainoa mielentilassani. Etsimen läpi kurkistellessa näkyi karvoja ja pölyä, ilmeisesti linssinvaihdossa sinne mennyt, eikä niitä omin avuin sieltä saanut pois. Kiikutin kameran Kuvanmaailmaan tutkittavaksi. Samalla kävi ilmi, että etsin jää kuvatessa osittain auki. Todennäköisesti sen aiheutti ne roskat, koska kamera ei millään voi vielä olla suljinkoneiston osalta loppuunkuvattu.
Myyjä lähetti maahantuojalle pyynnön korjauksen kustannusarviosta, joka maksaa vaatimattomat 69 euroa!! Jos laite korjataan, arvion hinta sisältyy korjaukseen. Jos taas korjaus tulee niin kalliiksi, että ei kannata korjata, on arvio vaan maksettava ja ostettava uusi runko. Sydän verta itkien jätin kameran liikkeeseen.

Juuri kun pääsin iloitsemasta, että on työttömällä luuserilla edes yksi halpa harrastus (kaluston hankintakuluja ei tietenkään lasketa) niin sitten tulee värkkeihin vikaa ja viedään tuhkatkin pesästä, että pääsee jatkamaan harrastuksiaan.
Voih, pää leviää! Mikäli tienposkilla näkyy päänkappaleita, kerätkää taskuun. Jos tämän saisi vielä kursittua läjään.

Edit: Vähän piristi kun fiksasin kuvat. Ensikatsannalla ne ei näyttäneet kovin kummoisilta, mutta on siellä hyviäkin seassa.
http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Jatsi+ja+Turre/

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Harvinaisempi vieras yllätysvisiitillä

Vedän pois facebookia koskevat pahat puheeni. Siitä omituisesta hömppäjärjestelmästä on oikeasti hyötyä. Laitalan Hansu otti minuun yhteyttä, koska oli Kaavilla talonvahtina eli palloili lähestulkoon naapurissa. Olipa iloinen ylläri, kertakaikkiaan!

Elina oli tulossa meille muutenkin tänä aamuna lenkille, joten otettiin Hansu lapsineen ja koirineen joukkoon tummaan mukaan. Treffattiin meidän pihassa ja lähdettiin kävelemään rantaan. Kameroineen päivineen tietenkin, koska oli hieno kuvausilma. Roni jäi autoon, ettei Turren kanssa tulisi mitään ylimääräistä häslinkiä, mutta Viksu ja Hansulla evakossa oleva Ansa pääsivät riekkumaan Jatsin ja Turren kanssa.
Vieraat nartut tunnustivat Jatsin ylemmäkseen, eikä mitään erimielisyyksiä tullut tyttöjen kesken. Tosi fiksuja koiria! Oli ihana seurata, miten hyvin porukka tuli toimeen keskenään. Turre teki Turret ja unohti heti vakityttöystävänsä kun iki-ihana Viksu ilmestyi nenän eteen. Ja taas lensivät Amorin nuolet ja Turren silmät vääntyivät sydämenmuotoisiksi.
Elina sai tärkeän viran lumipallojen heittelijänä, että saatiin otettua vauhtikuvia.

http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Hansu+koirineen+kyl%E4ss%E4/

Edit: Lisäsin pari kadoksissa ollutta kuvaa, Jatsin ilmavirran levittämä suu ja kisa Viksun kanssa.
Edit2: Nyt on päästy kunnon galleriaan ja kuvat näyttää paaaljon paremmilta!

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lähisukulaiset vierailulla

Miimi tuli pitkästä aikaa aamulla koirineen meille. Jatsi oli ulkona ja huvitti kuunnella sen vahtihaukkua, joka tunnistuksen tapahtuessa vaihtui tervetuliaislaulannaksi. Jatsi on 5-vuotias ja Miimi on edelleen ainoa "omien" ulkopuolinen ihminen, jolle Jatsi laulaa.

Lähdettiin kävelemään meininkinä mennä jäälle, koska kelkkapolkuja pitkin on hyvä kävellä. Matkan varrella erkani lumikenkäpolku ja eihän kaksi polkuneuroottista voinut sen kutsua vastustaa. Polku meni metsään ja päättyi mielenkiintoiseen juttuun. Paljon karvaa. Ihmeteltiin siinä, että onpa joku outoon paikkaan mennyt koiraansa harjaamaan. Karvojen salaisuus selvisi, kun kuusen juurelta löytyi osittain syöty supinraato. Sen jälkeen löytyi vielä maan alle vievä kolo, ilmeisesti supiressun koti. Hän oli kohdannut voittajansa, mikä se sitten lie ollutkin.

Paikalta lähti lumikenkäjäljet, tällä kertaa vain kertaalleen kävellyt ja niitä lähdettiin seuraamaan. Siitä tulikin sen reissun liikunnalinen osuus kun lumikenkäilijä oli harpponut melko vetävällä askeleella ja meidän piti luonnollisesti venyttää askelta vielä vähän enemmän. Tyyppi oli kiemurrellut kohtalaisen päämäärättömästi, mutta kyllä me sieltä metsästä pois päästiin ja jatkettiin jäälle alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jatsi ja Pami saivat riekkumiskohtauksen siellä kapealla polulla, mutta tielle tultua passasi kävellä normaalisti kun tilaa olisi ollut touhottaa vaikka kuinka.

Kotiin tultua tein pikaisen sapuskan eilisistä tähteistä ja sillä välin Miimi tutki koirien kanssa Jatsin lelukoria. Unelma oli taas ihan innoissaan kun kokeili, millä äänellä mikin lelu piippaa. Rouva koira täyttää kohta yhdeksän, mutta ei näy ulkonäössä eikä tunnu olemuksessa. Aina yhtä ihanan höpsö. Onneksi tytär on tullut äitiinsä. Siskokset yrittivät siinä meidän syödessä vähän painia, mutta ei nyt oikein täydeltä terältä irronnut. Pitäisi varmaan tavata vähän useammin tällai pikku porukalla. Isossa seurassa Jatsi jotenkin vaivaantuu ja menee vaan omissa oloissaan.
Oli mukavaa, sekä ihmisillä että koirilla.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Hämärähommia Veikon persiessä

Hehhee, sainpas jakamattoman huomionne mielikuvituksekkaalla otsikoinnilla!
Kyseessä oli kuitenkin ihan normitokoilu suojaisassa paikassa Veikonkoneen takapihalla. Hämäryyttä tässä on se, että minä itse laiskuus harrastin koirani kanssa jotain järkevää jo toisen kerran tällä viikolla. Mari ilmaisi syvän huolestumisensa asioiden käännyttyä tälle tolalle.

Mari aloitti Wallun kanssa ruudulla ja kun ne tolpat siellä olivat jo paikallaan, kokeiltiin me Jatsin kanssa samaa. Aika hidasta menoa. Tosin oli liukastakin, mutta kun pallon perään passaa sännätä tuhatta ja sataa, ei se liukkaus käy selityksestä. Täytyypi vissiin ottaa vain suoria läpimenoja mahdollisimman vauhdilla.

Merkkiä yritettiin, mutta yritykseksi jäi kun hermo meni. Jos jollain on tähänkin asiaan joku idioottivarma vinkki, otan kiitollisena vastaan. Kyllä se sinne merkin taakse asettuu, mutta vasta kolmen piruetin ja kaksoislutzin jälkeen. Voi elämän syksy! Jatsi autoon ja minä jäähylle. Sillä välin oli ilo seurata Marin ja Wallun työskentelyä. Kontakti oli huippuluokkaa, varsinkin sen jälkeen kun Wallu sai maistiaiset Jatsin veriletuista.

Paussin jälkeen otettiin taas seuraamista ja täytyy tunnustaa, että edistystä tapahtuu kun treenaa hieman useammin kuin kerran kahdessa kuussa. Paikka säilyy hetken jopa suoraan kävellessä.

Koirat olisivat jaksaneet paljon pitemmän session, mutta puhalsi niin myrkynkylmä tuuli, että piti paeta teenjuontiin. Jatsi pääsi harrastamaan erästä suosikkiaan vapaa-ajanvieton suhteen eli syömään Wallun luita. Mitäs ripottelee niitä pitkin lattioita.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Viikon katsaus

Ei nyt ihan koko, mutta kuluvalla viikolla voin kehua olleeni kohtuullisen nohevana.

Tiistai-iltana sain päähäni mennä kentälle ihan virallisiin treeneihin, tosin itsekseni mutta kuitenkin. Sopivia namuja ei kotoa löytynyt ja matkan varrella kaupasta lähti mukaan verilettuja. Se investointi kannatti!

Kuuden aikoihin kentällä oli väkeä kuin merenmutaa, joten poistuimme pienelle laitakaupunkikävelylle. Jatsi ei ottanut hihnakävelyä ollenkaan rasitteena. Se on meillä hyvin harvinaista herkkua ja kun tarjolla oli uskomaton määrä uusia hajuja, kolmevarttinen meni lähes innostuneena.

Kentälle palattuamme siellä mahtui jo jotain tekemään. Otin seuraamista naksun kanssa ja hyvin meni. Paikka pysyy kun malttaa kävellä hissukseen tai tiukkaa kurvia käännellen.

Päivi oli kentällä Pepen ja Saku-pennun kanssa, joten pidettiin pieni tauko. Pepe pääsi vapaaksi ja sai pitkästä aikaa oikein äidin kädestä. Eipä ole kaverukset pitkään aikaan nähneetkään. Saku yritti vähän pullistella Jatsille, mutta se palautettiin pian takaisin ruotuun. Kolmekuiseksi tosi äijä. Sakulla oli ihana piippaava patukka, johon Jatsi ihastui. Se otti lelun Sakulta ihan noin vaan, lähes suusta, ja pikkuinen katsoi ihmeissään vierestä.

Jatkettiin treenejä noutojen merkeissä ja sekä sileä että hyppyjen kanssa menivät hyvin. Luovutuspaikkaa pitäisi vähän säätää, että tulisi heti tarpeeksi lähelle. Jos jollain on tähän hyvä konsti, siitä saa mainita minullekin.

Ventolan Elina oli myös Päivin pentua ihastelemassa ja sain hänestä apurin eteenmenon kanssa. Elina oli vahtaamassa patukkaa, ettei Jatsi pääse palkkaamaan itseään jos ei tottele käskyä. Vähän ihmetteli, mutta meni maahan ekalla käskyllä ja suht nopeasti, joten Elina heitti patukan Jatsille ja seuraavaksi kokeiltiin ilman avustajaa. Yhtälailla hyvin meni sekin.
Sitten mahdottomat riekkujaiset narupallolla ja loput herkulliset veriletut nassuun.

Oli muuten jännä seurata Jatsin touhuja siinä tauolla. Ympärillä oli pari koirakkoa treenaamassa eikä Jatsi ollut mitenkään käskyn alla. Se hääti Pepeä ja vuoroin riepotti Sakun lelua, mutta ei poistunut minun luota kuutta-seitsemää metriä kauemmas. Saati että olisi häiriköinyt vieraita koiria millään lailla. Fiksu typykkä.
Eilen kävin katsastamassa auton ja sain päähäni käydä kokeilemassa verenluovutusta. Minulla kun on kroonisena vaivana metallimiehen ammattitauti ja veripalvelusta minut on kerta toisensa jälkeen käännytetty kadulle liian matalan hemoglobiinin takia. Olen viime aikoina muistanut vetää rautaa naamaani, joten lähdin testimielellä käymään. Kolmen verikokeen keskiarvona tuli 128, joten sain luovuttaa. Hyvä juttu. Huono puoli oli se huono olo, joka siitä seurasi. En tiedä miten se tällä kertaa kävi niin voimille.

Tänään oli Marilla vapaata ja lähdettiin hiihtämään Viinijärven selälle. Ensimmäisen kerran useaan vuoteen voitelu onnistui täydellisesti ja tunsin jopa hiihtämisen iloa. Kun saatiin vielä Marin suksiin samat mönjät, kaikki oli hyvin.
Ja vielä mitä! Hyvä kun ei taju karannut kankaalle! Kaikenlainen kaheli pitää olla, että niin rankan verenluovutuksen jälkeen lähtee viuhtomaan suksien kanssa pitkin hankia. Onneksi otettiin homma eväsretken kannalta ja oli juomaa mukana. Ensi-innostuksen jälkeen piti tahtia hidastaa, että jalat kantaa vielä takaisinkin.
Jatsia ei huitovat sauvat oikein innosta, mutta kun Wallu ei ollut moksiskaan, meni se siinä hyvin mukana. Viritettiin lähimmän saaren kallioiseen niemeen tulet. Onnistui muuten notskin teko ihan tuosta vaan, vaikka en ole eläissäni partioon päin pieraissutkaan.
Mari tuumasi makkaraa mussuttaessaan, että ei tästä vapaapäivä paljon parane. Vaikka me muuten yleensä verissäpäin tapellaankin, tästä jouduin olemaan samaa mieltä.
Vie vaan makkarat ylös, kyllä koirat perässä tulee!

Jatsia lähinnä rasitti upottava lumi...

...mutta aina yhtä innokasta Wallua ei.

Makkarankypsennysautomaatti

Vähänkö oon upee!

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Hieman happihyppelyä

Elina kyseli lenkkiseuraa itselleen ja koiralleen, mutta meinasi kuitenkin mokoma jäädä selkäänsä potemaan. Ei käy! Jo isoisille sanottiin, ettei saa jäädä tuleen makaamaan ja jos iskias korventaa kroppaa, sama homma. Ylös, ulos ja kevyesti tassua toisen eteen on paras lääke.

Tulivat Turren kanssa meille eikä vahtikoira älynnyt ollenkaan. Mitä lie miettinyt? Oli mitä oli, mutta ne aatokset haihtuivat tuuleen kun päästiin reissuun. Jatsilla oli ollut Turrea kamala ikävä, koska oli äänessä ensimmäiset kaksi kilometriä sanoisinko taukoamatta. Jos Turre yritti esittää jotain mielipidettä, vastauksena oli kahta kauheampi haukkuryöppy. Samoin jos se jäi jälkeen nuuskimaan jotain, Jatsi hyökkäsi komentamaan mukaan. No, naapurit ainakin kuulivat, missä meidän seurue eteni.
Välillä heitettiin keppiä pellolle ja siinä vaiheessa Turre pääsi pätemään pitkillä jaloillaan. Jatsilla ei ollut mitään jakoja ehtiä kepin perään. Sanonta "kämmertää kuin karhu paskalla" kuvasi Jatsia aika hyvin ja Turre loikki kuin gaselli ohi.
Matkan varrella ihasteltiin hevosia ja Turrekin suhtautui niihin oikein fiksusti.

Lenkin jälkeen vähän tokoiltiin. Seuraamista ei voi liikaa treenata, ainakaan meidän tahdilla. Hissukseen ja tarkkana, siinä kai se resepti hyvin pitkälle on. Otin myös luoksetuloa, jossa oli pientä hidastelua havaittavissa.
Laitoin Jatsin sisälle, ettei häiritse liikaa Turren treenejä. Kyllä sitä harmitti! Avasi se riiviö oven ihan periaatteen vuoksi, kun hänet muka hylättiin.

On se vaan kiva käydä lenkillä välillä jonkun kanssa eikä aina vaan yksin.

Sitten sujuvasti asiasta ulkoavaruuteen.
Olen tässä jonkin aikaa jo naureksinut erästä asiaa, että miten voi olla ihmisellä pitkä piuha!
Tykkään paistaa kakkuja ja muita paakkelseja, mutta täytekakkupohjat on järkejään menneet pilalle. Ne ovat paistuneet keskeltä reilusti koholle ja siitä on sitten joutunut sipaisemaan kunnon lätyn pois, että kakun saa tasaiseksi ja sievästi täytettyä.
Tammikuun lopulla eli oman ja Aten synttäreiden alla mietin tuota juttua kun oli taas kakuntekoaika. Viimeinkin alkoi lanttu viipaloitua! Jos kakusta tulee aina samanlainen, vaikka resepti vaihtuu, niin mikä se on joka ei vaihdu? Aivan oikein. Siitä paikasta säntäsin kauppaan uutta vuokaa ostamaan.
Tadaa! Eipä tarvinnut testikappaleen kallistuskulmaa vatupassilla syynätä. Silmäpuoli sonnikin olisi nähnyt jo persesilmällään, että tämä kakku on itse täydellisyys.
Että näin. Elon laskuopin mukaan 19 vuotta olen sillä samalla vuoalla kakkuja tehnyt ja tuskaillut kun ei onnistu. Jos joku uskaltaa tunnustaa omaavansa jossain asiassa vielä huonomman hoksan, onnittelut hänelle! Lippu salkoon ja papukaijamerkki poskeen! Meillä syödään tästedes säännöllisen muotoisia täytekakkuja.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Päivän verran kahden koiran taloudessa

Olipa mukava herätä aamulla eilisen savusukelluksen jälkimainingeissa. Edes eilisillan sauna ei vienyt kaikkea savunhajua itsestäni pois ja Jatsinkin kukkaistuoksu oli saanut lievästi palvatun sivuaromin.

Mari kyseli heti aamutuimaan Wallulle lenkittäjää. Ääni kaikui kuin haudan takaa ja olo oli kuulemma sen mukainen. Minähän lupasin kun ei tässä ole muutakaan kiireellistä ja päiväsaikaan on muutama tunti aikaa tehdä jotain hyödyllistä.

Mentiin Jatsin kanssa Marin luokse ja valjastin Wallun lähtökuntoon. Silloin se tapahtui!
"Mouuu!"
"Mikä se oli?!" Mari ihmetteli ällistyksestä hädin tuskin tolpillaan pysyen (vaikka huojui taudin kourissa jo ennestään).
Paljon on Jatsi ehtinyt kaverilleen opettaa, mutta nyt löytyi nuotti Wallustakin. Pitipä sekin ihme kuulla! Siinä ne lauloivat duettona, Wallu tosin aika ujontuntuisesti vielä tässä vaiheessa. Pitäähän ääni avata ennen kuin voi täysillä päästellä.

Käytiin jäällä, että saivat edes vähän vapaana juosta, mutta muuten lenkki meni ihan sivistyneesti kaupunkilaistyyliin. En edes eksynyt.
Mari oli nukkunut sillä välin, mutta vaikutti niin tautiselta edelleen, että tarjouduin ottamaan Wallun meille hoitoon. Siinähän se sivussa menisi.
Vaikka oli läpeensä tuttu paikka, ei herra suvainnut silmiään ummistaa koko päivänä. Rauhallinen se oli, mutta piti vaan herkeämättä vahtia tilannetta.

Käytiin vielä syönnin jälkeen Viinijärven jäällä lenkki heittämässä. Otin kolinapurkin mukaan, kun Wallu ei meinannut millään muistaa, että räyhääminen on vieläkin kiellettyä puuhaa. Ei tullut siitäkään koulutuksesta mitään. Jatsi otti ihan hirveät hepulit mokomasta rämisijästä kun luuli, että se kaamea ääni on sille tarkoitettu kun kerta purkki oli minulla. Vaikka vastustan roskaamista, piti nakata purkki matkan varrelle. Oman koiran mielenrauha meni tällä kertaa edelle. Käyn joskus korjaamassa pois, jos joku muu ei ole ehtinyt sitä tehdä.

Olin varustautunut siihen, että Wallu voisi jäädä yöksi, mutta arvasin ettei Mari sentään yön yli osaa olla erossa koirastaan ja kahdeksan jälkeen tuli hakemaan Wallun pois. Näytti ihan, että koiralta lakosi jalat alta kertalaakilla. Meidän istuessa iltateellä passasi vihdoin rentoutua.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Naistenpäivän riekkumarallaa

Ajelin puolenpäivän kieppeillä Miimin luokse. Kolmen koiran pyörremyrskymäinen enkelikuoro väänsi nupit kaakkoon ja matot seinille. Voiko enää eloisampaa sakkia löytää? Pihalle mokomat riehujat siksi aikaa kun Miimi laittoi vaatteet päälleen. Hannukin tuli tupaan ihmettelemään, että missä Jatsi on kun pitäisi pitkästä aikaa nähdä. Rymysakki uudestaan sisälle ja Jatsi sekosi mikäli mahdollista vielä enemmän. Voi hyvänen aika.

Päiväohjelmassa oli aussietreffit Päivilänvaaran kodalla ja sinne lähdettiin läppäsemään. Aija ja Rini liittyivät seuraan matkan varrella. Minulla oli pulkka mukana, koska kota oli todellakin reilun korkealla merenpinnasta tai ihan mistä vaan laskettuna.
Minä tuskailin märkien puitten kanssa sillä aikaa kun Miimi ja Aija tekivät Rinille ampumatreenejä. Taivaspaikan kaikottua taas vähän kauemmas kiroilusyntien takia sain kunnon roihun grilliin ja päästiin lähtemään muuta porukkaa vastaan. Kyllä ylämäki velkansa maksoi ja korkojen kanssa kun pulkalla painoi menemään.
Hilkkaan törmättiin rinteen alla. Mari oli kipeänä ja Wallu pääsi Hilkan kyytiin. Kylläpä se oli polleaa poikaa kun ainoana uroksena pääsi moisen narttulauman sekaan. Hetken päästä tulivat vielä Sirkku, Satu ja pikkuinen Susu joukkoon ja porukka oli kasassa.
Taas kiipeämään. Notskissa oli sopiva hiillos makkaroille ja muille eväille. Muut söivät, mutta Aijalle riitti hengenravinto ja näin ollen keskittyi häärimään kameran takana. Auringon olisi suonut näyttäytyvän, mutta hyviä kuvia tuli silti. Niitä voi vilkaista Rinin blogista http://xirithe.vuodatus.net/blog/1843222.

Kiitoksia kaikille, oli taas kerran mukava miitinki. Ihmisjäsenillä juttu luisti ja koirat saivat aimo annoksen leikkiseuraa rotutovereistaan. Kotiin tultua sekä Jatsin että minun mielestä sohvan kutsu oli vastustamaton.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Hiihtolomailua… Mikä hiihto? Mikä loma?

Hiihtäminen onnistuisi, jos hankkisin sauvan sen katkenneen tilalle. Lomailu taas…hmm. Jos ei tee mitään ja siihen vielä paiskataan loma päälle, niin onko se vähän kuin mättäisi vettä avannosta toiseen? Ei yksi vaju eikä toinen täyty.
suunnittelin, että ensi viikolla voisin käydä poikien kanssa Savonlinnassa tätiä moikkaamassa. Olisi ainakin yhdelle päivälle jotain järkevää tekemistä.

Mari houkutteli eilen iltasella tokoilemaan. Hetken harkittuani päätin lähteä, koska ne tavalliset teetä ja sympatiaa oli myös odotettavissa. No, olihan siinä koira haudattuna, kuinkas muuten. Vähän ajan päästä tämä soitti uudestaan ja käski ottaa saunakamppeet mukaan, koska samalla vaivalla voisin värjätä Marilta hiukset. Kyllä minulle saunominen hyvässä seurassa aina kelpaa, joten otin riskin.

Mentiin parkkipaikalle koirien ja tavarakorin kanssa. Jatsi odotteli takakontissa, kun Mari otti Wallun kanssa ruutua, kontaktiharjoituksia ja noutoa.
Kun tuli jatsin vuoro, pistin sen ensin menemään ruutuun. Periaatteessa se tajuaa ruudun, mutta vauhtia pitää saada reilusti lisää. Ruudun takaraja oli aitaa vasten, joten lelua ei voinut nakata sen taakse. Ehkä siitäkin johtui se hidastelu.
Seuraamista otin taas naksun kanssa hitaasti ja palkkaamalla oikeasta paikasta. Suoraan kävellessä edistää, mutta tiukkaa kaartoa myötä- tai vastapäivään kävellessä meni justiin oikein. Omalla kropan asennollakin oli merkitystä. Hyvä kun tuli vaihteeksi jotain edistystä niin innostaa jatkamaan.
Marilla oli iso metallikapula ja kokeilin sitä. Kylläpä se olikin mieleinen! Vauhtia oli ihan sikana ja ote oikea. Ei näköjään haitannut, vaikka kapula oli kylmä. Ei olla talviaikaan tätä pahemmin tehty.
Lopuksi eteenmenoa ja Mari tarjoutui avustamaan, koska on sivusta seurannut meidän treenejä ja tietää ongelman, eli korvattomuuden maahan -käskyn koittaessa. Lähetin Jatsin, annoin käskyn ja jos mitään ei tapahtunut, Mari nappasi lelun piiloon. Hyvin toimi ja etsintäkuulutetut korvat löytyivät. Pari kertaa toistettiin ja viimeisellä kerralla tehtiin normaaliin tyyliin. Lelu oli odottamassa, lähetin koiran ja käskin maahan. Oli nääs meinaan nopea suoritus.
Kokeilin vielä merkille menoa kun nyt oli noita tarvikkeita mukana. Ei siinä varmaan muuta vikaa ole kuin harjoituksen puute. Jatsi vaan pitäisi saada tajuamaan oikea paikka ilman ylimääräisiä piruetteja.

Tunti siinä vierähti ja oli jonkin verran pakkasta, joten kipinkapin saunaan. Sain kumihanskat ja värituubin kätösiini ja eikun lotraamaan. Kai se värjäys jotenkin onnistui. En ole kovin hyvä noissa tyttöjutuissa.

Saunan jälkeen teetä ja taistelua tietokoneen kanssa. Pinkki vissiin pahoitti mielensä jostakin ja sitä piti vähän rukata muutaman voimasanan kanssa.
Mari valitti pari kertaa, että tekisi mieli piipahtaa baarissa, mutta kukaan ei lähde kaveriksi. Minä kyllästyin siihen äänettömään pyytelyyn ja ärähdin, että alkaa nyt kiskoa kimpsuja niskaansa niin lähdetään. Mutta ei koko yöksi vaan vain yhdelle! Hehe, enpä ole ihan äsken nähnyt Marin liikkuvan yhtä liukkaasti, kun siitä paikasta säntäsi tälläämään itseään. Sain tai pikemminkin jouduin lainaamaan farkkuja, koska en ollut varautunut moiseen keikkaan. Vaikka olenkin hyvää ja piristävää seuraa, niin verkkareissa ei näköjään ihmisten ilmoille lähdetä. Joku raja sentään.
Hiljaista oli vielä siihen aikaan illasta, mutta silti mukavaa. Sai se mokoma alkoholistinalku nakattua toisenkin paukun naamaansa, mutta sitten kilistelin Passatin avaimia siihen malliin, että tyhmempikin olisi tajunnut vihjeen.

Koirahommat jatkuivat tänään aussietreffien merkeissä. Jätin auton Marin luo ja käveltiin Rantakylän ostarille, missä Miimi koirineen odotteli. Siitä jatkettiin aitaamattomaan koirapuistoon ja samaa vauhtia joelle, jossa meni kelkkapolku rantaa myöten. Aurinko lämmitti ja koirilla oli lystiä. Jonkin aikaa käveltyämme käännyttiin takaisin, koska Marin uunissa kypsyvä liha naputti jalkaansa vaatien pois pääsyä. Mari keitti teetä ja koirat touhusivat omiaan. Leluhöperö Unelma luuli tulleensa maanpäälliseen paratiisiin, kun pääsi penkomaan Wallun lelulaatikkoa. Välillä koko porukka järsi luita kaikessa rauhassa. Pami tykkää poikakoirista ja keskittyi ennen pitkää pitämään silmäpeliä seurueen ainoa urosjäsenen kanssa. Ihan vaan pikku vinkkinä, että niitä hommia kannattaa harrastaa väljemmillä vesillä kuin pienen pöydän alla. Vähemmästäkin seuraa väärinkäsityksiä.
Olisihan tuolla saattanut olla enemmänkin väkeä, mutta parempi näin kuin ei treffejä ollenkaan. Mukavaa oli itse kullakin.