maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lähisukulaiset vierailulla

Miimi tuli pitkästä aikaa aamulla koirineen meille. Jatsi oli ulkona ja huvitti kuunnella sen vahtihaukkua, joka tunnistuksen tapahtuessa vaihtui tervetuliaislaulannaksi. Jatsi on 5-vuotias ja Miimi on edelleen ainoa "omien" ulkopuolinen ihminen, jolle Jatsi laulaa.

Lähdettiin kävelemään meininkinä mennä jäälle, koska kelkkapolkuja pitkin on hyvä kävellä. Matkan varrella erkani lumikenkäpolku ja eihän kaksi polkuneuroottista voinut sen kutsua vastustaa. Polku meni metsään ja päättyi mielenkiintoiseen juttuun. Paljon karvaa. Ihmeteltiin siinä, että onpa joku outoon paikkaan mennyt koiraansa harjaamaan. Karvojen salaisuus selvisi, kun kuusen juurelta löytyi osittain syöty supinraato. Sen jälkeen löytyi vielä maan alle vievä kolo, ilmeisesti supiressun koti. Hän oli kohdannut voittajansa, mikä se sitten lie ollutkin.

Paikalta lähti lumikenkäjäljet, tällä kertaa vain kertaalleen kävellyt ja niitä lähdettiin seuraamaan. Siitä tulikin sen reissun liikunnalinen osuus kun lumikenkäilijä oli harpponut melko vetävällä askeleella ja meidän piti luonnollisesti venyttää askelta vielä vähän enemmän. Tyyppi oli kiemurrellut kohtalaisen päämäärättömästi, mutta kyllä me sieltä metsästä pois päästiin ja jatkettiin jäälle alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jatsi ja Pami saivat riekkumiskohtauksen siellä kapealla polulla, mutta tielle tultua passasi kävellä normaalisti kun tilaa olisi ollut touhottaa vaikka kuinka.

Kotiin tultua tein pikaisen sapuskan eilisistä tähteistä ja sillä välin Miimi tutki koirien kanssa Jatsin lelukoria. Unelma oli taas ihan innoissaan kun kokeili, millä äänellä mikin lelu piippaa. Rouva koira täyttää kohta yhdeksän, mutta ei näy ulkonäössä eikä tunnu olemuksessa. Aina yhtä ihanan höpsö. Onneksi tytär on tullut äitiinsä. Siskokset yrittivät siinä meidän syödessä vähän painia, mutta ei nyt oikein täydeltä terältä irronnut. Pitäisi varmaan tavata vähän useammin tällai pikku porukalla. Isossa seurassa Jatsi jotenkin vaivaantuu ja menee vaan omissa oloissaan.
Oli mukavaa, sekä ihmisillä että koirilla.

Ei kommentteja: