maanantai 9. maaliskuuta 2009

Päivän verran kahden koiran taloudessa

Olipa mukava herätä aamulla eilisen savusukelluksen jälkimainingeissa. Edes eilisillan sauna ei vienyt kaikkea savunhajua itsestäni pois ja Jatsinkin kukkaistuoksu oli saanut lievästi palvatun sivuaromin.

Mari kyseli heti aamutuimaan Wallulle lenkittäjää. Ääni kaikui kuin haudan takaa ja olo oli kuulemma sen mukainen. Minähän lupasin kun ei tässä ole muutakaan kiireellistä ja päiväsaikaan on muutama tunti aikaa tehdä jotain hyödyllistä.

Mentiin Jatsin kanssa Marin luokse ja valjastin Wallun lähtökuntoon. Silloin se tapahtui!
"Mouuu!"
"Mikä se oli?!" Mari ihmetteli ällistyksestä hädin tuskin tolpillaan pysyen (vaikka huojui taudin kourissa jo ennestään).
Paljon on Jatsi ehtinyt kaverilleen opettaa, mutta nyt löytyi nuotti Wallustakin. Pitipä sekin ihme kuulla! Siinä ne lauloivat duettona, Wallu tosin aika ujontuntuisesti vielä tässä vaiheessa. Pitäähän ääni avata ennen kuin voi täysillä päästellä.

Käytiin jäällä, että saivat edes vähän vapaana juosta, mutta muuten lenkki meni ihan sivistyneesti kaupunkilaistyyliin. En edes eksynyt.
Mari oli nukkunut sillä välin, mutta vaikutti niin tautiselta edelleen, että tarjouduin ottamaan Wallun meille hoitoon. Siinähän se sivussa menisi.
Vaikka oli läpeensä tuttu paikka, ei herra suvainnut silmiään ummistaa koko päivänä. Rauhallinen se oli, mutta piti vaan herkeämättä vahtia tilannetta.

Käytiin vielä syönnin jälkeen Viinijärven jäällä lenkki heittämässä. Otin kolinapurkin mukaan, kun Wallu ei meinannut millään muistaa, että räyhääminen on vieläkin kiellettyä puuhaa. Ei tullut siitäkään koulutuksesta mitään. Jatsi otti ihan hirveät hepulit mokomasta rämisijästä kun luuli, että se kaamea ääni on sille tarkoitettu kun kerta purkki oli minulla. Vaikka vastustan roskaamista, piti nakata purkki matkan varrelle. Oman koiran mielenrauha meni tällä kertaa edelle. Käyn joskus korjaamassa pois, jos joku muu ei ole ehtinyt sitä tehdä.

Olin varustautunut siihen, että Wallu voisi jäädä yöksi, mutta arvasin ettei Mari sentään yön yli osaa olla erossa koirastaan ja kahdeksan jälkeen tuli hakemaan Wallun pois. Näytti ihan, että koiralta lakosi jalat alta kertalaakilla. Meidän istuessa iltateellä passasi vihdoin rentoutua.

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Kiitos Hanna,olet ihana! Koira ryntäs autosta soraan ovelle, ja siitä sohvalle. Siinä nyt tuhisee hyvin söpönä :D Kyllä se vielä hetki tulee kun joutuu tuon yksin yöks jättämään ;)