torstai 19. maaliskuuta 2009

Viikon katsaus

Ei nyt ihan koko, mutta kuluvalla viikolla voin kehua olleeni kohtuullisen nohevana.

Tiistai-iltana sain päähäni mennä kentälle ihan virallisiin treeneihin, tosin itsekseni mutta kuitenkin. Sopivia namuja ei kotoa löytynyt ja matkan varrella kaupasta lähti mukaan verilettuja. Se investointi kannatti!

Kuuden aikoihin kentällä oli väkeä kuin merenmutaa, joten poistuimme pienelle laitakaupunkikävelylle. Jatsi ei ottanut hihnakävelyä ollenkaan rasitteena. Se on meillä hyvin harvinaista herkkua ja kun tarjolla oli uskomaton määrä uusia hajuja, kolmevarttinen meni lähes innostuneena.

Kentälle palattuamme siellä mahtui jo jotain tekemään. Otin seuraamista naksun kanssa ja hyvin meni. Paikka pysyy kun malttaa kävellä hissukseen tai tiukkaa kurvia käännellen.

Päivi oli kentällä Pepen ja Saku-pennun kanssa, joten pidettiin pieni tauko. Pepe pääsi vapaaksi ja sai pitkästä aikaa oikein äidin kädestä. Eipä ole kaverukset pitkään aikaan nähneetkään. Saku yritti vähän pullistella Jatsille, mutta se palautettiin pian takaisin ruotuun. Kolmekuiseksi tosi äijä. Sakulla oli ihana piippaava patukka, johon Jatsi ihastui. Se otti lelun Sakulta ihan noin vaan, lähes suusta, ja pikkuinen katsoi ihmeissään vierestä.

Jatkettiin treenejä noutojen merkeissä ja sekä sileä että hyppyjen kanssa menivät hyvin. Luovutuspaikkaa pitäisi vähän säätää, että tulisi heti tarpeeksi lähelle. Jos jollain on tähän hyvä konsti, siitä saa mainita minullekin.

Ventolan Elina oli myös Päivin pentua ihastelemassa ja sain hänestä apurin eteenmenon kanssa. Elina oli vahtaamassa patukkaa, ettei Jatsi pääse palkkaamaan itseään jos ei tottele käskyä. Vähän ihmetteli, mutta meni maahan ekalla käskyllä ja suht nopeasti, joten Elina heitti patukan Jatsille ja seuraavaksi kokeiltiin ilman avustajaa. Yhtälailla hyvin meni sekin.
Sitten mahdottomat riekkujaiset narupallolla ja loput herkulliset veriletut nassuun.

Oli muuten jännä seurata Jatsin touhuja siinä tauolla. Ympärillä oli pari koirakkoa treenaamassa eikä Jatsi ollut mitenkään käskyn alla. Se hääti Pepeä ja vuoroin riepotti Sakun lelua, mutta ei poistunut minun luota kuutta-seitsemää metriä kauemmas. Saati että olisi häiriköinyt vieraita koiria millään lailla. Fiksu typykkä.
Eilen kävin katsastamassa auton ja sain päähäni käydä kokeilemassa verenluovutusta. Minulla kun on kroonisena vaivana metallimiehen ammattitauti ja veripalvelusta minut on kerta toisensa jälkeen käännytetty kadulle liian matalan hemoglobiinin takia. Olen viime aikoina muistanut vetää rautaa naamaani, joten lähdin testimielellä käymään. Kolmen verikokeen keskiarvona tuli 128, joten sain luovuttaa. Hyvä juttu. Huono puoli oli se huono olo, joka siitä seurasi. En tiedä miten se tällä kertaa kävi niin voimille.

Tänään oli Marilla vapaata ja lähdettiin hiihtämään Viinijärven selälle. Ensimmäisen kerran useaan vuoteen voitelu onnistui täydellisesti ja tunsin jopa hiihtämisen iloa. Kun saatiin vielä Marin suksiin samat mönjät, kaikki oli hyvin.
Ja vielä mitä! Hyvä kun ei taju karannut kankaalle! Kaikenlainen kaheli pitää olla, että niin rankan verenluovutuksen jälkeen lähtee viuhtomaan suksien kanssa pitkin hankia. Onneksi otettiin homma eväsretken kannalta ja oli juomaa mukana. Ensi-innostuksen jälkeen piti tahtia hidastaa, että jalat kantaa vielä takaisinkin.
Jatsia ei huitovat sauvat oikein innosta, mutta kun Wallu ei ollut moksiskaan, meni se siinä hyvin mukana. Viritettiin lähimmän saaren kallioiseen niemeen tulet. Onnistui muuten notskin teko ihan tuosta vaan, vaikka en ole eläissäni partioon päin pieraissutkaan.
Mari tuumasi makkaraa mussuttaessaan, että ei tästä vapaapäivä paljon parane. Vaikka me muuten yleensä verissäpäin tapellaankin, tästä jouduin olemaan samaa mieltä.
Vie vaan makkarat ylös, kyllä koirat perässä tulee!

Jatsia lähinnä rasitti upottava lumi...

...mutta aina yhtä innokasta Wallua ei.

Makkarankypsennysautomaatti

Vähänkö oon upee!

Ei kommentteja: