Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2010.

Hippa neljä viikkoa

Kuva
Pentua on odotettu jo jonniin aikaa sen verran kiihkeästi, että aloitin ajanlaskun helpommasta kohtaa eli syntymästä. Nyt odotus on uuden ajanlaskun mukaan puolessa välissä kun T-pentueelle tuli tänään ikää neljä viikkoa. Miepä tunnen tuon! Se on se jonka nimeä en just nyt muista, mutta tuoksuu kekseille ja mullalle. Eli hyvä tyyppi. Kyllä meikätytöltä posetus onnistuu! Jotenkin lähes surrealistinen tunnelma. Tykkään tästä! Rappujen viereen oli kätketty valtava luu. Jatsi alkoi kaivaa sitä esiin Pamin katsellessa huolestuneena vieressä. Ei sentään kerjännyt verta nenästään ja mennyt härkkimään aarretta itselleen. Jatsia ärsytti haisevat pennut, mutta luu antoi kaivattua lohtua. Pamille ei jäänyt kummoistakaan luunripettä ja senkin vähäisen se erehtyi kantamaan keittiöön. Ei suostunut viemään takaisin ulos ja Miimi nakkasi jämän roskiin. Pami-parka. Kimmo koirien ympäröimänä aurinko olallaan. Onnellisuuden ruumiillistuma: Atte keksiä naamassa ja Hippa sylissä. Laitoin kaikki Hipan ja ve

Näytelmiä ja Patchcoat-porukkaa

Kuva
On se ihme juttu. Jos ei pohjolan tuuli puhalla luita ja ytimiä myöten, niin sitten hiki valuu. Jos lämpötila on muuten sopiva, niin sitten ryöpsähtää kaikki taivaan hanat kerralla auki. Sen jälkeen viimeistään palelee. Karva pöllyää ja jos ei pöllyä, millisilppu kutittaa nenää ja pistelee silmiä. Väkijoukko ahdistaa ja räksytys piinaa korvia. Jos kävelet vähän väärällä tyylillä, joku etukäteen stressaantuneen emännän väärällä tassulla noussut terrieri tarraa nilkkaan. Viimeistään siinä vaiheessa viattoman uhrin toinen jalka on uhkaavasti ojentumassa kohti liukumiinaa. Puhumattakaan niistä summista, jotka pahimmillaan joutuu maksamaan tuosta lystistä. Se oli Suvi-Karelia 2010 ei-näyttelyihmisen kuvaamana. Kyllä oli kiva nähdä tuttuja ihmisiä ja kauniita koiria roppakaupalla. Markkinakojut vetivät puoleensa kuin hunaja mehiläistä ja mukaan tarttui metrilakua, koiranleluja ja karsta. Jos aiemmin mainittuja seikkoja ei huomioida, oli oikein mukavaa. Varsinkin kun ei tarvinnut omaa koiraa

Kulkee!

Jatsi nimittäin, jäljellä nääs. Eilen oli äärimmäisen onnistuneet treenit. Osasin tallata tarpeeksi pitkän jäljen ja kepeillä välimatkat vaihteli sopivasti. Tarvitseeko edes mainita, että kaikki nousivat? Janaa pitää treenata, koska taas lähti kaartamaan vissiin tuulen suunnan mukaan. Otti sentään oikean suunnan, kun pääsi jäljelle ja siitä olen iloinen. Ensin meinasin, että en ota esineruutua ollenkaan, ettei riehu taas jalkaansa kipeämmäksi. Muutin mieleni, kun muut koirat kävivät ensin ruudussa ja Jatsi sai kerätä painetta kattilaan katsellessaan toisten etsintää. Hyvin meni. Vain kerran jäi ällistelemään ja kyselemään neuvoa, joten silloin suoritus oli hyvä. Ryhmäläiset ovat aloittelijoita, mutta innokkaita oppimaan. Kyselevät välillä aika vaikeita, mutta toivottavasti osaan vastailla järkevästi. Jos en, kysyn viisaammilta.

Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa tulee... uunia lämmitellessä

No ihan totta oikeesti! Tänään piti räjäyttää vanha palvelija käyntiin ja se tapahtui onneksi ilman isompia kiroiluja ja savusukelluksia. Kun aurinkoa ei näy, kosteus valtaa alaa ja se tekee sisäilman kylmänkalseaksi, vaikka lämpömittari kuinka yrittäisi uskotella muuta. Kohta pitää soittaa mottinettiin että tuokee puuta, tällä menolla loppuuvat ennen ensi talvea. Hm! Vanha sanonta "kell onni on, se onnen kätkeköön" ei ainakaan rakastuneen joutsenparin kohdalla pidä paikkaansa. Kävin tässä eräänä aamuna Jatsin kanssa niemessä lenkillä ja kuulin erään tiheikön takaa lahdelta valtavien siipien läiskytystä. Tyttö- ja poikajoutsen löysivät toisensa. Tanssin jälkeen alkoi nokakkain vuorotahtinen toitotus ja se rakkauslaulu kuului! Aikansa onneaan julistettuaan ne asettuivat ruokailemaan ripirinnan pariskuntana. Olen kerran nähnyt tämän kyseisen hyvin herkistävän tapahtuman. Nyt vain kuulin, mutta sieluni silmillä näin näytelmän kulun hyvin selvästi. Heille paljon onnea ja pörröisi

Metsurina

Kuva
Pyysin Markkua kaatamaan viisi koivua pihalta ja sunnuntaina näin tapahtui. Yksi oli laho, toinen lähes laho, kolmas muuten vaan tiellä ja kahdessa muussa killui narupallo latvuksissa. Näissähän oli ruhtinaallisesti syytä kellistää koivut kyljelleen. Pysyy se moottorisaha minunkin kourissa, kiitos noin kahdenkymmenen vuoden takaiselle maatalouden perustutkinnolle. Koivut ovat niin isoja, että tyville en mahtanut yksikseni mitään. Kun ne ison koon lisäksi keikkuvat keskikohdastaan kalliolla, niin että sekä tyvi että latva olivat ilmassa ja oksien varassa sen tuhannella jännityksellä, päätin turvautua miehiseen apuun. Soitin kurssikaverilleni Simolle, joka oli joutilaana eikä mielikuvituksettomana keksinyt siihen hätään mitään tekosyytä olla tulematta hätiin. Katkoimme porukalla paksuimmat tyvet uuniin sopiviksi pölleiksi ja kierittelimme pinoon odottamaan pilkkomista. Kuten näkyy, piha on avartunut huomattavasti. Ilomantsin aikainen metsätalousopemme oli Simo myös, mutta Leinonen. Muist

Hippa kasvaa

Kuva
Pennut täyttävät huomenna kolme viikkoa. Nyt on maailma avartunut, koska näkyy, kuuluu ja pääsee ulos. Tappelevatkin jo, riiviöt. Käytiin tänään Jatsin kanssa moikkaamassa pikkuisia. Hippa tuli heti minun luokse kun menin laatikkoon. Pami syötti pennut ja sitten päästiin lenkille. Palattuamme kannettiin pennut ulos ja kylläpä oli Jatsi ihmeissään, kun minulla oli kaksi palleroista kainalossa. Aikanaan Jatsikin kävi nyrpistämässä kuonoaan pahanhajuisille otuksille, mutta Pami ei katsonut hyvällä silmällä siskoaan. Joku raja pitää tunkeilulla olla. Mikäs tämä on? Ruohikossa minä osaan kävellä, mutta yksi asuntovaunun kokoinen voikukka oli ylittämätön este! Osaan rapsuttaakin kun kutittaa! On se kiva olla tämmöinen iso ja itsenäinen koiranpentu.

Johan natsasi!

Eilen aloitettiin koekausi. Ilmoittautuneita oli 12, joten tottiksen perusteella kaksi piti raakata rannalle. Pärnän alamontussa homma hoidettiin kahdella kentällä ja arpa antoi meidän tuomariksi Varma Makkosen. Ei voi kuin pahoitella omaa laiskuuttaan, kun tottis oli talviruosteessa edelleen. Paikkamakuussa nousi kahdesti istumaan, kunnes päätti kuitenkin jäädä aloilleen odottelemaan. Seuraaminen oli väljää ja välillä edisti. Istuminen hyvä, luoksetulot hitaanpuoleisia. Eteenmeno oli vauhdikas, mutta ei kuullut/kuunnellut käskyä ja meni sen jälkeen vielä parikymmentä metriä ja sitten maahan. Noudot olivat mukiinmeneviä. Saatiin sentään 87 pistettä ja esineruutuun suraavaksi. Ruudun arvosteli Jouko Peuhkuri ja se oli samassa ihanassa rinteessä kuin viime kesän yökisoissa. Kaksi esinettä nousi, kunnes aika loppui. Työskentelykään ei ollut ihan parasta mahdollista. Yksi esine oli ihan etureunassa ja kuulin jälkeenpäin, että kaikki koirat olivat sen jättäneet. Tietääpähän taas, mitä treen

Se siitä kenraaliharjoituksesta

Kuva
Metsäosaston suhteen nääs. Alkuviikko meni sählätessä jotain epäolennaista enkä edes muista mitä. Tiistaina otin tottista vähän ikään kuin kokeenomaisesti olevinaan tai ainakin siihen suuntaan. Jatsi osasi kohtuulisen hyvin, mutta minä en. Kapulan heitto tökkii edelleen ja se lentää minne sattuu. Sitten soi puhelin ja minulle tarjottiin juttukeikkaa. On vissiin heilissä porukkaa lomalla. Sen asian tiimoilla meni pari päivää, joten jäljen ja ruudun osalta täytyy vaan luottaa koiraan. Lämmintä on piisannut. Muutama päivä sitten kuvasin vähän kotiphassa ja vähän lenkillä. Palloilua lämmittelyksi Hieman lahovikaa? Orvokeilla on niin kauniit silmät, että niitä on ilo katsella. Kesä on... auringon tuoksu koiran turkissa Ei Jatsissa ole löysää nahkaa, sen on luonut Salvador Dali. Mmmm... ketunleipää! Vielä pari päivää kielon tuoksuun. Vesi oli muuten jo tosi lämmintä kun kahlailin näitä kuvaamaan. Not. Luonto on täynnä taideteoksia. Maaseuru jyrää. Siis kyntää. Koivu kukkii hyvin ja allrgikko

Metsään mentiin me, muttei treenit

No niin, palataanpa nyt niihin porukkatreeneihin. Torstaina leiriydyttiin Lukkorannantien varteen ja paikalle tuli vain Marjo ja Moona sekä Susanna ja boksut. Aikaa saatiin kyllä kulumaan ihan mukavasti näinkin pienellä jengillä. Jatsille testasin uutta janaharjoitusta. Laitoin janamerkin kohdalle sammaleeseen pallon, jonka se sai jos meni suoraan janalla. Ja menihän se. Taidan käyttää samaa palkkaa kun lähtee jäljellä oikeaan suuntaan. Auli oli viime kesänä tehnyt tätä Hyrrälle ja hyvin toimi. Täytyy vaan pallo tms. piilottaa turpeen sekaan, ettei ota siitä hajua ja suunnista sen mukaan. Tein myös oikean, mutta lyhyehkön jäljen ja siinä ei ollut moitteen sijaa. Jana meni suoraan, vaikkakin pieni jäljenylitys tapahtui. Lähti oikeaan suuntaan ja nosti kepit esimerkillisesti. Harhajälkiä oli jonkin verran ja ne tarkisti hyvin. Teräviä kulmia taisi olla kaksi ja niissä Jatsi teki kunnon kaarrokset, mutta tehokkaasti etsi oikean jäljen. Voi sitä pikkuista työmyyrää, olen oikein tyytyväinen

Minkähän edellä tämä on?

Vaikka tulisesti vannon hälläväli'ismin nimeen, joku raja silläkin on. Nuoriherra Kimmon synttärit ovat sunnuntaina ja kotona alkoi hiekan, pölyn ja karvan määrä ylittää sietorajani. Aloin siivota heti aamusta ihan perusteellisesti ja voi kun oli hyvä olo siivouksen päätyttyä. Mattoja en viritellyt takaisin, koska Jatsin karvanvaihto alkoi ja on mukavampi imuroida kun ei ole turhia esteitä jaloissa. Sitä paitsi ne on jo niin likaisetkin, että hävetköön sängyn alla pesua odotellessaan. Moppauksen jälkeen siirryin ulos ja raivokkaan siivousvimman uhriksi pääsi uskollinen passattini. Imuroinnin, putsauksen ja puunauksen jälkeen pälkähti vielä yksi idea päähäni. Usko omaan laiskuuteeni joutui koetukselle löytäessäni itseni pesemästä auton mattoja! Enpä ole moisen tempauksen uhriksi itseäni vielä saattanut, joten ehkä oli korkea aika. Siellä ne nyt narulla killuu auringossa kuivumassa. Jaahas, mitähän seuraavaksi keksisi...

Kersantti Karoliina

Niinhän se on, että joka ei osaa tehdä, se opettaa. Ilmeisesti Josepan riveissä opettajista on huutava pula, koska jopa minä sain oman jälkiryhmän. Maastolupien kanssa on ollut pientä ongelmanpoikasta eikä metsätreenejä olla vielä korkattu, mutta eilen kentällä tapasin sentään yhden ryhmäläiskoirakkoni, Marjon ja Moonan. Jatsin tottistyöskentely oli taas vaihteeksi Kyllä se kotona osaa -tyyliä. Kotipihassa se ei enää edistä ihan mahdottomia, mutta kenttä saa puolivillin otuksen villiintymään ytimiä myöten. Mahotonta meininkiä. Henkilöryhmää päästiin treenaamaan pitkästä aikaa ja se suoritus oli hyvä. Jääviin liikkeisiin ja luoksetuloon pitää saada ripeyttä edelleen. Torstaina mennään Jamikselle. Kiva kun pääsee taas porukassa harrastamaan. Alkaa tämä yksinäisyys jo vähän tökkiä.

Vaikeuksien kautta voittoon...

Puuhakas päivä tänään. Laiska töitään lukee, joten en puutu muuhun kuin että jäljen vanhetessa paistoin sämpylät. Sitä ihmettä ei usein tapahdu. Pitää se edes mainita, koska lipputanko ei kuulu talon varustuksiin. Vaikka muuten saatan hölmöillä, isänmaallisuuteni estää virittämästä itse piirrettyä lippua antenniin. Joku raja sentään. Sitten itse asiaan. Tein taas kahden janamerkin jäljen ja kiroilin äänettömästi, kun elukka aikansa janalla mutkiteltuaan otti hienon takajäljen. Nakkasin Jatsin konttiin ja tällä kertaa piti ihan torua, että mitä pelleilyä tämä oikein on. En jaksanut ajella välillä kotiin, vaan ajattelin että fiksu koira osaa miettiä tekosiaan yksikseen sen hetken kun minä jäähdyttelin tunteitani. Kävin siinä samalla merkkaamassa kunnolla toisen janan lähtöpaikan. Toinen yritys. Harhajälkiä oli varmaan sikin sokin, kun ei suoraan eteneminen onnistunut tälläkään kertaa. Sen sijaan oikeaan suuntaan lähti ajamaan ja ensimmäinen keppi nousi tosi hyvin. Välillä tuumin, että ko

Sateinen lenkki rotunaisten kesken

Kuva
Äitienpäivää voi viettää monella tavalla ja me aussieporukka vietettiin sitä parhaalla mahdollisella tavalla eli yhteislenkillä. Päivän teema toteutui minun kohdalla vain hitaan kävelyn merkeissä, koska mukana olivat ne kaksijalkaiset äidin pikku muruset. Porukan kokoonpano meidän lisäksi oli Mari ja Lily, Miimi ja Unelma, Hilkka ja Kiri, Sirkku ja Susu sekä tuorein jäsen Briitta ja Viuhti. Atella ja Kimmolla oli tärkeä rooli 5-kuisen Viuhtin totuttamisessa lapsiin. Hyvin onnistui. Viuhti viuhtoi Lilyn ja muiden kanssa niin innolla, että tuskin edes huomasi junnuihmisten läsnäoloa. Olimme Jaamanlammilla, mukavalla mäntykankaalla (ai onko täällä muka muutakin lenkkimetsää) lentokentän liepeillä. Välillä satoi, välillä ei. Jatsilla ei ollut kivaa kun piti huolehtia laumasta eli pojista. Jonkin aikaa käveltyämme löydettiin viitta, joka osoitti umpimetsään päin Junkers-pommikonekorsulle. Lähdettiin katsomaan nähtävyyttä, jota ei kuitenkaan löytynyt. Sen sijaan Lily osasi vetäistä oikeasta

Kenneltyttönä

Kuva
Menin tänään puolen päivän jälkeen lapsenvahtiduuniin. Unelma haukahti pari kertaa pikkukammarin ikkunasta minut nähtyään, mutta entäs pikkuäiti Pami? Se yllättyi totaalisesti kun pölähdin tupaan. Hannukaan ei ilmeisesti lähtiessään maininnut sille tulostani, joten sain hillittömät haukut päin naamaani. Juttelin Pamille niitä näitä, jolloin sen tajuntaan meni, että "ai se on ihan tuttu, ei paniikkia." Hymyvirnistys, rapsutuksien vastaanotto ja takaisin pentulaatikkoon. Kuningatar Unelma oli loukkaantunut, kun tulija ei ollut oma mamma eikä tullut edes tervehtimään. Vaihdoin Pamille veden, joka oli vähissä ja laitoin itselleni teetä. Sitten piti jo hypätä ihastelemaan pikku pötkylöitä. Voi hyvänen aika sentään. Niitä olisi jaksanut silitellä vaikka päivän putkeen, mutta annoin Pamille välillä rauhan vastapalvelukseksi kun sekin luottaa minuun ihan täysillä. Luin kirjaa tuvan sängyllä ja kun pennut nukkuivat, Pami kapsahti viereeni köllöttelemään. Viiden kieppeillä tuli Miimi t

Voi ihme ja onnensykkyrä!

Kuva
Mikä laulaa niin kuin aurinko, mikä vinkuu niin kuin kuu, mille meidän äiti rallattelee puppy, I love you? Se on se meidän uusi hauva, nimeä en muista! Se joskus haukkuu niin et pikkulinnut tippuu puista! No ei se kyllä vielä hauku, mutta aikanaan. Saanko esitellä, tässä on tuleva perheenjäsen Hippa, ikää kolme päivää. Pami-äiti pitää huolta. Kylläisenä ja puhtaana kelpaa ottaa unta palloon. Huh, kyllä on pienen koiravauvan elämä rankkaa. Lauantaina saan kunnian hoitaa Pamia ja katrasta, kun talonväki on poissa. Tänään käytiin kertomassa Pamille, että tämmöinen tilanne on tulossa. Pami otti minut hymy huulessa vastaan, joten se siitä. Me ollaan niin kaverukset, että Pamin ei ollut yhtään huolissaan pentujen puolesta. Pojatkin kävivät pikaisesti katsomassa pentuja, mutta siksi aikaa arvon äiti laitettiin syrjään ettei suotta huolestu. Odottavan aika on pitkä ja välillä se aika oli lähes tuskaisaa, mutta pikku hiljaa helpottaa. Suloinen napero, ja niin reipas!

Onnistuneet metsätreenit

Aamupäivällä kävin tallaamassa Jatsille jäljen ja tein samalla pienen esineruututreenin. Pienen siksi, että ruutu oli pieni. Tarkoituksena oli saada vauhtia toimintaan ja tällä kertaa sitä olikin. Esineet nousivat nopeasti ja iloisesti. Jäljenteossa oli tuoreessa muistissa meidän viimekesäinen takajälkiharrastus. Laitoin kaksi janamerkkiä ihan varmuuden vuoksi, kun ei voi olla varma, mitä pitkän talven jälkeen mielessä liikkuu. Jälki vanheni kolmisen tuntia. Jatsi lähti janalle tosi hienosti, suoraan ja nopeaan. Jälki lähti vasemmalle ja sinne lähti koirakin, mutta yhtäkkiä kääntyi parin metrin päässä metsään päin. Päästin liinan irti ja jäin katsomaan, että mitä se oikein puuhasi. Teki kaarroksen myötäpäivään ja osui - kuinkas muuten - takajäljelle ja lähti sitä seuraamaan. Menin perässä ja kun oltiin lähellä tietä, sanoin että kiitos riittää ja lähdettiin kotiin. Ronks, ronks, ronks, kuului takakontista Jatsin rattaiden ratina. Saattoi se miettiä tovin jos toisenkin, että mikäs tässä

Ulkomuodon huoltoa

Kävin tässä kevään kunniaksi kampaajalla ottamassa uutta leikkausta ja väriä siinä samalla. Oikein hyvä tuli. Kyllä se Miia osaa. Piristi huomattavasti mieltä, kun se maantiensävy vähän väistyi suklaanruskean alle ja sai vielä vaaleita raitoja mausteeksi. Heilissä ollessani kävin tekemässä juttua eräästä kosmetologista, joka tekee niin sanottuja hedelmähappohoitoja. Se pistää vipinää ihosolukkoon ja silittää kurttuja. Samalla pääsin eroon mustapäistä ja muista epäpuhtauksista, joita tosiaan riitti! Tarja oli aivan järkyttynyt, miten huonosti olen ihoani hoitanut. Joskus yläasteella kävin kaverini kanssa kosmetologin nipisteltävänä, joten liekö sillä ollut vaikutusta. Kyllähän se nipistely välillä aika ikävältä tuntui, mutta sen kesti. Esimerkiksi synnyttämiseen verrattuna olo oli oikein rattoisa. Kosteuttava naamio lopuksi oli aika jännä, kuumotti sillai kylmästi. En osaa kuvata tunnetta sen tarkemmin. Pojatkin viihtyivät mukavasti sen reilun tunnin ajan legojensa parissa. On ne niin i

Vappuratsastuksella

Kuva
Sain jälleen päähäni pompata hevosen selkään ja tällä kertaa niin, ettei minun ja hepan välissä ollut muuta kuin ratsastushousut. Aivan, ilman satulaa ja vieläpä maastolenkille. Suunnistin syksyllisistä teksteistä tutulle Kummun tilalle ja lähdettiin Pauliinan kanssa heppoja hakemaan. Pauliina otti norjankylmäveritamma Tantun ja minä aloin himoita Kassun, venäläisen kylmäveriristeyrysruunan selkään. Se on entinen sirkushevonen, Suomeen muutettuaan ollut ratsastuskoululla ja sen jälkeen vammaisratsastuksessa. Nyt se viettää rauhallista elämää Pauliinan hoivissa ja on erittäin kiltti ja rauhallinen. Sopii meikäläiselle. Se ei pelkää mitään ja kuulemma pysähtyy, jos ratsastaja horjahtaa. Pauliina meni Tantun kanssa edellä ja minä köpöttelin Kassun selässä erittäin hidasta käyntiä perässä. Pohkeilla ja maiskuttamalla sen sai kiihdyttämään hitaaseen käyntiin, mutta Tanttu saatiin kiinni vain ravissa ja laukassa - jos sitä nyt laukaksi voi kutsua. Ensimmäisen kerran muuten laukkasin ilman sa