lauantai 8. toukokuuta 2010

Kenneltyttönä

Menin tänään puolen päivän jälkeen lapsenvahtiduuniin. Unelma haukahti pari kertaa pikkukammarin ikkunasta minut nähtyään, mutta entäs pikkuäiti Pami? Se yllättyi totaalisesti kun pölähdin tupaan. Hannukaan ei ilmeisesti lähtiessään maininnut sille tulostani, joten sain hillittömät haukut päin naamaani. Juttelin Pamille niitä näitä, jolloin sen tajuntaan meni, että "ai se on ihan tuttu, ei paniikkia." Hymyvirnistys, rapsutuksien vastaanotto ja takaisin pentulaatikkoon.

Kuningatar Unelma oli loukkaantunut, kun tulija ei ollut oma mamma eikä tullut edes tervehtimään.

Vaihdoin Pamille veden, joka oli vähissä ja laitoin itselleni teetä.
Sitten piti jo hypätä ihastelemaan pikku pötkylöitä. Voi hyvänen aika sentään. Niitä olisi jaksanut silitellä vaikka päivän putkeen, mutta annoin Pamille välillä rauhan vastapalvelukseksi kun sekin luottaa minuun ihan täysillä.

Luin kirjaa tuvan sängyllä ja kun pennut nukkuivat, Pami kapsahti viereeni köllöttelemään.
Viiden kieppeillä tuli Miimi töistä ja heti olisi Unelmakin kelpuuttanut minut leikkikaverikseen. Punnittiin pennut, jotka kasvavat tasaisesti ja tehokkaasti.

Olin luonnollisesti pennuntuoksulla kyllästetty ja kotiin tultuani Jatsi nuuhki tarkkaan, mutta ei tuonut julki mielipidettään millään tavalla. Kiero otus. Ei se näköjään kaikkia aatoksiaan kerro ihan automaattisesti, vaikka yleisesti ottaen naamasta voi lukea aika paljon.

Tässä vielä koko laatikkojengi yhdessä sumpussa

2 kommenttia:

Miimi kirjoitti...

Kiitos Hanna vielä avusta! Unski osaa kyllä tuon keekoilun taidon ihan täydellisesti, mutta onneksi meidän Pampula on sentään tuollainen tukkijätkä: suora ja rehellinen =)

Hanna kirjoitti...

Heh, kyllä ne on molemmat tasan yhtä ihania just semmoisina kuin ovat :D
Onhan täällä meiläkin keekoilusta kokemusta... eräällä ;)