Vappuratsastuksella

Sain jälleen päähäni pompata hevosen selkään ja tällä kertaa niin, ettei minun ja hepan välissä ollut muuta kuin ratsastushousut. Aivan, ilman satulaa ja vieläpä maastolenkille.

Suunnistin syksyllisistä teksteistä tutulle Kummun tilalle ja lähdettiin Pauliinan kanssa heppoja hakemaan. Pauliina otti norjankylmäveritamma Tantun ja minä aloin himoita Kassun, venäläisen kylmäveriristeyrysruunan selkään. Se on entinen sirkushevonen, Suomeen muutettuaan ollut ratsastuskoululla ja sen jälkeen vammaisratsastuksessa. Nyt se viettää rauhallista elämää Pauliinan hoivissa ja on erittäin kiltti ja rauhallinen. Sopii meikäläiselle. Se ei pelkää mitään ja kuulemma pysähtyy, jos ratsastaja horjahtaa.

Pauliina meni Tantun kanssa edellä ja minä köpöttelin Kassun selässä erittäin hidasta käyntiä perässä. Pohkeilla ja maiskuttamalla sen sai kiihdyttämään hitaaseen käyntiin, mutta Tanttu saatiin kiinni vain ravissa ja laukassa - jos sitä nyt laukaksi voi kutsua. Ensimmäisen kerran muuten laukkasin ilman satulaa, öhöm!

Sen "laukka" on erittäin epämukava, ei ihan laukkaa mutta ei raviakaan. Mikä lie 2,5-tahtinen itse kehitelty askellaji. Pauliina epäili sen johtuvan sirkusajoista, jolloin pienellä areenalla on pitänyt laukata, vaikka ei olisi oikeastaan mahtunut. Terapiaratsuna olo taas on jättänyt jälkeensä sen, ettei se edes uskalla laukata, ettei vaan ratsastaja putoa. Ilmeisesti minun tasapainoni ei ole ollenkaan olematon, koska Kassu ei pysähtynyt kertaakaan sen tunnin reissun aikana. Sen sijaan lämmittyään se alkoi mennä huomattavasti halukkaammin eteenpäin.

Kotia kohti eräässä ylämäessä se tapahtui. Ei, en pudonnut, kuten joku varmasti ensimmäiseksi arvaili.
Laukka löytyi! Ihan oikea, kolmitahtinen, ihanan pehmeä ja miellyttävä laukka! Voi sitä riemua minkä pieni ihminen tunsi ja varmasti hevonen myös, kun sai jalkansa oikeaan järjestykseen. Se oli piste iin päälle ja hyvä lopetus sille lenkille.

En pidä itseäni mitenkään huippuratsastajana, varsinkaan kun taukoa on alla monen monituista vuotta. Sen verran osaava kuitenkin olen, että Kassu pystyi luottamaan minuun ja sai itseensä vauhtia, että kunnollinen laukka irtosi. Ei se varmaan muuten olisi onnistunukaan, mutta Pauliina toimi Tantun kanssa hyvänä kirittäjänä edellä kulkiessaan.

Näihin kuvioihin ja tunnelmiin palataan takuulla toisenkin kerran. Kassu on ihana! Sen leveässä selässä pääsi lähelle hevosta enkä tarkoita pelkästään ruumiillista kosketusta. Tuntui, että myös henkinen yhteys oli korkeammalla tasolla.

Almakin on ihana edelleen, mutta tämmöiseen luomutouhuun hiukkasen liian rivakka menemään. Kunhan tässä Kassun kanssa vielä treenaan tasapainoani niin pistetään sitten Alman kanssa vähän haastetta kehiin.