keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Nomsan seikkailut hormonimaassa

Nomsahan on sijoituskoira, joten pentusuunnitelma elää muun elämän taustalla. Viime syksynä se oli suunnitelmissa astuttaa, mutta uros menehtyi yllättäen. Lämmin osanotto omistajalle tätäkin kautta, jos tavoittaa.

Sitten odottelemaan seuraavaa juoksua, jonka piti olla nyt tammikuun kieppeillä. Ei näy ei kuulu. Ihmettelimme naapurin Annin kanssa porukkalenkillä joulun aikoihin, kun Ben-whippet oli kovin kiinnostunut Nomsasta. Tai no, 'kiinnostunut' oli lievä ilmaisu. Silmät pyörivät hedelmäpelinä tai pokerina herttasuoraa hakien.

Treeneissä Nomsa haahuili poissaolevan oloisena ja kroppa näytti lievästi punkerolta. Samaan aikaan tuskailimme, kun treeneissä tökki vähän kaikki. Ei kulkenut, ei millään. Meni vastalaukkaa ja pomppi kummallisen näköisenä. Käytin akupunktiossa, jossa Soile myös käsitteli osteopaattityyliin. Helpotti, mutta ei kokonaan auttanut.

Sitten tajusin, että se juoksu oli ja meni. Niin hiljaisena, ettei pisaraakaan tipahtanut. Normaalistihan en käy treeneissä juoksujen aikaan, koska koiran ajatus on kadoksissa. Nyt oli ajatus kadoksissa enemmän omistajalla, mutta olkoot, en soimaa itseäni enää enempää. 

Liike oli myös edelleen kadoksissa. Koska vannon jäsenkorjauksen nimeen, päätin kokeilla samaa Nomsaan. Varasin ajan Koirakoulu Napakasta ja helmikuun alussa Leinosen Niina kävi töihin. Nomsa oli tosiaan jumissa tasaisesti joka puolelta, mutta eniten asiaan vaikutti SI-nivelet. Ne olivat täysin tönkkönä. Niina availi niveliä melko kauan ja kipeää teki, mutta se kannatti. Jäimme treeneistä lomalle ja sain läksyksi pitää Nomsa lämpimänä. Silloin oli melkoiset pakkaset, joten lenkkeilyt suoritettiin takki päällä. Otin myös tavaksi aloittaa lenkit hihnassa, koska tytöt riehuvat ensimmäiset parisataa metriä ihan tolkuttomasti ja siinä tulee helposti revähtymiä kylmiin lihaksiin. Nomsa alkoi venytellä takajalkojaan tyytyväisenä kun kykeni tekemään niin. Parin viikon päästä otettiin uusintahoito, jossa ei enää ollut paljon tekemistä. Tilanne oli korjaantunut tosi hyväksi. Pääsimme taas osallistumaan treeneihin ja oli ilo huomata koiran toimivan aivan entiseen tyyliin. 

Laitanpa tähän meidän talvikauden viimeisen treenin, jonka Tiina ystävällisesti videoi. Koutsi oli laatinut melkoisia kiekuroita ja nykyisellä terveellä kropalla Nomsalla ei ollut mitään vaikeuksia selvitä niistä. Tuo yksi väärään suuntaan suoritettu hyppy johtui viereen siirtyneen kuvaajan läsnäolosta. Tuommoisia häiriöitä Nomsa ei vielä oikein kestä, koska muilla kerroilla se suoritti takaakierron moitteettomasti.

Agitreeni 22.3.2021 

Entä hormonitoiminta? Se vilkastui myös. Olen aivan saletti, että Nomsan kohdalla kävi samoin kuin monen ihmisnaaraankin lapsettomuuden kanssa. Kun elimelliset syyt on poisluettu eikä lasta kuulu, voi epäillä hermopinnettä. Kun Nomsan SI-nivelet avattiin, munasolujen irtoamista jarruttanut hermopinne vapautui ja juoksu alkoi sunnuntaina 7.3., reilut kaksi viikkoa toisen jäsenkorjaushoidon jälkeen. Ei voi olla sattumaa.

Hauskaa asiasta teki se, että Miimi oli lähtenyt Armeniaan hoitamaan sen puolen asioitaan. Mitäs sitä näillä nurkilla joutilaana töllöttämään kun talven juoksu meni miten meni ja oletuksena oli, että otetaan uusi yritys sitten kesällä. Yllätysjuoksun alettua lähetin viestin, että tule tänne, mutta koronakaranteenin takia astutus ehtisi olla ja mennä. Niinpä Tiina käytti Nomsan ensimmäisessä progesteronitestissä ja minä vielä kolme kertaa lisää. Juoksu venyi kuin vanha viili ja Miimi olisi sittenkin hyvin ehtinyt Suomen-kotiin hoitamaan lisääntymisasioita, mutta mistäpä näitä tietää. Kolme testiarvoa oli alle 1. Kysyin, miten se homma yleensä menee ja sain vastauksen: "Keskimääräisesti paras ajankohta normaalille astutukselle on 12.-14. kiimavuorokausi. Progen perustaso on alle 1. Ovulaatio tapahtuu kun progesteronipitoisuus saavuttaa 5-6 (10) ng/ml, eli kun eilen oli vielä perustasolla, niin vähintään 2-3 päivää voi odottaa. Astutus kannattaa tehdä kun proge on 5-10, ja kohdunkaula sulkeutuu progetasolla 15-25."

Neljäs proge otettiin 23.3. eli elettiin jo kiiman 17. päivää. Huppista, se oli pompsahtanut 12:een ja vähän yli! Testi otettiin klo 17 ja Martina soitti siitä puolen tunnin kuluttua, että astutus pitää tehdä nyt. Viimeistään seuraavana aamuna, mutta iltapäivällä olisi jo myöhäistä. No mikäs siinä, uros vain oli Kuusankoskella eli ainakin neljän tunnin ajomatkan takana. Alkoi kuumeinen miettiminen, että mitenkäs tehdään. Nomsa oli levoton. Piippasi hermostuneena aivan kuin olisi tiennyt mistä tuulee ja kannustanut tekemään päätöksiä. Eipä siinä ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä nöyrästi taivaltamaan pitkin pimeää itärajaa. Sovin uroksen omistajan kanssa, että tulee vastaan ja tapaamme iltakymmenen kieppeillä Imatran Prisman parkkipaikalla.

Näin kävi ja totesimme Eilan kanssa pimeän parkkiksen olevan vallan romanttinen treffipaikka. Otin Nomsan kontista ja se loikkasi epätavallisen ystävällisenä kohti Raidia ajatuksella "ha, tämäkö on minun sydämeni valittu", kunnes palautui entiselleen ja ärisi innokkaalle sulhaselle. Päätimme lähteä kävelemään, että pariskunta vähän totuttautuu toisiinsa. Nomsa etsi pissapaikkaa ja Raid tunki voimalla seuraan Eilan yrittäessä pidättää koiraa, että tytteli saa asiansa hoidettua. Nomsan harmistunut ilme kertoi, että "voitko nyt poistua kun on kamala hätä". Heti kun tämä oli järjestyksessä, alkoi leikki. Nomsalla on säpäkät liikkeet kun se kisaili Raidin kanssa. Sitä ei kestänyt kuin minuutin pari ja Nomsa otti tukevan sahapukkiasennon ja päästi uroksen selkäänsä. Ei tarvinnut sulhasen vaivautua morsiamelle kukkia kantamaan kun hetki oli niin otollinen kuin vain voi olla. Nomsaa vähän itketti kun toimitus ymmärrettävästi teki pikkuisen kipeää. Raid oli rauhallinen ja huomaavainen. Pariskunta oli nalkissa varmaan 15 minuuttia, ellei jopa vähän pidempään. Heti astumisen jälkeen Nomsa ärisi jälleen Raidille, joka puolestaan olisi ollut heti valmis uusintaotteluun. Menimme vähän valoisampaan paikkaan, että saan edes jonkinlaisen muiston otettua. Tuloksena on huono kännykkäkuva, mutta kunhan edes se.

Patchcoat Animosha x Hillside Painted Ryder to Ardiente

 

Puolisen tuntia vietimme aikaa Imatralla ja sitten vaan ajelemaan kotia kohti. Kiitos Eilalle vastaan saapumisesta, jonka ansiosta minun koko yö ei mennyt autoiluun. Ehdin nukkua melkein kolme tuntia ennen lehdenjakoon lähtöä. Näillä kymmenillä tämmöinen seikkailu on hatunnoston arvoinen suoritus. Olo oli aamulla kuin olisi kiskonut viinaa koko yön, mutta viis siitä. Onnistuneen astutuksen tuoma hyvä mieli peittää pienet vaivannäöt. Ultrassa käydään 16.4., joten sinne asti jännitetään, onko Nomsan sisällä uutta elämää kasvamassa ja minkä verran.


sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Kuljetushommien koukeroita

Tänään on vuoden 2020 ensimmäinen adventtisunnuntai. Sillä ei tämän postauksen aiheeseen ole merkitystä, mutta toimikoon vallitsevasta ajasta jonkinlaisena muistutuksena. Kulunut viikonloppu on vierähtänyt nauttiessa kohtalaisen isosta muutoksesta ja helpottuneesta olotilasta. 

Perjantaina nimittäin jaoimme viimeiset paketit Matkahuollolle. Sitä lystiä meidän firmalla on riittänyt neljä vuotta putkeen. Viimeiset pari vuotta on ollut noususuhdannetta ja koronasta huolimatta (tai ehkä sen takia) olemme tänä vuonna palkanneet peräti kolme uutta kuskia, koska pakettien määrä on kasvanut käsittämättömiin määriin. Monenlaisia muutoksia on tullut vuosien mittaan, mutta en mene yksityiskohtiin.

Selvennyksen vuoksi mainittakoon, että Matkahuollon kautta on kulkenut heidän omien pakettien lisäksi Postnordit ja DHL:t. Kesällä alkoi kuulua huhuja, että viimeksi mainitut lähtisivät Matkahuollosta pois. Pakettien määrä tulee putoamaan murto-osaan entisestä.

Mitäpäs siinä muuta kuin irtisanomiset käyntiin. Meillä on tämän vuoden alusta lähtien ollut kaksi Lehtipisteen reittiä, jotka Ripen kanssa ajamme entiseen malliin. Onneksi, koska muutenhan olisimme iloisesti tyhjän päällä. Ne hommat on hoidettu ennen puoltapäivää, joten loppupäivä on aikaa tehdä muita juttuja. Minä teen kalevalaista jäsenkorjausta, jossa opintoja on jäljellä enää puolisen vuotta ja Ripe nikkaroi Konttoria, joka alkaa olla viimeisiä ruuvauksia vaille valmis liikenteeseen. Sitten jatkuu Liveverkon lähetysten treenaus ja testaus, jotka myös ovat hyvällä mallilla.

Paketit on jonkun kuitenkin jaettava, joten miksi jätimme koko homman? Siksi, ettei pelkkä työnilo elätä. Jakelusta saatu korvaus on niin pieni, ettei palkkojen ja autojen juottamisen jälkeen meille jäänyt juuri muuta kuin kyyneleitä ja syötyjä kynsiä. Savon Kuljetus haali paketit itselleen. Heidän kanssa on tehty yhteistyötä ja kun siitä puljusta on eroon päästy, ei takaisin mennä. MH-pakettien jaosta ei myöskään päästy sopimukseen, joten olemme mieluummin ilman.

Jakopaketti eli toimitus kotiovelle pelittää taajama-alueilla, mutta ei täällä isojen etäisyyksien periferiassa. Hyvissäkin olosuhteissa aikaa menee niin paljon, että persnettoa tulee koko ajan. Lumitalvina auraamattomat tiet ja keväisin rospuuttokelit hidastavat ajamista. Sitten kun tiet ovat peilijäässä kuten viime talvena viikkokausia olivat, homma käy niin hitaasti, ettei sitä käsitä kukaan. Epätoivoinen tiellä pysyttely oli niin jännittävää, että minä ainakin olin ihan jumissa sekä henkisesti että ruumiillisesti.

Oma lukunsa olosuhteiden päälle olivat ne asiakkaat, jotka eivät ole kotona, eivät jätä valtakirjoja, eivätkä vastaa puhelimeen. Paikalla on kuitenkin käytävä katsomassa, mutta mitään ei voi tietämättä jättää, joten turhauttavan ajanhaaskauksen piikkiin menee sekin. Suurin osa asiakkaista onneksi ovat olleet mukavia ja joustavia, kiitos siitä heille. 

Talojen numeroinnin kun saisi vielä semmoiseksi, ettei mitään tulkinnanvaraa tai erehtymisen mahdollisuutta ole. Taitaa olle tekemätön paikka.

Ettei menisi pelkästään valittamiseksi, on ihan pakko naputella muistiin niitä hauskoja tapauksia, joita matkan varrella on tullut vastaan.

Ensimmäiseksi meidän Make, joka tuli porukkaan mukaan, kun aloimme kysellä lisää väkeä. Make ajoi oman firmansa piikkiin alihankkijana. Siinä on niin rivakka miekkonen, ettei mitään rajaa. Kuormurilla lavojen lisäksi viskoi pikkupaketteja käsittämätöntä vauhtia. 

Ensikohtaaminen tapahtui muutama vuosi sitten kun vein hänen tilaamiaan renkaita.

"Voe perkele, kolomatta kertaa tilasin kitkoina ja tuas tuli nastat!"

"Mitä, onko ne lähettäny väärää tavaraa?"

"Ei vaan kun kännykällä tilasin ja eihän siitä mittään nää. Oma moka."

Nauroin kilometritolkulla. Mutta aika tavaran kaupitsee ja kyllä nämäkin meni. Monet renkaat mekin olemme Maken kautta hankkineet.

* * *

Omalle kohdalleni sattui asiakkaan taholta sarjassaan käsittämätöntä ajattelutapaa. Paketissa oli osoite Tehtaantie 4 A 6, 80400 Joensuu. Joensuu, mutta Ylämyllyn postinumero, ja Tehtaantiekin on Ylämyllyllä, mutta ei siellä kyseistä talonnumeroa ole. Soitin asiakkaalle.

"Morjens, sulle ois paketti, mutta ei täällä tämmöistä osoitetta ole."

"Missäs sie nyt oot?"

"Ylämyllyllä, mutta Tehtaantiellä ei ole 4 A 6:sta."

"Joo myö asuttiin ennen Tehtaantiellä, mutta muutettiin vasta Rantakylään niin siks mie laitoin siihen sen Joensuun."

Siis että tuota mitä? Miten voi olla niin tyhmä, että kuvittelee paketin löytävän perille sekoittamalla kaksi osoitetta? Teki mieli antaa asiakkaalle jonkin sortin diplomi, mutta menin kertakaikkisen sanattomaksi. Ilmoitin vieväni paketin Matkahuoltoon, josta sen voi käydä noutamassa. Ajojärjestelijälläkin vähän kulmat kohosivat kun vein paketin.

"Tälle tulee noutaja. Asiakas ei tiedä missä asuu."

* * *

Jossain yhteyksissä on tullut esille, että voiko 'ihana' kuulua miehen sanavarastoon. Kyllä voi, ja oma mieheni on siitä kävelevä esimerkki. Tosin ei synnynnäisesti eikä sattumalta.

Ripe vei joskus aikaa sitten sohvan Rääkkylään jollekin herralle, jonka maailmankatsomuksessa oli vahva epäilys viehätyksestä poikiin päin. Hän oli niin haltioissaan uudesta sohvasta, että hoki "ihanaa, ihanaa", jatkuvalla syötöllä. Tämä tarttui uutteraan kuljetusyrittäjään. 

Tämän jälkeen tuli uusi keikka Rääkkylään. Toiselle samanmoiselle herralle meni kukkia, ja siinä asiakkaan kanssa jutustellessa lipsahti kuskilta muutama 'ihana' liikaa:

"Käytsä usein täällä Rääkkylässä?"

"En mie tuu tänne enää ikinä."

Moinen tapaus jätti naistenmieheen syvän arven. Rääkkylä-kammo on vuosien varrella haalistunut, koska lupasin pitää tiukasti kiinni.

* * *

Polvijärvellä Ripe yritti jakaa pakettia muuan pariskunnalle, joka ei ollut kotona eikä kukaan vastannut puhelimeen. Siispä paketti meni jakamattomiin ja tuli uudestaan jakeluun, kun asiakas oli ottanut Postnordiin yhteyttä ja toivonut uusintajakelua. Paikalle päästyä talon kuistilla räksytti äkäiset herra ja rouva kilpaa, että miksi ei ole soitettu. Ripe sanoi yrittäneensä soittaa, mutta pariskunta väitti sitkeästi vastaan. Kun Ripe luetteli paketissa olleen numeron, rouva hihkui, että mistä lie keksinyt moisen numeron ja jatkoi kurjan kuskin sättimistä, mutta herra luikahti nolona sisälle. Puhelinnumeron naputtaminen tilaukseen on tarkka juttu. Äkkinäiseltä saattaa mennä väärin.

* * *

Männä kesänä muuan asiakas oli ottanut Postnordiin yhteyttä ja väittänyt, ettei ole saanut pakettiaan. Sitähän sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa pelko persuksissa, että kuka oli jakamassa ja oliko onnistunut kadottamaan paketin. Lopulta selvisi, että kuski oli jakanut paketin aivan normaalisti. Paketti oli herralle, mutta rouva oli ottanut sen vastaan ja viskannut jonnekin nurkkaan kertomatta miehelleen koko tapauksesta.

Postnordin asiakaspalvelua on moitittu äärettömän huonosti toimivaksi, mutta ilmeisesti sieltä on kuitenkin helpompi kysyä pakettia kuin omalta puolisoltaan.

* * *

Tavallisilla siviiliasiakkailla on harvoin käsitystä omien tilustensa koosta tai ennemminkin pienuudesta. Mikäli paikka vaikuttaa mökkitieltä ja asiakkaalle soittaa etukäteen kysyäkseen, mahtuuko pihassa kääntymään, vastaus on yleensä "vaikka rekalla". Totuus on yleensä aivan toinen.

Joskus aikoinaan meni reilumpi satsi eli kuormurikeikka pihakivia ja kivituhkaa. Paikalla ei ollut ketään, mutta rahtikirjassa oli ohje: Kivet ja soran saa jättää navetan taakse polun varteen.

Että semmoista. Kyllä ne pudotetaan siihen, mihin helpoiten voi ja jatkosiirtely jää asiakkaan harteille.

* * *

Silloin kun meillä vielä meni leipää Ilomantsiin, minä pääsin tuuraaman Ollin kesäloman ajan. Välillä samassa kuormassa meni pari lavaa jauhoja paikalliseen leipomoon ja erään kerran kivilasti muuan paikkaan.

Meidän Mörössä on robottivaihteisto eli kaasu ja jarru on, mutta kytkin puuttuu. Robotti hoitaa vaihtamisen ja tekee sen tosi näppäräsi, ehtii välikaasunkin pyöräyttää niin nätisti, että aijai sentään. Mahdottoman kiva ajettava.

Kuten kaikki Ilomantsissa käyneet tietävät, Koverossa on pitkä nousu ja sen jälkeen lyhyempi, mutta jyrkempi lasku. Pelkkä leipä oli sen verran kevyttä, että alamäkeä lasketellessa isoin lukema navikassa oli melkeinpä vakiona 93 km/h. En jaksa muistaa, oliko kyydissä jauhot vai kivet, mutta silloin ennätykset paukkuivat. Hojelsin mäen alas niin, että hetken aikaa navikassa vilahti 97! Silloin oli vauhdin hurmaa kuormurin kopissa.

* * *

Etelän eli Tohmajärvi-Kitee-Kesälahti -akselin autossa on mennyt itärajalle isoja latinkeja jotain paketteja. Ne on pitänyt viedä tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, koska asiakas oli venäläinen ja kävi vain hakemassa paketit Suomen puolelta. Niitä hän sitten diilasi rajan takana eteen päin. Tämä järjestely siksi, ettei asiakas luottanut Venäjän kuriiripalveluihin. Kas kummaa. 

* * *

Siinäpä niitä, mitä ensimmäisenä tuli mieleen. On varmasti paljon muitakin, ja liikenteessä törttöilijöistä saisi aikaan toisen romaanin. 

Jatkamme harjoituksia lehtien parissa ja muilla kikkailuilla.


sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Hieman Hippaa

Nomsa on saanut tällä osastolla viime aikoinan niin paljon huomiota, että annetaan välillä Hipalle oma osansa. 

Hippanen voi olosuhteisiin nähden hyvin, mutta vaihtelevasti. Tahtoo sanoa sitä, että selkävaiva säteilee hermoja pitkin eri paikkoihin. Kovin ikävää on kuunnella sitä kun se jyrsii kyynärtaipeitaan niin että rouske käy. Toista takatassuaan se nuolee välillä hyvin aktiivisesti eli kipeää tekee vissiin sielläkin.

Trocoxil tehoaa hyvin, mutta sitä ei mahdollisten sivuvaikutusten takia voi syöttää ikuisia aikoja putkeen. Lisäapuna käytän kalevalaisen jäsenkorjauksen oppejani, ja siitä Hippa nauttii täysin siemauksin. Lavat, selkä ja kylkivälit menevät tukkoon ihan samalla tavalla kuin ihmisillä ja niiden aukominen helpottaa oloa.

Huonona hetkenä vetää mielen maahan, koska nykyään Hippa näyttää kipunsa selkeästi jopa minulle. 

Hyviä hetkiä on vielä toistaiseksi enemmän. Esimerkiksi lenkille lähtö on mahdotonta rallia. Video ei ole ihan tuore, mutta meno on samanlaista edelleen. Tosin kameran läsnäolo vaivaannutti pariskunnan, joten villitys ei ole niin pitkällinen kuin normaalisti.

Hipan ja Nomsan lenkillelähtöralli 


sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Kolmen hyllyn agipäivä

 Tänään oli PoKSin kisat. En muista, onko Nomsa käynyt siinä hallissa ja jos on, ihan pikkupentuna. Käytännössä vieras halli ja vieraat esteet. Juoksimme kaikki kolme, kaksi agirataa ja yhden hypärin. Niiden suunnittelun ja tuomaroinnin takana oli Arto Laitinen.

Ensimmäinen agirata meni ihan pipariksi. Nomsa mennä viipotti esteitten ohi tai väärään suuntaan lähes katastrofaaliseen tyyliin. Onnistuin myös tekemään sen missä olen hyvä eli unohtamaan radan. Viimeksi Nomsa nukkui ensimmäisen radan ajan. Nyt oli hereillä alusta lähtien, mutta ajatusta ei ollut juuri pätkääkään. 

Toisella radalla oli jo vakavammin otettu meininki. Miten lienen töpännyt yhden ohjauksen kun renkaan jälkeisen putken se kipaisi väärästä suunnasta. Kepeille lähti väärästä välistä, mutta otin alusta ja sitten ne meni ihan oikein. Siinä oli jo mahdollisuus tulokseen, mutta mitäpä näitä laskemaan.

Hypärillä diesel oli lämmennyt kivasti. Tässä nähtiin sama keppiongelma, mikä meillä on ollut viime treeneissä eli ei malta mennä loppuun asti. Siihen on onneksi lääkkeet olemassa. Loppupuolella rataa nähtiin se, mikä on ollut odotettavissa. Sonja, jos luet tätä, älä putoa penkiltä nauraessasi. Sattuu vielä. Nomsa nimittäin lähti lapasesta. 

Sonja varoitti jo ajat sitten meitä koutsatessaan, että kunhan minä saan varmuutta (eli jotain tolkkua ohjaukseeni) ja Nomsa sitä kautta vauhtia, minulla on ongelma jos en osaa ohjata tietyllä tavalla. Oli lähestulkoon pieni järkytys, että se hetki koitti näin pian. Suunnittelin radan hyvin ja yli puolenvälin meni kivasti, mutta sitten se vaan levisi. Nomsa lähti kiihdyttämään ja oli matkalla ties minne, mutta onneksi se on kuuliainen ja palasti ruotuun.

Näin kahden kisan perusteella voi jo sanoa, että tämä laji tekee minun pääkopalle tosi hyvää. Annan itselleni luvan epäonnistua ja olla piittaamatta siitä. Ramppikuumeesta ei taaskaan ollut havaintoa. Sanotaan, että ihminen jännittää niitä tilanteita, jotka ovat itselle tärkeitä. Ei pidä täysin paikkaansa. Kyllä tämä on minulle tärkeää. Ei ehkä tässä vaiheessa menestymisen, vaan omien taitojen testaamisen kannalta. Koko laji on meille molemmille niin uutta ja ihmeellistä, että ainakin ohjaaja on intoa täynnä kuin ilmapallo. Niin on koirakin, jos tuota yhtään osaan lukea. 

Päivästä jäi takataskuun hyvä mieli ja paljon opiksi otettavia juttuja. Jatkamme harjoituksia.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Pokerinaama-Nomsa

Nomsa on kasvanut jo niin isoksi ja kypsäksi, että tuli aika käyttää se luonnetestissä. Viime sunnuntaina Tiina lähti kuskaamaan Arraa samaan tapahtumaan ja koukkasi meidät hienon koira-autonsa kyytiin. Suuntana Haukkumaja Maaningalla, tuttu paikka Hipan testauksesta. 

Tuomareina toimivat Jorma Kerkkä ja Leena Berg, pitkältä ajalta tuttuja hekin.

Pitemmittä puheitta suoraan asiaan eli Nomsan riviin:

 I Toimintakyky             -1 Pieni

II Terävyy                     +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III  Puolustushalu          +3 Kohtuullinen, hillitty

IV Taisteluhalu              -1 Pieni

V Hermorakenne           +2 Tasapainoinen 

VI Temperamentti         +2 Kohtuullisen vilkas

VII Kovuus                    +1 Hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys  +2a Aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus       +++ Laukausvarma 

Yhteensä 119 pistettä


Toimintakyvyn ja taisteluhalun miinuksellisuudet näyttävät äkkiseltään pahalta, mutta käytännössä eivät sitä ole. Kakkosen hermoilla koira paikkaa hyvin nuo puutteet, koska se toimii meillä arjessa ja harrastuksissa vallan hyvin. Toki helpompaa olisi treenata koiraa, jonka vireen saisi leikillä tarpeen tullen nostettua, mutta kun moottoria ei ole niin minkä mahtaa. Nomsan moottori on muualla, se on syömisessä, hyppimisessä ja kiipeilyssä. Niissä se on tosi hyvä.

Nomsan ollessa pieni se kyllä veti narua Hipan kanssa, mutta kun minä otin narun toisen pään, mielenkiinto lakkasi saman tien. Joskus harvoin olen saanut sen narutettua vetämään köyttä hetken aikaa. Sitten yhtäkkiä jokin syttyy sen kummallisissa aivoissa ja sylkäisee lelun pois. Jos osaisi, se vuodattaisi kyyneliä jäänsinisten silmien ilmeen kertoessa "en pysty, olen pahoillani, mutta en vaan pysty tähän". 

Ehkä siinä on myös selitys sille, miksi Nomsan kouluttaminen on ollut muihin koiriini verrattuna poikkeuksellisen haastavaa. Se ei tarjonnut asioita, jotta olisin voinut palkata sitä. Jos odotin Nomsan tekevän jotain, se tuijotti vastaan ja odotti ohjeita. Kun niitä ei tullut, koira kyllästyi ja poistui paikalta. Ehkä palkka ei ollut tarpeeksi hyvä ja palkkauksen ajoitus riittävän tarkka.  

Kun aikanaan agilitytreenit alkoivat, Nomsa alkoi tarjota toimintoja saatuaan vihjeitä, mitä kannattaa tehdä. Ne vihjeet se jalosti rämäpäisiksi kontakteilla keikkumisiksi. Treenien aluksi piti sillä kertaa tarpeettomat esteet sijoitella niin, ettei joku red hölmö ohikulkiessaan leiskauta keinusta omin nokkineen ja sitä rataa.

Koko testin pääset katsomaan tästä linkistä

Videosta täytyy mainita, että se on suurimmaksi osaksi minun itseni tekemä. Miten on mahdollista, että vannoutunut stillkuvaaja hurahti kertalaakista videoeditoinnin maailmaan?

Täten 

Facebookissa muistaakseni Valokuvaajan neuvola -ryhmässä joku linkkasi Johannes Myllymäen Photoshop-tutorialin. Vilkaisin sitä ja samalla kanavalla oli Premieren käytöstä rautalankaversioita. Katsoin vartin verran ja olin saman tien myyty. Myllymäki esittää asiansa niin alusta pitäen, selkeästi ja hitaasti, että ääliökin ehtii tajuta. 

Päätin, että teen videon itse. Aikaa meni ja varsinkin tekstiosuuksissa hammastenkiristelyä piisasi, mutta hyvä siitä tuli. Sikäli kuin "hyvä" on semmoinen minkä on apinoinut suoraan jonkun ohjeesta. Omannäköisen tekeminen on sitten ihan toinen juttu. 

Kuva meni kutakuinkin, mutta äänen käsittelyssä äänimiesmieheni tuli apuun. Sateen ropinaa kameraa suojanneeseen sateenvarjoon sai vähän vaiennettua ja tarpeellisia ääniä tuotua esille. Poutasäällä mikki olisikin napannut äänet tosi hyvin, mutta tällä kertaa oli vähän vetisemmät olosuhteet.

Kiitos Tiinalle, joka kuvasi Nomsan testin. Minä tallensin vastaavasti Arran osuuden ja se on videourani seuraava projekti.

Tsekkaan kyllä senkin, mistä kaikki lähti eli Johanneksen Photoshop-tutorialin.


  

maanantai 5. lokakuuta 2020

Pitkästä aikaa kisakoirallisena

 Takana on muutama suhteellisen touhukas päivä. Koiria, talkoita ja koiratalkoita. Viikonlopun parasta antia on se, että olemme startanneet Nomsan kanssa viralliset agikisat. Agiradalta saimme hylätyn, mutta ehdottomasti hyvänmielen hylly oli se. Hyppyrata taasen meni enemmän kuin putkeen: 0-rata, toinen sija ja LUVA!! Uskomatonta! Meidän ensimmäinen kisa ja saman tien ensimmäinen luokanvaihtoon oikeuttava tulos. Tuomarina oli Jouni Kautto (ihastuttava Indiana Jones -look oli hänellä).

Mutta aloitetaanpa tilanteen purkaminen ihan alusta.

Perjantai-iltana klo 17.30 kokoonnuimme muutaman joalaisen kanssa Joensuu Areenalle. Siellä oli Lehtiä Ilosaaressa -tapahtuma, jonka narikkaa menimme hoitamaan ja tienaamaan seuralle rahaa. Lystiä kesti klo 2.30 asti ja vähän meinasi vanhaa käydä väsyttämään. Kotona kupponen teetä ja unten maille muutamaksi tunniksi. Ilmoitin Nomsan vain kahdelle radalle, että saisin nukkua vähän pidempään. Mutta kun on ensimmäistä kertaa asialla, koirahan pitää mitata ja mittaustilaisuus oli klo 10. Että se siitä kikkailusta.

Se täytyy todeta, että jännityksenpoistajana tuommoinen yön valvominen toimii oikein hyvin. Odottelin kaikessa rauhassa (lue: koomassa) omaa vuoroa eikä jännitystä tuntunut olevan ollenkaan. Ilmeisesti sitä kuitenkin oli, koska Nomsa teki ihme juttuja suhteellisen helpolla ja täysin suoritettavissa olevalla radalla.

 https://www.youtube.com/watch?v=B2BWIihwVmE 

 (kuvaus Ruusu Peippo)

 

Koska Nomsa ei edelleenkään leiki tai saalista, sen vireen nostaminen on vaikeaa. Yritin leikittää sitä nameilla, mutta silti se oli laiska, lähes kuutamolla kun lähdettiin radalle. A:lta alas hyppääminen ja maan nuuskiminen oli varmaan jokin keino purkaa minusta aistimaansa jännitystä. En muuten osaa selittää, kun ei se yleensä ole nenä maassa hommissa ollessaan.

Kepeillä rytmi sekoontui jostain syystä. Silloin kun etupalkkaa ei ole, Nomsa tarvitsee vielä minun tukea aika paljon. Ehkä oma askellukseni hidastui tai nopeutui, ja Nomsa kadotti kepit.

Muurin jälkeisessä puolenvaihdossa olin myöhässä, mutta loppu meni kivasti. Tämänsyksyinen rengasongelmakaan ei ole enää ongelma. Nyt Nomsa sen hahmottaa ja voin täysillä luottaa suoritukseen.

Mutta entä hypäri? En voi käsittää, miten näin krooninen jännittäjä voikin olla niin rentona kisatilanteessa! Se oli ihan pelkkää nautintoa alusta loppuun. En muista olinko näin levollinen edes Jatsin kanssa jälkikokeitten tottiksissa. Nomsa syttyi ihan toisella tavalla tälle radalle ja paineli erinomaisen reipasta vauhtia heti alusta lähtien.

Videota ei ole, mutta yritin piirtää ulkomuistista radan. Etäisyydet on liian lyhyitä ja joku tavallinen hyppy todennäköisesti puuttuu, mutta idea ainakin on suunnilleen tuo. Ei ollut kovin vaikea tämäkään hässäkkä. 

Rataantutustumisessa moni suunnitteli puolenvaihdon joko keppien tai muurin jälkeen. Minä ajattelin tehdä samoin, mutta heti alussa kävi selväksi, että ei semmoiseen ennätä millään. Onneksi ei tarvinnut, Nomsa kääntyi sievästi 12:lle ja loppu oli pelkkä julistus. 

Kyllä voi ihmisellä olla hyvä mieli! Kaksi vuotta sitten aloitimme harrastuksen ja vaikka kotona en ole olosuhteista johtuen ehtinyt tai jaksanut tehdä juuri mitään, saavutimme kisatason. Suuret kiitokset meitä tähän asti koutsanneille Elisalle, Sonjalle, Tainalle Lauralle ja Tiinalle. Tästä on hyvä jatkaa ongelmakohtien paikkailua ja kisakokemuksen kartuttamista.

tiistai 15. syyskuuta 2020

Meidän kiltti Nomsa

"Onko tuo siun koira aina kotonakin noin kiltti ja lojaali?"

"Hmm öö?"

"No kun se ei hillu täällä ympäriinsä, katsoo vaan sinnuu. Ja vaikka se ois miten väärään suuntaan menossa niin kun sie vaan sanot, se menee heti oikein."

Meillä oli tänään loistotreenit Nomsan kanssa. Kesäkausi alkaa olla lopuillaan ja kehitystä on tapahtunut. Nomsa osaa kaikki esteet, nyt jopa renkaan. Se on ollut jännä kompastuskivi meidän agiuralla. Mikään putki, pussi, keinu tai muu ei sitä ole ahdistanut, mutta renkaan läpi ei ole passannut mennä, ainakaan jos se on maksikorkeudessa. Tulimme koutsien kanssa siihen tulokseen, että se ei vaan hahmota rengasta. Sillä ei ole Nomsalle merkitystä, joten sain kotiläksyksi luoda renkaalle merkityksen.

Se onnistui. Nomsa oppi käskysanan yhtä nopeasti kuin kaikkien muittenkin esteitten kohdalla ja tänä iltana hyppäsi renkaan läpi monet kerrat. Minä nimittäin älysin pysyä tarpeeksi kaukana. Nomsa varmasti monta kertaa yritti sanoa "mene pois häiritsemästä, tarvitsen tilaa", ennen kuin hoksasin totella. Uskon helposti, että koiraparka turhautuu tämmöiseen ohjaajaan, mutta kiltti kun on, ei protestoi sen enempää.

Tänään oli ohjelmassa vaikeampia keppisuorituksia, puolenvaihto koiran takana sen lähdettyä suorittamaan keppejä. Onko se nyt takaaleikkaus oikea termi. Sitä Nomsa ei oikein kestänyt, että minä jään sen taakse, mutta etupalkka auttoi etenemisessä ja saimme onnistuneita suorituksia.

Nomsalla ja minulla oli hymy naamassa ja treenikaverin sanat lämmittivät mieltä lisää. Tulimme siihen tulokseen, että Nomsa on melko erikoinen koira.

Kilttihän Nomsa on kuin mikä, mutta on sillä omat kotkotuksensa. Vieraat koirat ovat edelleen kiihtymystä aiheuttava asia. Aussietreffeillä se on kuin kala vedessä, vaikka ei välttämättä kaikista läsnäolijoista tykkää. Muunrotuiset aiheuttavat epäluuloa ja minun vahtiminen tekee viimeisen niitin epäluulolle, mutta edistystä on tullut reippaasti. 

Jännästi aina joka juoksun jälkeen Nomsan henkinen kehitys ikään kuin hypähtää seuraavalle tasolle. Korvista yhteys aivoihin selkeytyy ja aivoista yhteys toimintaan kirkastuu.

Hyvä kun kirkastuu, koska samalla lujittuu meidän välinen suhde. Se ei ole itsestäänselvyys kuten Jatsin ja minun välillä. Siihen väliin ei kellään eikä millään ollut menemistä. Nomsaa en sen pentu- ja nuoruusaikana osannut kouluttaa juuri mitenkään. Se kyllästyi hetkessä ja kun mistään leluista se ei kiinnostunut (eikä ole kiinnostunut vieläkään), vireen nostatus oli todella vaikeaa. Vasta agilityn alkeiskurssille meno alkoi saada meidän nuotit kohdistumaan samaan sävellajiin.

Alun kysymykseen voisin diplomaattisesti vastata, että agitreeneissä Nomsa ehdottomasti näyttää itsestään parhaan puolen. Se on Nomsan juttu. Meidän juttu.