Oppitunti kantapään kautta

Tää on vähän nolo juttu, mutta pakko kertoa itse ennen kun mamma ehtii taas höpistä oman versionsa kaikelle kansalle.

Haistoin tänään vessan välikössä leivän tuoksun. Vaalea leipä, kuivahko aromi. Saattoi olla useamman päivän vanhaa. Kuten kaikki tietää, minua pidetään täällä nälässä. Ei ne muuten rääkkää, mutta voi kun saisi koiraolento joskus syödä mahansa täyteen. Ah!
Mutta se leipä! Välipala on aina paikallaan, vaikka olisi kuinka kuiva tai pieni tahansa. Aikani haisteltuani paikansin sen. Mmm... jos se on lattialla, se on minun. Jos se on omituisen rautalankahäkkyrän päällä, se on minun... NAPS! Uiiih! Se rautalankahäkkyrä hyökkäsi! Kylläpä osasi säikäyttää!

Mamma otti sen häkkyrän, väänteli vähän ja tarjosi minulle, että otanko leipää. Jaa leipää, kaikin mokomin... en sittenkään. Hehe, meinasin jo lähes unohtaa, mitä äsken tapahtui. Ei kuulkaas tätä koiraa höynäytetä samalla källillä kahteen kertaan ja ihan perätysten!
Pitäköön leipänsä. Ei kyllä oikeasti ollut kovin nälkäkään!

Illemmalla mentiin potkurilenkille. Oli kivaa juosta vähän vauhdikkaammin. Potkuri on ookoo, mutta kerran mamma hyppäsi suksien päälle. Niistä en tykännyt yhtään. Kompuroi omituisen näköisesti ja huitoi pitkillä kepeillä. Eräässä ylämäessä sauvaksi kutsuttu otti ja katkesi! Mamma noitui kuin tukkijätkä ja minä tyttö nauroin! Hähä, siihen loppui hiihtäminen. Toivottavasti pitkäksi aikaa.

Tässä istun enkä muuta voi...

Voi ihmispolo mihin olet joutunut. Kaksi viikkoa armonaikaa ja sitten tarttis tehrä jotain, kun vaan tietäisi mitä. Jotenkin tuntuu, että tämä nk. taantuma on minun syytä. Mitäs läksit metallia opiskelemaan ja siinä sivussa menee päin perttiä kaikki teollisuus.
Sairaanhoitajilla tuntuu olevan töitä muittenkin edestä, mutta annahan olla jos minä edes suunnittelen harkitsevani sitä alaa niin takuulla loppuu sairastaminen vähintään koko pohjoisella pallonpuoliskolla.
Hei, minäpä rupean opiskelemaan patologiksi! Turha odotella ruumiita. Jiihaa, ikuisen elämän resepti on keksitty!

Jotain hyvääkin sentään on. Ostin Marilta tietsikkaan uudet kajarit subbareineen päivineen ja nyt kuuluu!
Eilen selattiin poikien kanssa YouTubea ja pistin AC/DC:n Thunderstruckin soimaan. Kun laulaja aloitti osuutensa, Atte kysyi:
"Onko tuolla vähän räkä kurkussa?"

Kaikkea kivaa Kulhossa

Elinalla oli vapaapäivä ja semmoinen ihmetys täytyi käyttää hyväksi.
Otin kaksi- ja nelijalkaiset lapset mukaan kun oli meina pistää Jiri ja Miro lapsenvahdeiksi lenkin ajaksi. Muistaakseni meidän pojat eivät ole kesän jälkeen käyneet Elinan luona, mutta talon poikien kanssa kävivät heti leikit yksiin. Lähdettiin huoletta koirien kanssa Sipriin.

Jatsilla ja Turrella oli asiasta selvät sävelet ja pariskunta toi ne sävelet hyvin selvästi meidänkin korviin. Voi sitä laulun loilotusta kun nämä pistelivät duettona kuulumaan!
Auto jätettiin hiittiradan varteen ja eikun menoksi. Joku oli ajellut jollain kulkuneuvolla meille sen verran ajouraa, missä passasi kävellä, tosin pihtikinttuna missityyliin. Esitettiin ilmaan toivomus, että ao. henkilö voisi pöyhistyä taloudellisesti sen verran, että hankkisi vielä pikkuisen räyhäkämmän citymaasturin leveämmillä renkailla varustettuna.

Eipä aikaakaan kun saatiin seuraa. Vastaan kopsutteli kaksi ratsastajaa ja ajokoira. Aika erikoinen yhdistelmä siinä mielessä, kun ei Suomessa ole ollut tapana ajaa jänistä ratsailta käsin. Kävi ilmi, että ratsukot ja ajuri olivat eri porukkaa, mutta lyöttäytyneet koiran toimesta yksiin. Koira oli hetken kahden vaiheilla, mutta päätti hylätä hevosvoimat ja liittyä meidän jengiin. Se oli nuori narttu ja tutkapanta kaulassa eli periaatteessa työhommissa, mutta lieneekö laiskunut ajoon.
Turre teki taas turret eli hylkäsi kylmästi vakinarttunsa ja alkoi vimmatusti riiustaa vierasta. Tulokas ei pannut ollenkaan pahakseen sen enmpää kuin Jatsikaan. Porukka tuli hämmästyttävän hyvin toimeen keskenään. Vauhtia riitti kun ajuri ajatti aussieloita perässään. Se oli suloinen! Teki meidän kimppuun jopa aussiehyppyjä pusuineen päivineen.
Ratsukot tulivat vastaan toisenkin kerran ja lisäksi vielä pariskunta kolmen kaameaäänisen pikkukoiran kanssa. Eipä ole näillä maisemilla ennen näin ruuhkaa ollutkaan.
Lopulta ajurin isäntä ajeli myös paikalle ja koira pääsi omiensa joukkoon.

Tukikohtaan palattua päästiin teenjuontiin. Poikalaumalla oli kaikki hyvin eikä Atella ja Kimmolla ollut mitään kiirettä kotiin.
Alettiin pelata Ubongoa. Se on joku uusi peli, jonka juonta on ihan turha tässä yrittääkään selvittää. Loistopeli! Voisi luonnehtia dementianhidastamispeliksi, sen verran joutuu huonoa hoksaansa käyttämään. On ne jonkun sortin neroja, jotka noita keksii tai suunnittelee.

Jatsi järsi joutessaan Turren luupalloa ja sai puolet siitä ahkeroitua. Otin pallon ja annoin oikealle omistajalleen. Tasapuolisuus ennen kaikkea.

Venyihän tuo reissu puolen päivän mittaiseksi, mutta mitä tuosta kun aikaa piisasi. Atte olisi jäänyt vaikka yöksi, mutta hyvä vaan kun viihtyivät. Jiri ja Miro ovat kyllä mahtavia kun ottavat mokomat pikkunassikat niin hyvin kavereikseen.

Ihanaa kun on oikea talvi!

Jep, minä tykkään kun on lunta ja pakkasta sen verran, että valkoisuus pysyy maassa ja puissa. Vaatetta vaan päälle niin lenkillä kyllä tarkenee.
Treenailut on jätetty kyllä pois, niin fanaatikko en ole. Rukkaskädellä ei juuri makupaloja kaivella taskuista enkä sen takia rupea paistamaan tennispallon kokoisia lihapullia. Olkoot, fiksu koira pärjää vähemmälläkin.

Loppiaisena sain jopa suksia kokeiltua sen verran, että käytiin Jatsin kanssa lehti hakemassa. Lehdenkantaja olikin paikallaan, koska käteni olivat sidotut sauvoihin. Naapurit päristelivät vastaan moottoripyörällä ja mönkkärillä ja silloin putosi lehti hämmästyneen kantajan suusta.
"Tuo lehti!"
Jatsi varmaan kuuli, että "tapa lehti", koska alkoi ravistaa sitä niin kuin vain kaiken täysillä tekevä aussie osaa.
"Eii!"
Kahmin sivut kasaan, kun oli vielä jotain pelastettavaa, taittelin lehden ja annoin pikkuneidin jatkaa työtään. Se juoksi edeltä pihaan ja minun sinne ehdittyä taas oli turpavärkki tyhjillään.
"Missä lehti?"
"Mtäh...? Ai niin, mullahan oli homma kesken!"
Saman tien se koppasi lehden ja toi sen minulle. Heh, ei ole koulutus hukkaan mennyt.

Erästä hommaa on lenkkimatkoilla harjoiteltu. Hajustan kepin ja heitän sen jonnekin hankeen. Lähetän Jatsin etsimään ja yritän saada sen "kauko-ohjaamalla" löytämään kepin. Kuten aiemmin on jo tullut ilmi, ei hankeen uponneen kepin löytäminen ole ihan läpihuutojuttu.
Uskomatonta, mutta jo muutaman kerran keppi on löytynyt ohjeitteni perusteella! Oikea-, vasen-, eteenpäin ja meenytpöljäsinnemissähetkisittenolit -käskyt on alkaneet mennä tajuntaan :D

Asiasta kahvikuppiin.
Tänä aamuna koululle ajellessa alkoi radiosta kuulua "klanggg... klanggg... tididididiitidididiitiditidi...tididididiitidididiitiditidi...!" Metallican For whom the bell tolls, maailmankaikkeuden eräitä mestariteoksia. Kultakurkku-Hetfieldin ääni on mannaa korville jo sellaisenaan ja nuo ekat kitarasoundit saa aikaan suunnilleen pienen pintaorgasmin. Tuon biisin soidessa voisin vaikka kuolla. Kertakaikkiaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Palan matkaa ajettuani soi vielä Nightwishin Sleeping sun. Ja jälleen rapelehtivat kylmät väreet pitkin hipiää.
Ehkä jatkan elämääni sittenkin vielä toistaiseksi.

Aussieporukalla pakkaspäivää viettämässä

Saatiin harvinaisempia vieraita kun Hanna, Juha ja Mai tulivat käymään. Miimihän nämä treffit järkkäsi, mutta joutui itse jäämään pois tärkeämpien asioiden takia. Meille tulivat myös Hilkka ja Kiri sekä Elina ja Turre.

Markku oli kalassa, joten emme voineet heti ampaista lenkille. Kahviteltiin siinä jonkin aikaa kaikessa rauhassa. Jatsikin oli nätisti sisällä, vaikka oli muita koiria ja Mai melkein vieras. Turre oli arestissa, koska viihtyi sen verran hyvin Kirin persuuksissa. Minkäpäs narttu aromeilleen mahtaa ja uros luonnolleen.

Lähdettiin vähän kävelemään ja lähinnä se lenkki oli Turren ja Kirin armastelua. Mai pysytteli takavasemmalla ja Jatsi toimi poliisina, jos meno vaikutti liian kiihkeältä. Kiri oppi sanomaan vastaan Turrelle ja siitäkös tämä casanova tykkäsi.

Takaisin tultua sekä Hilkka että Main porukka saivat läksiäisiksi vastapyydetyn kuhan. Heidän lähdettyään menimme vielä Elinan kanssa uudelle lenkille, että Jatsi saisi riekkua Turren kanssa kahdestaan. Kylläpä taas Turren ykkösnarttu kelpasi kun Kiri ei ollut lähistöllä.

Eilen paistoi aurinko, mutta ei tietenkään tänään kun olisi ollut kuvattavaa. Jotain sain aikaan, vaikka värit on aika kurjat.