Hyvää pääsiäistä!

Tämän talon isännillä on isot munat:


(Kuvan saa klikkaamalla isommaksi)

Tänään oli viimeinen työpäivä Heilissä. Haikealla mielellä, mutta kiitollisena kaikesta saamastani opista ja mukavasta seurasta poistuin takavasemmalle. Annoin Petrille luvan häiriköidä, jos tarvitsevat ylimääräistä jutuntekijää ja toivottavasti tarvitsevat.

Atte sai hoitopaikastaan läksiäislahjaksi isännän munan. Kaikkea ne keksii! Olenhan minä noita vastaavia paitoja ja muita nähnyt, mutta tuo oli jo huippu! Käydään joskus kylässä, kun Atte tykkää Leenasta ja Erkistä niin älyttömästi. Sitä paitsi heidän 16-vuotias Eemeli on ihan loistotyyppi, tosi rok.
Kerran Attea hakiessani kaveruksilla oli palapelit kesken. Siinä odotellessani punoin Eemelin pörröisen heviletin kahdelle sievälle letille. Jälkeenpäin Leena kertoi Eemelin sanoneen, että "on sillä Atella kiva äiti." Sen parempaa kohteliaisuutta tuskin voi toivoa.

Kimmon olisivat pitäneet iltapäiväkerhossa tästä eteenpäinkin kun on niin ihana poika. Kaikille ystävällinen, mutta on myös omia mielipiteitä.
Kävin ostamassa samanlaisen munan Kimmolle, koska tasapuolisuus täytyy säilyttää.

Illalla oli Sonjan luona Josepan lehtitoimikunnan kokous ja annoin pojille allergialääkepillerit, mutta ei niistä mitään hyötyä ollut. Vähän aikaa pystyivät olemaan kissojen kanssa samassa huoneessa, mutta Kimmon silmiä alkoi kirvellä ja Aten nenä vuotaa. Yläkerrassa on kissavapaa leikkihuone ja sinne olisivat jääneetkin. Sonja on kerännyt erinomaiset varastot kaikenlaisia leluja enkä ihmettele, jos kyläilevät lapset eivät sieltä suosiolla lähde pois. Ei kai kukaan järkevä leikki-ikäinen aarreaitasta vapaaehtoisesti poistu.

Jatsilla oli taas vähän tylsää, mutta eiköhän sekin tilanne korjaannu kun vapaa-aika lisääntyy taas joksikin aikaa. Kevät koittaa ja kokeet lähestyy, että tarttis varmaan ainakin tottikselle tehdä jotain. Siis vähän enemmän kuin mitä tähän asti on tehty.

"...ja sitten tuli Hanna!"

Tänään oli Intersport Liikuntakeskuksella naperokarkelot, jossa pääsin näyttelemään kolmoisroolia. Olin Josepan leivissä esittelemässä koirajuttuja, mutta tein samalla juttua sekä Heiliin että Josepaan.

Paikalla meikäläisistä olivat myös Hilkka ja Kiri sekä Jenna ja Turbo. Jatsi oli aivan liekeissä, kun pääsi esiintymään. Tai ei se siitä esiintymisestä niinkään, mutta pääsi puuhaamaan mamman kanssa jotain järkevää.

Kiri oli oma ihastuttava itsensä. Se oli elementissään, kun lauma lapsia sitä paapoi ja kuopsutteli. Minä jouduin olosuhteiden takia poukkoilemaan eestaas ja Hilkka pääsi useamman kerran sanomaan, että "just kun se rauhoittui, niin sitten tuli Hanna ja sama riekkuminen taas uudestaan." Ja taas ja taas. Minkäs sille voi kun me ollaan Kirin kanssa ystäviä ja se tunnistaa askeleeni matkojen päästä, vaikka minkälainen lauma pyörisi kimpussa.

Jatsi esitti myös parastaan. Ei ehkä niissä virallisissa liikkeissä ihan täydellisiä suorituksia, mutta mitä väliä kun teki yleisöön vaikutuksen.

Otettiin jopa viestiä siinä parkkipaikalla. Hilkka toimi apuohjaajana ja melkein koko matkan pituisen yleisörintaman edessä Jatsi paineli kuin muuta maailmaa ei olisi ollutkaan. Jenna ja Turbo puolestaan näyttivät, miten hakukoira toimii.

Pomput, pyörähtelyt, laulamiset ja muut oheistoiminnat ilahduttivat yleisöä ihan yhtä lailla.

Oli hyvä kun sattui niin erilaiset koirat paikalle. Jatsin ja Kirin vilkkaus ja ketteryys ihastutti yhtä lailla kuin Turbon massiivisuus ja ruttuinen pääosasto. Jatsia viimeksi mainittu ei ihastuttanut. Irvisteli vaan, että veisi ruman naamansa kauemmas. Turbo ei tajunnut toisen ynseää suhtautumista.

Hilkka otti Jatsin heille hoitoon ja se oli pelastava juttu minulle. Meni melkein neljään, että sain jutun tehtyä ja taitettua.
Rantakylässä oli tällä välin juhlittu Uunon 9-vuotissynttäreitä, joten Jatsi osasi mennä kylään oikeaan aikaan. Maksalaatikkokakkua oli tarjolla, mutta siihen ne hyvät puolet jäikin. Helpommalla selviäisi itse koira, jos ei olisi niin ikävöivä. Ei se suostunut kuin pöydän alla nököttämään tai vahtimaan ovella, että milloin se oikein avautuu. Kävelyllä yrittivät käydä Hilkan kanssa, mutta ei voinut edes pientä pissiä tehdä, kun mamma ei ollut mukana. Voi sitä riemua kun menin hakemaan ja pääsi kotiin. Olipa rankkaa.

Eikä rankkuus siihen loppunut.
Olin sytyttämässä uuniin tulta, kun sanoin Atelle että päästää Jatsin ulos. Yhtäkkiä ovelta kuului hirveä rähinä ja Atte huusi kuin syötävä. Hyökkäsin eteiseen, kun ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä kummaa siellä tapahtui. Kuulosti vähintään siltä kuin Jatsi olisi hyökännyt Aten kimppuun. No ei onneksi! Ovella oli vastassa kk kettistä muistuttava koira, joka pyrki sisään samalla ovenaukaisulla. Jatsi sanoi hyvin selvästi sille, mitä mieltä on moisesta ideasta. Kaikki sen tuntevat voivat varmasti kuvitella, miten välissä ollut Atte säikähti.
Vieras ei terrierimäiseen tyyliin ollut moksiskaan. Nakkasin Jatsin ulos ettei enempää rusikoi pikkukoiraa lattian läpi ja soitin kettiksen omistajalle, joka asuu jossain lähistöllä. Ovat kuulemma hakeneet tämän Kiminsä meiltä ennenkin. Meillä ei ole ollut kunnia tavata tätä ennen. Kiva koira, mutta kiitos vaan parista ylimääräisestä harmaasta haivenesta.

Jotkut luottavat sisäiseen kelloon, mutta kyllä se ulkoinen herättää tehokkaammin

Sain vastikään palautetta laiskasta bloginpidosta ja varsinkin sisällöstä. Korjataan nyt se vahinko ja pistetään pitkästä aikaa vähän koirajuttua tulemaan.

Kyllä me ollaan treenattu, mutta se ei nyt viime aikoina ole ollut semmoista järjellistä ja järjestäytynyttä, että kannattaisi mokomasta tarinaa repiä. Sen sijaan Jatsi oppi tässä pari päivää sitten vähän uutta.

Kerran lenkillä käydessä löysin rukkasen tieltä ja pistin sen aurauskepin nokkaan näkösälle, jos joku sitä kaipaisi. Pari viikkoa se siinä nökötti ja päätin, että nyt se on meidän. Käskin Jatsia ottaa esineen ja siltähän se tapahtui eikä meinannut. Rukkanen tapettiin monta kertaa umpikuoliaaksi, mutta tappaja kyllästyi raatoon.

Jatsi jättäytyi jälkeen ja pudotti rukkasen. Hipsutteli sitten muina naisina ohitseni, luullen etten huomaisi puuttuvaa esinettä. Käskin hakea rukkasen, koska se oli niin hieno esine ja se nyt kerta kaikkiaan kuljetetaan kotiin asti ne reilut pari kilometriä.

Tämä toistui jonkun kerran ja kun olin potkurilla liikkeellä, käskin lopulta Jatsia pistämään rukkasen kyytiin ja näytin sormella potkurin istuinta. Pistihän se, ja monta kertaa. Intoa oli enemmän kuin tarkkuutta, mutta lopulta rukkanen oli kyydissä. Ei ollut hyvä sekään. Heti alkoi se hyppiminen ja vouhotus, että rukkanen olisi pitänyt saada kannettavaksi. Annoin rukkasen ja taas oli ilo ylimmillään - hetken aikaa. Jättäytyminen, pudotus ja damdidamdidam, ei mulla mitään ole ikinä ollutkaan.

Aussie ei olisi aussie, ellei se olisi viisas vaikka vasten tahtoaankin. Lopulta minun ei tarvinnut kuin katsoa jälkeen jääneen rukkaseen päin ja noutotoimitus kävi sen hakemassa. Eikä tarvinnut näyttää potkuria eikä sanoa 'pistä kyytiin' kun se oli jo siinä. Ja kun se oli siinä, taas sama homma alusta uudestaan.

Että hyvin kestää toistoja kun itse niitä vaatii. Huima otus.

Hengissä jälleen

Iskihän se norovirus minuunkin. Yltiöpositiivisuutta olisi ollut toivoa jäävänsä paitsi. Se siitä.

Pojat lähtivät lauantaina hiihtolomalle. Minä kävin teatterissa. Tai piti käydä vain teatterissa, mutta kappas vaan kun jalat veivät Jokelaan. Reissu venyi ja paukkui, mutta säästän teidät karmaisevilta yksityiskohdilta. Jotain pyhää täytyy olla minunkin yksityiselämässäni.

Lily muutti Marin ja Jarnon luokse ja siinäpä vasta veijari! Ensivisiitillä meillä Lily oli kuin kotonaan ja Jatsi suhtautui kuin omaan pikkusiskoonsa. Hyvä tytöt!

Töissä oli tänään tuottoisa päivä. Päätoimittaja on lomalla koko viikon ja luultavasti kotona lehteä lukiessaan repii pelihousunsa, kun ei erästä pöljää kukaan pidä silmällä ja antavat kirjoittaa ihan mitä lystää. No, muutama viikko enää ja rauha laskeutuu toimitukseen. Jos käännetään asia positiiviseksi, niin minun jälkeen kuka tahansa avustaja on fiksu ja järkevä. Vakiväki olkoon kiitollisia tästä.

Eipä silti, naisia rakastava päätoimittajamme oli käskenyt Amia hakemaan kakun eilisen naistenpäivän kunniaksi. Eikä siinä vielä kaikki. Ami oli omin nokkineen käynyt ostamassa ruusun kaikkien yhteiseksi iloksi ja peräti kuohuviinit Heilin ihanille naisille! Melkoinen ylläri! Olimme aivan sanattomia ällistyksestä. Se oli niitä juttuja, jotka muistaa vielä kauan.

Ei nyt irtoa. Johtuu varmaan siitä kun päivisin saa naputtaa näppistä ihan kyllikseen. Palataan blogihöpinöihin huhtikuussa.

Aktiivinen viikonloppu

Pojat lähtivät perjantaina viettämän isiviikonloppua. Päätin, että menen lauantaina Mustavaaralle hakemaan ostamani lumilaudan ja tietenkin testaan sen siinä samalla.

Aamulla huomasin eteisen lattialla lätäkön. Taas! Suveentunut lumi oli käynyt raskaaksi katolla ja painautui katon läpi sisälle. Nakkasin ämpärin alle ja painuin rinteeseen. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Eipä muistunut mieleen, että siellähän oli ne parkkiskabat ja porukkaa ihan pipona. Lautani oli liikenteessä, mutta sain lainata ilmaiseksi toisen laudan ja vanhempi toimitusjohtaja oli niin kiitollinen kirjoittamastani jutusta, että antoi minulle kolmen tunnin hissilipun. Säästin siis 41 euroa, että ei paha. Ilma oli hyvä ja rinteet loistavassa kunnossa.

Hieman tunsin oloni erilaiseksi, kun siellä nuorisojoukon keskellä lautailin. Eikä siinä mitään, mutta kun huimana en osaa olla pois hyppyreistä ja se on aika koominen näky näin keski-ikäisen naisihmisen ollessa kyseessä. Oli siellä ihan aikuisen ikäistä miesväkeä, mutta lajitoverit taisivat kaikki olla max 16 vuotta. Mukavaa oli silti, sen saatte uskoa!

Elinaa kävin moikkaamassa ja siellä se reppana oli kamalan flunssan kynsissä. Turre taas ei tiennyt, millä tavalla olisi lähestynyt kun oli niin iloinen nähdessään minut. Pettyi vaan kun Jatsi ei ollut mukana.

Marinkin luona piipahdin ihan yllättäin kun kerran olin liikenteessä. Wallu tunsi jälleen passatin äänen ja askeleeni, kun ei vaivautunut haukkumaan. Ruskea pieni pyörremyrsky ilostui niin ylenpalttisesti, että piti laittaa portin taakse rauhoittumaan. Mahotonta meininkiä.

Jalat olivat lautailusta vetelinä, mutta ei auttanut. Katolle oli kiivettävä. Sen urakan jälkeen kävin viemässä Jatsinkin viettämään isiviikonloppua, koska seuraavana päivänä oli lähtö Lahteen aussieyhdistyksen vuosikokoukseen.

Miimin piti lähteä mukaan, mutta hänkin oli flunssassa, joten Marin kanssa lähdettiin ajelemaan. Varkaudessa napattiin Hanne kyytiin.

Lahteen saavuttua oli jo aika hillitön nälkä, joten suunnistimme aidon italialaisen Mamma Marian pasta-annosten ääreen. Söin spagettia, jossa oli jättikatkarapuja, oliiviäljyä ja todella rutkasti valkosipulia. Jälkkäriksi italiaanojen itsensä tekemää jäätelöä. Huh, miten hyvää! Niillä eväillä pärjäsi pitkälle iltaan.

Kokous meni Ahosen Riitan luotsaamana tosi ripsakasti. Ojasen Annesta tuli puheenjohtaja ja hallitukseen saatiin monta uutta, mutta ennestään niin tuttua tyyppiä. Hieno, upea hallitus.

Kotona olin yhdentoista aikaan illalla. Markku oli tullut poikien kanssa meille ja koko porukka mahataudissa. Pojat onneksi toipumassa, mutta töihin en päässyt, kun olivat kuumeisia ja muutenkin vielä vähän huonovointisia. Kävin aamulla kaupasssa ja Jatsin kanssa lenkillä kun itselläni ei ollut vielä mitään oireita. Saa nähdä, koska sairastun.