Hippasen verran höpinää

Eilen oli Australianpaimenkoirien rallymestikset Kuopion Viiksi-Areenalla eli ennestään hyvin tutussa paikassa. Edellisen kokeen tuomassa euforiassa viiletin paikalle hädin tuskin kengänpohjat maata hipoen. Rumps. Miinuksia ropisi sekä lusikalla että ämpärillä kipattuna, joten nolla tuli että kolina kävi. Heikki Palosaari oli laatinut mielenkiintoisen radan. Siinä oli neljä erilaista puolenvaihtoa: vasemmalta takaa oikealle, jonka jälkeen heti molemmat vasempaan täyskäännös. Loppupuolella tuli molemmat oikeaan täyskäännös, ja heti perään oikealta jalkojen välistä vasemmalle. Näin ollen noita muutaman askeleen seuraamisia huomiomatta varsinaisia oikealla suoritettavia kylttejä ei ollut lainkaan. Sen sijaan rata sisälsi yhden saksalaisen käännöksen ja yhden tuplasaksalaisen, joissa sai olla tarkkana, että koira käsittää oikein eikä vaihda puolta. Oikealla seuraamattomuus ei suinkaan tehnyt radasta helpompaa, koska nuo edellä luetellut koukerot yhteen summattuna tekivät radasta semm...

Edellisessä postauksessa mainittu kurssi on käyty loppuun ja päättäjäiskakunpala syöty (allekirjoittaneen kohdalla tietenkin pöytäliinan kautta kierrätettynä). Nyt on korttia, passia ja todistusta vino pino. Että osasi eto kouluttautuminen viedä inehmosta puhdin pois! Palasin kotiin pari asiaa kaupungilla hoidettuani ja rojahdin sohvalle. Kroppa ihan tärisi kun toivuin mokomasta koettelemuksesta siinä maatessani. Olisi pitänyt vielä soittaa pari puhelua, mutta - pakko tunnustaa huonoutensa - oli niin rautatangolla polvitaipeisiin lyöty olo, etten saanut piiskattua itseäni siihen. Sillä hetkellä jos vieressä joku olisi sanonut, että otahan nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala vaan toimia, niin ydinräjähdys olisi ollut siinä. Olen näinä kolmena viikkona viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin kahtena viime vuotena yhteensä. Asia olisi eri, jos porukassa olisi ollut joku energiaa vievä änkyrä, mutta kaikki olivat tosi mukavia, joten siitä ei ollut kiinni. Pakko uskoa, ettei näin tiiviissä...

Aloitin kaksi viikkoa sitten opiskelun. Aluksi mietin, että miksi ihmeessä minä tällä kurssilla olen, mutta kivaa on ollut. Ja hyödyllistä. Ensi viikko on vielä jäljellä. Työkkärin tädin ideasta se lähti. Hän ilmoitti, että sinulla kun on C-kortti niin katsopas haussa olevat työvoimakoulutukset ja hae kuljettajan täydennyskoulutukseen, josta saisi ammattipätevyyden raskaalla ajoneuvolla ajamiseen. Lukaisin ilmoituksen läpi ja olin äimän käkenä, koska pääsyvaatimuksena oli alan koulutus tai sillä työskentely x aikaa. Kumpaakaan ei minulla ollut, joten vänkäsin vastaan, että mitä järkeä. Ei kuulemma tarvita alan koulutusta eikä työkokemusta, riittää että on ajanut korttinsa ennen vuotta jotain. Olisi senkin voinut ilmoituksessa mainita, niin olisi säästynyt ihmettelyn vaiva. Pääsin kurssille kuulemma sillä perusteella, että tämä voi ratkaisevasti monipuolistuttaa työllistymistäni. Lähetin hakemuksen, kävin haastattelussa työkkärin tädin ja kurssin Repa-open tentattavana ja pääsin kur...

Olin viikko sitten viikonloppuna Jutan kaverina ajattamassa porukkaa parivaljakolla Chippewa Ranchin vieressä olevan Ravintola Viimeisen Mohikaanin lastentapahtumassa. Siinä tuli myös Ranchin hepat ja muut elukat katseltua, joten intouduin varaamaan länkkätunnin. En ole sen lajin ratsastusta kovin paljon harrastanut, ja nyt männä sunnuntaina päätin kokeilla. Sain ratsukseni Bobbilenan, aidon quarterin. Varusteet puettua vein sen kentälle ja Jaanan opastamana aloin taluttaa pitkin kenttää suoraan ja kaartaen. Ideana on hevosen kuuliaisuuden testaaminen ja mikäli se ei ole kunnossa, se laitetaan kuntoon. Lännensuitsien ohjat ovat pitkät ja avoimet. Niillä talutettaessa hevonen voi antaa laumanjohtajalle sopivan tilan. Jos hevonen pyrkii ohi, se palautetaan räppäämällä ohjasperiä omaan olkapäähän. Samoin pysähdyksissä hevosen tulisi pysähtyä välittömästi kun taluttaja pysähtyy. Tätä muistutin Bobbilenalle pari kertaa ja hyvin meni jakeluun. Samoin kun ohjan jättää maahan, hevosen luo...

Jonkin aikaa kisataukoa viettäneenä päätin ilmoittaa Hipan oman seuran kokeeseen, joka oli menneenä lauantaina. Hannele Pirttimaa oli laatinut kivan ja täysin suoritettavissa olevan radan, mutta meidän jännitysongelman ja kaksi alla olevaa nollaa huomioon ottaen en kovin suurin odotuksin mennyt kehään. Hattutemppua pelkäsin, mutta positiivisesti pitää aina ajatella, joten yritin keskittyä itse asiaan. Sitä isompi yllätys oli se, että en tällä kertaa jännittänytkään kovin paljon ja Hippa oli hyväntuulinen myös. Toisena kylttinä ollut puolenvaihto jalkojen välistä toi -1 kontrollin puutteesta. Hippa tekee nämä melko ravakkaan tyyliin ja siinä vähän seuraamispaikka heittää ja saattaa koskettaa minua myös. Mutta eipä hätää, heti seuraavana ollut pujottelu oikealla puolella meni hyvin! Hippa ei pyrkinyt oikomaan normiseuraamiseen. Minun piti sitä vähän hoputtaa, mutta osasin tehdä sen huitomatta käsilläni, joten ei miinuksia. Neljäntenä oli koira eteen, vasemmalta oikealle. Tämä li...