Tämän vuoden aussieleiri oli siis 11. - 15.7. Kaavilla toimintakeskus Raukussa.
Oli aika luksusta ajaa 40 minuuttia leiripaikkaan. Hassua, hyvä kun pääsi pois kotoa niin oli jo perillä. Kaikilla ei mennyt ihan niin nopsaan. Marru ja Jani nakkasivat Villen mummolaan matkalla leirille. Tässä ei olisi mitään ihmeellistä muuten, mutta kun tietää lähtöpisteen olevan Kangasala ja mummolan sijainti Sodankylässä niin vähemmästäkin ansaitsee hatunnoston.
Miimi koko systeemin järkkäsi ja kiitos siitä hänelle. Paikalla olleiden lukumäärää ei tullut laskettua, mutta Miimin blogista kopsattuna väkeä oli 35 ihmistä ja 47 koiraa. Aika huikea saldo. Jatsin ja Hipan sukulaisia oli pitkälti toistakymmentä. Mirka, Tessu ja walesinspringeri Petteri olivat meidän kämppiksinä.
Leiriä edelsi kahden päivän luonnetesti ja Hanne antoi vinkkiä aittaan majoittujille. Pöksät olivat kuumia kuin pätsit ja ilmankierto olematonta. Portti oven eteen ja hyttysverho lisävarusteeksi niin johan pärjäsi. Näin.
Hipalle oli kova paikka jäädä portin taakse kun ovi oli auki ja mamma poistui paikalta.
Herraisä sitä huutoa! Aivan, se viimekesäinen ylisosiaalinen pentu on nyt nuori neiti ja viis veisaa muista ihmisistä ja niitten käskyistä. Tosipaikassa se on muuten mahtava jälkikoira. Hippa livahti Mirkalta kahdesti karkuun ja molemmilla kerroilla se löysi minut tosi ripeästi.
Maanantai aloitettiin peltojäljellä.
Jatsi meni kuin juna tuttuun tyyliinsä. Ainoa tyylirikko tuli Sirkun kameran muotoisen kammotuksen merkeissä, jolle piti murista kesken jäljestyksen. Viimeinen keppi oli rehupaalin vieressä ja sekös kammotti myös, mutta lopulta keppi löytyi.
Hippa teki hyvää työtä kunhan ensin istui kiukuttelemassa ensimmäisen kepin vieressä. Kun kukaan ei tehnyt mitään, se kivahti kiukkuhaukun ja nosti kepin. Jäljestys jatkui ja kepit nousivat.
Toisena päivänä Ahosen Riitta opasti maltillisempaan jäljenajoon. Kulmia oli myös mukana ja sekös pikkuneitiä ihmetytti.
Jälleen vahvistui se, että olen auttanut Hippaa liikaa.
Otettiin vielä ilmaisutreeniä ihan erikseen ja se teki hyvää. Kepit alkoivat nousta kuin tyhjää vaan. Niin että kenellä tässä oli ongelmia? Ei Hipalla ainakaan.
Tottistelu jäi molempien osalta luvattoman vähiin. Jatsi kävi tekemässä temppuradan ja tykkäsi siitä kovasti. Erään illan ohjelmassa oli kisa, joka sisälsi esineen hakua, pelastuskoirarataa, agilityä ja vaikka ties mitä. Molemmat pääsivät toteuttamaan itseään ei niin vakavahenkisessä "treenissä". Kaikilla oli kivaa.
Ensimmäisessä esineruututreenissä mieleen jäi lähinnä perinpohjainen kastuminen, mutta Hippa sai kaatosateessa juonesta kiinni. Tavoitteena oli kantaa metsään heitetty esine minulle asti ja tavoite saavutettiin.
Toinen treeni torstaina meni loistavasti. Kuulin huhuja, että Kerkän Jorma ja Jokisen Sari olivat tallanneet uuden ruudun johonkin ja mehän Mirkan kanssa ampaistiin paikalle. Jorman ilme oli näkemisen arvoinen:
"Ette kai työ vaan tullu tänne jälkeä ajamaan?!"
No ei tultu, vaikka pieni piru sisälläni yllytti niin väittämään. Jorman olemus oli sen verran säikähtänyt, että en kiusannut enempää.
Hipalle jatkettiin samaan tyyliin, esine kerrallaan aina asteittain kauemmas vietynä. Intoa oli ja nenääkin joutui käyttämään etsinnässä. Hyvä siitä tulee.
Jatsille vietiin pari esinettä ihan vaan mielen virkistykseksi. Selkä kipeytyy nenä maassa pomppimisesta sen verran pahasti, että ei parane paljon rassata.
Käytiinhän me viestilläkin. Hilkka oli viestikouluttajana alkeisryhmälle ja minä menin valvomaan metsäpään toimintaa. Otettiin parissa ryhmässä, että kaikki halukkaat pääsivät juoksemaan.
Jatsi oli kokeneimpana tiennäyttäjä. Kaikki koirat juoksivat yhtä hyvin suuntaan ja toiseen, olipa vastassa tuttu tai ventovieras.
Kaikki muut paitsi Hippa, joka kokeili viestiä myös ensimmäistä kertaa. Ei meillä ole aikomustakaan alkaa sitä harrastaa, mutta kunhan nyt annoin Hippiäiselle vähän ajattelun aihetta.
Hilkka oli sille jo ennestään tuttu ja kyllä Hippa osoittautui erinomaiseksi viestikoiraksi - yksisuuntaiseksi sellaiseksi tosin. Ei semmoista namia tai lelua ole keksittykään, millä Hilkka olisi saanut Hipan houkuteltua tulemaan luokse. Jatsi meni veturina, mutta se unohtui siinä vaiheessa kun mammasta piti erota. Heti perään lähetettynä Hippakin juoksi ja parin yrityksen jälkeen A-pisteen porukka osasi ottaa sen haltuun tarpeeksi rivakasti.
Jatsi oli aivan liekeissä lempilajinsa parissa. Ei varsinkaan sillä minimatkalla ollut mitään epäselvää, mistä oli kyse.
Illat menivät mukavasti saunoessa ja grillatessa. Torstaina Hanne tuli käymään ja Marrun kämpän terassilla oli menossa konjakinmaistajaiset. Allekirjoittanut tutustui tähän jaloon juomaan ensimmäistä kertaa ja aloittelijan moka oli liika tutustuminen. Seuraavaa kertaa saatetaan odottaa jonkin aikaa.
Perjantaina Hippa pääsi vielä ennen kotiin lähtöä esineitä etsimään kun sen homman makuun nyt päästiin. Hyvin riitti toimintakykyä, vaikka yksi esine ei ihan heti löytynyt.
Kyllä oli taas jälleen niin mahtava leiri! Monia tuttuja ja muutamia uusia ihmisiä ja koiria tavattiin. Kiitos kaikille ja ensi kesää odotellessa!
Muutamia kuvia vielä pitkän tekstin palanpainikkeeksi.
Pistetäänpä vielä pari Sirkun ottamaa kuvaa mukaan. Jotensakin hellyttäviä, koirat omassa kauneudessaan (tai ilmeikkyydessään)ja mie leirimäisessä rähjäisyydessäni. Hmm.
(kuvat: Sirkku Kouki)
Pennut riekkuivat eräänä iltana keskenään ja Jatsi-poliisi yritti pitää kuria. Vähän kun vielä avaisi silmät enemmän ammolleen, ne varmaan putoaisivat pois. Oli se tosissaan.
