Hippasen verran höpinää

Eli suomeksi sanottuna, ei olla tehty juuri mitään. Tänään kävin Jatsin kanssa pitkän lenkin ja siinä sivussa pientä treenailua. Lähinnä seuraamista ja kaukkareita, tuloksena harmaita hiuksia viimeksimainitun asian suhteen. Millonkahan sitä pääsisi jonnekin oikeasti treenaamaan noita tokojuttuja ihan ruutumerkkien ja muiden värkkien kanssa? Jotenkin se aihe on alkanut taas viehättää. Saa potkia persuksille, jos kuka täällä päin liikkuu. Jatsi on kuitenkin ihan innosta soikeana, tekipä sen kanssa mitä tahansa. Järkevä käyttäisi tuota ominaisuutta hyväkseen. Mistähän sen sortin järkevä löytyisi?

En tiedä mitä minä kädetön nörtti sille tein, mutta ei suostu edes käynnistymään. Onneksi voi käyttää työaikaa ja kolhoosikoneita hyväksi. Lauantaina käytiin mökillä koko konkkaronkka. Siellä oli miun kummit ja ihastelivat monenkirjavaa koirakansaa. Iltasella käytiin pikku lenkki rannassa kääntymässä. Auton mennessä ohi Unelmakin tuli kiltisti tien sivuun. Se nimittäin tähän asti auton tullessa suorastaan heittäytyi keskelle tietä eikä millään meinannut kuunnella, saati totella miun käskyjä. Varsinainen itsemurhakandidaatti! Tulkitsen tämän niin, että se on päässyt hillittömästä ikävästään ja päättänyt kokeilla, jos elämä sittenkin voittaisi. Sunnuntaina haravoin lehtiä. Aussielauman keskellä siitäkin hommasta tulee vähintään taitolaji. Pami ja Jatsi tyrkkivät palloja haravan eteen, että jos se pallo hyvinkin liikahtaisi. Yritin haravoida palloa liikauttamatta, koska se aiheutti sen, että neidit intoilivat hyvin haravoidut läjät levälleen. Unelma kyttäsi toisella silmällä palloa ja toi...

Ensimmäinen yö oli hiukka levoton. Unski ja Pami kuuntelivat turhan tarkkaan kaikkia outoja ääniä. Varsinkin yläkerrasta kantautuvat kopsaukset aiheuttivat pientä hälinää kun arvon rouvat olivat siinä uskossa, että taatusti joku murtovaras tunkeutuu laipion läpi. Kyllä ne siitä rauhoittuivat. No jaa, Pamin kohdalla tämä tarkoitti sitä, että se alkoi pomppia meidän viereen sänkyyn. Eikä sitten millään meinanut uskoa, että tyynylle ei kammeta. Jalkopäässä nukkuminen voidaan vielä hyväksyä. Eilen karkasin koulusta vähän aikaisemmin, että ehdin lenkittää koirat valoisan aikaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Mentiin suolle karpaloita poimimaan. Niitä ei mahdottomia määriä ollut, mutta koirat kyllä juoksivat sen parituntisen ajan tosi tehokkaasti. Tietäähän sen, ettei suolla loikkiminen ole ihan kevyintä mahdollista liikuntaa. Lystiä piisasi ja iltapalan jälkeen ei olisi tiennytkään tuvassa olevan kolme koiraa. Kovin oli hiljaista sakkia. Viime yönä Unelmakin kotiutui sänkyyn. Välillä tuntui ...

…ja hyvä ettei sydänhalvaus samaa tietä. Miimi toi Unelman ja Pamin meille loppuviikoksi hoitoon kun he Hansun kanssa lähtevät reissuun. Lähdin heti lenkittämään koirat, koska ne kotiutuvat huomattavasti nopeammin kun pääsevät poistamaan turhat höyryt. Kotia päin palatessa oli jo lähes pimeää ja naapurin hiehot vähän pelästyivät vieraita koiria. Sanoin niille, että ei paniikkia, enimmäkseen tuttuja kulkijoita ollaan. Pami kulki vierelläni matalana ja korvat luimussa. Sanoin sille, että "hyvä ihme kun Pamikin meinas ihan säikähtää." Sen jälkeen siitä ei näkynyt hännänpäätäkään! Luulin, että se lähti säntäämään meille. Huutelin, mutta ei mitään vaikutusta. Paniikki iski ja kipitin aika vauhdilla ne pari kilometriä kotiin. Soitin Markulle, että menee ulos kyttäämään jos Pami ilmaantuisi, mutta ei se ollut sillä välin tullut. Soitin Miimille, että tulee huutelemaan Pamia, kun ei se minun kutsuistani välitä. Lähdin itse saman tien ajamaan, jos auton valoissa näkyisi ylimääräisiä k...

Tänään oli Elinan viimeinen lomapäivä ja päätettiin käyttää se tehokkaasti hyväksi. Jotkut ovat oppineet, että minä pääsen aika helposti irti opiskeluhommista ja vielä helpompi minut on houkutella mukaan kaikkeen mielenkiintoiseen aktiviteettiin. Menin aamulla Jatsin kanssa heille ja lähdettiin metsään tarpomaan, olevinaan sieneen vai miten se nyt meni. Vähän suppilovahveroita ja vähän vähemmän kanttarelleja saatiin saaliiksi. Koivut ovat kattaneet aluskasvillisuuden lehtimatolla ja kyllä sai nöyrtyä ja ottaa silmän käteen ihan tosissaan, että erotti mokomat suppikset. Eksyimmä suolle ja kun siellä ei sieniä näkynyt, jatkettiin karpalonpoiminnalla. Selkä meni niin poikki, että olisi pitänyt ottaa koirista mallia ja lähteä rimppomaan peräkanaa hullun vauhtia. Jatsilla ja Turrella riitti lystiä. Ihmetellä vaan pitää, miten ne siinä vauhdissa ehtii puut väistää? Olipa sitten pää eli pylly menossa puuta kohti, niin ei puhettakaan törmäilystä. Ketteryys on ihan toista luokka kuin meikäläisi...

Eilen se odotettu päivä koitti, sateisena mutta kuitenkin. Kokeeseen osallistui kaikkiaan kahdeksan koiraa ja kaikissa luokissa juostiin. Markku vei Jatsin muun porukan mukana metsään ihan samoin kuin yleensä treeneissäkin. Ekan taipaleen se juoksi aikaan 2.33 eli semmoista sopivaa vauhtia. Ei läheskään täysillä päästellyt, mutta hyvä vaan tulevia taipaleita ajatellen. Siihen se lysti sitten meidän osalta loppuikin. Lepopaikalla Jatsi piti ääntä sen verran, että käytöspisteitä olisi lähtenyt, mutta oli vakaasti lähdössä takaisin. Vielä seuraamispätkän alussa se pyrki kovasti isin luo, mutta lähtö oli vaisu. Rehdin 50 metrin päässä se vähäinenkin vauhti tyrehtyi, koira katseli metsään, sitten minua ja päätti palata takaisin. Juuri näin! Minä ällistyin niin, etten älynnyt antaa lisäkäskyä. Ei siitä kyllä ole ennenkään ollut hyötyä. Se on monesti nähty, että Jatsi ei käskyttämällä juokse. Ehei, jollain muulla, mutta ei kaukaa takaa tulevan käskyn voimalla. Olisihan se pitänyt koetilantees...

Kotikenttäetua kannattaa aina käyttää hyväksi. Kävimme tänään Pärnällä ottamassa viimeisen tottistreenin ennen lauantain koetta. Mukana menossa oli Miimi, Unski ja Pami, Mari ja Wallu, Hilkka ja Kiri sekä Elina ja Turre. Turre oli parina ja se meni paikkamakuuseen siksi aikaa kun Jatsin kanssa tehtiin liikkeitä. Ja kiekkoja riitti, saatte uskoa! Seuraaminen oli taas ainakin aluksi mitä oli eli uskomatonta haahuilua. Tarvitsee varmaan ottaa reilu pätkä seuraamista ennen sitä virallista suoritusta. Jos se toimii Unelmalla, sen täytyy toimia myös Jatsilla. Se on tieteellisesti ja geneettisesti todistettu. Jäävät liikkeet meni huimasta vouhotuksesta huolimatta tosi hyvin. Noudoissa oli sen verran edistystä, että tuli tiiviimpään luovutusasentoon. On vähän ollut ongelmana liian suuri hajurako välillämme. Eteenmeno… niin. Taas se kolmannen kerran syndrooma. En jaksa aina selittää samaa asiaa, katso edellinen kertomus. Mikä siinä on, ettei hommaa voi tehdä kerralla hyvin? Arvon neidillä on k...

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Syksyn odotetuin päivä eli viestikoe kolkuttaa jo ovella eli lauantaina. Ei enää montaa päivää, joten olisi korkea aika tehdä jotain meidän tosi väljälle seuraamiselle. Niinpä jälleen tänään lenkille lähtiessä pistin vähän namuja taskuun, että olisi enempi motivaatiota treenata tiukempaa seuraamista. Eräällä metsätiellä otin Jatsin sivulle ja seuraaminen oli aika ok. Edisti kyllä vähän kuten tapoihinsa kuuluu. Maahanmenokin meni suht kivasti, mutta kun sopivan matkan päässä käännyin, koira tojotti istuvillaan. Menin takaisin, että voin ottaa uusiksi. Jatsi luuli, että jätin sinne sopivan matkan päähän jotain kivaa palkaksi sitä viimeistä juttua varten. Kierrokset alkoivat olla koirassa pahasti punaisella. Ajattelin, että kun kerta se on noin innolla menossa etiäppäin, niin menkööt. Käskin eteen, lähti kuin tykin suusta, mutta maahan meni vasta toisella käskyllä. Ei hyvä. Hain Jatsin pois ja otettiin uusiksi. Tässä vaiheessa kierrosmittari helotti j...

Sen siitä sai kun eräät höynäyttivät facebookkiin. Kun antoi pahalle pikkusormen, sillä nälkä yltyi. Tässä sitä nyt pistetään enemmän tai vähemmän fiksua tarinaa maailmanlaajuiseen levitykseen. Ja ihan vapaaehtoisesti. Eipä silti, johan tuo oli korkea aikakin. Tervetuloa kurkkimaan Jatsin toilailuja! Juttua suolletaan sitä mukaa kun tapahtuu ja äänitorvi viitsii näppistä näpyttää.