Hippasen verran höpinää

Minulla on harmauskrapula. Se on ihan itse keksitty nimi itse keksitylle vaivalle. Juontaa juurensa täydellisestä vapaapäivästä, jonka anti oli arjen harmauteen verrattuna yliannos kulttuuria ja luontoa huikaisevine elämyksineen. Lähdettiin aamupäivällä poikien kanssa Kivikeskukseen katselemaan Kivimaailman aarteet -näyttelyä. Ostin meille passit, joilla sai lounaan, kierroksen geotietokeskuksessa ja kivinäyttelyssä sekä oman onnenkiven, jonka sai itse valita. Päätimme ensin mennä syömään ja matka sinne kesti jonkin aikaa, koska jo pihalla oli kaikkea mielenkiintoista. Vesiaihe näytteli melko suurta osaa pihasuunnittelussa. Mukavan oloinen olohuone. Epäilen silti, että sohvaryhmä ei ole niin pehmeä kuin miltä näyttää. Vuolukivikarhulla ei selkä notkahda, vaikka vähän Kimmoa raskaampikin ratsastaja hyppäisi kyytiin. Eikä sen puoleen Aten paino saa kilpparin kilpeä säröilemään. Ettei vaan taas suihkulähde! Itse näyttelyssä tuskin olisi saan...

Hippa, vuosi ja neljä kuukautta, kävi tänään Kuttukuussa tutustumassa lampaisiin ensimmäistä kertaa. Voi minun pientä jääräpäätä kun se tajusi elämänsä tarkoituksen yhdellä sormennapsutuksella. Minähän en tiedä paimennuksesta mitään, joten ensin Sinikka opetti sauvan merkityksen. Se on käden jatke, jolla annetaan koiralle painetta edetä tiettyyn suuntaan tai hiljentää vauhtia. Hyvä. Hippa tajusi heti pysyä minun takana kun näytin sille sauvalla, että siellä pysytään. Sinikka otti sauvan ja minä menin lauman taakse Hipan kanssa. Kuljettiin siellä ihan rauhassa ja samantien Hipan sai päästä hihnasta irti. Se ajoi laumaa sopivalla etäisyydellä, rauhallisesti ja ääntäkään päästämättä. Suunnan vaihdoksiin ja muihin sauvalla annettuihin merkkeihin se reagoi todella herkästi. Jos tuo toiminta ei ole myötäsyntyistä niin ei sitten mikään. Se oli niin cool, kun tiesi heti mitä piti tehdä! Menimme autontäyteisellä porukalla, Satu ja Viirumaija sekä Miimi ja Viia ja tietysti pojat mukana....

Voi minun pientä punaista kaunokaista kun sekin vaan vanhenee! Kropan kunto on välillä vähän niin ja näin, mutta mieli on onneksi virkeä tai hyvin virkeä, riippuen kropan kunnosta. Aamulla oli juttukeikalle meno ja samalla reissulla käytin Aten hammaslääkärissä. Kimmo lähti ihme kyllä mukaan, vaikka olisi ollut viisaampaa jättää koiranvahdiksi. Nimittäin Hippa iski taas. Se oli meidän poissaollessa järjestänyt synttäriyllätyksen, ei niinkään Jatsille vaan minulle. Ei se Miimiltä saatu anopinkieli mitään eikä mullat matossa, mutta tämä! Minun ylellinen käsikuorintavoide, yääh! Pumppu on käsitelty sen verran käyttökelvottomaksi, että kaipa tuolle pullolle on puukkoa näytettävä että saa loput aineet sieltä pois. Jospa me lähdetään tyttöjen kanssa juhlan kunniaksi mustikkaan. Niitä on kylälle vievän harjun takana paljon ja isoja.

Sain päähäni mennä läheiselle vadelmatilalle vatunpoimintaan. Alkusato oli satunnaista ja poiminta hidasta, koska vattuja oli vähän ja ne piti lajitella ykkös- ja kakkosluokan marjoihin. Vähänkin mustaa reunassa ja se ei kelvannut mihinkään, joten eikun hyvä osa suuhun ja loput kankaalle. Kylläpä oli ekan päivän jälkeen vattuuntunut olo. Toisena päivänä en syönyt jostain syystä enää yhtään vattua. Pikkuhiljaa marjat kypsyivät ja samaa tahtia poimija, mutta ei niinkään työn takia vaan auringon kärventämänä. Kuten kaikki tietävät, hellettä on piisannut viime aikoina ihan kiitettävästi. Paikka on suojaisa tuulen suhteen muutenkin, ja jos vaikka joku henkäys jostain kävisikin niin aina on miestä korkea pöheikkö edessä. Ei se mitään, työsato kasvoi sitä mukaa kun pääsato kypsyi. Jos toissa viikolla marjojen perässä piti juosta niin viime viikolla ne kävivät joukolla päälle. Samalla keräsin itselleni niitä myyntiin kelpaamattomia pikkurupeloita tai muuten viallisia. Kätevää kun saa omat marj...