Hippasen verran höpinää

Jouduin taipumaan alati teknistyvän maailman edessä ja hankkimaan älypuhelimen. Tein sen viime joulukuussa. Ihan näppärä laite jossain suhteessa, mutta jossain toisessa taas elämänlaatuni on huonontunut huomattavasti. Minä siinä missä moni muukin käyttää kännykkäänsä herätyskellona. Edellinen ns. karvalakkimallin luurini lunasti paikkansa tässä toiminnassa erinomaisesti, mutta samaa ei voi sanoa tästä nykyisestä värkistä. Kun ei se riivatun väline ole hiljaa silloin kun saisi ja pitäisi olla! Olen asentanut sen ilmoittamaan vain soitot, viestit ja whatsappin vai mikä se nyt oli. Minua ei häiritä yöllä ja sillä hyvä. Suurin osa kansasta ymmärtää olla viestittelemättä silloin. Lähettelen itsekin sähköpostia toisinaan varhain aamulla, toisinaan hyvinkin myöhään  ja tulin huomaamaan, että moni muu tekee samoin. Niinpä ruksasin säponkin pois ilmoitettavien listalta ja luulin, että nyt saa olla yöt rauhassa. Mutta. Tuo onneton tekee päivityksiä. Se kertoo piippaamalla tai vähintään...

Mustikoita on poimittu selkä vääränä (sekä aikana että jälkeen) ja myyty ne pois kun kaikenmoista rahanmenoa on ja näyttää tulevan olemaankin. Suurin ahmatti valuutalle on jo kauan aikaa ollut oma rakas passattini, josta jo rokkipostauksessa purppasin. Se heräsi henkiin pienen muovisen murikan vaihdannalla eli ahtopaineentunnistin oli pimennyt. Näytti ahtimelle liian suuria arvoja ja turbo toimi sen mukaan eikä kulku luistanut. Ei siinä läheskään kaikki, vaan rahanmenovirran lähteet sijoittuvat alkuvuoteen, jolloin passattiin tehtiin nokkaremontti. Samalla rykäisyllä vaihtui jakopää ja kun katsastus oli ajankohtainen, asiat tarkastettiin siihen malliin. Vein hänet syyniin. Järkytys oli valtava kun inssi sanoi, että tuo ja tuo pitää uusia ja tästä muuten tippuu öljyä ihan rutkasti. Mitä?! Ikinä ei ole öljyä syönyt, miten se nyt on semmoiseksi herennyt? Öljyvana johti kohti korjaamoa ja nokka-akselin vaihtajaa. Menin kertomaan terveiset ja ilmaisin pahastuneeni kovasti, kun heilt...

Yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista eli Ilosaarirock oli ja meni jälleen kerran. Tänä vuonna saimme viettää sitä enimmäkseen kahden kesken kun Vihtori rokkaili äitinsä kanssa ja Kimmo on jo sen verran iso, että sai palloilla alueella omin nokkineen. Eikä hänen mukana roikottamisessa olisi muutenkaan ollut järkeä kun sen verran paljon meidän musiikkimaut poikkeavat toisistaan. Rahaa ruokaan, kännykkä yhteydenpitoon (silloin kun linjat yleensä toimivat) ja avain tukikohtaan eli mummolaan muutaman korttelin päähän ja homma pelitti hyvin. Lauantai oli aurinkoinen, mutta ei tolkuttoman kuuma kuitenkaan. Ihmehän tuo olisikin, jos tänä kesänä joskus pääsisi hiki tulemaan. Juhlan eli lähes lapsettoman rokin kunniaksi suunnattiin kaljateltalle. Valikoima oli mitätön, joten kolmesta pahasta valitsin pienimmän eli tavallisen lonkeron. Seitsemän euron hinta hirvitti ja itse litku aiheutti mahakipua. Toisen tuopin jälkeen luovutin kun ei euron hintaisia panttejakaan löytynyt niin paljon, et...

Koko kesän ajan on ollut takaraivossa ajatus lähteä kävelemään Kolvananuuron viiden kilometrin reitti ja lopulta se toteutui. Maanantaina lähdettiin eväinemme reissuun. Reitti on paikoin niin haastava, että koirat jäivät kotiin. Hippa saattaisi suoriutua, mutta Jatsi-mummeli ei millään. Tulipaikalta en ottanut kuvaa, mutta makkaroitten lämmitessä ehti kuvaamaan kaikkea muuta mielenkiintoista. Atella oli perimmäisenä ajatuksena nähdä lihansyöjäkasveja, mutta niiden pieni koko taisi olla herralle pieni pettymys. Minä sen sijaan jaksoin kastella suossa varpaitani kun kyykin kuvaamassa näitä kaunokaisia. Pyöreälehtikihokki esittäytyy. Lakka teki raakileita. Lumpeet ja ulpukat porukassa. Maariankämmekkä on uskomattoman kaunis ilmestys. Evästelyn jälkeen lähdettiin varsinaiseen asiaan. Kyllä siinä polku menee, ihan totta! Mahaa ei auttanut ympätä täpötäyteen kun kävelyreitti oli pitkän matkaa tämmöisella alustalla taiteilua. Aikamoinen seinämä. Kuva ei anna oike...

Kolme viikkoa sitten käytin Jatsin perusteellisessa syynissä. Eipä silloin tullut mieleen vilkaista terveyskorttia myös siltä sivulta, missä rokotukset mainitaan ja vanhaksihan ne oli menneet. Asia korjattiin tänään. Minua jäi vaivaamaan myös Jatsin väsyminen ja jatkuvat kivut, joihin lääkitys ei ole enää pitkään aikaan tehonnut. Jokin aika sitten tulleesta Koiramme-lehdestä (6/2015) luin jutun, jossa kerrottiin anaplasmoosista eli eräästä huomattavasti vähemmän tunnetusta punkkitaudista. Kyseessä oleva koira kärsi selittämättömistä kivuista, joten otin tämänkin asian Kirsin kanssa puheeksi. Saattaa olla, että yritän tarttua oljenkorteen, mutta nyt vain tuntuu siltä, että jokainen kivi pitää kääntää. Jatsi-parka pääsi jälleen verikokeeseen ja muisti harvinaisen hyvin, mistä oli kyse. Otin koiran kunnon halausotteeseen, mutta ei onnistunut piikitys. "Tuletko avuksi, Jatsi hyppii kattoon!" Kirsi huuteli avustajalleen. Vaivoin saimme kahdestaan pidettyä tärisevän, huutavan...

Ostin tänään uuden puhelimen. En siksi, että olisin halunnut vaan siksi, että edellinen lakkasi toimimasta kastumisen takia. En hypännyt luuri taskussa uimaan, vaan se oli sadetakin taskussa, joka päästikin veden sisälle mutta ei sieltä pois. Miksi minä säilyin sateessa kuivana, mutta taskussa oleva puhelin ei? Maailma on täynnä mysteereitä. Olen periaatteen ihminen joskus niin että itseänikin ärsyttää (saati muita) ja hyvin muutosvastarintainen kaiken uuden suhteen. Esimerkiksi tietokoneen hankinta olisi aikoinaan jäänyt, jos se olisi ollut minun varassa. Onneksi silloinen puoliso päätti siitä asiasta ja huomasin, että on tässä vehkeessä aika paljon hyviä puolia. Edellä mainittu vastarinta tappelee nykyään kosketusnäyttöjä ja niiden kymmeniä toimintoja vastaan. Ne ovat hämmentäviä. Ohjelmistot, päivitykset, virustorjunnat. Sovellus sitä sovellus tätä. Minä tarvitsen asiat yksinkertaisina ja konkreettiset napit niiden toimimiseen. Niinpä en edes katsellut älypuhelimia, vaan ihast...

Tänä kesänä on monta odotettavaa tapahtumaa ja ensimmäinen niistä koitti viime lauantaina kun Nightwish aloitti Euroopan kiertueensa Joensuusta. Lämppäreinä olivat Insomnium, Sonata Arctica ja Children of Bodom, joten koko illan sai musiikillista elämystä itselleen. Lähdimme tällä kertaa koko perheen voimin eli myös Atte oli mukana. Tosin kuopus ei niin kovin arvostanut tätä reissua, mutta olosuhteista johtuen roikkui joukon jatkona. Ei pakoteta tämän jälkeen jos ei kiinnosta, kyllä me Kimmon kanssa pärjätään näissä harrastuksissa. Suurin harmitus omalla kohdalla oli se, että järjestävä taho kielsi järkkärit tallennusvälineenä.  Ohjeistus oli aluksi hieman savolaistyylinen kun kukaan ei tiennyt tarkemmin, mikä oli sallittua ja mikä ei. Ensin sanottiin, että harrastajakamerat käyvät. No, moni harrastaa valokuvausta ammattilaisvehkeillä, mutta kuka määrittelee ammattilaisen? Itselläni on Canon EOS 7D, joka on lähes ammattilaisrunko. Jos siihen laittaa normaalin 17-55 mm linssin...

Uskomatonta, miten saamaton ja hajamielinen voi ihminen olla. Minä tarvitsisin sihteerin itselleni. Ei suinkaan bisneksiä hoitamaan, vaan pitämään kuria ja järjestystä, että huolehtisin arkiaskareista ja kaikista muista ei niin jokapäiväisistä asioista. Tässä talossa on kaikki ihan levällään eikä niin vanhaksi ihminen näköjään elä, että osaisi pitää huushollinsa kunnossa. Atte sanoi eräänä päivänä, että hajamielisyys on meillä geeneissä. Voi kun sen hajamielisyysgeenin voisikin poistaa. Maailmoistani herättäjä ei saisi olla mikään kohtelias tyyppi, joka kysyisi "Voisitko pestä pyykit", koska vastaus olisi todennäköisesti "Voisin, mutten halua kun tässä on nyt muuta mielenkiintoisempaa puuhaa". Sen pitää olla ilkeä pieni olento olkapäälle, joka tökkää niskakuoppaan sukkapuikolla ja aivojen ryhdistäytymiskeskukseen singahtaa välittömästi viesti "NYT otat sen pyykkikorin kainaloosi ja mätät sisällön pesukoneeseen!" Silloin tapahtuisi eikä meinaisi. Ja s...