Hippasen verran höpinää

  Ai että minä nautin näitten tyyppien kanssa olemisesta ja heidän puuhiensa seurailusta! Ne ovat parhaat kaverit keskenään, mutta kyllä se on Musti, joka enemmän Nomsaa kurmuttaa. Viimeisessä kuvassa Mustin silmässä on hivenen huolestunut ilme kun mummokoiralla meni lopulta kuppi nurin. Mutta asiaan. Viime viikon agitreeneissä oli molemmat koirat mukana.    Musti on ihan aloittelija, mutta takaakierron se osaa tosi hyvin. Nyt teimme hypyille hakeutumista ilman rimoja ja mukana oli myös muuri ensimmäistä kertaa. Matalana sekin eli pelkät palikat tolppien välissä. Niin sanotun radan pätkä oli kaareva ja ketjuttamalla edettiin. Tosi hienosti Musti hakeutui hypyille.    Toisessa päässä oli putki, josta se tykkää ja toisessa päässä muuri. Muuri sattui olemaan ihan naapurikentän sermin vieressä ja toisella puolella metrin päässä keinu. Siellä ahkeroi Tuomas kovan äänensä ja vauhdikkaan koiransa kanssa. Keskittymiseni oli niin tarkkaan koiran tekemisessä, etten hu...

Ikimuistoinen oli se viikko, jonka olin ajohommista kokonaan vapaalla. Olin vain ja nautiskelin pelkästä olemisesta ja tein kaikkia kivoja juttuja. Se oli nimittäin heinäkuun puolivälissä se vapaa eli kirjoittaja on tässä parisen kuukautta tehnyt kaikkea muuta kuin istunut näppiksen ääressä. Viikon ensimmäinen kohokohta oli keskiviikko, jolloin pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan. Edellisestä kerrasta taitaa olla jopa puolitoista vuotta, joten korkea aika oli. Naapuriin muutti uusia ihmisiä ja heidän mukana kaksi suokkia. Tiialla oli ollut hevonen jo vuosia ja nyt omaan talliin sille piti saada kaveri, joten semmoinen tuli. Mukavaa oli käydä kopottelemassa Metkalla ja näyttämässä Tiialle maisemia ja reittejä. Sain totuttuun tyyliin sisäreidet niin kipeiksi, että teki mieli amputoida jalat nivusista. Pitäisi harrastaa hieman useammin, mutta minkä voit kun tilanne on nyt mitä on. Lomalla ehdin käydä Pian paimennusopissa ensimmäisen ja toistaisekai ainoan kerran tänä kesänä. Nomsall...

Miimin järkkäämä kasvattajaleiri pidettiin tänä vuonna 25.-29.6. Kiteen Taivaannastassa eli Loukunvaaran vanhalla koululla olevassa koiraharrastuskeskuksessa. Talon takana on valtava ruohokenttä tokotreeneihin ja agilityesteetkin olivat meidän käytettävissä koko leirin ajan. Harmittavan moni jäi ihan loppumetreillä pois, mutta silti paikalla oli ihmisiä, joita ei näe kovin usein. Minun ja Miimin lisäksi meitä oli Eija-Riitta ja Vaapu & Mindy, Hanna ja Mai, Hali, Kiila & seropi Pinja, Lea ja labbis Hinni, Marida ja Roosa & Pepsi, Mirka ja Topi, Heidi ja Laku, Leena ja cockeri Reiska, Hilkka ja Valo, Satu ja Viiru, Sirkku ja Susu sekä Tuuli ja Chilakin piipahtivat välillä paikalla. Leiriohjelma oli mukavan rento. Etukäteen varattiin Pialta paimennusvuorot ja Hippa pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa kolme kertaa. Edellisestä paimennuksesta on vuosi aikaa, mutta mitään se ei ole unohtanut. Harjoittelimme vain lauman haltuunottoa ja kiertämistä. Vastapäivään ki...

Monta kertaa ja vauhdilla menikin. Nimittäin lampaat. Itseni sen sijaan nolasin vain kaksi kertaa. Vajaan kymmenen minuutin ajan lauantaina ja suunnilleen saman verran sunnuntaina. Olimme koko orkesteri viikonlopun Kiteellä, jossa Pian tilalla oli ASCA:n paimennuskisat. Yllytyshulluna olin ilmoittanut Hipan sinne jo ajat sitten. Tarkoitus oli treenata kesän mittaan, mutta ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Kaksi kuukautta vilahti ilman näköhavaintoa mistään lampaantapaisestakaan, joten herran haltuun vaan ja areenalle. Hippa oli loistava. Tulos jäi puuttumaan kummankin päivän suorituksista, mutta pisteitä typykkä silti sai hienosta työskentelystä ja lauman hallinnasta. Ja mitä minuun ja kepin hallintaan tulee... huohh. Verkonpainona tulen varmasti olemaan tosi pätevä. Ehkä opettelen ohjaamaan, ehkä en. Sinne asti näkemiin ja kuulemiin.

Tämä tylsien jorinoitten blogi alkaa muuttua paimennusblogiksi. Johan tässä on kohta neljä vuotta sekalaista settiä tarjoiltu, joten ei haittaa vaikka jonkunlainen punainen lanka löytyisikin. Kun Hippa toimi pyöröaidassa junan vessan lailla, siirryimme jo viime viikolla isompaan aitaan haasteita hakemaan. Kokeiltiin lampaiden hakua häkistä, jossa turvasin Hippaa lampailta ja lampaita koiralta. Kaikki kävi yhteisymmärryksessä kuten Sinikka asian selitti: Kun koira on vielä epävarma, ohjaaja kulkee koiran ja lampaiden välissä. Tämä siksi, että ohjaaja voi huolehtia etteivät lampaat käy koiran päälle ja samalla rauhoittaa koiraa, ettei sen tarvitse ärähtää lampaille. Molemminpuolisen luottamuksen toimiessa homma hoituu rauhassa, kummankaan osapuolen stressaantumatta. Lampaat olivat melko hitaita ja paimennus onnistui jälleen järjettömän hyvin. Nyt Hippa on löytänyt ilon tehdä työtä minulle. Ei tästä oikein osaa tämän enempää kertoa. Alkoi varsinainen koetta varten treenaaminen ja se...

Ja nauttii siitä! Viikko on vierähtänyt ja tämänkertaisen paimennuksen kertomiseen ei tarvitse rivejä tuhlata. Se oli täydellistä! Niin täydellistä kuin se tässä vaiheessa voi olla. Vähän ennen Riistakosken tienhaaraa takakontista alkoi kuulua viserrystä. Se on sitä Hipan omaa tuskalla pidäteltyä metelöintiä "Tämäonsepaikkatiiänminneollaanmenossajamitätekemäänvoitkoajaavähänlujempaa!!!" Kuski oli saman tien hangon keksinä; nyt tulee menemään hyvin. Ja meni. Pyöröaidassa oltiin illan molemmat treenit eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Kävelin vain ristiin rastiin ja nautiskelin. Ei tarvinnut katsoakaan koiraan päin, se hoiti homman ja poimi siinä sivussa karkulaiset samaan nippuun. Upeaa, mahtavaa! Pojat olivat mukana ja odotteluaikoina Hippa hätääntyi kun oma lauma oli hajallaan, mutta ne fiilikset hävisivät heti kun se pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa. Hilipati Hippan, te olette loistava!

Keskiviikkona alkoi meidän viiden kerran paimennuskurssi Kuttukuussa, jonne ajeltiin Miimin kanssa porukkakyydillä. Sakissa oli monenlaista koiraa, joista suurin osa aloittelevia. Lampaat olivat vielä talviterässä ja tarvitsivat aloitukseen rauhallisen koiran, joten Hippa pääsi ekaksi hommiin. Hippakin oli talviterässä ja piiloutui ensin minun selän taakse ja sitten jäi pyöröaidan veräjälle kököttämään, jos hyvinkin saisi olla rauhassa. Ei saanut, vaan Sinikka tuli avuksi työntämään koiraa hommiin ja sehän alkoi toimia. Talvi välissä ja ihan samalla tavalla ahkeroi kuin syksyllä, hieno koira! Toinen kierros mentiin isommassa aidassa, mutta kun on tyhmä ohjaaja niin eihän se koirakaan silloin tee. Hippaa jouduttiin taas viemään pannasta vetämällä hommiin kun kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi, niin pieneksi ettei niin isosta koirasta uskoisi. Minä en vielä koulutuksen tässä vaiheessa pärjää ilman Sinikan tukea, en sitten huonostikaan. Onnistuneitakin suorituksia tuli, ja sem...

Sinikka päätti järjestää kauden lopettajaisiksi kisat, AHBA:n säännöillä, mutta leikkimielisenä. Jätin koirat kotiin pällistelemään, koska Jatsi ei kykene moisiin hommiin ja Hippakin on vielä turhan raaka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Miimi ohi ajaessaan jarruttaa sen verran että pääsen loikkaamaan kyytiin. Tämä soittaa aamulla kuitenkin aikataulun ja suunnitelman muutoksesta, koska oli saanut jollain ihmeen konstilla suostuteltua Hannun mukaan. Ajan säästämiseksi minun piti ajella Teboilille, kun arvon herran piti laittautua ihan viimeisen päälle kuntoon. On se kumma kun niitä pitää aina odottaa... Loppujen lopuksi se olin kuitenkin minä, jota odotettiin. Ei tälläytymisen vaan yleisen ajantajuttomuuden vuoksi. Perille päästiin ja käskynjakoon. Etsin kahvikuppeja ja muita tykötarpeita ja koska en kisannut, jatkoin Miimin hommia kahvinkeittäjänä. Uskomaton on se kahvin määrä, mikä ihmisiin uppoaa. Möllikisaajat rataan tutustumassa. Sinikka tarkkana tuomarina. Jos ohjaa...

Edellinen paimennusreissu jäi sille mallille, että palauttava treeni oli enemmän kuin tarpeen. Onneksi eilen oli hyvä poutasää, joten nokka kohti Kuttukuuta. Perille päästyä Hippa muisti kupletin juonen ja piiloutui selkäni taakse. Varmaan ajatteli, että "jos olen tässä ihan mamman takana ja hihna löysällä niin se ei huomaa eikä tunne minua ja silloinhan minua ei ole olemassa." Turha toivo, töihin vain. Sama onko pakko jos ei taho -mielentila jatkui edelleen. Se kytistäytyi aidan viereen ihan pieneksi ja toimintakyvyttömäksi vauvakoiraksi ja eihän semmoista voi käskeä tekemään mitään. Toinen konsti oli karata paikalta, mutta sillekin pelleilylle pantiin stoppi. Minä oli lauman edessä ja Sinikka otti Hipan hihnaan, jolloin se ei voinut lähteä livohkaan. Kolmas konsti Hipalla oli painautua Sinikan polveen kiinni ja tuijottaa silmiin. Sinikka otti vielä sauvan käteen ja homma oli paketissa. Koira ei päässyt haetuttamaan itseään, mutta paine teki Sinikasta himpun verran...

Paitsi että hiki siinä rentoudessa tuli ja mukavuuskin näytti äkkinäisen silmään pahimmanlaatuiselta eläinrääkkäykseltä. Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista." Etpäs. Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna. Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltii...

On se paimennus vaan hianoo. Ei voi harrastaa sateessa, mikä sopii meikäläiselle hienohelmalle kuin pitsireunainen aurinkovarjo kätöseen. Toisekseen kiimainen narttu omistajineen on ei-toivottu parivaljakko aika monissa muissa harrasteissa. No toenperrään. Satoihan eilenkin jonkin verran, mutta treenit pidettiin. Kaiken lisäksi paleli kun ei talvivaatetusmoodi ole osunut vielä kohilleen. Hippa aiheutti ihastusta uroksissa, mutta siitä huolimatta kaikki työskentelivät hienosti. Tämä oli meidän toinen paimennus ja Hippa pääsi nyt kiertämään laumaa omin nokkineen, minun ja Sinikan ollessa keulilla. Sinikka päätti edetä Hipan kanssa vauhdilla, että se saisi reilun satsin itseluottamusta talvea vasten. Hyvin se piti lauman koossa ja oli herkkä ohjeille. Suurin haitta koko hommassa olen edelleen minä. Tuntuu kuin olisi viisi vasenta jalkaa ja yksikään niistä ei tiedä, onko tulossa vai menossa. Takaperin vauhdilla kävelyä pitää varmaan treenata, mutta eipä minun hulluus naapureiden sil...

Hippa, vuosi ja neljä kuukautta, kävi tänään Kuttukuussa tutustumassa lampaisiin ensimmäistä kertaa. Voi minun pientä jääräpäätä kun se tajusi elämänsä tarkoituksen yhdellä sormennapsutuksella. Minähän en tiedä paimennuksesta mitään, joten ensin Sinikka opetti sauvan merkityksen. Se on käden jatke, jolla annetaan koiralle painetta edetä tiettyyn suuntaan tai hiljentää vauhtia. Hyvä. Hippa tajusi heti pysyä minun takana kun näytin sille sauvalla, että siellä pysytään. Sinikka otti sauvan ja minä menin lauman taakse Hipan kanssa. Kuljettiin siellä ihan rauhassa ja samantien Hipan sai päästä hihnasta irti. Se ajoi laumaa sopivalla etäisyydellä, rauhallisesti ja ääntäkään päästämättä. Suunnan vaihdoksiin ja muihin sauvalla annettuihin merkkeihin se reagoi todella herkästi. Jos tuo toiminta ei ole myötäsyntyistä niin ei sitten mikään. Se oli niin cool, kun tiesi heti mitä piti tehdä! Menimme autontäyteisellä porukalla, Satu ja Viirumaija sekä Miimi ja Viia ja tietysti pojat mukana....