Hippasen verran höpinää

Pari päivää sitten lenkillä käydessä seurasin hetken aikaa ajankohtaista aihetta eli rehuntekoa. Valtavan kokoinen, puimuria muistuttava härveli nieli niitetyt ja karholle ajetut ruohot sisuksiinsa ja puhalsi ne vierellä ajavan traktrorin kärryyn. Se oli kuin paritanssia ja kaikessa tehokkuudessaan viehättävää. Kaukana ovat ne ajat, kun isäntä ajoi ja emäntä seisoi astinlaudalla - otollisella paikalla putoamaan ja tekemään itsestään salaattia - ohjaamassa vaijeritoimisista vivuista kelasilppurin torven ja lipan suuntaa. Siihen nähden minun perehtyminen maatalouskoulussa tämän työn saloihin tapahtui tekniikan riemuvoiton aikaan kun peräti sähköisellä ohjaimella sai suunnata rehusuihkun sinne minne halusi. Tai opiskelun alkuvaiheessa sinne minne ei halunnut. Ellei äkkinäisyyttään niin kosketushäiriön takia, koska sähkö joko kulkee tai sitten ei. Vaijerisysteemi oli kohtalaisen toimintavarma kun vaan liikkuvat osat piti hyvässä rasvassa. Kärryn täytyttyä silppuri irti ja rehukuorma ...

Nyt saa synkistely riittää vähäksi aikaa. Ajattelin huvittaa teitä kertomalla lomitusaikoina tapahtuneita juttuja. Olin 18-vuotias, kun aloitin työt Liperin kunnan maatalouslomittajana ja sitä uraputkea kesti noin 12  vuotta. Koska syrjäkylillä asuu mitä kummempaa väkeä ja ollaan eläinten kanssa tekemsisissä, ei kaikensorttisilta sattumuksilta voi välttyä. Tapahtumat ovat jo vanhoja ja elämäntilanteet muuttuneita, mutta puhuttelen ihmisiä silti pelkillä etunimillä. Tähtiä tajunnan taivaalla Ensimmäistä kesää lomittaessani otin eräänä aamuna Maijan ja Pertin lehmiä sisälle. Muuan otus toilaili itsensä hiehojen ruokintapöydälle, josta yritin sitä peruuttaa pois. Pakkivaihde ei löytynyt, vaan lehmä kääntyi ja painoi kyljellään erästä vesiputken haaraa, joka ei päättynyt mihinkään. Sen toinen pää lepäsi kytkyitä vasten ja kun lehmä paksulla olemuksellaan painoi sitä luokille, yläpää irtosi liitännästään ja paukkasi minua suoraan otsalohkoon. Hitto että sattui! Silmissä musteni j...