Hippasen verran höpinää

Jatsi pääsi eilen pitkästä aikaa hierojan käsittelyyn. Selkä oli jälleen jumissa, mutta jalat onneksi ei. On se uskottava, että kun Hipan kanssa leikkiminen loppuu niin silloin on isosisko kipeä. Aloin jo vakavasti harkita koirahierojakoulutukeen menoa ja into vain lisääntyi, kun kuulin Hannen pyrkivän samaan paikkaan. Hyvä kun ehdin ääneen ajatella asiaa, niin muutamat olivat jo suunnilleen varaamassa aikoja koirilleen. Kiva tietää, että asiakkaita on odottamassa. Senja ja Jyry tulivat Espoosta näille nurkille syyslomaa viettämään ja toivat Lion meille hoitoon ainakin yhdeksi yöksi. Outoa kun talossa on uros, joka on kuitenkin niin rauhallinen, ettei ymmärrä ollenkaan näitä minun vilkkaita tyttöjäni. Illan se vietti eteisessä sen oloisena, että voisi lähteä kotiin vaikka heti eikä ruoka maistunut. Annoin olla rauhassa ja käskin omianikin jättämään Lion rauhaan. Kerran se kävi yöllä kysymässä minulta, että joko nyt viet minut kotiin. Aamulla se oli ihan entisensä eikä vierastanut näitä...

On se ihanaa kun minulla on Unelman tytär Jatsi, joka on ihan kuin äitinsä kaikkine kotkotuksineen. Minun kultamuru! Sitten on Pamin tytär Hippa, joka on ihan toisenlainen tätiinsä nähden, mutta yhtä ihana. Pamistakin tykkään aivan kuin omasta koirasta ja siksi on ihanaa kun omistan sen tyttären. Ajattelin, että saisin Pamin tyylisen suoran ja rehellisen koiran, mutta kas kummaa. Pieniä unelmamaisia keekoiluja puskee siinäkin otuksessa pintaan. Esimerkiksi eilen Jatsi halusi ulos vähän väliä. Tähän asti Hippa on ollut juonessa mukana tyyliin "ai ulos, joo, mennään heti ja mitä pikemmin sen parempi!" Entäs nyt? Jatsi menee ovesta pihalle ja Hippa tuntumassa mukana, mutta kääntyykin kynnyksellä takaisin ja katsoo minua mummonsa tyyliin "antaa vaan Jatsin olla ulkona ja ollaan me ihan kaksistaan, jooko? Tehhään jotain kivaa tai köllötellään sohvalla!" Juttelin tässä Virven kanssa kun hän kertoi naksutelleen Watille ja se toimii tosi hyvin. Minä tuskailin, että Hippa ei...

Miimiltä tuli aamulla tekstaritiedustelu, lähtisinkö jäljelle ja lenkille. Hoo, niin kiirettä ei ole että kieltäytyisin moisesta ja nyt ei ollut kiireestä tietoakaan. Mentiin Nauvikselle, jossa tallasin Pamille jäljen sillä aikaa kun Miimi teki Unelmalle metsäjälkeä jäljittelevän jäljen, Jatsille pitkän tavallisen ja Hipalle lyhyen namijäljen. Jana oli noin 40-metrinen ja sen suoritus aikamoista haahuilua. Jatsi teki kaikki sähläykset, mitä siinä vaiheessa voi tehdä eli eteni ei-niin-järin-suoraan, ylitti jäljen ja otti takajäljen. Hm. Jäljen eka suora oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä keppiä noussut ensimmäiseen puoleen kilometriin. Ei siis niin merkkiäkään ilmaisusta. Sitten se mahtijäljestäjä kurvasi jyrkän uukkarin takaisin päin ja eteni mitä kummempaa mutkittelua tiheikköön. Ajattelin, että mitähän tästä tulee ja onko sillä hajuakaan koko hommasta. Eihän siinä auttanut muu kuin seurata perässä. Iäisyydeltä tuntuvan ajan ja matkan jälkeen nousi ensimmäinen keppi. Jatsi toi sen voiton...

Naapurin kuivurilla on käynyt karhu jyviä napsimassa. Jostain kuulin, että niitä olisi peräti kaksi näillä maisemilla. Olkoot vaikka minkälainen katras, mutta jos ne nyt kuitenkin osaisi pysyä syrjemmällä. Lauantaina Jenna kävi Toman kanssa meillä. Sukukokous järjestyi, koska Unelma ja Pami olivat meillä viikonlopun ajan hoidossa. Voi sitä riemua, kun pennut näkivät äitinsä! Lenkille lähdettiin eikä karhusta ollut riesaa. Ei mikään järkevä nalle tule semmoisen rähinän lähelle. Hohhoijaa noita kakaroita... ... ja häntääkin on aina suut ja silmät täynnä! Nyt survotaan tyttöporukalla tää poju kanveesiin! Tuon saat kuule systeri takasin! Ei riemulla rajaa kun värisuoralla ajaa! On ne vaan niin ihania, ettei osaa kuvitella elämää ilman aussieta. Lenkin jälkeen kahviteltiin ja sitten vielä vähän treenattiin. Hippaa, Tomaa ja Jatsia. Jatsille edelleen lussupallotreeniä naksun kanssa ja neiti oli innoissaan. Hippa sai myös kuunnella naksua, joka kuuluikin nyt Jennan suunnasta. Katsekontaktia h...