Hippasen verran höpinää

Kultaiset Juuret ry pyysi minua Koivuniemen kentälle mölli-tokoon tuomariksi. Kyseessä on hyväntekeväisyysyhdistys, jonka tuotto menee tällä hetkellä intialaisten Michlin ja Alilen orpokotien hyväksi. Omasta tokourasta on jo aikaa, mutta uskaltauduin silti arvostelemaan. Ihania möllejä, kertakaikkiaan! Rotujen kirjo oli kahden sekarotuisen lisäksi bullmastiffi, dobermanni, espanjanvesikoira ja sheltti. Kaikilla on tämän näytön perusteella hieno tokoura edessä. Vai liekö ollut liian hellämielinen tuomari kun tuli niin hyviä pisteitä... Olipa niin tai näin, minulla oli mukavaa ja kilpailijoilla kaiketi myös. Yritin antaa samalla hyviä neuvoja eri asioihin, koska itsekin aikanaan otin kiitollisena kaikki opastukset vastaan. Ilmeisesti osasin pitää linjani, koska järjestäjät olivat myös minuun tyytyväisiä ja saatan palata asiaan vielä joskus. Sain rinnuksiini vaaleanpunaisen tuomariruusukkeen ja katu-uskottavuus hypähti kerralla taivaisiin. Antoivat kokeen jälkeen sen ruusukkeen omaksi ja ...

Vastamäessä tuli hiki. Huh, miten mäkiseen maastoon piti käydä jälki tallaamassa. Reidet maitohapoilla ja sitä rataa, mutta kannatti. Tein harjoituksen vuoksi merkkaamattoman jäljen. Jana oli 50 m ja meni tosi hyvin, sopivaa vauhtia ja suoraan. Takajälki jälleen, mutta mitä tuosta. Kaikki kepit nousivat erinomaisesti, myös se murheenkryyni eli ensimmäinen. Kaiken hyvän lisäksi älysin vetää jäljen kanttarelliesiintymän läpi, joten ne käytiin napsimassa mukaan vielä viimeiseksi. Myötämäessäkin pukkasi hikeä, mutta tuskansemmoista. Kuulostelin outoa jytinää, ihan kuin etuiskarista olisi henki paennut ja mäen alla pysähdyin tarkistamaan tilanteen. No ei, mutta renkaasta oli kyllä alapuolelta paineet aika vähissä. Mars vaihtamaan. Kun sain vararenkaan purettua esiin, kajahti hysteerinen hihitys Hirvolanvaaran maisemilla. Vararengas oli nääs aivan totaalisen a) iskemätön, b) täynnä ilmaa. Yleensä se tässä tilanteessa on typötyhjä. Tunkin kanssa taistellessa yksi epäritarillinen naapurin isän...

Mitä tässä tapahtuu? Aivan oikein. Oppi on mennyt perille ja kapulan kiertäminen onnistuu. Hyvä Jatsi, hyvä minä! Ei ollut vaikeaa. * * * Mitäs tässä sitten? Atte, filosofi ja enempi niin kun henkisen työn tekijä, oppi vihdoin ajamaan pyörällä. Toimii nykyään minun personal trainerina. Ajaa sen verran epävarmasti, että tieajossa täytyy olla mukana vahtimassa, mutta sen verran vauhdilla, että kävellen ei pysy perässä. Viimeksi tänä aamuna otin pienet hölkät pyöräilijän perässä. Hyvä juttu, koska tuo housunkauluksen päälle vyöryvä köllykkä alkaa kiristää muutakin kuin teryleeniä.

Pojat menivät viikonlopuksi isän luokse ja Turre tuli meille hoitoon. Jalkamäärä siis pysyi samana. Elina perheineen nakkasi Turren lauantaiaamuna meille Helsinkiin matkatessaan. Siitähän se riemu repesi ja Jatsi luuli pääsevänsä näyttämään, kuka on oikea rouva talossa. Minä oikaisin moiset luulot muutamaan kertaan. Muunmuassa ruokasäkin äärellä ja lelukorin luona kuului murmuttamista, jos Jatsi olisi saanut päättää. Lenkillä olivat taas ylimmät ystävät ja kiihkeimmät rakastavaiset. On se vaan ovela otus vahtaamaan syömistä. Aina kun tein itselleni evästä, Turre seurasi kuin hai laivaa ja katsoi tarkkaan. Yritti esittää nälkään kuolevaa, surkeaa pikkukoiraa. Onneksi on tiedossa, että nälässä ei pidetä ja surkeus ja pienuuskin siitä on aika kaukana. Mari tuli iltapäivällä käymään ja flunssaisena kun vielä oli, käytiin vain pieni lenkki. Wallu oli kingi ja Turre hyväksyi sen, joten sopusointu säilyi. Lenkin jälkeen lämmitin saunan ja sovittiin että tulen sitten katsomaan elokuvaa Marin l...

Jokainen on varmasti jossain nähnyt käsitteen "tarjoiluehdotus". Ostipa minkä tahansa eineksen tai ruokapaketin, kannessa on hieno esimerkkikuva tarjollepanosta. Meillä on muropaketin kyljessä kuva, jossa on muroja kulhossa. Maitoa seassa. Tässähän ei ole mitään ihmeellistä, koska murot voisivat yhtä hyvin olla vaikka lautasella jugurtin päällä. Hienon tästä tarjoiluehdotuksesta tekee ne kolme puutarhavadelmaa murojen päällä. Otin pakastimesta pitsan, koska en jaksanut väsätä ruokaa ja jäin hämmästyneenä tuijottamaan pakettia. Tarjoiluehdotus: pitsa lautasella. Mitenkäs muutenkaan sen voisi tarjoilla? Suoraan uunipelliltä, vai? Pitsasta oli leikattu siisti viipale, joka luonnollisesti helpottaa syömistä. Mutta mutta... Joku hyperaktiivinen photoshoppaaja on taikonut sen slaissin leijumaan ilmassa! Ihan sama, jos pyytäisin meillä kyläilevää ystävää kiipeämään seinälle. Ihan vaan ehdotuksena, ilman minkäänlaista aikomusta, saati mahdollisuutta toteuttaa. Toivotin itselleni hyvä...

Heureka!! Olen valaistunut! Ette ikinä arvaa. Olen tehnyt kotipihatottista jo kahdesti tällä viikolla! Kyllä, nyt on keskiviikko. Hämmästyin sitä itsekin hetki sitten. Vaikka olisi kuinka viisas koira niin ei se opi jos sille opettaa juttuja viisi minuuttia kahden kuukauden välein. Haa, puoli tuntia kahden päivän välein ja aletaan olla asiassa. Jotain uutta pitää keksiä, että jaksaa jauhaa vanhoja. Uutena asiana meillä on noutokapulan kierto. Jatsi ei ole kokonsa puolesta mikään molossi ja on helposti kaksikiloisen vietävissä, jos vauhdilla pinkaisee. Olen nyt pitänyt kapulaa ihan lähellä ja ohjannut jalalla koiraa kapulan taakse. Naksu heti kun tarttuu. Toisto... toisto... toisto... jne... jne... jne... Uskomattoman määrän toistoja noinkin yksinkertainen juttu vaatii ja koira sen vielä kestää. Vieläpä aina yhtä innolla. On se hurja tapaus. Naksutin on kova sana aina välillä ja varsinkin kun täpötäysi ruokakuppi jäi odottamaan tiskipöydälle. Motivaatio oli jossain huikeissa lukemissa. ...

Miehenpuute näkyy tässä talossa lähinnä painavien mööpeleitten siirtovaikeuksina. Teppo sai eilen loistoidean piipahtaa käymään kun on vielä hyviä skootterointi-ilmoja. Töihin joutui, kuinkas muuten. Sain vanhemmiltani hienon vuodesohvan poikien huoneeseen vierasvuoteeksi. Siirrettiin vanha autotalliin ja uusi tilalle. Nyt pitäisi vielä se vanha nakata kierrätyskeskukseen - vai pilkkoisiko uuniin. No, saa nähdä. Pojilla oli ikävä Tepon hassuja kissoja ja päätettiin tänään käydä vastavierailulla. Ensin tehtiin visiitti Kaislakadulle Samia moikkaamaan ja samalla vaivalla ostettiin Elolta parit leivokset. Pojista tuli heti leipomon tätin lellikkejä ja saivat ilmaiseksi juustopatongin. Kun istuttiin ruokalassa juttelemassa ja selitin juuri jotain hiljaiseen ja rauhalliseen tyyliini, vanha maikka Kalle hiippaili ohi. Kääntyi katsomaan minua "ei voi olla totta eikö tuosta ikinä pääse eroon" -ilmeellä. Eikä tullut samaan pöytään istumaan. Kumma juttu! No kyllä me myöhemmin törmättii...

Rehellisesti sanottuna aika älyttömän monta! Ilma oli kuin morsian ja samaa mieltä oli ne noin 2500 Siprissä seikkaillutta sienestäjää. Osallistujia oli sen verran vähän, että kaikki jälkikoirat pääsivät maastoon ja sinne mentiin heti ensimmäiseksi. Jäljen ja tottiksen arvosteli Kauko Ruokolainen ja esineruudun vahtasi Eeva Äijälä. Janalla Jatsi veti vähän sivuun ja otti takajäljen. Ensimmäinen keppi nousi hyvin, mutta sitten käveltiin ja käveltiin kuin duracell-puput konsanaan. Koira pysyi jäljellä kuin nakutettuna, mutta keppejä ei noussut. Seuraava keppi jäi viimeiseksi. En tiedä monesko se oli, mutta sen jälkeen Jatsi sekosi jäljessä. Pyörittiin eestaas ja aika alkoi loppua. Keppien hakija oli tullut paikalle ja kun Jatsi alkoi vetää poispäin, vihelsin pelin poikki. Se siitä. Pistin Jatsin autoon odottamaan ja tein kahden kepin harjoitusjäljen. Ihan vaan oman ja koiran mielenrauhan saavuttamiseksi ja että pääsin palkkaamaan pienen pehmoilijan. Reppana oli jo ihan hädissään kun mamm...

Aika viime tinkaanhan tuo viimeinen treeni jäi, kuten tavallista. Ottiatuota... eipä se suklaapylly ainakaan minun oloa helpota. Meinaan, että Jatsi huolehtii tehokkaasti pienen jännitysmomentin säilymisestä. Jälki vanheni kolme tuntia. Jana oli noin 40 metriä ja meni hyvin, se täytyy tunnustaa. Vähän ajautui takajäljen puolelle, mutta lähti kuitenkin heti oikeaan suuntaan. Mutta se eka keppi! Revinkö housuni vai hakkaanko päätä männynkylkeen? Ei ajatuksen puolikastakaan ilmaisusta. Siinä seistä törötettiin ja etsittiin kun eräs ei tajunnut, mitä olisi pitänyt etsiä. Puoliväkisin pakotin sen kepin kohdalle, että pääsin palkkaamaan siitä. Ja kas kummaa, muiden keppien kohdalla ei ollut mitään ongelmia. Paitsi vitosen. Mikä harhajälki lie mennyt justiin sopivasti siitä kepin sivusta, kun Jatsi teki semmoisen sievän koukkauksen niin että keppi jäi. Siihen en viitsinyt jäädä jumittamaan. Pääasia että viimeinen löytyi ilman konstailuja ja kulmat otti tosi tarkasti. En sano enää mitään. Laua...

Aina kannattaa valittaa. Viime syksynä valitin, etten löydä suppiksia ja kun menin metsään, kompastuin niihin. Nyt olen valittanut, ettei torvisieniä ole minun näköpiirissä. Onpas. Olen tähän mennessä oppinut, että optimismilla pötkii pitkälle. Sehän on pelkkää harhaa. Peruspessimismiä ei voita mikään. Kun ei odota mitään, ei voi pettyä. Niin se on. Maanantaina muistelin Johannan olevan vapaalla ja kysyin mukaan metsään. Heti oli valmiina ja jopa Jessekin pienen suostuttelun jälkeen. Mentiin Kaunislahteen, jossa Jatsi alkoi räyhätä rakastuneen äänellä hämmästyneelle Jesselle. Kanttarelleja löytyi ja ojanpientareelta bongasin muutaman torven. Johannan sisäinen ääni käski mennä tarkistamaan yhden paikan uudestaan ja kohta kuului huuto: "Hanna, tuu kattomaan onko nää niitä vai jotain outoja!" Niitä ihtejäänhän ne. Koiria piti hätistää kauemmas tallomasta sieniä ja poimittiin talteen. Tein niistä niin makoisan piirakan, ettei toista ole vielä tähän mennessä syntynyt. Eilen vein p...

Pärnällä oli luonnetesti viikonloppuna ja käytiin Marin kanssa molempina päivinä vähän ihmettelemässä. Lauantaina tehtiin ruutu samaa ryteikköön, missä yökisojen aikaa esineitten löytäminen tuotti ongelmia. Tallattiin kapea, mutta syvä ruutu ja takarajalle kaikki kolme esinettä. Nyt oli jo tekemisen makua Jatsin hommassa! Se on vaan niin pirullinen paikka kun on jyrkkä rinne eikä siinä ikinä tunnu tuulevan yhtään. Monesti juoksi ihan esineen vierestä ja vasta kun osui ihan kohdalle, bongasi sen siitä. Hyvä kunto pitää olla kun joutuu tosissaan juoksemaan. Vaan päästiin bilettämään kolmannen esineen jälkeen ja vieläpä ihan säällisessä ajassa. Sunnuntaina satoi vettä kuin saavista ja jätettiin kaikki ylimääräiset treenit pois kokonaan. Mari tuli aamulla käymään Wallun ja Moonan kanssa meillä. Jätti koirat ulos, mutta ei kestänyt kauan kun kuningatar avasi oven ja tuli Wallu varjona perässä tekemään tupatarkastusta. Mikäs siinä, mahtuuhan meille. Myöhemmin kun Mari oli lähdössä ja päästi ...

Aamulla oli meina mennä Pärnälle tottistelemaan ja niin tehtiin. Jatsi kun vaan yksinkertaisesti rakastaa kenttätyöskentelyä, joten into näkyi jälleen edistämisenä. Taakse nakattu palkka auttoi vähän saamaan pakettia kasaan. Maahanmenot oli vähän hitaanlaisia, mutta osasyyn voi vierittää korkean viretilan piikkiin. Muuten lystiä riitti ja sehän oli pääasia. Iltasella lähdettiin Jamikselle pikku lenkille. Mari viettää kahden koiran taloutta kun Kuningatar Moona on hoidossa epämääräisen ajan. Wallu oli elementissään kahden nartun loukussa. Meidän saapuessa paikalle muuta porukkaa ei näkynyt mailla halmeilla, mutta on se jälkikoira hyvä olla olemassa. Jatsi kertoi hyvin selvästi, mihin suuntaan kannatti lähteä kävelemään ja kohta tuli ihmis- ja koiraystävät vastaan. Vettä satoi, mutta se ei kenenkään iloa himmentänyt. Sitten lähdettiin... niin, minne? Antaapa Jatsin itsensä kertoa. Joo, se Moona oli paljon kivempi nyt kun sillon viimeks Siprissä. Ei yhtään yrittäny sulauttaa minua havunne...

Sain eilen ulkopuolista konsultaatioapua esine-etsintään - keneltäpä muulta kuin Miimiltä, joka on Unelman kanssa kokenut kaikki kuviteltavissa olevat ruutuongelmat ja vähän enemmänkin. Jatsi on aivan täysin Unelman kaltainen kaikessa mitä se osaa ja varsinkin mitä ei osaa. Tulimme jo vuosia sitten siihen tulokseen, että tämän täytyy olla geeneissä. Tuollainen samankaltaisuus ei voi olla sattumaa eikä varsinkaan huonon koulutuksen tulosta. Huih, pois se meistä! Menimme Hirvolanvaaralle selkeään männikköön. Nakattiin koko koiralauma eli Jatsi, Pami, Unelma ja Unnu puihin katsomaan tallausta. Voi taivahan takoja sitä meteliä! Ensin ne haukkuivat kaikki yhteen ääneen, ettei omia ajatuksiaan kuullut ja kun etenimme tarpeeksi kauas, alkoi ulvominen. Voin vain kuvitella lähiseudun asukkaiden aatoksia. Esineet takakulmiin ja yksi keskelle. Jatsi otti oppia muiden työskentelystä ja pääsi viimeisenä hommiin. Se oli odotellessaan virittänyt itsensä semmoiseen paloon, ettei meinannut nahoissaan k...

Lähdettiin Aten kanssa aamulla kaupunkiin, tarkoituksena pelkästään piipahtaa työkkärissä koulutusneuvojalla. Se osuus meni niin kuin pitikin. Auto oli keskuskujalla parkissa ja kun siitä lähdettiin, kaksi nuorta miestä viittilöi pysähtymään. Pyysivät kyytiä Siilaiselle, kun Rantakylän terkkarilla eivät saaneet palvelua. Toinen ei pystynyt kävelemään kun polvesta oli nahat rullalla. Otin kyytiin ja tyypit esittäytyivät Teemuksi ja Aleksiksi. Olivat kovin nöyriä ja kiitollisia avunannosta ja pahoittelivat rankkitynnyrimäistä aromiaan. Kehuivat vielä minut kauniiksi siinä sivussa. Kertoivat joutuneen putkaan ja joku virkaintoinen kyttä oli tarjonnut pamppua. Olipa totuus mikä tahansa, mutta tehokkaasti olivat pojat ottaneet osumaa vähän puolelle jos toisellekin. Atte esittäytyi myös reippaasti ja Teemu kertoi, että hänen nuorempi poikansa on myös Atte. Kuulemma kaksi lasta ja kolmas tulossa, mutta eukko lähti kävelemään. No jaa, näin pikaisen tutustumisen ja ensivaikutelman perusteella e...