Hippasen verran höpinää

Tänään oli The Kesäpäivä eli matonpesu mökillä. Äiti ja isä lähtivät sukukokoukseen viikonlopuksi, joten sain olla koirineni ihan keskenään omassa rauhassa ja tehdä kaikkea mitä huvitti. Matot pesin heti ensimmäiseksi, että pääsivät kuivumaan. Kuuma oli kuin saunassa, joten kevyimmät kuivuivat iltaan mennessä. Kipaisen koko satsin huomenna pois. Aamupäivällä hetken ajan mietin, että pitäisiköhän varsinainenkin sauna lämmittää. Mökkisaunassa on aina niin kiva käydä, mutta lopulta alkoi kuumuus kehtuuttaa. Uimaankin pääsi milloin vaan, joten ratkaisin asian siirtämällä mittarin ulos. Mitäs tuosta löylynheitosta niuhottamaan. Hippa raivosi aina kun menin uimaan. Se ei sulata sitä, että järveen mennään hukkumaan ihan tuosta vaan. Hän itse saa tietenkin rypeä mielin määrin ja kastella minut siinä sivussa. Käpy pirulainen ei kellunutkaan! Koira hyvä, jos käpyä yrittää paikallistaa hajuaistin avulla niin nenään menee vettä! Eipä tuntunut vaivaavan. Purskaus vaan ja kuono tyhje

Alho- ja puolialhoporukkamme kasvaa ja komistuu. Siivekkäät ovat nyt noin 5-kuisia, mutta munintaa ja kieuntaa ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan Lotalle kuuluu huonoa. Se kuoli keskiviikkona. Lotta oli monta päivää jotenkin noiveissaan. Söi ja kakkasi, mutta kökötti yksinään eikä ollut niin vilkas touhuamaan kuin muut kaverit. Keskiviikkoaamuna pojat toivat sen tupaan kun olivat löytäneet Lotta-paran jalattomana tarhasta. Soitin kasvattaja-Minnalle ja kysyin, että mikä kumma mahtaa olla kyseessä ja vastaus oli Marekin tauti. Se on yleisin kanojen kuolemaan johtava virustartunta. Tehokanaloihin saa kanoille rokotteen, mutta harrastekanoille ei, useista pyynnöistä huolimatta. Tauti on herpesviruksen aiheuttama ja se tekee tulehduksen hermoissa ja/tai aivoissa tai kasvaimia elimissä. Lotalla tauti ilmeni halvaustyyppisenä. Suunnilleen kaikki kanat saavat tartunnan ensimmäisinä elinviikkoina, mutta heikoimmat yksilöt sairastuvat ja kuolevat. Meidän kanat ovat nuoria ja munintaa

Facebook, tuo tietotulvan bittiytymä, toi verkkokalvoilleni kuvan verenluovutuksen tarpeellisuudesta. Oma veriryhmäni A- oli kuvan pisarassa pohjillaan ja surunaamainen, joten päätin lähteä luovuttamaan. Veripalveluahan Joensuussa ei enää ole, mutta pääkirjaston eräässä salissa on pari kertaa kuussa luovutustilaisuus ja sinne suuntasin eilen. Joku pienen pieni järjen ääni yritti kuiskailla, että onkohan tällä helteellä järkeä lähteä moiseen touhuun, mutta kun suunnitelma oli omassa päässäni lyöty lukkoon, järjen äänellä ei ollut suunvuoroa sen enempää. Alkuhaastattelu oli tavanomaista perusteellisempi, johtuen reilun kahden vuoden takaisesta sairaalareissusta. Hoitsu joutui soittamaan Helsinkiin vastaavalla lääkärille, joka kyseli tarkkaan sairastamani ruusun ja sen kylkiäisenä tulleen maksatulehduksen tilanteen. Lopullinen tuomio oli, että aikaa oli kulunut riittävästi ja että tulehdus ei ollut virusperäinen, joten estettä luovutukselle ei ollut. Vuoroa odotellessa ajatus juoksi j

Miimin järkkäämä kasvattajaleiri pidettiin tänä vuonna 25.-29.6. Kiteen Taivaannastassa eli Loukunvaaran vanhalla koululla olevassa koiraharrastuskeskuksessa. Talon takana on valtava ruohokenttä tokotreeneihin ja agilityesteetkin olivat meidän käytettävissä koko leirin ajan. Harmittavan moni jäi ihan loppumetreillä pois, mutta silti paikalla oli ihmisiä, joita ei näe kovin usein. Minun ja Miimin lisäksi meitä oli Eija-Riitta ja Vaapu & Mindy, Hanna ja Mai, Hali, Kiila & seropi Pinja, Lea ja labbis Hinni, Marida ja Roosa & Pepsi, Mirka ja Topi, Heidi ja Laku, Leena ja cockeri Reiska, Hilkka ja Valo, Satu ja Viiru, Sirkku ja Susu sekä Tuuli ja Chilakin piipahtivat välillä paikalla. Leiriohjelma oli mukavan rento. Etukäteen varattiin Pialta paimennusvuorot ja Hippa pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa kolme kertaa. Edellisestä paimennuksesta on vuosi aikaa, mutta mitään se ei ole unohtanut. Harjoittelimme vain lauman haltuunottoa ja kiertämistä. Vastapäivään ki