Hippasen verran höpinää

Ensin oli ihmeissäni tuosta sohvanvaihto-operaatiosta jääneen pahvimäärän kanssa. Kun nyt näyttää siltä, että saan lojua uudella sohvallani kaikessa rauhassa, päätin pitää omat kivat uudenvuoden kunniaksi ja tuikkasin tuleen koko roskan. Töhkää tuli, mutta omapa on piha. Siivoan kun muilta kiireiltä ehdin. Iloisesti paloi ja tunnelmaa riitti. Innostuin kuvaamaan muitakin talven valopilkkuja ja laitetaan tähän vielä se perinteisempi pimeänkarkottaja. Hyvää uutta vuotta koko konkkaronkalle!

Vein pojat Kimmon luokkakaverin luokse leikkimään. Arja-äidin kanssa tuli juteltua jonniin aikaa, johtuen varmaan heidän eläintarhastaan, johon lukeutuu kolme koiraa ja marsu. Rosmariini-marsu on heidän Iisa-tyttären omistuksessa. Ihana, ystävällinen ja sosiaalinen olento. Se kulkee nuoren emäntänsä mukana kavereitten luona ja eräällä kaverilla on poikamarsu Ruuti. Arja oli muistuttanut Iisaa, että katsokaa niitten perään kun ovat eri sukupuolta. Iisa siihen, että no problem, homma on hanskassa. Homman handlausta edesauttoi se, että Rosmariini yli kaksivuotiaana on todennäköisesti jo liian vanha tiinehtymään ja Ruuti puolivuotiaana todennäköisesti vielä liian nuori panemaan tiineyttä alulle. Nyt jokainen jo varmasti arvaa, mitä tapahtui. Rosmariini oli - vieläpä Ruutin luona kyläillessään - pyöräyttänyt neljä pientä palleroista. Rapsuttelin Rosmariinia ja ihastelin pentuja. Rosmariini on rusettimarsu ja Ruuti lyhytkarvainen. Nämä epätodennäköiset pennut ovat nyt kolmeviikkoisia ja täys

Vihdoinkin uutta ilmettä pirttiin! Rahaa maksoi ja paljon, mutta mitä siitä kun a) itselleen osti b) kannatti kotimaista c) sai kuitenkin loppujen lopuksi alle puoleen hintaan. Mainoksissa näillä kyseisillä kalusteilla makailee Janne Ahonen, Tommi Evilä tai joku muu miespuolinen julkkis. Mieluummin siis katselen sohvamainoksia kuin mitä tahansa muita mainoksia, joissa lähes poikkeuksetta keekoilee puolialastomia naisia. Pelkän sohvan kuvaaminen on tylsää. No, Evilän Tomppa sattui olemaan varattu eikä millään päässyt kuvauksiin, joten mitäs muuta kaunista sohvalleen asettaisi kuin oman koiransa. Ilmeestä ehkä häthätää huomaa, että malli käskettiin paikalleen eikä ilahtunut käskystä. Sitten vähän laajakulmaa paremman kokonaisuuden hahmottamiseen. Malli oli tässä vaiheessa jo totaalikyllästynyt ja vihelsi skarppauskäskyille. Ei puutu kuin istujat. Tervetuloa meille kylään! Yleensä nakkaan pannun tulille heti kun joku tulee ovesta sisälle ja sitten istuskellaan pöydän ympärillä. Seuraavat

Aatonaattoako silloin elettiin kun kirjoittelin henkeviä joulusiivouksesta ja sensemmoisesta? Niin se taisi olla ja Ojalan laskuopin mukaan siitä on kuusi päivää. Äskettäin tässä istuskellessani päätin vähän verrytellä verenkiertoa ja viruttaa selkääni. Ojentauduin taaksepäin niin paljon kuin huippuergonomisen tuolini selkänoja antoi periksi ja mitä näinkään?! Lampunkuvussa on kolme kärpästä!! Kuusi päivää = kolme kärpästä. 365 päivää = tuhoton määrä öttiäisiä kun kesäkin on välissä. Nythän pitäisi olla talvi, joten tuskin ne ainakaan ulkoa ovat tulleet. Olisivat odottaneet edes kevääseen! En enää tiedä, onko meillä hyvät vai huonot oltavat kun kärpäset syntyvät tyhjästä ja menevät samantien kuolemaan lampun sisälle. Enkä muuten piruuttanikaan tyhjennä tuota kupua. Keskityn joka ilta laskemaan kärpäset.

Katsoin äsken Lieksa! -elokuvan. En tajunnut siitä höykäsen pölähtävää. Pölösestä on varmaan kehkeytynyt niin suuri taiteilija, ettei niitä juttuja tavan tallaaja voi tajuta. Omasta mielestäni hänen elokuvissaan ei koskaan ole ollut päätä eikä häntää - muutamien viihdyttävyydestä huolimatta - mutta nyt on tainnut hävitä keskikohtakin. Ei elokuvaa, kuten muutakaan taidetta tarvitse ymmärtää, mutta siitä pitää pystyä nauttimaan. En sano, että tämä kyseinen leffa olisi tylsä, koska sinnittelin sen loppuun asti, mutta en minä siitä juuri nauttinut. Tai sitten olen vaan liian tyhmä. Esimerkiksi Kellopeliappelsiini on käsittämätön, mutta silti olen katsonut sen useamman kerran eli jollain oudolla tavalla osaan nauttia siitä. Raakahan se on, mutta tuskan ja nautinnon rajan sanotaan olevan usein aika häilyvä. Montako kertaa se pitäisi katsoa, että tajuaisi idean? En tiedä enkä välitä. Pitää olla tosiaan tekemisestä pula, jos tuota Lieksaa huutomerkkeineen tulee vahdattua toisen kerran. Ugh. Ol

Aattoaamu käynnistyi rosolliaineitten pilkonnalla ja muilla asiaankuuluvilla pikkujutuilla. Jatsi makasi sohvalla myrtyneenä ja vakuuttuneena siitä, ettei se mamma enää ikinä tee hänen kanssaan mitään. Meillä oli Marin kanssa suunnitelma lähteä koirat lenkittämän ja jättää Jarno lapsenvahdiksi. Kyllähän se suunnitelma toteutui, pienen viivästyksen jälkeen mutta lenkille päästiin. Jatsin pellenaama alkoi hymyillä kun viimeinkin päästiin ulos. Se oli niin riemuissaan, että pyysi Wallua leikkimään! Ihmeitten aika ei ole ohi. Jatsinkin joutilaisuudella on joku raja ja se ylitettiin joulusiivouksilla ja kaikilla muilla älyttömillä hommilla. Todella epätoivoiselle kelpaa se viimeinenkin vaihtoehto. Wallun jengi jatkoi matkaa Outokumpuun ja me lähdettiin mökille lahjapakettien kanssa. Olin aamulla maininnut pojille, että ei se joulupukki oikeasti niitä lahjoja tuo, mutta varsinkin Atte ei meinannut uskoa minua. Onhan se olemassa kun hän on sen nähnyt. No joo. Lapsi on terve kun leikkii, mutta

... sanoi Juice suuressa viisaudessaan jo kauan sitten. Fiksu aloittaisikin joulunsa kevään korvalla. Kaikki aina toitottaa, että älä stressaa, joulu on rauhoittumisen aikaa. Just joo. Siihen rauhoittumiseen asti kun ollaan päästy, on pää hajonnut moneen kertaan. Ei se itse joulu minuakaan rassaa, vaan se valmistautuminen. Sen voisi ihan hyvin aloittaa vaikka siitä toukokuisesta kevätsiivouksesta. Eihän siitä ole kuin puolisen vuotta jouluun ja olisipa sekin homma tehty. Minultahan se keväthomma jäi tekemättä ja nyt sai maksaa laiskuudestaan. Oma moka. Paitsi että tarkemmin ajateltuna ei se muuttanut asioita miksikään. En siivonnut kaappeja. Siihen ryhtymiseen tarvitaan motivaattoriksi vähintään hiirenpapanoita. En luutunnut kattoja kun ei siellä kävellä, lattian moppaus riitti oman maalaisjärjen mukaan. Enkä kääntänyt lattialautoja imuroidakseni alapuolet. Siellä ei rapistele kuin hiiret ja joku rauha niilläkin pitää olla, etteivät tunge kaappeihin, jolloin joutuisin tiskaamaan niitte

Lauantaina kokoonnuttiin aussieväen pikkkujoulupippaloihin Miimin luokse. Viime vuonnahan meitä oli Aijan luona enemmän porukkaa, mutta ei koiria. Nyt otettiin koirat mukaan. Paikalle tuli meidän lisäksi Hilkka ja Kiri sekä Satu, Sirkku ja Susu. Mari, Jarno ja Wallu liittyivät seuraan vähän myöhemmin. Talon isäntä ei ollut läsnä. Miimi oli antanut Hannulle ukaasin, että joko osallistut tai menet kokonaan pois, mutta et makaa sohvalla telkkaria tuijottamassa. Kotvasen mietittyään tämä ilmoitti lähtevänsä Petroskoihin! Kaipa se oli tarpeeksi kaukana mokomasta kanalaumasta. Itseäni kyllä vähän harmitti, koska tunnustan olevani Hannu-fani. Sillä tyypillä on niin hulvattomat jutut, että olisi saanut olla paikalla. Minulla oli pojat mukana, joten emme osallistuneet porukkalenkille. Jatsi lähti, tosin vastentahtoisesti, mutta lähti kun vietiin. Erittäin laumastaan huolehtivainen koira, mutta niinhän kunnon aussien pitää ollakin. Lenkiltä palattua se kertoi hyvin äänekkäästi ja kuvailevasti, m

Lyhyt valoisa hetki kannattaa käyttää hyödyksi. Otin pienen tottishetken pihalla, pääpaino seuraamisessa. Patukka kainalossa -menetelmä toimii edelleen loistavasti. Olen päässyt etenemään pikkuhiljaa jo juoksuvauhtiin. Tämän jälkeen mentiin naapurin pellolle palloa heittämään, kuten on jo muutaman kerran tehty. Naapuri on pari vuotta kasvattanut pakettipelloillaan ruokohelpiä, joka on jonkun sortin energiakasvi. Sen pitää kasvaa monta vuotta, ennen kuin kuiva-ainetta on kertynyt tarpeeksi korjuuta varten. Nyt pellossa on ilmavia ja melko korkeita mättäitä kun heinä on vaan jätetty lumen alle kaatumaan. Heitin narupalloa ja Jatsi säntäsi perään. Helppo homma löytää pallo. Vaikeutin tehtävää niin, että ensin heitin ja vasta sitten annoin luvan lähteä etsimään. Joskus pallo upposi mättääseen, mutta liian helppoa oli edelleen. Seuraavaksi heiton jälkeen otin pienen seuraamispätkän, että laskeutumispaikka hävisi näkömuistista ja sitten oli etsinnässä tehoa. Häntä viuhtoi niin ettei sitä näh

Muutama vuosi sitten muutettiin sähkösauna puulämmitteiseksi. Tein koulussa hormin ja hyvin toimii, vaikka ruma onkin. Ongelmaksi tuli kiuas, joka on nyt liian iso saunan kokoon nähden. Jos aikoo saada löylyä irti vähän pitemmästi, on saunassa niin kuuma että pääpaholainenkin lähtisi alimpaan kattilaansa jäähdyttelemään jo ennestään punoittavia perskarvojaan. Jos taas aikoo järjestää miellyttävän hiostavan lämpötilan, muutama ripsaus kiukaalle ja sittenpä ei kivet enää kuivukaan. Niin tai näin, kylpynautinto jää molemmissa tapauksissa aika vähäiseksi. Olen mietiskellyt ja herätellyt sisäistä timpuriani siinä samalla. Jos repisi seinää ja laajentaisi saunaa ulospäin kuistin leveyden verran, ongelma pienenisi kertaheitolla. Tänä iltana se sisäinen timpuri heräsi. Laajensin saunaa, mutta en ulos- vaan sisäänpäin. Jätin saunan oven seposelälleen ja tälläsin pesuhuoneen oven kiinni. Oma tupa, oma lupa. Kuka kieltää minua lämmittämästä sekä saunaa että pesuhuonetta? Sai pitää reilua tulta pe

-20ºC tänä aamuna meidän kuistilla eli vähintään -22 kun laskeudutaan tielle. Ei se mitään, kun vaatetta riittää, mutta mihinkähän käärisi passattiparan? Tänä aamuna sanoi vaan, että ei tänään, ei ei! Toivoa sopii, että muutaman tunnin päästä se olisi muuttanut mielipidettään. Isä käy onneksi ostamassa uuden akun kun finitohan tuo nykyinen on. Pari päivää sitten käytiin Pilkossa ostoksilla. Kimmo muisti erään tärkeän asian lähes yhdennellätoista hetkellä. "Äiti hei, mie sain kutsun Saran synttäreille ja ne on torstaina!" "Sara? Sehän on tyttö! Mitä ihmettä semmoselle osaa ostaa?" "Höh, no kyllä mie tiiän mistä se tykkää." Hyvä juttu, itselläni ei olisi ollut aavistustakaan. Leluosastolta löytyi Pet Shop -juttuja. Kyse ei ollut mistään erään kasaribändiin liittyvistä kamasta, vaan semmoisia pieniä ötököitä. Ei hajua, mitä niillä pitäisi tehdä, mutta ihan varmaa on, että 7-vuotiaat likkalapset niistä tykkää. Juuh. Keräilinkö minä sen ikäisenä tuommoisia? En

Järvissä on upeat, tasaiset jäät eikä lunta kuin nimeksi. Mihinkähän naftaliiniin ja kuinka syvälle olen luistimeni haudannut? En löytänyt vintiltä enkä komeroista, joten ehkä ne ei halua olla käytettävissä. Käytiin päivällä kirppiksellä kun Kimmolle piti hankkia isommat luistimet. Katselin samalla itselleni ja löysin lähes täydellisen parin. Joku on ilmeisesti parit lipat vedettyään kyllästynyt lajiin ja pistänyt vehkeet kierrätykseen. Sain 12 eurolla käytännössä uudet luistimet. En tiedä paljonko maksanevat urheilukaupassa, mutta veikkaisin että jonkun verran enemmän. Mentiin mökille ja laiturilla sonnustauduttiin tamineisiin. Kimmolla on homma vielä aika hakusessa, mutta niinhän me kaikki ollaan tyvestä puuhun noustu. Itselläni pienen harjoittelun jälkeen luistimet toimivat ihan entiseen malliin. En varmaan ole tällä vuosituhannella luistimilla ollut enkä ikinä ole mikään taitava siinä(kään) lajissa ollut, mutta mukavaa oli silti. On se ihan toista viilettää pitkin järven jäätä kuin

Vähän harmittaa kun liian monena torstaiaamuna piti jäädä petin pohjalle tai muuten vaan luistella hyppelyistä. Tänään oli viimeinen tämän syksyn dance mix -kurssista ja tehtiin kooste opituista jutuista. Lattarit jätettiin väliin kun tunti on turhan lyhyt aika. Opettaja Mira Merisaari on ihana, pirtsakka ja innostava nuori nainen. Opettaja isolla O:lla. Katsoi tarkkaan peileistä meikäläisten suorituksia, hioi niitä paremmiksi ja antoi myös kehuja kun oli kehujen paikka. Aloitettiin nykytanssilla, joka kävi lämmittelystä rauhallisena ja venyttelevänä. Hikeä potkaistiin pintaa afrojazzilla, joka oli hyvin muistissa päässä ja lihaksissa. Lopuksi lisää liikettä lihaksiin hiphopin rytmeillä ja se oli kyllä ihan kohokohta. Ihmeen hyvin oli jäänyt nekin liikkeet mieleen, vaikka välillä meni oikeat ja vasemmat sekaisin. Hällä väli kun kivaa oli. Loppuhuipennukseksi pyysin Miraa esittämään koko hiphop-kuvion. Kappale oli pitkä eikä me olisi millään ehditty koko koreografiaa treenata, mutta oli

Tänään oli ihan kiva päivä, paitsi eräät pikkuseikat. Tai siis aika isot, järkytyksen aiheuttama hengenlähtö oli lähellä ainakin kahdesti. Harmaat karvat ei haittais valkoisissa osissa, mutta kun minussa on tummanruskeaa aika paljon ja siinä ne haittaa. Päivällä käytiin mamman ja poikien kanssa pyörälenkillä. Ja pitihän se arvata, taas rantaan! Mikä vimma niillä on sinne? Ne hihkuivat innoissaan ja liukuivat pitkin jäätä joka oli älyttömän liukas ja voi pettää alta. En tykkää! Tulkaa pois sieltä! Se särkyy ja hukutte! Voi kamaluus kun ne ei totelleet! Yritä tässä sitten huolehtia laumasta, itkujen itku! Mamma sanoi, että jäätä on ilmakuplia tihrustamalla ainakin 10 senttiä. Pupunpapanat, sanon minä! Se voi hajota alta ihan koska vaan! Ei ne onneksi hukkuneet, vaan lähdettiin pois. Illalla tuli Mari ja Jarno. Ja tietysti Wallu. Mari sanoi olevansa kuolemaisillaan nälkään ja mamma ruokki ja kahvitti ne siinä. Sitten piti lähteä lenkille, mutta... ei tässä näin pitänyt käydä! Mamma alkoi

Miimin blogissa oli juttua Pamin edistämisestä seuraamisessa ja miten sitä voisi korjata. Suoraan sanottuna luetun ymmärtäminen oli vähän niin ja näin sen asian suhteen, mutta onneksi soveltaminen on sallittua. Meillä kun on Jatsin kanssa sama vaiva. Mentiin tässä illanhämyssä vähän puuhailemaan pihalle ja Jatsi oli jälleen kerran hyvin vastaanottavainen. Nakkasin patukan vasempaan kainaloon niin, että etupuolella siitä ei näkynyt yhtään. Kun seuraaminen oli kohdillaan, pudotin patukan ja se putosi siis aina taakse ja yllytti näin ollen koiraa pitämään paikkansa. Toimi muuten ihan älyttömän hyvin! Tehtiin pitkät pätkät, vaihdellen palkkaustiheyttä ja hyvin pelitti. Pystyin jopa kävelemäänihan vauhdikkaasti ja jos alkoi edistää, pieni käännös suuntaan tai toiseen auttoi. Yleensä vasempaan. Patukalla en riekuta kuin ihan vähän eikä Jatsi ole siitä kuumunut. Ei ainakaan niin paljon, että suoritukseen vaikuttaisi. Hienoa, nyt on taas yksi uusi resepti kokeiltu ja lisää vaan tätä lajia. Ruu

Aussie tuntuu rotuna kiinnostavan ihmisiä aina vaan enemmän. Hyvä tilaisuus seurailla koirien touhuja laumana on järkätä treffit. Tänään kokoonnuttiin Jamiksella ja porukkaa oli lyhyesti sanottuna sukukokous + Wallu. Minun ja Jatsin lisäksi Miimi, Unelma ja Pami, Satu, Sirkku ja Susu, Hilkka ja Kiri sekä Jarno ja Wallu. Jennalla on kaksi bullmastiffia, mutta haaveilee aussiesta. Lisäksi mukana oli minulle tuntematon nainen pikkutyttönsä kanssa. Wallu oli ainoana uroksena elementissään tyttöjensä keskellä, mutta naama venähti kun Jennan Darra lähti mukaan lenkille. Se ei voinut käsittää, miksi tuo riivattu narttu koko ajan rypisteli naamaansa hänelle! Darra-parka ei voi omalle ulkomuodolleen mitään ja Wallu päätti pistää omalle naamalleen samanlaisen ilmeen ja reilulla ärinällä säestettynä. Jos Darra olisi ollut toisenluontoinen, olisi täysi rähinä ollut päällä, mutta se pysyi tyynenä ja Wallu saatiin houkuteltua pois ärisemästä. Loppuajasta Wallukin alkoi ymmärtää, että ei sillä tyypi

Pitipäs tämäkin ihme vielä kokea. Pääsin ratsastamaan noin kahdeksan vuoden tauon jälkeen! Minna on käynyt erään meidän yhteisen tuttavan kanssa läheisellä tallilla, mutta tänään Terhi ei päässyt, joten minä menin tilalle. Kyllä kannatti! Siltikin, että piti hieman konstailla, että sai pidettyä minun erittäin allergiset lapset ja hevoskamat erillään toisistaan. Minähän kävin pikkukersana jonkun kerran ratsastamassa, mutta ei siitä mitään tullut kun pelkäsin ihan hillittömästi itse asiaa ja varsinkin niitä kamalia opettajia. Parikymppisenä aloitin uudestaan ja muutamana kesänä oli hoitoheppoja naapurin pakettipellolla. Vuonna 2001 oli viimeiset kesähepat ja siihen se harrastus aika pitkälti jäi kun aloin lisääntyä. Mutta nyt! Sain alleni Alman, 8-vuotiaan suomentamman. Se oli ihana, reipas menemään ja miellyttävä ratsastaa. Kenttä oli kova, joten siinä ei paljon laukkailtu, mutta muuten semmoista perussettiä tehtiin. Siirtymisiä, pysähdyksiä, voltteja ja kiemurauria. Alma oli herkkä tot

Onko maatamo yhtä kaunis kuin kuutamo? Hyppiikö kuu-ukot yhtä hulluina maatamolla kuin me maaemon asukit kuutamolla? Ei nukuta, ei sitten millään. Olen ehkä joskus ennenkin valittanut samaa. Viime täydenkuun aikaan kirjoitin lehteen yleisönosastolle. Nyt ei edes ideat sinkoile. Hukkaan menee hyvät valvomiset. Mutta on siellä kehä kuun ympärillä. Kohta tulee lunta.

Aamulla soi puhelin ja ruudussa luki 'tuntematon'. Jotkut eivät kuulemma suostu vastaamaan moisten tuntemattomien soittoihin, mutta minuapa vaivaa uteliaisuus. "Tapiola-ryhmästä päivää. Soitinko pahaan aikaan?" "Noo... Riippuu vähän mitä asia koskee." "Olisin varannut teille ajan talouden turvatarkastukseen." "Minun talous on turvattu ja tarkastettu." "Tuota... Tarkoittaako tämä sitä, että vakuutusasiat on kunnossa?" "Kyllä, sitä se nimenomaan tarkoittaa." Voi kiesus noita järkeviä ajatuksia, mistä niitä oikein riittää? Jos minun talous on vatupassissa, niin siitä älyhalosta on toinen silmä rikki ja toinen katsoo vähintään kieroon. Mutta pääsinpä kaupustelijasta kohtalaisen kohteliaasti eroon. Illalla päätin palata siihen mitä joskus uhkasin eli kosketusalustan opettamiseen Jatsille. Otin esille hiirimaton, naksun, nameja ja suuret odotukset. En tiedä, miten ne naksuttelijat hommansa tekee, mutta eihän tuo pässi tajunn

En muista, milloin on viimeksi jälkeä ajettu, mutta kauan siitä on. Tänään sain tehtyä Jatsille hyvän jäljen. Metsä oli mehevän kostea eikä tuulta ollut kuin nimeksi ja jälki vanheni liki kaksi tuntia eli erinomaiset olosuhteet. Takajälki on viime aikoina ollut enemmän sääntö kuin poikkeus ja päätin, että oikealle jäljelle lähtö on tuolle koiralle taottava kalloon vaikka millä opilla. Kehno kun sillä nuorena nousi korvat niin pystyyn. Lieneekö se syynä, että tuuli käy läpi pään ja huuhtoo asiat idästä länteen suorinta mahdollista tietä. Tein takajäljenajajalle källin ja laitoin ekalle suoralle kaksi janamerkkiä. Jos se olisi ekaksi ottanut takajäljen, olisin antanut viedä itseni autolle ja lähdetty kotiin miettimään, mikä meni pieleen. Enhän minä kokeessa tiedä, mihin suuntaan jälki menee. Eli koira olisi itse evännyt itseltään palkkion mahdollisuuden ja jonkin ajan harkinnan jälkeen olisi yritetty uudestaan sille seuraavalle janamerkille. Eipä tarvinnut vippaskonsteihin turvautua. Mer

Mari sai sikataudit ja muut oheisvaivat kärsittyä ihan pitemmän kaavan mukaan ja kyseli eilen, että lähtisinkö lenkille. Pojat mieluilivat mummolaan yöksi ja se kävi paremmin kuin hyvin. Menin Marin luo ja Wallu oli revetä ilosta kun minut näki pitkästä aikaa. Laskeuduin alemmas rapsuttelemaan, ettei herra koiran tarvinnut hyppiä. Se pökkäsi märällä kuonolla nenääni ja naksautti etuhampailla korvanlehdestä. Tuli ihan Outin Rudi-belgi mieleen. Se otus jostain syystä rakastaa minua niin paljon, että kokeilee hampailla, että on se siinä ihan ilmielävänä. Liekö Wallulla ollut samat aatokset kun ei olla aikoihin nähty. Lähdettiin tallaamaan säkkipimeään Jamiksen metsikköön. Reitin varrella tehtiin koirille kepin etsintää vain ja ainoastaan vainun perusteella. Hajustettu keppi singottiin pöpelikköön ja koirat perään. Oli muuten tehokas treeni nenänkäyttöön kun ei voinut silmiä käyttää apuna, vaikka olisi halunnutkin. Suunniteltiin, että tämä pitää toistaa joskus esineruudussa. Nyt kun tuota

Huuhaa-blogin virallinen hautajaistilaisuus on tänään, tässä ja nyt. Hävittäkää se muististanne ja tiedostoistanne, sitä ei enää ole. Liian vaikeaa on ylläpidon kirjoittaa ja lukijoiden seurata saman höpöttäjän tarinoita kahdesta paikasta. Olkoon Jatsi pääosan esittäjä tai sijaiskärsijä. Kun artisti maksaa niin artistilla on oikeus tehdä mitä haluaa. Kopsaan tähän yhteen rimpsuun sieltä toisaalta ne tekstit, joilla on jotain merkitystä. Minulle tai jollekin... Plejadien seitsemännessä tähdistössä. Tai sukulaisille Betelgeuzessa, josta siis olen itse oikeasti kotoisin. Ääk! Ei sitä pitänyt tunnustaa. Menkööt. Olen selvinpäin. Okei, vähäsen liikaa piparitaikinaa syöneenä. Josepan pikkujoulu Ei ole hyvä tämä. Blogiuudistus nimittäin. En enää tiedä, kumpaan kirjoittaa mitäkin. Nytkin oli koiraporukasta kyse, mutta kun koiria ei enimmäkseen ollut hommissa mukana, menköön tälle osastolle. Josepan pikkujoulut vietettiin hotelli Aadassa lauantai-iltana. Varasin Sonjan majatalosta yöpaikan, ett

Keskikokoisen voimalan verran. On tässä ollut hiljaiseloa ihan liian pitkään. Ensin sairautta ja sitten laiskuutta. Sairasteluaikana Jatsi varmaan oppi, että ei se mamma kuitenkaan enää ikinä tee miun kanssa mitään joten parempi vaan ottaa rennosti. Nyt se tosiaan osaa ottaa rennosti. On niin rauhallista, että ihan kuin talossa olisi 16-vuotias sydän- ja lonkkavikainen koira. Ei se sentään ihan sohvalta ammuttavaksi ole mennyt. Ehei! Kun ehdotin, että jospa tehtäis jotain järkevää niin reitti ulko-ovelle löytyi alta aikayksikön. Seuraaminen oli sieltä ja syvältä aivan odotetusti. Ei kannata huolestua, vaan tehdä vähän useammin niin edistystä voisi tapahtua. Jäävät liikkeet olivat kaikki tosi hyviä. Tein ne neliökävelynä, koska ongelmana on ollut paikallaan pysyminen, varsinkin seisomisessa. Nyt joka tassu oli aloillaan, hyvä hyvä. Metallikapulasta se höppänä oli ihan innoissaan. Ote on semmoinen outo. Ottaa suoraan kun ojennan kapulan, mutta noudossa tarttuu sillai varovaisesti että ka

Olikohan se eilen vai toissapäivänä kun satoi lunta? En muista, mutta parisenkymmentä senttiä tuprautti. Harmi kun nenä vuotaa niin ettei mistään tule mitään. Pistäisikö ämpärin kaulaan ja lähtisi kolaamaan vai odottaisiko kevättä? Vanhat sanoo, ettei marraslumi maassa pysy. En ole tuosta sanonnasta tehnyt tilastoja, mutta toivottavasti pysyisi. Ei tuota viime vuosina niin paljon ole ollut. Mari kävi käyttämässä Jatsin lenkillä. Nyt se lähti huomattavasti helpommin liikkeelle. Johtuu varmaan siitä kun eilen ei ressukka päässyt mihinkään. Rannassa kävivät kääntymässä ja jo sillä välin tuo eräs tohelo onnistui liukastumaan ja kaatui paranemassa olevan kätensä päälle. Otan syyn niskoilleni. Mitäs pyysin tänne vaaralliselle maaseudulle tulemaan. Koirat sentään saivat liikuntaa. Wallu juoksutti Jatsia koko matkan ajan niin, että molemmat olivat ihan puhki. Sohva kutsui kuin seireenin laulu lenkin jälkeen. Jatsi on höpsönä lumeen. Kaikki samat vanhat puuhat on ihan erilaisia kun on lunta. Tä

Mari osasi jälleen kysellä aikataulua ja suunnitelmaa yhdennellätoista hetkellä. Olin juuri lähdössä Jatsin kanssa lenkille, joten odottelin vielä parikymmentä minuuttia niin sain seuraa. Olivat Jarnon kanssa palelleet BH-kokeen talkoissa ja kun pistettiin töppöstä toisen eteen, lämpeni olotila hyvin. Kierrettiin Särkijärven ympäri lyhintä tietä, mutta Wallu sai innostettua Jatsin juoksemaan kilpaa niin monesti, että liikunnantarve tuli molemmilla varmasti täyteen. Lenkin jälkeen luonnollisesti kahvia, teetä ja tällä kertaa porkkanapiirakkaa. Oli hyvää myös vieraitten mielestä. Illemmalla Minna ja Nelma kävivät lenkillä ja ettepä ikinä arvaa kuka oli mukana! Timo-leijona tietenkin. Uskomaton kissa. Se on niin seurallinen, rohkea ja kiintynyt ihmisiinsä, että sipsutti mukana meille. Välimatkaa on noin 700 metriä. Eikä siinä vielä kaikki. Se ei houkuttelemalla lähtenyt pois, vaan jäi tekemään tupatarkastusta ihan kaikessa rauhassa. En saanut sitä Jatsin kanssa samaan kuvaan, mutta todist

Sovimme Sonjan kanssa jo noin kuukausi sitten, että lähdetään pyhäinpäivänä kaupungille kummittelemaan. Pieni roiske flunssa-aallosta häiriköi myös meitä ja Sonja ehdotti, että pistettäisiin suunnitelma ja aikataulu uusiksi. Tuloksena oli koti-ilta Sonjan luona perjantaina ja se kävi minulle ja Jatsille hyvin. Ensin lähdettiin poikien kanssa avustamaan Elinaa ullakonsiivouksessa. Sykäistiin sisään niin yllättäen, että Turrella naama venähti ja toimintakyky hyytyi ihan kokonaan. Kesti jonkin aikaa, että se älysi ketä tulijat olivat ja alkoi tervehtiä riekkuvalla tavallaan. Elina puuhasi yläkerrassa ja meidän mukaan lähti vaatteita, palapelejä ja muita pelejä ja pikkuiset jakkarareput. Kierrätys kunniaan. Seuraavaksi vein pojat mökille mummon ja ukin paapottaviksi ja pääsin Elinan kanssa lenkille. Turre pisti Jatsiin vauhtia useamman kerran eikä koirat olleet edes hengästyneitä. Mietittiin, että montakohan metriä meidän pitäisi kirmata täyttä vauhtia perätysten, että oltaisiin vielä eläv

Viime aikoina on ollut pientä alavirettä yleiskunnossa. Ei sairas, mutta ei ihan tervekään. Liekö sekin vähä aiheuttanut aivotasolla jonkunlaista vauriota kun tässä illanhämyssä sain päähäni ulostautua talosta pihalle tokoilemaan. Ihan totta! Motivoinniksi riitti tunnarikapulalaatikon siirtäminen kuistille. Jatsi oli sitä mieltä, että nyt päästään taas asiaan. Seuraamiset meni miten meni kun intoa oli taas enemmän kuin kymmenessä normaalissa koirassa. Hitaasti ja varmasti se on otettava, ei näköjään muu auta. Metallinouto meni muuten hyvin, kun vain ote olisi sievempi. Ei kai sillä ole isompaa merkitystä kuin tyylikysymys, mutta samaan rahaan voisi senkin tehdä kunnolla. Iloisena se kyllä lähti noutamaan ja piti pudottamatta jos siitä lähdetään. Tunnarin vuoro. Ensimmäinen etsintä meni hirveäksi kaahotukseksi. Oikea palikka löytyi, mutta kaikki piti tarkistaa moneen kertaan, että asia varmasti varmistui. En puuttunut, kun asenne oli ihan oikea. Seuraavilla kerroilla neiti Kierrosmittar

Sen kummempaa päiväjärjestystä meillä ei tänään(kään) ollut, mutta sekin vähä meni mukavalla tavalla ylösalaisin, kun Miimi soitti aamupäivällä ja ehdotti porukkalenkkiä. Kyllä tuolla saa yksinään tallustaa sen verran, ettei moisesta ehdotuksesta voinut kieltäytyä. Mari liittyi joukkoon mukaan ja tytöt koirineen tulivat iltapäivällä meille. Käytiin vain ihan lyhyt rundi. Lyhyt sen takia, etten jätä poikia keskenään kovin pitkäksi aikaa. Ei sillä etteivät pärjäisi, mutta ihan periaatteen vuoksi. Wallu oli ainoana edes osapuilleen urospuolisena edustajana elementissään päästessään kolmen nartun kanssa reissuun. Se lysti loppui lyhyeen kun ei akkojen tosikkomaisuudella ollut mitään rajaa. Ei vaikka kuinka houkutteli, ei leikkikavereita löytynyt. Wallu poimi säälittävän pienen risun ja yritti sillä. Ei vaikutusta. Pari seuraavaa välinettä voi jo ihan kepeiksi luokitella, mutta tulos oli yhtä huono. Haukkumisesta ei ollut muuta hyötyä kuin että sai lopulta Jatsin ärähtämään itselleen. Pami

Nakitin Sirkun kirjoittamaan seuraavaan Josepa-lehteen agilitystä. Juttu ei ole mitään ilman kuvia, joten kuvaustilaisuus järjestyi tänään puolen päivän aikaan. Vein pojat mummolaan ja muistin jopa laittaa Moonalle viestiä, etten pääse yhdeltä alkaviin jälkitreeneihin. Kentälle tultuani ällistelin suurta autiutta, vain Moona itse oli paikalla jonkun toisen dobberi-ihmisen kanssa. "Miun piti olla täällä kuvaamassa, mutta kuvattavia ei näy", ihmettelin Moonalle. "Dobbereitten vuorohan nyt on", tämä vastasi. "Muistitko kääntää kelloa?" Moonan kaveri kysyi. "Täh?!" "Ilmeisesti et." Voi ihme. Mieluummin näin päin, ehdinpä käyttää Jatsin lenkillä ja katseltiin ihan uusia maisemia. Piipahdettiin Vaahteramäellä ja tsekkaamassa Linnunniemen huvila. On se vaan upea pytinki, sanokoot muut mitä tahansa. Moona oli vielä kentällä, joten kuvasin Riian ja Jykän tulospalstaa varten. Sitten tulivat Satu ja Sirkku, joten päästiin rataa virittelemään. Susu

Pääsin pitkälle lenkille ja jatkettiin eilistä treeniä. Nyt ei ollut pimeää, hädin tuskin hämärää, joten jätin hanskan reilun kauas. Käpälät kipinöiden lähti hän matkaan. Luvan saatuaan, tietenkin. Eihän meillä sooloilla omaan tahtiin. Noin 30 metrin päässä Jatsi kääntyi tuijottamaan minua ja kyselemään neuvoja. Höh, koulutuksen tässä vaiheessa ei tarvitse tulla kyselemään. Muikenin kuin vaari ja Jatsikin oivalsi, ettei tämä homma katselemalla parane. Pinkaisi taas eteenpäin ja palautti hanskan tehokkaasti tapettuna minulle. Seuraavaksi taas huulirasvaputkilo. Vauhdilla reissuun ja nyt sain nähdä lähes nelitassujarrutuksen, kun täydestä nelistä sai vainun esineestä. Eikä tarvinnut miettiä, että nostaako vaiko eikö. Jos Jatsi olisi ihminen, se varmasti pitäisi minua täytenä ääliönä kun yhtenään hukkaan tavaroita. Onneksi se ei ole ihminen, vaan koira joka nauttii tehdessään mokomia hommia. Oli minulla peräti nappuloita mukana, että sain edes jotain antaa vastalahjaksi. Kyllähän se ahnee

Pääsin eilen käymään aivan luvattoman lyhyen lenkin, joten paikkasin vähän pienellä oheistoiminnalla. Oli jo pimeää, joten näkökyky ei auttanut hommia ja pudotin hanskan. Kävelin reilun matkaa ja lähetin Jatsin hakemaan. Ei ongelmia. Jonkin matkaa kuljettuamme pudotin toisen hanskan. Siinä välillä oli mutka ja höppänä joutui etsimään vielä vähän kauempaa. Hyvä juttu, palveli samalla irtautumista esineruudussa ja hanska löytyi. Kaivelin taskujani enkä löytänyt muuta kuin huulirasvan. No eikun se vaan kankaalle. Jäin tarkoituksella lähemmäs, että voin puuttua jos alkaa tapahtua aussiemaisia sovelluksia. Jatsi pinkaisi reilun matkan päähän, mutta tuli lähemmäs kun hanskaa ei löytynyt. Se jäi ihmettelemään huulirasvan luokse, että tämäkö tästä nyt ihan oikeasti pitää tuoda. Ja kas kummaa, nosti ilman eri käskyä ja toi hienosti ja jopa yhtenä kappaleena! Taitava koira! Ilma oli sakea. Ihana farmarinaapurini oli ajanut paskaa pellolle ja löyhkä oli sanoinkuvaamaton. Vaikka olen sielultani ju

Loma ei ole oikea loma ilman reissua. Ehdotin, että lähdettäisiin Vantaalle, mutta Atte ilmoitti suoraan ja selvästi, ettei aio istua autossa niin kauas. Ei sitten. Aikani mietittyä muistin, että jalkapuoli-Hanne on vielä sairaslomalla ja voisi ilahtua vieraista. Siitäpä sitten keula kohti Iisalmea. Matka meni muuten hyvin, mutta Jännevirralla se onneton kuudenkympin rajoitus tupsahti taas niin yllättäen vastaan. Tällä kertaa mahtoi peltipoliisi olla passissa ja räpätä tyylikkään kuvan Passatin rekkarista. Jäämme jännityksellä seuraamaan postin kulkua. Perille päästyä haukattiin vähän välipalaa ja hyökättiin Nintendon kimppuun. Super Mario Bros 3:n pelaamisesta on aikaa vähintään 15 vuotta, mutta ihmeesti on taidot säilyneet. Välillä annettiin pelin jäähtyä ja käytiin hallilla agilitaamassa. Jatsi oli revetä liitoksistaan! Onhan se tohkeissaan, tehtiinpä mitä tahansa, mutta nyt se innokkuus nousi aivan uskomattomiin sfääreihin. Siellä oli kisarata valmiina ja muutaman kerran se vedetti

Jatsia on pentuna ja nuorena kahteen eri otteeseen luultu englanninspringerspanieliksi. Nyt täytyy tunnustaa, että on ne ihmiset jotain tienneet. Tänään lenkillä Jatsi ajoi ylös hienon kiiltävänmustan ukkoteeren. Se ajoi takaa, kunnes teeri laskeutui puuhun ja jäi vingahtelemaan puun juurelle. Sanoin sille, että nyt pitäisi haukkua kunnolla niin se pysyisi siinä puussa. Ei rohjennut. Lintu lähti ja eksytti suuren valkokirjavan metsästäjän. Saisikohan paimenkoiran opetettua lintukoiraksi? On se vaan niin viisas, että takuulla saisi. Sehän samalla paimentaisi minulle jänikset, ketut ja supikoirat ampumaetäisyydelle. Siinä vaan seisoskelisin keskellä metsää tärkeänä haulikko tanassa ja saisin särvintä pöytään. Tulisi taas yksi lisäys australianpaimenkoirien ennestään kirjavaan lajivalikoimaan. Joko lähden ostamaan pyssyä ja kyselemään paikkaa kanalintutaippareihin? Tästäpä päästiin sopivaa aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Iltapäivällä autoa tankatessa eräs täkäläinen tuli kysymään, tietä

Aamupalan söin kotona, mutta sitten menikin säästön puolelle. Menin Pärnälle viestikokeeseen henkilöryhmään, mutta olin niin hyvissä ajoin paikalla, että ehdin kuvata Sinikan Popia ja ottaa Jatsin kanssa tottistreenit. Tällä kertaa meni hyvin, koska taivaalla seilasi pouta- eikä sadepilvet. Eräs asia on mennyt erinomaisesti jakeluun. Olen surkea kapulanheittäjä ja opetin Jatsin siihen, että esteen yli on hypättävä mennen tullen, olipa kapula miten syrjässä tahansa. Nakkasin kaksikiloisen tyypilliseen tasamaanoudon tapaan ja tällä kertaa sain kapulan lentämään sinne kuin pitikin. Jatsi lähti rivakasti ja tuli yhtä rivakasti, mutta hyppyesteen kautta. Ääh! Normiaussien ajatusmaailman mukaan kapula oli syrjässä esteeseen nähden, mutta niin olin minäkin eikä se sitä ottanut huomioon. Ei kannata yrittääkään olla koiraansa viisaampi, kun nuo mokomat näköjään pistää 6 - 0 joka tapauksessa. Ei se mitään. On se hyvä, että edes jotkut asiat tulee esiin treeneissä. Kyllä se keksii kokeissakin kai