Pudotettu esine vol. 2
Pääsin pitkälle lenkille ja jatkettiin eilistä treeniä. Nyt ei ollut pimeää, hädin tuskin hämärää, joten jätin hanskan reilun kauas. Käpälät kipinöiden lähti hän matkaan. Luvan saatuaan, tietenkin. Eihän meillä sooloilla omaan tahtiin. Noin 30 metrin päässä Jatsi kääntyi tuijottamaan minua ja kyselemään neuvoja. Höh, koulutuksen tässä vaiheessa ei tarvitse tulla kyselemään. Muikenin kuin vaari ja Jatsikin oivalsi, ettei tämä homma katselemalla parane. Pinkaisi taas eteenpäin ja palautti hanskan tehokkaasti tapettuna minulle.
Seuraavaksi taas huulirasvaputkilo. Vauhdilla reissuun ja nyt sain nähdä lähes nelitassujarrutuksen, kun täydestä nelistä sai vainun esineestä. Eikä tarvinnut miettiä, että nostaako vaiko eikö.
Jos Jatsi olisi ihminen, se varmasti pitäisi minua täytenä ääliönä kun yhtenään hukkaan tavaroita. Onneksi se ei ole ihminen, vaan koira joka nauttii tehdessään mokomia hommia. Oli minulla peräti nappuloita mukana, että sain edes jotain antaa vastalahjaksi. Kyllähän se ahneena otuksena ne söi, mutta kävi välittömästi hakemassa kepin ja selitti että "tässä olisi nyt se väline siihen oikeaan palkkaukseen, tiedät mitä sille pitää tehdä."
Tiesinhän minä. Narupallon puuttuessa keppi kävi oikein hyvin.
Seuraavaksi taas huulirasvaputkilo. Vauhdilla reissuun ja nyt sain nähdä lähes nelitassujarrutuksen, kun täydestä nelistä sai vainun esineestä. Eikä tarvinnut miettiä, että nostaako vaiko eikö.
Jos Jatsi olisi ihminen, se varmasti pitäisi minua täytenä ääliönä kun yhtenään hukkaan tavaroita. Onneksi se ei ole ihminen, vaan koira joka nauttii tehdessään mokomia hommia. Oli minulla peräti nappuloita mukana, että sain edes jotain antaa vastalahjaksi. Kyllähän se ahneena otuksena ne söi, mutta kävi välittömästi hakemassa kepin ja selitti että "tässä olisi nyt se väline siihen oikeaan palkkaukseen, tiedät mitä sille pitää tehdä."
Tiesinhän minä. Narupallon puuttuessa keppi kävi oikein hyvin.
Kommentit