Aina pitää haaveilla ja haaveiden toteuttamiseksikin kannattaa tehdä jotain. Kävin tekemässä sitä jotain marraskuun alussa Kannuksen maaseutuopistossa, jossa oli homekoiraohjaajakoulutuksen valintakokeet. Omalla kohdalla haaveena oli sama kuin 50 muullakin hakeneella eli hankkia harrastuksesta työ. Miksei voi ansaita rahaa koiran nenällä kun se sitä käyttää joka tapauksessa muutenkin. Idea on vain ohjata käyttö oikeaan osoitteeseen.
Otin reissulle molemmat koirat mukaan. Suunnitelmana oli tehdä pieni rengasmatka yöpymisen kautta, ettei tarvitse sitä järjetöntä matkaa ajaa samana päivänä edestakaisin.
Tiistaiaamuna 4.11. hyvin varhain lähdettiin reissuun.Onneksi minulla on tapana ottaa sopiva eksymislisä aikatauluun, koska itseni tuntien ei eksymiseltä voi välttyä eikä tälläkäään kertaa tarvinnut ajella suoraan kohteeseen. Saavuimme perille juuri sopivasti, että ehdin kävelyttää koirat ennen kuin ampaisin Hipan kanssa käytännön toimiin.
Piritta Pärssinen koululta ja paikallinen homekoirayrittäjä Sarianna Seppälä ottivat meidät vastaan.
Kutsukirjeessä oli pyydetty harjoittelemaan lelun tai esineen etsintää mielellään useassa paikassa. Tämähän ei ollut meille ongelma kun ollaan Hipan pentuajoista lähtien jotain välillä etsitty. Ongelmana oli se, ettei kutsukirjeessä sanottu, että lelu pitää ottaa mukaan. Onneksi autossa oli pallo, joten päästiin asiaan.
Ensin kävimme puuverstaalla käyskentelemässä ja tutkimassa paikkoja. Sen jälkeen sai palkata koiraa lelulla.
Seuraavaksi Sarianna otti pallon ja vei sen yläkertaan piiloon. Kun sain Pipalta luvan lähettää koiran, päästin Hipan menemään. Se ei ole edelleenkään kovin hyvä irtoamaan minusta ja liukkaat raput vielä vaikeuttivat asiaa. Menin tueksi ja lähetin ylhäällä uudestaan. Aikansa etsi ja löysi pallon.
Tämä toistettiin vielä kolmessa eri tilassa, joissa kaikissa oli erilainen lattiamateriaali. Hippaa häiritsi naulapyssyn pauke kun opiskelijat tekivät töitään.
Kyllä se koiruus nenäänsä käytti, mutta kovin hermostunutta sen työskentely oli. Toiseksi viimeisessä etsinnässä pallo oli käsipyyherullia sisältävän säkin päällä ja Hippa merkkasi sen melko pian, mutta jatkoi etsintää ilmeisesti sillä mielellä, että jos täällä olisi jotain muuta eikä tarvitsisi mennä muovia rapistelemaan. Otti pallon kun vaihtoehtoja ei annettu.
Lopuksi oli isoin tila eli puuverstas, missä aluksi käytiin tutustumassa. Siellä oli paljon erilaisia työstökoneita ja puutarvikkeita ynnä muuta roinaa lattialla, mutta Hippa etsi rennommin kuin edellisissä paikoissa.
Siinäpä se osuus olikin. Seuraavaksi oli ruokatauko, jonka jälkeen oli minun haastattelutuokio.
Siinä ei kauan nokka tuhissut. Piti kertoa itsestään ja koirastaan, mitä harrastetaan ja miksi ollaan siellä. Lopuksi kysyin, että kannattaako edes ryhtyä moiseen hommaan kun epäilen minulla olevan jonkinasteinen homeallergia. Ei kuulemma kannata kuten arvelinkin. Parempi kuitenkin kysyä kuin lähteä pilaamaan lopunkin terveytensä.
Jo seuraavan päivän iltana kotiin palattua oli sähköpostissa tieto, ettei meitä valittu koulutukseen. Sen jo arvasinkin, joten en ollut pätkääkään pettynyt.
* * *
Henkilökohtaiset ominaisuuteni aiheuttavat minulle monenlaista harmia. Auton oikealta puolelta vetopyörästöstä on jo jonkin aikaa kuulunut rattia kääntäessä naputusta. Kun se kuuluu vain ajaessa, ei sillä hetkellä voi soittaa korjaamolle aikaa. Kun hyppään autosta ulos, naputus ei kuulu, joten poissa korvista, poissa mielestä.
Pihasta pois kääntyessä muistin asian ja toivoin universumilta kaikkea hyvää matkantekoon.
Kuten arvata saattaa, matkalla naputus yltyi kolkkeeksi ja Kannuksessa kurvaillessa kuului jo melkoista ronksutusta.
Hipan osuuden jälkeen istuin autoon ja soitin joensuulaiseen korjaamoon, jossa uskollista passattiani on yleensä korjattu. Kerroin ääniefektistä ja kysyin, mitä se mahtaa tarkoittaa.
- Vaikea sanoa näkemättä, mutta murroksen päältä kuulostaa, sanoi korjaamomies.
- No uskaltaako sillä ajaa? Olen nimittäin ihan hemmetin kaukana kotoa tällä hetkellä.
- Ei ehkä kannata kovin pitkää matkaa. Onko siellä missä olet mitään paikkaa, missä sitä voisi vilkaista?
Katsoin silmieni edessä olevaa testauspaikkaa.
- Itse asiassa on. Kiitoksia kovasti!
Hyvänen aika sentään! Mehän olimme maatalousoppilaitoksessa ja kuljettiin Hipan kanssa autonkorjaushallin läpi. Ampaisin etsimään opettajaa, joka voisi auttaa ongelmassani. Löytyi muuan Heikki Eränummi, ja passatti pääsi heti päivystystapauksena pukille.
Alustavan diagnoosin mukaan mentiin ja vetoakselin päähän se oli tullut tiensä päähän. Suojakumi oli rikki ja sora syönyt sisuskalut. Helppo homma vaihtaa.
Paitsi että ei ollut ollenkaan helppoa. Entinen nivel ei suostunut lähtemään millään pois. Pari opiskelijaa oli aluksi ihmettelemässä, mutta kun opekaan ei tuntunut mahtavan mitään, he lähtivät pois. Tuli toinen miekkonen ja kohta survoutui kolmaskin pyöräkoteloon ahkeroimaan. Kaputtivat massavasaralla puolelta ja toiselta, mutta ei auttanut.
- Ei passaa kovin hakata kun tuossa on abs:n tunnistin vieressä ja se on 200 euroa, joku heistä sanoi.
Lopulta piti ottaa rälläkkä ja hajottaa osa osiin. Sitten lähti ja homma pääsi etenemään. Uuden osan asentaminen ei ollut kuin sormennapsautus.
Heikki ihmetteli, että miten voi olla näin hankalaa kun hänellä on korjaamoalalta pitkä kokemus ja vaihtanut satoja, ellei tuhansia vastaavia eikä tämmöistä ole vielä eteen tullut. Tuumasin, että se oli varmaan se opetusmomentti sitten.
Tunnin homma vaihtui kahden ja puolen tunnin työksi. Ensin vähän harmitti, mutta järkevästi ajatellen isompi vahinko olisi tullut jos olisin hätäillyt ja jatkanut matkaa. Onneksi valintakoe oli keskellä viikkoa. Viikonloppuna olisin ollut vielä enemmän ihmeissäni.
Yksi asia sentään meni kerrankin hyvien virtausten mukaan. Kun Heikki soitti paikalliseen varaosaliikkeeseen ja kysyi osaa, myyjä sanoi että yksi on, mutta se on jo oikeastaan myyty ja menossa asiakkaalle. Heikki sanoi, että täällä on nyt semmoinen hätätapaus, että eikö se millään joutaisi. Myyjä soitti asiakkaalle, joka jousti minun onneksi ja lähdin kyytiin maksamaan osan. Huh sentään. Osa maksoi 58 euroa ja vaihtotyöstä myöhemmin tullut lasku oli 40 euroa, joten halvalla mentiin. Kiitokset päteville mekaanikoille.
Koirat olivat takaloosterissa viettäneet tylsää päivää ja siellä kököttäminen jatkui vielä parin tunnin ajan. Olimme sopineet Virpin kanssa, että menen heille yöksi. Rotukoiran omistamisen yksi parhaita puolia on valtakunnanlaajuinen sohvaherkosto.
Oli jo pimeää kun saavuimme Ouluun, mutta eipä kuulunnut ylimääräisiä ääniä ja siitä sai olla kiitollinen.
Kävimme illalla Kiimingissä Ratilaisen Marjon luona kun Virpin kanat ovat siellä talvihoidossa. Samalla putsailtiin karsinoita ja muuta semmoista hommaa. Kiva oli nähdä Marjoakin pitkästä aikaa.
Suunnittelin jossain vaiheessa, että pitäisi heittää Satulle viestiä, että tulen sinne päin ja voitaisiin nähdä. Sekin unohtui (yllätys), mutta Virpi oli hoitanut asian minun puolesta. Satulla oli keskiviikkona vapaapäivä ja tuli Virpin luokse.
Turo ja Paco ottivat naisseuralaiset hyvin vastaan. Paco yritti kamuta Hipan selässä jatkuvasti, joten se piti laittaa välillä jäähylle. Jatsi hoiti irvistelevän poliisin osan kuten aina.
Minulla oli aamulla niin aikainen herätys, että pakko oli mennä nukkumaan hyvissä ajoin. Virpi on yöeläjä ja todisti mitä akkavalta on pahimmillaan.
Turo-parka joutui olemaan mannaryyninä ihan nurkassa kun muuan käpyakka oli sitä mieltä, että sohvahan on hänen.
Minä halusin Ouluun sightseeingille ja sinne mentiin. Maalaiskoirat Hippa ja Jatsi lähtivät mukaan sivistäytymään. Tytöt saivat olla koirantaluttajina kun minä kuljetin kameraa. Aiemmin laitoin jo kuvia Toripolliisin luona poseerauksesta, joten niitä en enää uudestaan julkaise. Ihastuin makasiinirakennuksiin, joista olen Päätalon kirjoista lukenut ja nyt näin ne ihan itse. Olen hulluna vanhoihin rakennuksiin.
Jos ei tietäisi kyseessä olevan vilja-aitta, voisi ihmetellä takana olevan talon muutaman oven persoonallista paikkaa.
Monenvärisiä taloja Pikisaaressa.
Kylmä vaan oli kun ei siihen merituuleen osaa sisämaan asukki varautua. Eikä rukkaset kädessä voi kuviakaan ottaa, joten ei passaa valittaa.
Oulun katselun jälkeen piti toimeutua kotimatkalle, ettei mene ihan yöhön asti. Kokonaisuutena oli tosi kiva reissu.
