Hippasen verran höpinää

Viime viikolla ei lähdetty kimppatreeneihin, vaan tein Nauvunkankaalle jäljen. Pituutta oli jotain 500 ja 1000 metrin välillä, jana noin 20 metriä, yksi tienylitys ja viisi kulmaa, joista yksi terävä. Yleisesti ottaen meni hyvin, mutta vain viisi keppiä nousi. Puuttuva keppi oli terävän kulman ja tienylityksen välissä ja ymmärrän hyvin, miksi se sinne jäi. Jatsi hämmästyi terävästä kulmasta sen verran, että joutui vähän tarkistelemaan, onko jäljen tekijä ollut ihan vakavissaan. Tästä toivuttuaan kuuli poikien ääniet autolta ja se vei vähän keskittymiskykyä lisää. Viimeinen niitti oli tienylityksessä justiinsa samaan aikaan kohdattu jalankulkija. Jatsihan huomasi sen tyypin jo ajat sitten, kun minä vain tarkkailin koiraa, että eipä ala keppiä ilmaista. Viimeisessä kulmassa pyöri hyvän aikaa ja luulin sen jo eksyneen väärälle jäljelle, mutta sieltä se oikea löytyi. Nyt on liinassa 11 metriä pituutta, joten en enää syyllisty jäljen sotkentaan. Eilen lähdettiin taas vaihteeksi Moonan vetäm

Eilen vietettiin Kimmon 7-vuotissynttäreitä. Miimi soitti iltapäivällä tullessaan Iisalmesta hakukokeesta ja houkuttelin käymään kun ohi ajaa joka tapauksessa. Eipä ollut iso vaiva houkuttelussa ja pojat iloitsivat, vaikka päivänsankari esitti muka ujostelevansa tuttua tyyppiä. Mari ehti ensin meille ja nappasi samantien Jatsin mukaan ja painui koirien kanssa lenkille. Miimi tuli vähän tämän jälkeen ilman koiria. Mitä ihmettä? Käytti Mari-parkaa törkeästi hyväkseen ja luovutti omansa joukon jatkoksi. Siitä oli tullut varsin värikäs reissu, mutta kertokoon Mari omassa blogissaan enemmän. Jatsia EI ollut tarvinnut vetää perässä tällä kertaa, mutta paria muuta sitäkin enemmän. Miimi vielä illan mittaan houkutteli minua jälkikokeeseen ja hommasi itsensä lapsenvahdiksi. Täytyy olla minua huomattavasti tyhmempi, jos ilkeää kieltäytyä tuon sortin tarjouksesta. Tarkoittaa sitä, että jotain pitää ryhtyä tekemään. Sovittiin seuraavalle päivälle treffit Pärnälle tottiksen merkeissä. Kymmenen aiko

Alunperin suunniteltiin jäljestyshommat Tukholmanlammille ja sinne poikien kanssa suunnattiin. Käytiin Jatsi lenkittämässä ja väkeä alkoi lappautua paikalle. Moonan tullessa koko seutu oli niin mustanaan, ruskeanaan ja kiharaisenaan kaikensorttista noutajaa, että ei siellä ollut järkeä vanheta sen kauempaa. Lähdettiin suosiolla puomin taakse Siprin metsiköihin. Erkki luotsasi meidät erään ison hakkuuaukon laitamille, jonne tallattiin jäljet. Moona tallasi Jatsille suurinpiirtein alokasluokan jäljen. Jana reilut 10 metriä, suoria kulmia sekä kaksi tienylitystä. Esko ja Erkki tallasivat toisilleen ja kun Moonalle ei tarvinnut tehdä jälkeä, olin joutilas poikien kanssa katselemaan korvasieniä. Joitakin löytyi ja otin varmuuden vuoksi talteen. Tällä välin oli jäljet tehty vanhenemaan ja Erkki oli viritellyt tulet. Miehillä oli makkaraa sen verran ylimääräistä, että kaikki saivat paistaa itselleen. Tästä lähtien otetaan taatusti makkarat mukaan, kun tämä homma näin erinomaisen leppoisasti h

Voi sjutton också USA, minkä menit tekemään! Luovutit pronssin niille satans svenskatalande keltapaidoille! No helpompihan siellä jäähypenkillä on istua katselemassa peliä kuin pelata itse. Pah! Tarttiskohan perustaa toinen blogi? Jatsin tahtiin alkaa kärsiä tassuille tallonnasta ja sivuaskeleista pahemman kerran. Joku Hannan Höpinät olisi omiaan ottamaan ylimääräiset riitasoinnut harteilleen, ettei viattoman luontokappaleen sitä tarvitsisi tehdä. Voisin päästellä täydeltä (kaukalon) laidalta vaikka sitten jääkiekosta ja vastuu jäisi täydellisesti lukijalle. Niinhän se jää nytkin, mutta yllätysmomentti aiheen suhteen olisi suurempi.

Heli ja kumppanit jäi minulta näkemättä kun oli hieman kiireinen aikataulu. Ehkäpä toiste, mutta treenit vetäistiin. Tehtiin Marin kanssa pienet jäljet ihan järkyttävään tuuleen. Jatsille kuusi keppiä myötätuuleen eikä juuri muuta. Pääpaino oli jäljellä pysymisessä heti alusta lähtien. Siihen suht tiuhaan keppejä, ettei ehdi lähteä tuuleen kaahottamaan. Tallasin Wallulle samantyylisen jäljen ja sitten mentiin tekemään ruutua. Tuuli puhalteli tosi tehokkaasti sivulta ja Jatsi teki hyvin töitä, mutta esineet oli silti vaikeita. Yksi varsinainen esine, jätskipaperi ja tupakkatoppa. Njoo. Etsittiin lopuksi porukalla ne kaksi muuta virallista esinettä ja oli vaikeita. Miten lie taas mennyt turhaksi vouhkaamiseksi. Jana oli lyhyt ja jäljen se nosti hyvin ja oikeaan suuntaan. Meni kuin juna ilman kaahotusta, mutta saldoksi jäi neljä keppiä. Ei hajuakaan (minulla nääs) mihin ne kaksi jäi. Okei, jatketaan tästä toisen kerran. Pääasia oli, että homma maistui ja intoa riitti. Ajoitus oli hyvä. Sa

Jos pää on sotkuinen kuin lankavyyhti, tuleeko langanpää esiin suusta, nenästä, korvista vai silmistä? Aivan sama, mutta ei se takuulla ainakaan vetämällä selviä. Pääsin Laitisen Moonan jälkiryhmään ja tiistaina mentiin kentälle. Olosuhteista johtuen pojat pääsivät mukaan ja viihtyivät hyvin maansiirtofirmansa parissa. Moona kyseli minun systeemeistäni, millaisia treenejä haluan. Suht kokeneena omin nokkineen vai kuinka. Minähän olen jo muutaman vuoden treenaillut omin nokkineni ja sanoin ottavani ilomielin vastaan palautetta ja sen, että joku katsoo perään. Seuraamiseen saatiinkin heti hyvä vinkki, kun kerroin Jatsin seilaamistyylistä. Moona pisti minut kävelemään tiukkaa neliötä vastapäivään, vain pari askelta ja käännös. Tästä vielä parannettu versio oli tehdä terävää kulmaa samoin vasemmalle. Kas kummaa, Jatsi löysi takapäänsä ja osasi myös käyttää sitä. Homma toimi loistavasti. Johanna oli Jessen kanssa myös kentällä ja tuli juttelemaan. Pistin Jatsin paikkamakuuseen opettelemaan

Suunnattiin kulku eilen iltana muuntajalle, jonne Mari ja Wallu valuivat myös. Lähdettiin kävelemään ja kuvia ottamaan, kun sattui olemaan kamera ja kuvaaja porukassa. Saalis ei ollut kummoinen, mutta jotain kuitenkin. Jälleen kerran ne parhaat otokset jäi puolitiehen eli tarkennus ties missä. Metsä oli kohtalaisen kuiva, joten otimme vapaan suunnan ilman teitä ja polkuja. Minä maalaisrusakkona pysyin tarkalleen kartalla koko ajan ja varmistin vielä auringosta suuntaa, joten te arvoisat lukijat ette tälläkään kertaa pääse persettänne repien nauramaan eksymistarinoille. Takaisin päin palattiin tietä pitkin ja Wallu sai uuden kokemuksen ratsukon muodossa. Äkkinäinen olisi niitten reaktioiden perusteella luullut vähintään maailman kahdeksannen ihmeen kopsuttelevan ohi. Jatsi oli vähän siihen tyyliin että "hei kamoon, se on heppa etkö pöljä tajua!" Muuntajalle palattua otettiin pari tunnaria ja se meni entiseen tyyliin sähläten ja koheltaen, mutta oikeat palikat nousi silti. Ruut

Ei se ole helppoa. Luunsyönti koiralla, jonka täytyy ahtaa sitä luuta niin hillittömällä vauhdilla kuin tukehtumatta kykenee, ettei kaveri vie suoraan suusta. Eikä sen helpompaa kuvaajalla. Sisätiloissa, huonossa (tunnelmallisessa) valossa ja pikkupienessä sievässä. Juuh. Tyttöjen ilta, sidukkaa ja loistava idea alkaa toteuttaa itseään taiteellisesti. Kamera ja koira, mitäpä siihen muuta tarvitaankaan.

Viimein Jatsi-palleroinen pääsi tositoimiin. Tein eilen iltasella pellolle jäljen, jossa oli kaksi suoraa kulmaa ja kuusi keppiä. Pituudesta ei ollut hajuakaan, koska en osaa mokomia mittailla. Ei se pituudellaan ainakaan säikäyttänyt, mutta pääasia olikin keppien ilmaisu ja niitä tuli riittävästi. Edellinen jälki viime syksynä vanheni niin kauan, että Jatsi ei löytänyt juuri mitään. Tästä viisastuneena otin varman päälle ja ajoin jäljen lähes tuoreeltaan. Ensimmäisellä suoralla melko reipas sivutuuli aiheutti levottomuutta, mutta hyvin Jatsi palasi jäljelle ja nosti ensimmäisen kepin. Maa laskeutui jäljen edetessä, joten tuuli ei enää vaikuttanut. Vauhtia riitti jarruteltavaksi asti, mutta nenä pysyi hyvin maassa. Ensimmäinen kulma meni tosi tarkasti ja kepit nousivat yksi toisensa perään. Palkkana käytin tosi herkullisia kuivattuja kuoreita. Meinasi höppänä vetää henkeensä ja piti vähän rauhoitella, kun oli niin kiire jatkamaan. Jotain ylimääräistäkin löytyi. Jatsi pyöri yhdessä koht