Jälkikoiran palkkaus ajantasalle

Viime viikolla ei lähdetty kimppatreeneihin, vaan tein Nauvunkankaalle jäljen. Pituutta oli jotain 500 ja 1000 metrin välillä, jana noin 20 metriä, yksi tienylitys ja viisi kulmaa, joista yksi terävä.

Yleisesti ottaen meni hyvin, mutta vain viisi keppiä nousi. Puuttuva keppi oli terävän kulman ja tienylityksen välissä ja ymmärrän hyvin, miksi se sinne jäi. Jatsi hämmästyi terävästä kulmasta sen verran, että joutui vähän tarkistelemaan, onko jäljen tekijä ollut ihan vakavissaan. Tästä toivuttuaan kuuli poikien ääniet autolta ja se vei vähän keskittymiskykyä lisää. Viimeinen niitti oli tienylityksessä justiinsa samaan aikaan kohdattu jalankulkija. Jatsihan huomasi sen tyypin jo ajat sitten, kun minä vain tarkkailin koiraa, että eipä ala keppiä ilmaista.
Viimeisessä kulmassa pyöri hyvän aikaa ja luulin sen jo eksyneen väärälle jäljelle, mutta sieltä se oikea löytyi. Nyt on liinassa 11 metriä pituutta, joten en enää syyllisty jäljen sotkentaan.

Eilen lähdettiin taas vaihteeksi Moonan vetämiin treeneihin. Puomilla tavattiin ja jatkettiin sitä tietä hiekkamontulle asti.
"Tuonne aavikolleko me mennään?!" Atte ihmetteli.
Heh, sinne, ja hyvä paikka olikin jälkikasvua ajatellen kun hyppivät hulluina valtavissa hiekkakasoissa.

Erkki teki Jatsille noin 800-metrisen, aivan järkyttävän mutkikkaan jäljen ja jana oli vajaat 40 metriä.
Janalla ei edennyt suoraan, mutta nykäisin vähän liinasta ja koira palasi ruotuun. Jälkeä lähti ajamaan heti oikeaan suuntaan.
Olin suunnitellut palkkaavani kepit patukalla, kun mitkään makupalat ei tunnu olevan tarpeeksi hyviä.

Ihmettelin Jatsin etenemistä seuratessani, että tietääköhän se yhtään mitä on tekemässä. Näytti se niin omituiselta poukkoilulta ja maasto oli niin ryteikköistä, että oli työ ja tuska pysyä perässä ja jaloillaan. Saati että olisi ehtinyt koiraa lukemaan. No, ne epäilykset haihtuivat ensimmäiselle kepille saavuttua. Palkkasin leikillä ja vaihdoin patukan makkaranpalaan. Hoh, jopa alkoi kepit nousta! Jatsia ei näköjään tarvitse hirveästi syötellä ja rauhoitella kepeillä. Vähän riekkumista ja homma jatkui entistä innokkaammin.
Jälki nousi rinteen päälle ja kun alettiin laskeutua sieltä alas, kuului taas poikien hihkuminen ja silloin herpaantui järkähtämätön keskittyminen. Jatsi-ressu huolestui ja jouduin muistuttamaan työnteosta. Siinä vaiheessa mentiin toiseksi viimeisen kepin ohi. Viimeinen löytyi ja se oli hyvä se. Loppuleikit ja makkaraa päälle.

Esineruutu oli hyvin tallattu, koska paikalla oli jotkut suunnistuskisat ja suunnistajat juoksivat sujuvasti meidän ruudun läpi. Jäljen vanhentuessa taas nuotiolla istuskeltiin ja suunnistajia juoksi ohi. Esko sanoi heille jotain ja suunnistajat vastasivat. Minä huikkasin vielä perään, että "jos eksytte niin on meillä tässä jälkikoiria!" Eivät suvainneet vastata. Naurettiin siinä, että kyllä me ennemmin eksytään koko koiralauman kanssa kuin nuo karttoineen.

Ruutu meni Jatsin osalta entiseen tyyliin. Kaarsi ensimmäiseksi takarajalle ja vähän ohikin. Esineet löytyivät hyvin ja tulivat nopeasti minulle. Olen ottanut tavaksi palkata vasta viimeisestä esineestä ja se politiikka toimii edelleen erinomaisesti. Palautuksissa on vauhtia, että pääsee jatkamaan homman loppuun.

Nyt huilataan viikonlopun yli. Tiistaina on oman seuran koe, johon mennään avointa luokkaa testaamaan. Tämän treenin jälkeen voi mennä kokeeseen hyvillä mielin.

Taitojen päivitystä

Eilen vietettiin Kimmon 7-vuotissynttäreitä. Miimi soitti iltapäivällä tullessaan Iisalmesta hakukokeesta ja houkuttelin käymään kun ohi ajaa joka tapauksessa. Eipä ollut iso vaiva houkuttelussa ja pojat iloitsivat, vaikka päivänsankari esitti muka ujostelevansa tuttua tyyppiä.
Mari ehti ensin meille ja nappasi samantien Jatsin mukaan ja painui koirien kanssa lenkille. Miimi tuli vähän tämän jälkeen ilman koiria. Mitä ihmettä? Käytti Mari-parkaa törkeästi hyväkseen ja luovutti omansa joukon jatkoksi. Siitä oli tullut varsin värikäs reissu, mutta kertokoon Mari omassa blogissaan enemmän. Jatsia EI ollut tarvinnut vetää perässä tällä kertaa, mutta paria muuta sitäkin enemmän.
Miimi vielä illan mittaan houkutteli minua jälkikokeeseen ja hommasi itsensä lapsenvahdiksi. Täytyy olla minua huomattavasti tyhmempi, jos ilkeää kieltäytyä tuon sortin tarjouksesta.
Tarkoittaa sitä, että jotain pitää ryhtyä tekemään. Sovittiin seuraavalle päivälle treffit Pärnälle tottiksen merkeissä.

Kymmenen aikoihin tänä aamuna kurvailin Pärnälle, jossa Mari jo odotteli. Wallu oli intoa täynnä kuin ilmapallo ja Miimin saavuttua lähdettiin lenkille enimmät höyryt purkamaan. Siinä samalla sain otettua muutamia poseerauskuvia. Onhan se vähän tylsää katsella aina samanlaisia kuvatuksia, mutta minkä mahdat kun on niin kauniita koiria. Unelma on kuin mikäkin koiramaailman Elovena-tyttö.

Sitten asiaan. Päätin tehdä testin, mitä Jatsi osaa ja treenata sitten sitä mikä ei suju, joten tottis tehtiin koetyyliin ilman välipalkkoja. Jätin narupallon autolle renkaan taakse piiloon loppupalkaksi.
Miimi tuli Pamin kanssa pariksi. Mari toimi vastaanottavana tuomarina, ampujana ja henkilöryhmänä. Hyvin selviytyi noin vaativista tehtävistä.

Jatsi meni ensin paikkamakuuseen ja pientä piippausta ja muuta levottomuutta oli ilmassa. Pamin luoksetulon aikaan hermo petti ja oli noussut istumaan, joten Miimi otti luoksetulon uusiksi. Muuten pysyi paikallaan.

Seuraaminen meni hyvin. Huomatkaa, hyvin! Sanoisinpa jopa oikein hyvin. Ensimmäisellä pätkällä ei haahuilua sivusuunnassa ja paikka säilyi. No, vähän välillä edisti, mutta sallittakoon kun se on se pienempi paha. On siis talven pikku puuhastelusta ollut jotain hyötyä.

Istuminen ei toiminut ilman mieleenpalauttamista. On se kumma, miten yksinkertainen asia voi olla vaikeaa. Katson peiliin ja treenaan kiltisti lisää.

Maahanmeno oli hitaanlainen eikä luoksetulokaan ollut ihan täyttä vauhtia tuloa.

Seisominen sen sijaan oli täydellinen. Vaihdoin käskyn äänensävyn samaksi, kun millä käsken lenkillä Jatsin odottaa ja se toimi. Pysähtyi kuin seinään.

Sileä nouto oli hyvä.
Hyppynoudossa ponnisti esteestä, mutta liekö liikalihavuus syynä. On se jo vähän laihtunut, mutta katsellaan tätä juttua vielä toiste lisää.
Estenouto oli myös hyvä.

Eteenlähetyksen ensimmäinen yritys meni hieman pieleen. Jatsi kaarsi hurjaa vauhtia sinne, missä muisti pallon olevan. Hyvä minä, se pallohan meillä on aina ollut eteenmenopalkkana kentän reunalla ja nyt se oli ihan vikasuunnassa. Uusi yritys ja vähän tiukempi käsky. Jopa otti ritolat! Sinne minne piti, viivasuoraan ja vauhdilla. Hienoa! Sitten passasi palkata hyvin.

Ihana taitava koira! Kyllä tuli hyvä mieli kun talven vähien treenien jälkeen osasi noin hyvin. Miimi arveli, että tuolla suorituksella olisi suunnilleen 80 pistettä saanut, jos olisi koe ollut kyseessä. Nyt vaan tarkennetaan jotain juttuja niin sehän on siinä.

Lopuksi vielä otin vähän kuvia. Harmitti, kun aurinko oli niin raaka, että minun taidoilla ei saa kunnon kuvia ja Pärnällä tausta on surkea kaikkine härykkeineen.

http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Poseerausta%20ja%20tottistelua/

Ryhmätreenien korkkaus

Alunperin suunniteltiin jäljestyshommat Tukholmanlammille ja sinne poikien kanssa suunnattiin. Käytiin Jatsi lenkittämässä ja väkeä alkoi lappautua paikalle. Moonan tullessa koko seutu oli niin mustanaan, ruskeanaan ja kiharaisenaan kaikensorttista noutajaa, että ei siellä ollut järkeä vanheta sen kauempaa.

Lähdettiin suosiolla puomin taakse Siprin metsiköihin. Erkki luotsasi meidät erään ison hakkuuaukon laitamille, jonne tallattiin jäljet. Moona tallasi Jatsille suurinpiirtein alokasluokan jäljen. Jana reilut 10 metriä, suoria kulmia sekä kaksi tienylitystä. Esko ja Erkki tallasivat toisilleen ja kun Moonalle ei tarvinnut tehdä jälkeä, olin joutilas poikien kanssa katselemaan korvasieniä. Joitakin löytyi ja otin varmuuden vuoksi talteen.

Tällä välin oli jäljet tehty vanhenemaan ja Erkki oli viritellyt tulet. Miehillä oli makkaraa sen verran ylimääräistä, että kaikki saivat paistaa itselleen. Tästä lähtien otetaan taatusti makkarat mukaan, kun tämä homma näin erinomaisen leppoisasti hoidellaan. Syönnin ja muun rupattelun jälkeen tallattiin vielä esineruutu valmiiksi.

Lähdin ajamaan jälkeä ja Moona tuli mukaan katsomaan homman etenemistä.
Jatsi lähti janalla tuttuun vauhdikkaaseen tapaansa ja lähes yllättyi, kun jälki olikin niin lähellä. Nosti sen ja lähti heti oikeaan suuntaan. Viimevuotinen höyryveturimainen puuskutus ja vouhotus oli vaihtunut sähköjunantasaiseen työskentelyyn. Intoa riitti, mutta se ohjautui tehokkaaseen työhön ja Jatsi meni nenä maassa tarkasti jäljellä. Kepit nousivat varmasti, mutta välillä meinasivat jäädä tuomatta minulle, kun oli taas niin kiire jatkamaan jälkeä pitkin.
Parissa kulmassa tuuli pyöritti reilulla voimalla ja Jatsi teki pienet tarkistukset, mutta pääsi hyvin jatkamaan. Kaikki kuusi keppiä nousivat.
Lopuksi mahtavat narupalloilut ja molemmilla oli hyvä mieli.
Voi ihme miten hienoa työtä se höppänä teki! Tästä on hyvä jatkaa.

Esineruutuun ampaistiin samantien. Ruutu oli avoimella paikalla, mutta olipa hyvä seurata, kun näki mitä koira oli tekemässä. Eipä siinä tarvinnutkaan juuri muuta kuin katsella ja ottaa esineitä vastaan. Palkkasin patukkaleikillä vasta viimeisen jälkeen.

Du gamla, du fria, du fjällhöga nord...

Voi sjutton också USA, minkä menit tekemään! Luovutit pronssin niille satans svenskatalande keltapaidoille! No helpompihan siellä jäähypenkillä on istua katselemassa peliä kuin pelata itse. Pah!

Tarttiskohan perustaa toinen blogi? Jatsin tahtiin alkaa kärsiä tassuille tallonnasta ja sivuaskeleista pahemman kerran. Joku Hannan Höpinät olisi omiaan ottamaan ylimääräiset riitasoinnut harteilleen, ettei viattoman luontokappaleen sitä tarvitsisi tehdä.
Voisin päästellä täydeltä (kaukalon) laidalta vaikka sitten jääkiekosta ja vastuu jäisi täydellisesti lukijalle. Niinhän se jää nytkin, mutta yllätysmomentti aiheen suhteen olisi suurempi.

Tuulinen metsäjälki

Heli ja kumppanit jäi minulta näkemättä kun oli hieman kiireinen aikataulu. Ehkäpä toiste, mutta treenit vetäistiin.

Tehtiin Marin kanssa pienet jäljet ihan järkyttävään tuuleen. Jatsille kuusi keppiä myötätuuleen eikä juuri muuta. Pääpaino oli jäljellä pysymisessä heti alusta lähtien. Siihen suht tiuhaan keppejä, ettei ehdi lähteä tuuleen kaahottamaan.

Tallasin Wallulle samantyylisen jäljen ja sitten mentiin tekemään ruutua. Tuuli puhalteli tosi tehokkaasti sivulta ja Jatsi teki hyvin töitä, mutta esineet oli silti vaikeita. Yksi varsinainen esine, jätskipaperi ja tupakkatoppa. Njoo. Etsittiin lopuksi porukalla ne kaksi muuta virallista esinettä ja oli vaikeita. Miten lie taas mennyt turhaksi vouhkaamiseksi.

Jana oli lyhyt ja jäljen se nosti hyvin ja oikeaan suuntaan. Meni kuin juna ilman kaahotusta, mutta saldoksi jäi neljä keppiä. Ei hajuakaan (minulla nääs) mihin ne kaksi jäi. Okei, jatketaan tästä toisen kerran. Pääasia oli, että homma maistui ja intoa riitti.
Ajoitus oli hyvä. Sade ropsahti heti kun oltiin lähdössä pois.

Kotona ihmeteltiin jonkin aikaa, kun ovelta kuului koputus. Mitäh!? Kaikki tutut tietää, että meille tullaan vauhdilla ja raamit kaulassa eikä missään nimessä koputtelemalla ja hiipimällä.
Siellä oli ruotsalainen opiskelija kauppaamassa jotain tekemäänsä puutaidetta. Tai kuka lie tehnyt, mutta yrittipä tämä niistä ottaa rahat pois. Ei edes Jatsia säikkynyt kuin puolen askeleen verran.
Kyllä piti moneen kertaan tolkuttaa, että ei ole rahaa, ei. Kertakaikkisesti inga pengar.
Myykööt taidettaan varakkaammille. Ei noista ole täällä maaseudulla riesaa ollutkaan. Nytkö ne uskaltautuu kaikki torpat kiertämään?
Sitä paitsi Ruotsi pääsi MM-kiekossakin mitalipeleihin ja Suomi tipahti laulukuoroon. Eihän se tietysti sen opiskelijan vika ole, mutta saakoon kunnian toimia sijaiskärsijänä.

Yhtä, toista ja yhtätoista

Jos pää on sotkuinen kuin lankavyyhti, tuleeko langanpää esiin suusta, nenästä, korvista vai silmistä? Aivan sama, mutta ei se takuulla ainakaan vetämällä selviä.

Pääsin Laitisen Moonan jälkiryhmään ja tiistaina mentiin kentälle. Olosuhteista johtuen pojat pääsivät mukaan ja viihtyivät hyvin maansiirtofirmansa parissa.
Moona kyseli minun systeemeistäni, millaisia treenejä haluan. Suht kokeneena omin nokkineen vai kuinka. Minähän olen jo muutaman vuoden treenaillut omin nokkineni ja sanoin ottavani ilomielin vastaan palautetta ja sen, että joku katsoo perään.
Seuraamiseen saatiinkin heti hyvä vinkki, kun kerroin Jatsin seilaamistyylistä. Moona pisti minut kävelemään tiukkaa neliötä vastapäivään, vain pari askelta ja käännös. Tästä vielä parannettu versio oli tehdä terävää kulmaa samoin vasemmalle. Kas kummaa, Jatsi löysi takapäänsä ja osasi myös käyttää sitä. Homma toimi loistavasti.

Johanna oli Jessen kanssa myös kentällä ja tuli juttelemaan. Pistin Jatsin paikkamakuuseen opettelemaan kärsivällisyyttä. Oli siinä mokomalla olemista. Pää pyöri kuin pössihavukalla ja kroppa siirtyili kankulta toiselle. Siispä skarppina olemista treenataan.

Keskiviikkona koitti odotettu hetki kun lähdettiin Unelman 9-vuotissynttäreille.
Sisällä odottivat jo Satu ja Susu sekä Hanne ja Unnu. Epäsosiaalinen Hertta oli jäänyt autoon ihmettelemään. Päivänsankarilla oli ihana hilepanta kaulassa ja hymy herkässä. Heti Jatsin tultua tupaan Pami alkoi rähjätä sille tuttuun tapaan ja pisteenä iin päälle lorotti ovenpieleen ihan kunnon lammikon. Että ei ne toisten lapset vaan omat kakarat!
Attea piti muutaman kerran muistuttaa pitämään käsiä alhaalla kun tuppasi unohtumaan, miten vilkkaiden koirien kanssa ollaan.

Lähdettiin pellolle kävelemään ja odottelemaan muita vieraita. Hanne uskaltautui ottamaan räyhä-Hertan mukaan ja kävi ilmi, ettei se niin räyhä olekaan. Pari kertaa tuli jotain sanomista tyttöjen kesken, mutta omistajien vienot karjaisut lopettivat turhat kärhämät. Jatsin ilme ainakin kertoi, että "älkää huutako, tehkää mitä vaan mutta hissukseen". Täytistäkö tuppautuu sekaan kun tietää saavansa komennukset perään?
Aikanaan tippuivat Hilkka ja Pekka sekä Kiri ja Seru-rotikka mukaan. Seru oli vielä pikkupentu ja ihmetteli menoa ja meininkiä. Ensimmäiseksi se tutustui ihmislapsiin ja sitten alkoi synkata Susun kanssa. Mari ja Wallu tulivat myös porukkaan ja Wallu ihastui Herttaan. Hanne oli haltioissaan kun pääsi ihan isommille treffeille ja Hertta meni porukassa kuin kala vedessä.

Miimi oli laittanut koirille oman herkkupöydän eikä ihmiset jääneet yhtään vähemmälle. Ainakin allekirjoittaneella pimeni tyystin päästyään huonolla syönnillä olleen päivän päätteeksi valmiiseen pöytään. Joku järki pitäisi syömisessäkin olla, mutta ei se järki mahaan asti ulotu.

Ruokailun jälkeen lähdettiin ulos vajuttamaan mahaa kahvia varten. Ohjelmassa oli makkaransyöntikilpailu koirille. Unelma haastoi ensin lapsenlapsensa Susun ja hävisi! Miten niin pieni koira niin pienellä suulla voikin vetäistä HK:n sinisen palat niin vauhdilla? Ei voi mitään, Susu jatkoi ja voitettuaan kolme seuraavaa kilpailijaa Satu sanoi, että nyt riittää vähäksi aikaa. Koiranoksennuksen siivoaminen autosta ei ole monen mielihommaa.
Homma jatkui sujuvasti ja niin kävi, että Wallusta tuli makkaramestari syönnin suhteen. Ylivoimaisella vauhdilla se imaisi palaset naamaansa. Kisa tuli ratkaistua ja lähdettiin kahville.

Atella ja Kimmolla oli lystiä Unelman lahjojen kanssa. Unelma oli huolestunut tavaroittensa puolesta, mutta kun se ei sano omille lapsilleen ikinä mitään komentavaa sanaa, ei se sanonut minunkaan lapsilleni. Miimi tuskaili kun ei lapsiressuilla ole kuin koiranleluja leikittävänä. Siinä sitten porukalla naurettiin, että kun on alunperin kireät pipot, vähän leluja ja mökissä ikkunat mehtään päin niin kasvaa vähään tyytyväisiä lapsia.

Aija liittyi mattimyöhäisenä joukkoon tummaan ja ennen kotiin lähtöä piti ratkaista lopullinen mestaruustitteli. Rini ja Wallu asettuivat vastakkain makkaralautasten ääreen ja kuinka kävikään? Wallu on edelleen johtava mestari.

Kylläpä oli huisin kivat juhlat! Ihania koiria ja mukavia ihmisiä, mitäpäs sitä muuta ympärilleen tarvitseekaan. Herkut vielä plussana.

Eilen houkuttelin Marin pannarin voimalla töitten jälkeen lapsenvahdiksi. Kyllä oli työ ja tuska saada hänet vakuuttuneeksi, että se surkea paakelsi on ihan riittävä korvaus riiviömäisten kakaroitten kanssa seurustelusta sen aikaa kun käytin koirat lenkillä.
Wallua piti taas vetää perässä alkumatka. Reilun puoli kilometriä se napanuora venyi, kunnes katkesi ja saatoin päästää herrakoirankin vapaaksi. Wallu ei ole ihan niin sitkeä tapaus kuin Jatsi, mutta tyypillinen aussie kuitenkin. Onko pakko jos mamma ei ole mukana? Joskus on.

Pannarin jälkeen pistin pojat nukkumaan ja me päästiin saunanlämmitykseen ja henkevään keskusteluun. Olipa mukava ilta.

Tänään on meina lähteä Marin töistä päästyä Jamikselle jälkeä ajamaan. Tuuli on kova, mutta katsotaan kuinka äijän käy. Sitten tämä soitti ja kertoi, että Niemitalon Heli on Maaningalla ja tulee meitä moikkaamaan. No sehän passaa.
Jatkuu seuraavassa numerossa.

Metsäntuoksua ja tokoilua

Suunnattiin kulku eilen iltana muuntajalle, jonne Mari ja Wallu valuivat myös. Lähdettiin kävelemään ja kuvia ottamaan, kun sattui olemaan kamera ja kuvaaja porukassa. Saalis ei ollut kummoinen, mutta jotain kuitenkin. Jälleen kerran ne parhaat otokset jäi puolitiehen eli tarkennus ties missä.

Metsä oli kohtalaisen kuiva, joten otimme vapaan suunnan ilman teitä ja polkuja. Minä maalaisrusakkona pysyin tarkalleen kartalla koko ajan ja varmistin vielä auringosta suuntaa, joten te arvoisat lukijat ette tälläkään kertaa pääse persettänne repien nauramaan eksymistarinoille. Takaisin päin palattiin tietä pitkin ja Wallu sai uuden kokemuksen ratsukon muodossa. Äkkinäinen olisi niitten reaktioiden perusteella luullut vähintään maailman kahdeksannen ihmeen kopsuttelevan ohi. Jatsi oli vähän siihen tyyliin että "hei kamoon, se on heppa etkö pöljä tajua!"

Muuntajalle palattua otettiin pari tunnaria ja se meni entiseen tyyliin sähläten ja koheltaen, mutta oikeat palikat nousi silti.

Ruutu on edelleen hidas ja taitaa olla vielä hidastumaan päin. Tarttee kysellä kohta viisaammilta kun ei tästä tule mitään. Lasken päiviä leiriin, koska viimeistään siellä niitä viisaita on.

Seuraaminen oli edistävää ja levotonta, mutta oli väsynyt koirakin. Sen verran tsemppasin, että sain palkattua kunnon suorituksesta ja sepä oli sitten siinä.

Mentiin Marin luo huitasemaan naamaan jäätelöä ja lakkoja, nami nam. Jatsi hyökkäsi taas Wallun luitten kimppuun ja rouskutti niitä kuin maailmanlopun edellä.

http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Jatsi+ja+Wallu+mets%E4lenkill%E4/

Seuraavalla kerralla jälkivehkeet mukaan. Jamiksen metsä on kerrassaan huippuluokkaa siihen hommaan.

Tutkielma luunsyönnistä

Ei se ole helppoa. Luunsyönti koiralla, jonka täytyy ahtaa sitä luuta niin hillittömällä vauhdilla kuin tukehtumatta kykenee, ettei kaveri vie suoraan suusta.
Eikä sen helpompaa kuvaajalla. Sisätiloissa, huonossa (tunnelmallisessa) valossa ja pikkupienessä sievässä. Juuh. Tyttöjen ilta, sidukkaa ja loistava idea alkaa toteuttaa itseään taiteellisesti. Kamera ja koira, mitäpä siihen muuta tarvitaankaan.

Kevään ensimmäinen peltojälki

Viimein Jatsi-palleroinen pääsi tositoimiin. Tein eilen iltasella pellolle jäljen, jossa oli kaksi suoraa kulmaa ja kuusi keppiä. Pituudesta ei ollut hajuakaan, koska en osaa mokomia mittailla. Ei se pituudellaan ainakaan säikäyttänyt, mutta pääasia olikin keppien ilmaisu ja niitä tuli riittävästi. Edellinen jälki viime syksynä vanheni niin kauan, että Jatsi ei löytänyt juuri mitään. Tästä viisastuneena otin varman päälle ja ajoin jäljen lähes tuoreeltaan.

Ensimmäisellä suoralla melko reipas sivutuuli aiheutti levottomuutta, mutta hyvin Jatsi palasi jäljelle ja nosti ensimmäisen kepin. Maa laskeutui jäljen edetessä, joten tuuli ei enää vaikuttanut. Vauhtia riitti jarruteltavaksi asti, mutta nenä pysyi hyvin maassa. Ensimmäinen kulma meni tosi tarkasti ja kepit nousivat yksi toisensa perään. Palkkana käytin tosi herkullisia kuivattuja kuoreita. Meinasi höppänä vetää henkeensä ja piti vähän rauhoitella, kun oli niin kiire jatkamaan.
Jotain ylimääräistäkin löytyi. Jatsi pyöri yhdessä kohtaa ja tunki kuonoaan heinän sekaan. Ihmettelin, että en minä niitä keppejä noin hyvin kätke. Siellä oli joku mikälie, joka hävisi hetkessä parempiin suihin. En ehtinyt kuin älähtää, että eihän kesken työnteon jäädä syömään, mutta se meni jo. Kyllä Jatsi puolensa pitää jos ruokaa on tarjolla ja vieläpä suoraan työn ääressä.
Viimeinen oli paha. En tiedä, mikä siinä kivesti. Juoksi ohi ja oli selkeästi kotiin menossa, kun oltiin lähes kotiportilla. Otin koiran takaisin ja kannustin jatkamaan, kun en itse ollut ehtinyt sotkea jälkeä. Löytyihän se sieltä, saldona oli kaikki kuusi keppiä ja sitten alkoi pallobileet. Mahtavaa! Osaa se talven jälkeen jotain.