Pitkä jälki kenraaliharjoitukseksi

Ei hyvältä näytä. Miten minusta tuntuu, että ensimmäistä kertaa jännitän tulevaa pk-koetta ihan kunnolla. Eihän tuo höppänä tee mitään kunnolla. Kyllä se kaikkea puuhaa vähän venäjäksi ja vasemmalla kädellä, mutta ei mitään täysin ja varmasti.

Tein Nauvunkankaalle reilun pitkän jäljen, pituudesta ei tosin ollut taaskaan mitään hajua. Kaksi terävää kulmaa ja kaksi tienylitystä. Janalla eteni vinoon ja ties minne, otti vissiin tuulesta häiriötä. Kaksi välikeppiä juoksi yli, mutta tiesin missä ne oli joten laitoin poimimaan. Kaksi kertaa hukkasi jäljen ja ihmetteli vaan, että mitähän tässä tekis. Lieneekö puhti hävinnyt vai mikä, mutta sain houkuteltua etsimään jäljen kun suunnilleen tiesin missä se meni. Ainoa positiivinen seikka oli, että kulmat se otti tarkasti.
Otin aikaa ja noin 28 minuuttia meni koko pelleilyssä. Huoh.

Hieman tavallisuudesta poikkeava jälkitreenipäivä

Torstaina oli kuuma päivä ja Moona kyseli jälktreeneihin osallistujia. Neljä oli jo perunut, mutta me urheat Marin kanssa lähdettiin. Nappasin kyytiin kun sattui hälläkin olemaan vapaata palveluksesta.

Jatsille Moona teki teräväkulmaharjoituksen, joka meni kohtuullisen hyvin. Alussa teki kulmassa pienen silmukan ja loppua kohti eteneminen sujui varmemmin. Taas vaihteeksi juoksi ensimmäisen kepin yli, mutta muut poimi hyvin.

Minä tallasin Wallulle jäljen ja lähdin mukaan katsomaan miten menee. Hyvä oli kun lähdin. Toisen kepin jälkeen jälki nousi viistosti rinnettä ylös ja Mari otti ja kompastui puunrunkoon. Mätkähti mahalleen ja kuulin vain valitusta ja voivottelua kun tulin perässä paikalle.
Minähän olen lumilaudan kanssa ja ilman sitä kaatuillut sen tuhannen kertaa käsieni varaan, mutta en vissiin tarpeeksi hyvin (tai huonosti) kun olen ehjänä säilynyt. En meinannut millään uskoa, että siihen noin puolen metrin paksuiseen sammalikkoon kaatuminen aiheuttaa käden katkeamisen, mutta niin vaan kävi. Soitin Moonalle, että tulee ensiapupakkauksen kanssa paikalle. Aloin kötöstellä Marin käteen pihlajanoksan kanssa jonkinlaista tukea ja sitten lähdettiin vauhdilla sairaalaan.
Vastaanotossa istunut työhönsä turtunut typykkä ei edes vilkaissut, kun Mari ähisi tuskissaan, että pitäisi päästä äkkiä hoiettavaksi.
"No nyt en kyllä millään ehdi..." hän aloitti.
"Hei, kaverilla on käsi poikki ja taju lähtee kipujen takia että nyt ois vähän pakko!!" minä ärjäisin ja heti alkoi tapahtua.
Talutin Marin sängylle pötkölleen ja mukava mieshoitaja tuli antamaan Marille kipulääkettä ja vaihtamaan paremman lastan samalla kun kyseli tapahtumien kulkua.
Kun kerroin, että oltiin jäljenajossa, hoitsu kysyi, että "Ai pk-jälkeä? Me oltiin eilen Tukholmanlammilla samoissa hommissa."
Hämmästyin niin, etten edes älynnyt kysyä, mikä koira hänellä oli. Naurettiin siinä sille minun pihlajanoksalle ja hoitaja tuumasi sen olevan kerrassaan loistava. Sanoi laittavansa sen seuraavalle potilaalle.
Minä yritin piristää potilasta raa'an huumorin voimalla kun ei siinä tilanteessa muutakaan voinut. Mari itki ja nauroi yhtaikaa, kunnes nauru alkoi voittaa lääkkeiden vaikutuksen ansiosta.

Jarno tuli paikalle huolehtimaan Marista ja minä pääsin huolehtimaan koirista. Otin Wallun meille yöksi. Käytiin pieni lenkki ja asetuttiin taloksi. Annoin koirille iltaruokaa ja aikansa ihmeteltyään Wallu asettui makaamaan eteiseen nenä tuulikaapin oveen kiinni. Ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei noutajien mahdollinen saapuminen jää huomaamatta. Yö meni rauhallisesti ja puolilta päivin Mari ja Jarno ottivat Wallun mukaansa matkalla mökille.

Jäi vaan harmittamaan se huolella tallattu hieno jälki. Varsinkin seuraavana tulossa ollut terävä kulma ja miten Wallu olisi sen selvittänyt. Olisi Marikin nyt tämän kerran rumunnut turvalleen vähän myöhemmin, mutta ei. Jatketaanpa harjoituksia kunhan enimmät kivut häipyy ja saatanpa itse päästä Wallun liinan päähän roikkumaan.

Vaihteeksi tottista

Mitähän päivää silloin elettiinkään, no ihan sama, mutta suunnattiin poikien kanssa Pärnälle taas kokeilemaan niitä voittajan liikkeitä. Aika hyvin meni, seisominen ja maahanmeno nääs. Jostain kun taikoo sitä nopeutta ja luoksetuloissa vauhdin loppuun asti.

Huvittavinta oli Jatsin ilme tasamaanoudossa. Miun seitkyt ja risat isä taikoi kilon kapulani kaksikiloiseksi ja Jatsi oli aivan hämmästynyt. Nappasi kapulan ja silmät pyöristyivät siihen malliin, että "mitä kummaa, ei tämä ennen näin painava ollut!"
Noudot menivät hyvin. Luulin hyppynoudonkin olleen mallikas, mutta tarkkasilmäinen Kimmo sanoi Jatsin ponnistaneen esteestä palatessaan. Täytyy luottaa lapsen sanaan, mutta ei se enää paljoa hipaissut.

Eteenmeno ei ollut viivasuora vaan luotisuora. Kertakaikkiaan täydellinen suoritus, eikä palloa ollut kentänreunalla valmiina. Palkkasin kunnolla ja tein toisen kerran niin, että pääsi suoraan pallolle.

Hyvä treeni ja lämmin ilma. Lopuksi mentiin lammelle ja päästin Jatsin uimaan että viilenee.

Vapaajäljestystä

Joutilaisuuden kunniaksi kävin aamupäivällä tallaamassa Jatsille pitkähkön jäljen. Huonompi puoli tässä oli se, että heti tämän tehtyäni ropsahti sade ja sitä piisasi.

Meidän ilmaisuongelman takia merkkasin kepit ja kun sade lakkasi, lähdin ihan uteliaisuuttani kokeilemaan, mitä tapahtuu. Maasto oli helppoa, harvaa mäntykangasta ja isot valkoiset krepit näkyivät kauas. Olin itse suurinpiirtein kartalla hommasta ja lähdettiin ainakin keräämän krepit pois, jos ei muuta.

Janalla Jatsi eteni enimmäkseen hyvin, kannustin vain etenemään suoraan. Kuten odottaa sopi, se käveli sujuvasti jäljen yli. Opastin alkuun ja kun homma tuntui jo alussa ihan toivottomalta, otin liinan suosiolla irti ja annoin kulkea omin nokkineen. Ensimmäinen keppi meni harjoittelun piikkiin, mutta jotain hajua tuntui ja kehuin Jatsia aina kun se oli selkeästi jäljellä. Mentiin reitti noin suunnilleen ja krepin lähestyessä tarkensin vähän, että hoksaisi paremmin kepit. Työskentely parani edetessään, ilmaisut onnistuivat hyvin ja loput viisi keppiä löytyivät. Jos en olisi merkannut keppejä, ei olisi ollut mitään mahiksia. Jatsi loikki ja pomppi sinne tänne, mutta innokkaasti teki töitä aina kun vähänkin haistoi jälkeä. Uskomaton tyyppi! Ei ollut helppo homma, mutta periksikään ei antanut.
Vaikeusastetta jäljelle kertyi seitsemän tuntia ja siitä noin kuusi ja puoli tuntia vettä päälle.

Kaikin puolin (lähes yli)aktiivinen päivä

Tänään oli juuri niitä päiviä, jolloin ei tarvitse hohhailla, että mitähän jättäs tekemättä kun mikään ei huvita.
Kyllä hyvitti ja kaikki kävi. Mätin halkoja liiteriin ja sahasin välillä saunapuita ihan vaan vaihtelun vuoksi. Yritin ajaa nurmikkoa, mutta sateen kehno keskeytti. Kävin tekemässä jäljentapaisen Jatsille ja ajamassakin sen. Lapset tosin saivat vain pakolliset hoitotoimenpiteet eli ruokaa eteen. Sen verran ekstraa, että paistoin pannarin jälkkäriksi. Kaiken tämän päälle vielä ampaistiin Pärnälle Marin kanssa tottistelemaan. Laiska töitään lukee, mutta kyllä se joskus tekee hemmetin hyvää!

No niin, asiaan! Se jälki oli ihan pikkuriikkinen, mutta sitäkin hyödyllisempi. Tein pelkän terävien kulmien harjoituksen, jana n. 20 m, neljä keppiä ja viisi kulmaa. Jälki vanheni kaksi tuntia ja en tiedä satoiko päälle sinä aikana, mutta itse ajaminen näytti uskomattoman hankalalta. Tuulta ei ollut, mutta haahuili sivusuunnassa. Kulmissa piti tehdä aina se sama kiepautus, että missäs se jälki nyt menikään. Kepit nousivat hyvin. Palkkasin ihan pikaisesti makkaralla ja homma jatkui. Jäljelle päästäminen näkyy toimivan hyvänä palkkana ilmaisusta. Jatsi etsii tehokkaasti ja nappaa kepin hyvin suuhun, mutta tuomista pitää reilusti rohkaista. Kyllä tämä tästä.

Opin semmoisen seikan, että Jatsi tunnistaa sanan "kentälle". Se oli ihan täpinöissään jo kun oltiin lähdössä. Ei ihme, että virtaa taas riitti vaikka muille jaettavaksi. No, Wallulle ei tarvinnut jakaa kun silläkin riitti ihan omasta takaa.

Toinen opittu asia oli, että ei kannata aloittaa tuhatta käyvän koiran kanssa treenejä toiseksi mukavimmalla liikkeellä eli noudoilla. Kaksikiloista ei ollut käytettävissä, joten tyydyttiin vanhaan tuttuun kiloiseen.
Ei ihan pysynyt hanskassa ekalla yrittämällä. Jatsi nimittäin teki demonstraation aiheesta "kuinka suoritan kolme noutoa yhdellä liikkeellelähdöllä".

Tästä päästään sujuvasti kolmanteen opittuun asiaan. Älä heitä sileää noutoa esteitten välistä. Minäpä heitin ja Jatsi teki työn iloisena, oikean urotyön. Se lähti rakettina liikkeelle, hyppäsi vasemmalla olevan hyppyesteen yli ja palasi kapula suussa A-esteen kautta. Tässä vaiheessa me Marin kanssa revettiin totaalisesti! Naurettiin ihan hulluna kun ei sille tilanteelle muutakaan voinut. Jatsi tuumi, että "jee, mamma nauraa, se on hyvillä mielin, tein varmaan jotain tosi upeaa!" Ja oli aivan kippurassa onnesta niin kuin vain pieni aussiekoira osaa.
Jatsi on siis oppinut, että tuo tyhmä ihminen saattaa heittää kapulan mitä ihmeellisimpään paikkaan ja jos joku este on lähimaillakaan, siitä mennään yli.

Seuraavat noutoharjoitukset menivät hienosti ja varsinkin luovutukset olivat erinomaisia. Osasin jopa heittää kapulan noin suurinpiirtein hyvin. Todistajan läsnäollessa.

Seuraamisessa testasin taas, että miten ylikuuma koira kokoaa itsensä. Ei haahuilua sivusuunnassa, mutta sen sijaan reilua edistämistä noin 30 metriä. Siitä se sitten asettui ja palkkasin heti. Siitä eteen päin seuraaminen parani.

Juoksusta seisominen oli vähän hidas, mutta osaa, joten helposti korjattavissa. Samoin maahanmeno.

On se vaan ihana kun sillä riittää ruutia näihin hommiin. Kyllä minulla riittää huumorintajua noille omituisille tempauksille. Suurimmaksi osaksi aina saa katsoa peiliin, tekipä koira mitä vaan.

Kylläpäs tätä päivää on odotettu!

Hurraa! Liput salkoon ja saunavastat likoon! Kukkapuskia pöydät pullolleen ja sitä rataa! Jatsi aloitti karvanlähdön! Sanoisinko, että viimein.

Nuukuus on tietyissä rajoissa hyve, mutta rajansa kaikella. Jatsi on kuin ne vanhat käävät, jotka pitää pitkät kalsarit jalassa niin kauan, että ovat varmoja tarkenemisesta. Toisin sanoen kun mittari kipuaa hellelukemiin tai ainakin lähelle sitä ja pysyy siellä riittävän pitkään.

Voisi järkevä koira luopua talviturkista vähän aiemmin! Kyse on sentään omasta mukavuudesta ja keveämmästä liikkumisesta. Ehkä se kompensoituu syksyllä, kun marraskuun alkupuolella (ainakin ennen muinoin) alkaa olla riittävästi pakkasta ja voi luopua kesäpuvusta. Siinäpä sitten törötetään olemattomissa bikineissä ne kolme kylmintä kuukautta. Itsepähän tietää, jos kerran kylmä ei ole liian kylmä eikä kuuma liian kuuma.

Aija piipahti Rinin ja Neven kanssa meillä iltapäivällä ja sain vielä kaiken hyvän lisäksi naapurin Jonin houkuteltua lapsenvahdiksi. Päästiin ihan kunnon lenkille.
Rinillä oli juoksut ja se suhtautui Jatsiin tietyllä ylemmyydellä. Ei puhettakaan leikkimisestä.
Neve juoksi tunnissa kahden tunnin lenkin siitä eestaas ravaamisesta päätellen.
Jatsi taas joutui maatalouden uhriksi. Naapurin isäntä pitää kurin lehmilleen vähän oudolla tekniikalla ja jollain ihmeen konstilla Jatsi onnistui saamaan paimenlangasta napsun tassuunsa. Hmm? Olen aikoinaan joutunut sen talon lehmien perässä juoksemaan pitkin laitumia ja laidunten rajoja ihan tarpeeksi, joten en edes yritä ymmärtää.
Muuten oli tosi mukava lenkki. Ilma oli nihkeä ja puolivälissä matkaa pudonnut sade otettiin ilolla vastaan.

Turhautuneisuuden huippu

Jälktreeneistä sen verran, että yksi keppi jää edelleen metsään. Tarttee varmaan jatkossa merkitä ne. Eihän tästä tule yhtään mitään.

Eilen käytiin Marin kanssa Pärnällä tottistelemassa. Ajattelin, että seuruutan Jatsia suoraan niin kauan, että se asettuu olemaan haahuilematta ja palkkaan siitä sitten. No kuinkas kävikään? Kontakti oli heti alusta lähtien loistava ja paikka justiin oikea. Mitä varten se ei voi kokeessa toimia noin?! Arrgh!!

JK2 Jatsi

Tiistaipäivä meni mukavasti ikkunantiskauksessa ja verhojensilityksessä. Koe oli vasta iltasella ja Miimi tuli suoraan töistä koirien kanssa meille, kun itse tarjoutui lastenvahdiksi. Nappasi Jatsin mukaansa pikku lenkille ja minä valmistauduin sillä aikaa.

Ilma oli kuin morsian, 16 astetta, aurinkoa ja pientä tuulenvirettä. Kokeeseen osallistui viisi koirakkoa, kaksi alokkaaseen ja kolme avoimeen.
Jäljelle lähdettiin ekaksi. Jana meni hitaanlaisesti ja jäljenylitys tuli siinä samantien. Pyöriskeli hyvän aikaa, kunnes sai nuoteista kiinni ja lähti menemään. Siinä oli ollut heti terävä kulma, joten ei ihme, että ihmetteli.

Maasto oli rutisevan kuivaa jäkäläistä mäntykangasta ja hyvin pysyi jäljellä kun itsekin enimmäkseen näin tallaajan jäljet. Taisi olla neloskeppi, joka sinne jäi. Liekö ollut jotain muita jälkiä, kun välillä tuntui eksyneen koko koira ihan pihalle. Hyvä näinkin.

Seuraavaksi samantien ruutuun. Molemmat esineet nousivat kohtalaisen vauhdilla, mutta toista tuodessaan piti jäädä pissille melkein minun nenän edessä.

Siitäpä sitten lähdettiin tottikseen. Jatsi teki kertakaikkiaan upean, kauniin, mahtavan ja tähän asti parhaan tottiksen ikinä. Eka pitkä pätkä seuraamista oli jälleen seilausta, mutta parani edetessä. Kaikki jäävät liikkeet, tasamaanouto ja eteenmeno olivat erinomaisia. Luoksetulossa himmasi lopussa ja se sai aikaan päätöksen lopettaa tokopelleily. Olkoot, kun en osaa opettaa nopeaa luoksetuloa ja pysäytyksiä samaan aikaan.
Hyppynoudon mokasin ihan itse. Taas kerran heitin kapulan minne sattui ja kun lähdin uusimaan heittoa, Jatsi karkasi käsistä ja suoritti noudon ihan keskenään. Hieno munkkirinkilä siitä liikkeestä.

Koistisen Eija antoi meille 80 pistettä ja kapulanheittoharjoituksia kotiläksyksi.
Ensin meille laskettiin yhteensä 265 pistettä ja luokkavoitto näillä eväillä. Iltasella aloin miettiä, että ei voi olla mahdollista, eikä ollutkaan. Inhimillinen virhe oli pistänyt sormensa soppaan ja pisteet alenivat kymmenellä, joten sijat vaihtuivat toiseksi tulleen koirakon kanssa. Sihteeri tekee tarvittavat korjaukset kilpailukirjaan, kunhan osutaan vastakkain.

Hyvä mieli jäi silti, koska koira toimi aivan odotetusti. Eri osiot vedettiin läpi tosi vauhdikkaasti ilman pitempiä lepotaukoja, eikä Jatsi yrittänytkään hyytyä. Nyt olisi pääsy kolmosiin ja aika näyttää, mitä siitä tulee.