Vapaajäljestystä

Joutilaisuuden kunniaksi kävin aamupäivällä tallaamassa Jatsille pitkähkön jäljen. Huonompi puoli tässä oli se, että heti tämän tehtyäni ropsahti sade ja sitä piisasi.

Meidän ilmaisuongelman takia merkkasin kepit ja kun sade lakkasi, lähdin ihan uteliaisuuttani kokeilemaan, mitä tapahtuu. Maasto oli helppoa, harvaa mäntykangasta ja isot valkoiset krepit näkyivät kauas. Olin itse suurinpiirtein kartalla hommasta ja lähdettiin ainakin keräämän krepit pois, jos ei muuta.

Janalla Jatsi eteni enimmäkseen hyvin, kannustin vain etenemään suoraan. Kuten odottaa sopi, se käveli sujuvasti jäljen yli. Opastin alkuun ja kun homma tuntui jo alussa ihan toivottomalta, otin liinan suosiolla irti ja annoin kulkea omin nokkineen. Ensimmäinen keppi meni harjoittelun piikkiin, mutta jotain hajua tuntui ja kehuin Jatsia aina kun se oli selkeästi jäljellä. Mentiin reitti noin suunnilleen ja krepin lähestyessä tarkensin vähän, että hoksaisi paremmin kepit. Työskentely parani edetessään, ilmaisut onnistuivat hyvin ja loput viisi keppiä löytyivät. Jos en olisi merkannut keppejä, ei olisi ollut mitään mahiksia. Jatsi loikki ja pomppi sinne tänne, mutta innokkaasti teki töitä aina kun vähänkin haistoi jälkeä. Uskomaton tyyppi! Ei ollut helppo homma, mutta periksikään ei antanut.
Vaikeusastetta jäljelle kertyi seitsemän tuntia ja siitä noin kuusi ja puoli tuntia vettä päälle.