Hippasen verran höpinää

Sattui eilen iltasella muutakin asiaa kaupunkiin, joten samalla koira mukaan ja kahlaamaan siihen lammikkoon, jota kentäksi kutsutaan. Jatsilla oli taas ihan liikaa kiekkoja päällä eli kuuntelukyky lähes olematon. Otin seuraamista ja jääviä liikkeitä ja viimeksi mainitut olivat hitaita ja toivottomia. En kyllä moiti pikkuneitiä, koska en minäkään haluaisi istua, saati rojahtaa makuulle niin kosteaan paikkaan. Olkoon. Ei aina voi mennä putkeen. Tänä aamuna oli taas feissarista hyötyä kun huomasin Elinan ilmoittaneen olevansa vapaalla. Kiinni kuin leipään! Kysyin, olisiko lenkki- ja esineruutuseuraa saatavilla ja kyllä oli. Pyrähdimme Jatsin kanssa heille ja jatkettiin porukalla matkaa Sipriin. Ensin höyrynpoisto lenkin merkeissä ja koirat autoon ruudun teon ajaksi. Takakontissa koitti kaksinkertainen hepuli. Olivat vissiin sitä mieltä, että me hylätään heidät iäksi. Turre oli ekana vuorossa ja toi kaksi esinettä. Ensimmäisen pudotti muutaman kerran, mutta toisen vain yhden kerran tuodes...

Alkumatkasta iloitsin auringosta, kevään tuoksusta ja korvia hivelevästä linnunlaulusta. No se lysti loppui lyhyeen. Jatsi mennä humputteli viitisen metriä edelläni, kun uusi naapuri, kaukkarinomistaja, alkoi möykätä pihallaan. "Pistä se koira kiinni! Soitanko eläinlääkärin?" Täh? (toim.huom.) "Joojoo soita vaan", huusin takaisin. "S**tana jos aletaan pilkkua viilata niin viilaan minäkin! KUULITKO? Pistä se koira liekaan! Vai laskenko oman irti? Tullee varmana rukkaset!" Laitoinhan minä, parinkymmenen metrin päässä. Siinä, missä normaalistikin Jatsin kytken kun tullaan isommalle tielle. Pitääkö tässä ruveta pelkäämään? Eihän sitä tiedä missä se koiraansa lenkittää. Jossain metsän siimeksessä saattaa hyvinkin päästää irti, viimeistään siinä vaiheessa kun meidät huomaa. Tuohon pilkun viilaukseen viitaten, joku naapuri oli tehnyt ilmoituksen kun koiraparka haukkua louskutti narun jatkeena päivät pitkät. Ei pahemmin hauku enää kun ääni on käheänä. Miekkonen o...

Lähdettiin mamman kanssa kävelemään heti aamusta! Pellolle ja jäälle ja metsään ja mamma iloitsi kun hanki kantoi taas hyvin joka paikassa. Kyllä iloitsin minäkin, mutta näytin sen paljon vauhdikkaammin. En tajua noita ihmisiä, miksi ne ei voi mennä täyttä laukkaa kun kerta ei ole esteitä tiellä? Kaipa se syy joskus minullekin valkenee. Särkijärven jäällä oli kaksi kurkea pitkiä kaulojaan ojentelemassa. Olisin käynyt moikkaamassa niitä vähän lähempää, mutta mamma ei päästänyt. Sanoi, että antaa niitten olla rauhassa. Olkoot, ei ne ole minua hätyyttäneet joten en minäkään niitä. Hassuilta ne silti näytti. Matkalla törmättiin Rolloon, vuoden ikäiseen lapinkoirapoikaan. Tykkään Rollosta, mutta se on aina fleksissä kiinni kun kotiväkensä pelkää hysteerisesti että se karkaa. Puppupuhetta, sanon minä ja niin sanoi mammakin sille Rollon isännälle. Mihinkä sitä nyt järkevä koira ihmisensä viereltä lähtisi? Minä kurmuutin Rolloa ja mamma suostutteli sen isäntää pitkän aikaa, että päästäisi koir...

Tuuli hiljaa henkäilee ja meinaa minua poloista kuljettaa kuin Katri-Helenaa konsanaan. Voisinpa muuttua Jatsiksi Jatsin paikalle, vetäistä korvat niskaan ja antaa mennä ilman huolen häivää. Nyt tuntuu, että tuo vieno henkäys huuhtoo ajatuksetkin taivaan tuuliin. Jospa minä ne kalastan takaisin tässä kevään mittaan. Treenailtu on, laiskasti ja vaihtelevalla menestyksellä. Sillä saralla mitään mullistavaa käännettä ei ole jäänyt mieleen, joten palataan asiaan kunhan jotain asiantynkää ilmenee. Ei tule kevättä, saati kesää. Voinko asettua talviunille? Epäilen, että pörröiset peipposet pihapuusta kääntyvät kohta takaisin mokomasta Länsi-Siperiasta kärvistelemästä.

Hyvin pienetkin treenit on meidän kohdalla huimasti parempi kuin ei mitään. Aijan tunnari-intoilu on kantanut hedelmää siinä muodossa, että minäkin olen kiinnostunut siitä aiheesta. Kävin Jatsin kanssa lenkillä jo aiemmin päivällä, mutta kun tätä loppumatonta pyhäpäivää riittää aina vaan. Ei auttanut muu kuin nakata liivi niskaan ja lähteä pihalle. Otin hieman seuraamista jäävine liikkeineen ja ne meni hyvin. Jopa seisomaan jäänti tapahtui rivakasti ja myös pysyi ilman ylimääräistä tassujen teputusta. Otin jonkin verran suoraa seuraamista ja aika hyvin meni. Jos paikka meinasi unohtua, auttoi taas se tiukka ympyrä jompaan kumpaan suuntaan ja palkkaus siitä. Entäs ne tunnarit. Voi hyvää päivää! Positiivista tässä on se, että Jatsi kyllä tykkää ja tekee. Mutta. Lähtee vauhdilla suoraan palikoiden päälle, haistelee hajuttomat, varmistaa maistelemalla hajuttomat ja sen jälkeen haistaa oman, ottaa sen ja tuo minulle. Kaksi kertaa tein tämän homman ja olin niin iloinen kun toi oikean kummall...

"Maailma muuttuu, Eskoseni", sanoi jo isä-nummisuutari aikoinaan. Niin tekee. Ennen aussietreffit oli yhtä kuin lähisukulaisten tapaaminen. Nykyään voi jo järjestää pelkän kenneltapaamisen ihan täällä susirajallakin. Pirjo oli tullut Elsan kanssa agilitykisoihin Joensuuhun, mutta sairastui eikä korkean kuumeen takia päässyt yhteistapaamiseen. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan. Minä olin viimeisenä paikalla ja piti ihan hieraista silmiä, kun koiralauma laukkoi kohti. Mitä ihmettä? Joukon jatkona oli Jatsin hämeenlinnalaissisko Elsa! Olipa mukava yllätys, kun ei sitä liian usein pääse näkemään ja Elviira on ihana! Aivan Unelman kaksoisolento myös ulkonäkönsä puolesta. Tällä kertaa kokoonnuimme Kuhasaloon, Pyhäselän rannalle ihanaan aarnimetsään. Siellä kiertää yleinen luontopolku, mutta menimme siitä huolimatta hurjan lauman kanssa polkua kiertämään. Paikalla olivat siis meidän lisäksi Miimi, Unelma, Pami ja Elsa, Hilkka ja Kiri, Satu, Sirkku ja Susu sekä heidän muunrotuise...

Ai että minä rakastan kevättä! Se on heti syksyn jälkeen lempivuodenaikani. Soratiet ovat pehmeitä ja kuoppien täplittämiä. Kuoppa kuopan vieressä, täynnä ruskeaa kuraa. Kuoppien välit liukkaina jotain sakeampaa lillinkiä. Jatsin turkki on tähän aikaan vuodesta pisimmillään imemään itseensä maksimaalisen määrän kuraa, rapaa, loskaa ja hiekanjyväsiä. Ja miksi tämä häviää syksylle? Syksyaikaan se armahtava säkkipimeys tuo totuuden eteen vasta kun ollaan takaisin kodin valoissa. Sen, kun valkoruskeankirjava koira on kokonaan ruskea ja itse on sokeana rypenyt lätäköissä itsensä tyylinmukaisesti kainaloitaan myöten rapaan. Oliko tämä valitusvirsi? Ei, vaan lenkitän rakasta aussietani onnellisena siitä, että omistan aussien enkä briardia. Hyvää pääsiäistä!

Vähiin käy ennen kuin loppuu, lumi nimittäin. Mutta hankiainen jatkuu ja se on käytettävä hyväksi. Hyppäsin aamulla vaihteeksi suksille ja lähdettiin Jatsin kanssa katselemaan maisemia. Hiihdin peltojen poikki Rianniemen suuntaan ja sieltä järvelle. Oli niin mukava mennä kun ei ole teihin sidottu. Rajoittavia tekijöitä on yleensäkin liikaa. Talvella upottava hanki ja kesällä kaikenmaailman ryteiköt. Pitoa ei ollut suksenpohjissa yhtään, mutta eipä haitannut kun lääniä riitti luistelutekniikkaan. Uskomatonta, miten meno oli helppoa ja kevyttä verrattuna edelliseen hiihtoretkeen. Ei se ole mikään ihme, että kilpahiihtäjät rukkaavat kemiallisesti pientä hienosäätöä veriarvoihinsa kun tavan tallaajallakin ero on huima pelkästään luonnonmukaisilla konsteilla. Meikätytön lääkitys on nimeltään Obsidan ja menee suoneen ihan ilman piikitystä. Jatsilla oli lystiä. Se paineli aika laajoja kaarroksia, mutta piti toisella silmällä vähän vahtia. En millään niin vauhdilla päässyt etenemään, että oli...

Tiiättekö mitä? Saunapuut loppuivat! Saunan kylmeneminen on suomalaisessa taloudessa sen sortin synti ja häpeä, että sitä ei kehtaa kauan sivusta katsella. Vein pojat omaan päivätyöhönsä ja siirryin tuumasta toimeen. Kaivoin lähes kelvottomaksi lahonneen sahapukin hangesta esiin ja laitoin pokasahan soimaan. Joku näsäviisas voisi ihmetellä, että eikö siinä torpassa muka ole työtä helpottavaa moottorisahaa. Kyllä on. Aidan yli vain ei aina tarvitse mennä siitä matalimmasta kohdasta. Syystä että, allekirjoittanut on viime aikoina rasittanut itseään ruumiillisesti niin vähän, että hartialihakset suorastaan iloitsivat saunapuitten loppumisesta. Saan mainita, että oli yllättävän rankkaa hommaa äkkiseltään tuo sahaaminen. Koko yläkroppa siinä vetristyi. Ei näillä palkoilla urakkahommiin viitsi ruveta, mutta kunhan kihnutin jonkin verran näkyvää aikaiseksi. Siinä vaiheessa kun paikat vapisivat ja hiki kaatui päältä, menin sisälle ja aloin tehdä kääretorttua kun tuntui virtaa riittävän. Jatsi ...

Lauantai-illan ratoksi järjestetyt porukkatreenit kuivuivat tälläkin kertaa minun ja Marin kahdenkeskiseksi puuhailuksi. Käveltiin Marin luota leipomon parkkiin, jossa oli mukavasti sulaa asfalttipihaa käytettävänä. Otettiin ensin paikkamakuu ryhmäliikkeenä. Wallulla oli keskittymisvaikeuksia, mistä lie johtunut. Osaa ja tietää, mitta ei malttanut pysyä aloillaan. Jatsi pysyi, mutta kellahti lepoasemiin. Pitää pikkuhiljaa ruveta palkkaamaan skarppina olosta, ettei rentoudu ihan selälleen asti. Tämän jälkeen otettiin muut jutut käsittelyyn. Minun tehdessä luoksetuloa ja ruutua Mari otti Wallulle kontaktiharjoituksia. Meillä oli jälleen sitä hidastelua havaittavissa, mutta Wallu toimi kuin unelma. Kontakti jatkui ja jatkui kuin duracell-pupu konsanaan. Jatsi jäähylle ja Wallu ruututreeniin. Vauhtia oli jälleen vähintään riittävästi. Tämän mukavan homman jälkeen oli hyvä pistää Wallu välillä odottelemaan, kun Jatsi pääsi töihin. Molemmat kirppuilivat innoissaan aina kun olivat narun jatke...

Kyllä tätä on odotettu! Viimein päiväaurinko ja yöpakkanen ovat tehneet tehtävänsä. Kurkku on vielä hieman kipeä ja ääni käheä, mutta hankiaiselle on päästävä vaikka sitten pää kainalossa ja yhdellä jalalla. Lähdettiin aamusella poikien ja Jatsin kanssa pellolle naapuria kohti kävelemään. Heillä on samanikäiset lapset kuin meillä ja siellähän se porukka oli myös ulkosalla. Samoin heidän vieraansa, joilla oli nelikuinen bretonipoika Sedu. Jatsia ei juuri nyt eikä juuri tämä pentu kiinnostanut, mutta Sedu oli sitäkin kiinnostuneempi Jatsista. Pelotti kyllä, kun jatsimaiseen tyyliin Sedu tuli pyöräytetyksi pari kertaa selän kautta ympäri, mutta kiinnostus tuntui siitä vaan lisääntyneen. Miten fiksu noinkin pieni pentu on! Se hiippaili turvallisen välimatkan päässä tarkalleen Jatsin takana näkökentän ulottumattomissa, ettei häiritsisi mokomaa petoa. Käveltiin Särkijärven jäälle ja lapset pääsivät poimimaan osmankäämejä. Jatsi ihastui niihin myös. Nehän eivät tähän aikaan vuodesta ole mitää...

Kaverini Jaana soitti aamusella ja päätettiin lähteä käymään kylässä, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Pojilla ei ollut erityisempää hinkua mukaan, joten vein heidät mummolaan. Jatsi lähti mukaan ja viihtyi yllättävän hyvin. Yleensä se on innolla lähdössä ihan mihin vain, mutta yhtä pian kyllästyy ja naukuu kotiin tai jotain järkevää tekemistä. Nyt sitä tekemistä oli, koska pikku taikanenä löysi tuvasta neljä erilaista palloa. Tosin ei niin vieraskoreana koirana tuhosi kolme niistä. Pieni kumipallo meni lyttyyn, tennispallon se raateli lähes kahtia ja pehmopallosta ravisti täytteet pihalle. Jaana ihmetteli, että miten joku saa tennispallon tärveltyä niin tehokkaasti. Jatsi sanoisi siihen, että hyvin helposti. Nakkasin koiran ulos jäähylle ja sieltäkin se tempaisi esiin pesispallon. Näin ollen saimme pestin tulla kesällä uudestaan pallonetsintään. Jaanan kuudesluokkalainen poika harrastaa golfia, joten palloja lojuu jossain ruohikon kätköissä n+1 kappaletta. Moinen työ on Jatsille pelk...

... Hansun kuvaamina: http://jussi.1g.fi/kuvat/Joensuun+talviriehaa/ http://jussi.1g.fi/kuvat/Aussietreffit%20(Joensuu)%202009/