Sattui eilen iltasella muutakin asiaa kaupunkiin, joten samalla koira mukaan ja kahlaamaan siihen lammikkoon, jota kentäksi kutsutaan.
Jatsilla oli taas ihan liikaa kiekkoja päällä eli kuuntelukyky lähes olematon. Otin seuraamista ja jääviä liikkeitä ja viimeksi mainitut olivat hitaita ja toivottomia. En kyllä moiti pikkuneitiä, koska en minäkään haluaisi istua, saati rojahtaa makuulle niin kosteaan paikkaan. Olkoon. Ei aina voi mennä putkeen.
Tänä aamuna oli taas feissarista hyötyä kun huomasin Elinan ilmoittaneen olevansa vapaalla. Kiinni kuin leipään! Kysyin, olisiko lenkki- ja esineruutuseuraa saatavilla ja kyllä oli. Pyrähdimme Jatsin kanssa heille ja jatkettiin porukalla matkaa Sipriin. Ensin höyrynpoisto lenkin merkeissä ja koirat autoon ruudun teon ajaksi. Takakontissa koitti kaksinkertainen hepuli. Olivat vissiin sitä mieltä, että me hylätään heidät iäksi.
Turre oli ekana vuorossa ja toi kaksi esinettä. Ensimmäisen pudotti muutaman kerran, mutta toisen vain yhden kerran tuodessaan. Hyvä! Esineitten riepottaminen on ollut ongelmana, mutta talven aikana on jotain mennyt jakeluun. Tämä selviää treenaamalla kun muuten se tekee tehokasta työtä.
Elina vei Turren autoon ja tuli Jatsin perässä lentämällä takaisin.
Jatsi tiesi heti, mistä oli kyse ja intoa riitti. Kaksi ensimmäistä esinettä nousi hyvin. Toisen pudotti, kun en kehunut tuodessaan. Tätä harjoitellaan tästä lähtien. Kolmas oli hankala, mutta tuuli tyyntyi joksikin aikaa ja se varmaan vaikutti asiaan. Lähes heti kun tuuli taas virisi, Jatsi ilmaisi esineen. Mahtavat pallopelit palkaksi ja lihapulla päälle.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Tapahtuipa lenkillä
Alkumatkasta iloitsin auringosta, kevään tuoksusta ja korvia hivelevästä linnunlaulusta. No se lysti loppui lyhyeen.
Jatsi mennä humputteli viitisen metriä edelläni, kun uusi naapuri, kaukkarinomistaja, alkoi möykätä pihallaan.
"Pistä se koira kiinni! Soitanko eläinlääkärin?" Täh? (toim.huom.)
"Joojoo soita vaan", huusin takaisin.
"S**tana jos aletaan pilkkua viilata niin viilaan minäkin! KUULITKO? Pistä se koira liekaan! Vai laskenko oman irti? Tullee varmana rukkaset!"
Laitoinhan minä, parinkymmenen metrin päässä. Siinä, missä normaalistikin Jatsin kytken kun tullaan isommalle tielle.
Pitääkö tässä ruveta pelkäämään? Eihän sitä tiedä missä se koiraansa lenkittää. Jossain metsän siimeksessä saattaa hyvinkin päästää irti, viimeistään siinä vaiheessa kun meidät huomaa.
Tuohon pilkun viilaukseen viitaten, joku naapuri oli tehnyt ilmoituksen kun koiraparka haukkua louskutti narun jatkeena päivät pitkät. Ei pahemmin hauku enää kun ääni on käheänä. Miekkonen oli vaan vissiin vähän vetäissyt hernettä tuulettimeen, mutta mitenkäs muutenkaan hyvin koiransa hoitava kansalainen moiseen voisi suhtautua.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Reissun edetessä rusakko otti hatkat ojan takana noin kahden metrin päässä Jatsin kuonosta. Rivakkana koirana Jatsi ehti ottaa pari loikkaa, kunnes ärjäisin ja koira nauliutui niille sijoilleen. Mahtavaa! Sain pysäytettyä perselähdön pupusta ihan noin vaan! Sitten etsittiin hyvä keppi, että saa jotain luvallista saalistaa. Ihan näytti, kuin Jatsikin olisi ollut vähän polleana käytännön tottelevaisuudestaan.
Jatsi mennä humputteli viitisen metriä edelläni, kun uusi naapuri, kaukkarinomistaja, alkoi möykätä pihallaan.
"Pistä se koira kiinni! Soitanko eläinlääkärin?" Täh? (toim.huom.)
"Joojoo soita vaan", huusin takaisin.
"S**tana jos aletaan pilkkua viilata niin viilaan minäkin! KUULITKO? Pistä se koira liekaan! Vai laskenko oman irti? Tullee varmana rukkaset!"
Laitoinhan minä, parinkymmenen metrin päässä. Siinä, missä normaalistikin Jatsin kytken kun tullaan isommalle tielle.
Pitääkö tässä ruveta pelkäämään? Eihän sitä tiedä missä se koiraansa lenkittää. Jossain metsän siimeksessä saattaa hyvinkin päästää irti, viimeistään siinä vaiheessa kun meidät huomaa.
Tuohon pilkun viilaukseen viitaten, joku naapuri oli tehnyt ilmoituksen kun koiraparka haukkua louskutti narun jatkeena päivät pitkät. Ei pahemmin hauku enää kun ääni on käheänä. Miekkonen oli vaan vissiin vähän vetäissyt hernettä tuulettimeen, mutta mitenkäs muutenkaan hyvin koiransa hoitava kansalainen moiseen voisi suhtautua.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Reissun edetessä rusakko otti hatkat ojan takana noin kahden metrin päässä Jatsin kuonosta. Rivakkana koirana Jatsi ehti ottaa pari loikkaa, kunnes ärjäisin ja koira nauliutui niille sijoilleen. Mahtavaa! Sain pysäytettyä perselähdön pupusta ihan noin vaan! Sitten etsittiin hyvä keppi, että saa jotain luvallista saalistaa. Ihan näytti, kuin Jatsikin olisi ollut vähän polleana käytännön tottelevaisuudestaan.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Hankiainen one more time
Lähdettiin mamman kanssa kävelemään heti aamusta! Pellolle ja jäälle ja metsään ja mamma iloitsi kun hanki kantoi taas hyvin joka paikassa. Kyllä iloitsin minäkin, mutta näytin sen paljon vauhdikkaammin. En tajua noita ihmisiä, miksi ne ei voi mennä täyttä laukkaa kun kerta ei ole esteitä tiellä? Kaipa se syy joskus minullekin valkenee.
Särkijärven jäällä oli kaksi kurkea pitkiä kaulojaan ojentelemassa. Olisin käynyt moikkaamassa niitä vähän lähempää, mutta mamma ei päästänyt. Sanoi, että antaa niitten olla rauhassa. Olkoot, ei ne ole minua hätyyttäneet joten en minäkään niitä. Hassuilta ne silti näytti.
Matkalla törmättiin Rolloon, vuoden ikäiseen lapinkoirapoikaan. Tykkään Rollosta, mutta se on aina fleksissä kiinni kun kotiväkensä pelkää hysteerisesti että se karkaa. Puppupuhetta, sanon minä ja niin sanoi mammakin sille Rollon isännälle. Mihinkä sitä nyt järkevä koira ihmisensä viereltä lähtisi?
Minä kurmuutin Rolloa ja mamma suostutteli sen isäntää pitkän aikaa, että päästäisi koiransa irti. Heh, uskoi lopulta ja silloin meillä vasta lysti alkoi. Rollo on älyttömän kiva eikä ollenkaan tosikko. Sillä on paksu karva missä roikkua ja nakella koko koiraa kuin rukkasta pitkin ja poikin. Saatte uskoa, että se otti tosi tyylikkäät niskalenkit ja välillä juostiin. Mentiin porukassa jonkin matkaa ja sitten Rollon piti poiketa kotinsa suuntaan.
Me jatkettiin matkaa peltojen ja metsien poikki meille päin. Lunta ei ole enää paljon, mutta ihanaa kun siitä voi ottaa kaiken irti tällä tavalla. Nähtiin taas semmoisia paikkoja, joissa ei olla käyty ikuisuuksiin.
Särkijärven jäällä oli kaksi kurkea pitkiä kaulojaan ojentelemassa. Olisin käynyt moikkaamassa niitä vähän lähempää, mutta mamma ei päästänyt. Sanoi, että antaa niitten olla rauhassa. Olkoot, ei ne ole minua hätyyttäneet joten en minäkään niitä. Hassuilta ne silti näytti.
Matkalla törmättiin Rolloon, vuoden ikäiseen lapinkoirapoikaan. Tykkään Rollosta, mutta se on aina fleksissä kiinni kun kotiväkensä pelkää hysteerisesti että se karkaa. Puppupuhetta, sanon minä ja niin sanoi mammakin sille Rollon isännälle. Mihinkä sitä nyt järkevä koira ihmisensä viereltä lähtisi?
Minä kurmuutin Rolloa ja mamma suostutteli sen isäntää pitkän aikaa, että päästäisi koiransa irti. Heh, uskoi lopulta ja silloin meillä vasta lysti alkoi. Rollo on älyttömän kiva eikä ollenkaan tosikko. Sillä on paksu karva missä roikkua ja nakella koko koiraa kuin rukkasta pitkin ja poikin. Saatte uskoa, että se otti tosi tyylikkäät niskalenkit ja välillä juostiin. Mentiin porukassa jonkin matkaa ja sitten Rollon piti poiketa kotinsa suuntaan.
Me jatkettiin matkaa peltojen ja metsien poikki meille päin. Lunta ei ole enää paljon, mutta ihanaa kun siitä voi ottaa kaiken irti tällä tavalla. Nähtiin taas semmoisia paikkoja, joissa ei olla käyty ikuisuuksiin.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Voihan sturm und drang!
Tuuli hiljaa henkäilee ja meinaa minua poloista kuljettaa kuin Katri-Helenaa konsanaan. Voisinpa muuttua Jatsiksi Jatsin paikalle, vetäistä korvat niskaan ja antaa mennä ilman huolen häivää. Nyt tuntuu, että tuo vieno henkäys huuhtoo ajatuksetkin taivaan tuuliin. Jospa minä ne kalastan takaisin tässä kevään mittaan.
Treenailtu on, laiskasti ja vaihtelevalla menestyksellä. Sillä saralla mitään mullistavaa käännettä ei ole jäänyt mieleen, joten palataan asiaan kunhan jotain asiantynkää ilmenee.
Ei tule kevättä, saati kesää. Voinko asettua talviunille? Epäilen, että pörröiset peipposet pihapuusta kääntyvät kohta takaisin mokomasta Länsi-Siperiasta kärvistelemästä.
Treenailtu on, laiskasti ja vaihtelevalla menestyksellä. Sillä saralla mitään mullistavaa käännettä ei ole jäänyt mieleen, joten palataan asiaan kunhan jotain asiantynkää ilmenee.
Ei tule kevättä, saati kesää. Voinko asettua talviunille? Epäilen, että pörröiset peipposet pihapuusta kääntyvät kohta takaisin mokomasta Länsi-Siperiasta kärvistelemästä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Miniminitreenit
Hyvin pienetkin treenit on meidän kohdalla huimasti parempi kuin ei mitään.
Aijan tunnari-intoilu on kantanut hedelmää siinä muodossa, että minäkin olen kiinnostunut siitä aiheesta.
Kävin Jatsin kanssa lenkillä jo aiemmin päivällä, mutta kun tätä loppumatonta pyhäpäivää riittää aina vaan. Ei auttanut muu kuin nakata liivi niskaan ja lähteä pihalle.
Otin hieman seuraamista jäävine liikkeineen ja ne meni hyvin. Jopa seisomaan jäänti tapahtui rivakasti ja myös pysyi ilman ylimääräistä tassujen teputusta.
Otin jonkin verran suoraa seuraamista ja aika hyvin meni. Jos paikka meinasi unohtua, auttoi taas se tiukka ympyrä jompaan kumpaan suuntaan ja palkkaus siitä.
Entäs ne tunnarit. Voi hyvää päivää! Positiivista tässä on se, että Jatsi kyllä tykkää ja tekee. Mutta. Lähtee vauhdilla suoraan palikoiden päälle, haistelee hajuttomat, varmistaa maistelemalla hajuttomat ja sen jälkeen haistaa oman, ottaa sen ja tuo minulle. Kaksi kertaa tein tämän homman ja olin niin iloinen kun toi oikean kummallakin kerralla, että en jaksanut puuttua siihen tolkuttomaan vouhotukseen.
Lähetysmatkaa täytyy lyhentää rutkasti, että keskittyy vaan etsimiseen. Katsellaan lisää matkaa kunhan nenänkäyttö ensin toimii. Pääasia on, että se on viimein tajunnut tämän jutun pointin eikä aina tuo summamutikassa niitä palikoita. Sattuuhan niitä erehdyksiä paremmissakin piireissä, mutta kokonaisuus ratkaisee.
Aijan tunnari-intoilu on kantanut hedelmää siinä muodossa, että minäkin olen kiinnostunut siitä aiheesta.
Kävin Jatsin kanssa lenkillä jo aiemmin päivällä, mutta kun tätä loppumatonta pyhäpäivää riittää aina vaan. Ei auttanut muu kuin nakata liivi niskaan ja lähteä pihalle.
Otin hieman seuraamista jäävine liikkeineen ja ne meni hyvin. Jopa seisomaan jäänti tapahtui rivakasti ja myös pysyi ilman ylimääräistä tassujen teputusta.
Otin jonkin verran suoraa seuraamista ja aika hyvin meni. Jos paikka meinasi unohtua, auttoi taas se tiukka ympyrä jompaan kumpaan suuntaan ja palkkaus siitä.
Entäs ne tunnarit. Voi hyvää päivää! Positiivista tässä on se, että Jatsi kyllä tykkää ja tekee. Mutta. Lähtee vauhdilla suoraan palikoiden päälle, haistelee hajuttomat, varmistaa maistelemalla hajuttomat ja sen jälkeen haistaa oman, ottaa sen ja tuo minulle. Kaksi kertaa tein tämän homman ja olin niin iloinen kun toi oikean kummallakin kerralla, että en jaksanut puuttua siihen tolkuttomaan vouhotukseen.
Lähetysmatkaa täytyy lyhentää rutkasti, että keskittyy vaan etsimiseen. Katsellaan lisää matkaa kunhan nenänkäyttö ensin toimii. Pääasia on, että se on viimein tajunnut tämän jutun pointin eikä aina tuo summamutikassa niitä palikoita. Sattuuhan niitä erehdyksiä paremmissakin piireissä, mutta kokonaisuus ratkaisee.
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Patchcoat-miitti
"Maailma muuttuu, Eskoseni", sanoi jo isä-nummisuutari aikoinaan. Niin tekee. Ennen aussietreffit oli yhtä kuin lähisukulaisten tapaaminen. Nykyään voi jo järjestää pelkän kenneltapaamisen ihan täällä susirajallakin.
Pirjo oli tullut Elsan kanssa agilitykisoihin Joensuuhun, mutta sairastui eikä korkean kuumeen takia päässyt yhteistapaamiseen. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan. Minä olin viimeisenä paikalla ja piti ihan hieraista silmiä, kun koiralauma laukkoi kohti. Mitä ihmettä? Joukon jatkona oli Jatsin hämeenlinnalaissisko Elsa! Olipa mukava yllätys, kun ei sitä liian usein pääse näkemään ja Elviira on ihana! Aivan Unelman kaksoisolento myös ulkonäkönsä puolesta.
Tällä kertaa kokoonnuimme Kuhasaloon, Pyhäselän rannalle ihanaan aarnimetsään. Siellä kiertää yleinen luontopolku, mutta menimme siitä huolimatta hurjan lauman kanssa polkua kiertämään.
Paikalla olivat siis meidän lisäksi Miimi, Unelma, Pami ja Elsa, Hilkka ja Kiri, Satu, Sirkku ja Susu sekä heidän muunrotuiset Mörkö ja Topi.
Reitillä on useita nuotiopaikkoja ja yhden luona törmättiin mieslaumaan. Koirat olivat sitä mieltä, että näillähän on lupaavan näköisiä kasseja mukana. Vähän sai neitejä kovemmin komentaa, että jättivät ulkopuoliset rauhaan. Äijäporukkaa taisi enemmän huvittaa kuin ärsyttää meidän vapaana juoksevat ja huonosti koulutetut koirat.
Lenkin jälkeen mentiin vielä Miimin, Satun ja Sirkun kanssa Kimmelin pihalle palauttamaan Elsa omistajilleen. Pirjo oli kurjan näköinen, mutta sen verran elämän syrjässä kiinni, että pystyi meidän kanssa juttelemaan ja tervehtimään koiria.
Kuvat ovat... no, kun ei ole valoa, ei ole kuviakaan. Meneehän ne muistoina jos ei muuten heissä silmä juuri lepää.
http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Patchcoat-miitti/
Kiitoksia kaikille, oli mukava nähdä taas kerran.
Pirjo oli tullut Elsan kanssa agilitykisoihin Joensuuhun, mutta sairastui eikä korkean kuumeen takia päässyt yhteistapaamiseen. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan. Minä olin viimeisenä paikalla ja piti ihan hieraista silmiä, kun koiralauma laukkoi kohti. Mitä ihmettä? Joukon jatkona oli Jatsin hämeenlinnalaissisko Elsa! Olipa mukava yllätys, kun ei sitä liian usein pääse näkemään ja Elviira on ihana! Aivan Unelman kaksoisolento myös ulkonäkönsä puolesta.
Tällä kertaa kokoonnuimme Kuhasaloon, Pyhäselän rannalle ihanaan aarnimetsään. Siellä kiertää yleinen luontopolku, mutta menimme siitä huolimatta hurjan lauman kanssa polkua kiertämään.
Paikalla olivat siis meidän lisäksi Miimi, Unelma, Pami ja Elsa, Hilkka ja Kiri, Satu, Sirkku ja Susu sekä heidän muunrotuiset Mörkö ja Topi.
Reitillä on useita nuotiopaikkoja ja yhden luona törmättiin mieslaumaan. Koirat olivat sitä mieltä, että näillähän on lupaavan näköisiä kasseja mukana. Vähän sai neitejä kovemmin komentaa, että jättivät ulkopuoliset rauhaan. Äijäporukkaa taisi enemmän huvittaa kuin ärsyttää meidän vapaana juoksevat ja huonosti koulutetut koirat.
Lenkin jälkeen mentiin vielä Miimin, Satun ja Sirkun kanssa Kimmelin pihalle palauttamaan Elsa omistajilleen. Pirjo oli kurjan näköinen, mutta sen verran elämän syrjässä kiinni, että pystyi meidän kanssa juttelemaan ja tervehtimään koiria.
Kuvat ovat... no, kun ei ole valoa, ei ole kuviakaan. Meneehän ne muistoina jos ei muuten heissä silmä juuri lepää.
http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Patchcoat-miitti/
Kiitoksia kaikille, oli mukava nähdä taas kerran.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Kuraa! Rapaa! Loskaa!
Ai että minä rakastan kevättä! Se on heti syksyn jälkeen lempivuodenaikani.
Soratiet ovat pehmeitä ja kuoppien täplittämiä. Kuoppa kuopan vieressä, täynnä ruskeaa kuraa. Kuoppien välit liukkaina jotain sakeampaa lillinkiä.
Jatsin turkki on tähän aikaan vuodesta pisimmillään imemään itseensä maksimaalisen määrän kuraa, rapaa, loskaa ja hiekanjyväsiä.
Ja miksi tämä häviää syksylle? Syksyaikaan se armahtava säkkipimeys tuo totuuden eteen vasta kun ollaan takaisin kodin valoissa. Sen, kun valkoruskeankirjava koira on kokonaan ruskea ja itse on sokeana rypenyt lätäköissä itsensä tyylinmukaisesti kainaloitaan myöten rapaan.
Oliko tämä valitusvirsi? Ei, vaan lenkitän rakasta aussietani onnellisena siitä, että omistan aussien enkä briardia.
Hyvää pääsiäistä!
Soratiet ovat pehmeitä ja kuoppien täplittämiä. Kuoppa kuopan vieressä, täynnä ruskeaa kuraa. Kuoppien välit liukkaina jotain sakeampaa lillinkiä.
Jatsin turkki on tähän aikaan vuodesta pisimmillään imemään itseensä maksimaalisen määrän kuraa, rapaa, loskaa ja hiekanjyväsiä.
Ja miksi tämä häviää syksylle? Syksyaikaan se armahtava säkkipimeys tuo totuuden eteen vasta kun ollaan takaisin kodin valoissa. Sen, kun valkoruskeankirjava koira on kokonaan ruskea ja itse on sokeana rypenyt lätäköissä itsensä tyylinmukaisesti kainaloitaan myöten rapaan.
Oliko tämä valitusvirsi? Ei, vaan lenkitän rakasta aussietani onnellisena siitä, että omistan aussien enkä briardia.
Hyvää pääsiäistä!
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Liikunnallinen päivä
Vähiin käy ennen kuin loppuu, lumi nimittäin. Mutta hankiainen jatkuu ja se on käytettävä hyväksi.
Hyppäsin aamulla vaihteeksi suksille ja lähdettiin Jatsin kanssa katselemaan maisemia. Hiihdin peltojen poikki Rianniemen suuntaan ja sieltä järvelle. Oli niin mukava mennä kun ei ole teihin sidottu. Rajoittavia tekijöitä on yleensäkin liikaa. Talvella upottava hanki ja kesällä kaikenmaailman ryteiköt.
Pitoa ei ollut suksenpohjissa yhtään, mutta eipä haitannut kun lääniä riitti luistelutekniikkaan. Uskomatonta, miten meno oli helppoa ja kevyttä verrattuna edelliseen hiihtoretkeen. Ei se ole mikään ihme, että kilpahiihtäjät rukkaavat kemiallisesti pientä hienosäätöä veriarvoihinsa kun tavan tallaajallakin ero on huima pelkästään luonnonmukaisilla konsteilla. Meikätytön lääkitys on nimeltään Obsidan ja menee suoneen ihan ilman piikitystä.
Jatsilla oli lystiä. Se paineli aika laajoja kaarroksia, mutta piti toisella silmällä vähän vahtia. En millään niin vauhdilla päässyt etenemään, että olisin ehtinyt karata näkyvistä.
Noin tunnin lenkki, reilun hengästynyt hiihtäjä ja sohvalle samantien rojahtanut koira. Ei mennyt hukkaan.
Iltapäivällä mentiin vielä poikien kanssa naapurin pellolle mäkeä laskemaan. Aika loiva, mutta muuten hyvä. Hanki kantoi nassikat, mutta minut enää vain vaivoin. Laskin useita mäkiä, mutta ylös kiipeäminen kävi turhan rankaksi kun noin joka kolmannella askeleella putosin syvemmälle. Jäin antamaan vauhtia pojille. Jatsikin sitä paitsi riivautui ihan höpelöksi kun minä istuin pulkkaan. Pojat saivat laskea mäen vaikka päällään, mutta minun pulkassa pysymiseen se ei luottanut tippaakaan. Vai mikä lie ollut taka-ajatuksena.
Välillä syötiin eväitä ja oli mukavaa.
Hyppäsin aamulla vaihteeksi suksille ja lähdettiin Jatsin kanssa katselemaan maisemia. Hiihdin peltojen poikki Rianniemen suuntaan ja sieltä järvelle. Oli niin mukava mennä kun ei ole teihin sidottu. Rajoittavia tekijöitä on yleensäkin liikaa. Talvella upottava hanki ja kesällä kaikenmaailman ryteiköt.
Pitoa ei ollut suksenpohjissa yhtään, mutta eipä haitannut kun lääniä riitti luistelutekniikkaan. Uskomatonta, miten meno oli helppoa ja kevyttä verrattuna edelliseen hiihtoretkeen. Ei se ole mikään ihme, että kilpahiihtäjät rukkaavat kemiallisesti pientä hienosäätöä veriarvoihinsa kun tavan tallaajallakin ero on huima pelkästään luonnonmukaisilla konsteilla. Meikätytön lääkitys on nimeltään Obsidan ja menee suoneen ihan ilman piikitystä.
Jatsilla oli lystiä. Se paineli aika laajoja kaarroksia, mutta piti toisella silmällä vähän vahtia. En millään niin vauhdilla päässyt etenemään, että olisin ehtinyt karata näkyvistä.
Noin tunnin lenkki, reilun hengästynyt hiihtäjä ja sohvalle samantien rojahtanut koira. Ei mennyt hukkaan.
Iltapäivällä mentiin vielä poikien kanssa naapurin pellolle mäkeä laskemaan. Aika loiva, mutta muuten hyvä. Hanki kantoi nassikat, mutta minut enää vain vaivoin. Laskin useita mäkiä, mutta ylös kiipeäminen kävi turhan rankaksi kun noin joka kolmannella askeleella putosin syvemmälle. Jäin antamaan vauhtia pojille. Jatsikin sitä paitsi riivautui ihan höpelöksi kun minä istuin pulkkaan. Pojat saivat laskea mäen vaikka päällään, mutta minun pulkassa pysymiseen se ei luottanut tippaakaan. Vai mikä lie ollut taka-ajatuksena.
Välillä syötiin eväitä ja oli mukavaa.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Ahkeruus on ilomme
Tiiättekö mitä? Saunapuut loppuivat!
Saunan kylmeneminen on suomalaisessa taloudessa sen sortin synti ja häpeä, että sitä ei kehtaa kauan sivusta katsella. Vein pojat omaan päivätyöhönsä ja siirryin tuumasta toimeen. Kaivoin lähes kelvottomaksi lahonneen sahapukin hangesta esiin ja laitoin pokasahan soimaan. Joku näsäviisas voisi ihmetellä, että eikö siinä torpassa muka ole työtä helpottavaa moottorisahaa. Kyllä on. Aidan yli vain ei aina tarvitse mennä siitä matalimmasta kohdasta. Syystä että, allekirjoittanut on viime aikoina rasittanut itseään ruumiillisesti niin vähän, että hartialihakset suorastaan iloitsivat saunapuitten loppumisesta. Saan mainita, että oli yllättävän rankkaa hommaa äkkiseltään tuo sahaaminen. Koko yläkroppa siinä vetristyi. Ei näillä palkoilla urakkahommiin viitsi ruveta, mutta kunhan kihnutin jonkin verran näkyvää aikaiseksi.
Siinä vaiheessa kun paikat vapisivat ja hiki kaatui päältä, menin sisälle ja aloin tehdä kääretorttua kun tuntui virtaa riittävän. Jatsi tuli viereen norkoilemaan "mitä teet, voinko auttaa" -ilme naamallaan. Annoin sen lipoa kananmunan kuoresta loput valkuaiset. Sepä nappasi koko kuoren ja pakeni pedilleen. Ei tainnut niin hyvää olla kuin luuli, koska sain siivota kuorisilpun pois. Sen sijaan torttupohjan poiston jälkeen leivinpaperi sai perusteellisen putsauksen.
Jatkoin puusavottaa vielä iltapäivällä ja homma helpottui, kun pilkkeet siirtyivät takaisin katon alle lapsityövoiman kuljettamina.
Iltaruokailun jälkeen tuntui ihan siltä kuin olisi töitä tehnyt. Hämmästyttävää.
Jatsin lenkitys oli vielä edessä ja kehtuutti hemmetisti. Sunnittelin jo lähteväni pyörällä sotkemaan, mutta ajatus kelirikon pehmentämistä teistä ei houkutellut yhtään. Parempi vaan pistää töppöstä toisen eteen. Käytiin jäällä pieni lenkki ja Jatsi löysi edellisellä keikalla löytämänsä puupalikan. Naapurin isäntä oli mökillä ja Jatsin hyväkäs sai hänet narrattua heittämään palikkaa. Hypnoottinen tuijotus teki sen taas.
Saunan kylmeneminen on suomalaisessa taloudessa sen sortin synti ja häpeä, että sitä ei kehtaa kauan sivusta katsella. Vein pojat omaan päivätyöhönsä ja siirryin tuumasta toimeen. Kaivoin lähes kelvottomaksi lahonneen sahapukin hangesta esiin ja laitoin pokasahan soimaan. Joku näsäviisas voisi ihmetellä, että eikö siinä torpassa muka ole työtä helpottavaa moottorisahaa. Kyllä on. Aidan yli vain ei aina tarvitse mennä siitä matalimmasta kohdasta. Syystä että, allekirjoittanut on viime aikoina rasittanut itseään ruumiillisesti niin vähän, että hartialihakset suorastaan iloitsivat saunapuitten loppumisesta. Saan mainita, että oli yllättävän rankkaa hommaa äkkiseltään tuo sahaaminen. Koko yläkroppa siinä vetristyi. Ei näillä palkoilla urakkahommiin viitsi ruveta, mutta kunhan kihnutin jonkin verran näkyvää aikaiseksi.
Siinä vaiheessa kun paikat vapisivat ja hiki kaatui päältä, menin sisälle ja aloin tehdä kääretorttua kun tuntui virtaa riittävän. Jatsi tuli viereen norkoilemaan "mitä teet, voinko auttaa" -ilme naamallaan. Annoin sen lipoa kananmunan kuoresta loput valkuaiset. Sepä nappasi koko kuoren ja pakeni pedilleen. Ei tainnut niin hyvää olla kuin luuli, koska sain siivota kuorisilpun pois. Sen sijaan torttupohjan poiston jälkeen leivinpaperi sai perusteellisen putsauksen.
Jatkoin puusavottaa vielä iltapäivällä ja homma helpottui, kun pilkkeet siirtyivät takaisin katon alle lapsityövoiman kuljettamina.
Iltaruokailun jälkeen tuntui ihan siltä kuin olisi töitä tehnyt. Hämmästyttävää.
Jatsin lenkitys oli vielä edessä ja kehtuutti hemmetisti. Sunnittelin jo lähteväni pyörällä sotkemaan, mutta ajatus kelirikon pehmentämistä teistä ei houkutellut yhtään. Parempi vaan pistää töppöstä toisen eteen. Käytiin jäällä pieni lenkki ja Jatsi löysi edellisellä keikalla löytämänsä puupalikan. Naapurin isäntä oli mökillä ja Jatsin hyväkäs sai hänet narrattua heittämään palikkaa. Hypnoottinen tuijotus teki sen taas.
Tokoilua Rantakylässä
Lauantai-illan ratoksi järjestetyt porukkatreenit kuivuivat tälläkin kertaa minun ja Marin kahdenkeskiseksi puuhailuksi. Käveltiin Marin luota leipomon parkkiin, jossa oli mukavasti sulaa asfalttipihaa käytettävänä.
Otettiin ensin paikkamakuu ryhmäliikkeenä. Wallulla oli keskittymisvaikeuksia, mistä lie johtunut. Osaa ja tietää, mitta ei malttanut pysyä aloillaan. Jatsi pysyi, mutta kellahti lepoasemiin. Pitää pikkuhiljaa ruveta palkkaamaan skarppina olosta, ettei rentoudu ihan selälleen asti.
Tämän jälkeen otettiin muut jutut käsittelyyn. Minun tehdessä luoksetuloa ja ruutua Mari otti Wallulle kontaktiharjoituksia. Meillä oli jälleen sitä hidastelua havaittavissa, mutta Wallu toimi kuin unelma. Kontakti jatkui ja jatkui kuin duracell-pupu konsanaan.
Jatsi jäähylle ja Wallu ruututreeniin. Vauhtia oli jälleen vähintään riittävästi. Tämän mukavan homman jälkeen oli hyvä pistää Wallu välillä odottelemaan, kun Jatsi pääsi töihin. Molemmat kirppuilivat innoissaan aina kun olivat narun jatkeena ja työvuorossa oli mieletön into päällä.
Seuraamiset meni molemmilta koirakoilta tosi hyvin. Tein Jatsin kanssa vielä jääviä liikkeitä ja nekin meni rivakasti. Seisomista pitää vahvistaa, koska välillä tuppaa siirtelemään jalkojaan.
Häiriötä oli Wallua ajatellen sopivasti ja silti treeni meni tosi hyvin. Ihan eri koira kuin vuosi sitten. Itsellenkin jäi pitkästä aikaa hyvä mieli. Pitäisi vaan saada itsensä potkittua niihin vaikeampiin juttuihin eli tunnareihin ja kaukkareihin. Ehkä ensi kerralla.
Treenien jälkeen Mari napsautti saunan päälle ja vesipannun tulelle. Iltaruoka jäi välistä, joten mussutettiin siinä suunnilleen kaapit tyhjiksi. Saunan jäkeen sain luottamustehtävän vahtia vieressä kun Mari raivasi vaatekomeroa. Vastuu painoi rankasti hartioita, mutta hyvin selvisin. En voi kuin ihmetellä, että miten jumalaton määrä voi jollain olla vaatetta! Muutama riepu sieltä sentään lähti jatkojalostukseen.
Tässä välissä Marille tuli kamala hinku kylille, joten täytyihän minun jälleen uhrautua kuskiksi. Lähdettiin kantapaikka Feveriin istuskelemaan. Tupakkakopissa Mari äkkäytyi ikuisuuden ajaksi joittenkin kelpieihmisten juttusille, joten siinäpä roikuin baaritiskillä enkä muuta voinut. Onneksi ne viisi sivupersoonaa pitää minulle aina seuraa, joten yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä.
Venyihän nuo "treenit" puolille öin, mutta oli siitä edestä mukavaakin.
Otettiin ensin paikkamakuu ryhmäliikkeenä. Wallulla oli keskittymisvaikeuksia, mistä lie johtunut. Osaa ja tietää, mitta ei malttanut pysyä aloillaan. Jatsi pysyi, mutta kellahti lepoasemiin. Pitää pikkuhiljaa ruveta palkkaamaan skarppina olosta, ettei rentoudu ihan selälleen asti.
Tämän jälkeen otettiin muut jutut käsittelyyn. Minun tehdessä luoksetuloa ja ruutua Mari otti Wallulle kontaktiharjoituksia. Meillä oli jälleen sitä hidastelua havaittavissa, mutta Wallu toimi kuin unelma. Kontakti jatkui ja jatkui kuin duracell-pupu konsanaan.
Jatsi jäähylle ja Wallu ruututreeniin. Vauhtia oli jälleen vähintään riittävästi. Tämän mukavan homman jälkeen oli hyvä pistää Wallu välillä odottelemaan, kun Jatsi pääsi töihin. Molemmat kirppuilivat innoissaan aina kun olivat narun jatkeena ja työvuorossa oli mieletön into päällä.
Seuraamiset meni molemmilta koirakoilta tosi hyvin. Tein Jatsin kanssa vielä jääviä liikkeitä ja nekin meni rivakasti. Seisomista pitää vahvistaa, koska välillä tuppaa siirtelemään jalkojaan.
Häiriötä oli Wallua ajatellen sopivasti ja silti treeni meni tosi hyvin. Ihan eri koira kuin vuosi sitten. Itsellenkin jäi pitkästä aikaa hyvä mieli. Pitäisi vaan saada itsensä potkittua niihin vaikeampiin juttuihin eli tunnareihin ja kaukkareihin. Ehkä ensi kerralla.
Treenien jälkeen Mari napsautti saunan päälle ja vesipannun tulelle. Iltaruoka jäi välistä, joten mussutettiin siinä suunnilleen kaapit tyhjiksi. Saunan jäkeen sain luottamustehtävän vahtia vieressä kun Mari raivasi vaatekomeroa. Vastuu painoi rankasti hartioita, mutta hyvin selvisin. En voi kuin ihmetellä, että miten jumalaton määrä voi jollain olla vaatetta! Muutama riepu sieltä sentään lähti jatkojalostukseen.
Tässä välissä Marille tuli kamala hinku kylille, joten täytyihän minun jälleen uhrautua kuskiksi. Lähdettiin kantapaikka Feveriin istuskelemaan. Tupakkakopissa Mari äkkäytyi ikuisuuden ajaksi joittenkin kelpieihmisten juttusille, joten siinäpä roikuin baaritiskillä enkä muuta voinut. Onneksi ne viisi sivupersoonaa pitää minulle aina seuraa, joten yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä.
Venyihän nuo "treenit" puolille öin, mutta oli siitä edestä mukavaakin.
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Hilluntaa hangen selässä
Kyllä tätä on odotettu! Viimein päiväaurinko ja yöpakkanen ovat tehneet tehtävänsä. Kurkku on vielä hieman kipeä ja ääni käheä, mutta hankiaiselle on päästävä vaikka sitten pää kainalossa ja yhdellä jalalla.
Lähdettiin aamusella poikien ja Jatsin kanssa pellolle naapuria kohti kävelemään. Heillä on samanikäiset lapset kuin meillä ja siellähän se porukka oli myös ulkosalla. Samoin heidän vieraansa, joilla oli nelikuinen bretonipoika Sedu. Jatsia ei juuri nyt eikä juuri tämä pentu kiinnostanut, mutta Sedu oli sitäkin kiinnostuneempi Jatsista. Pelotti kyllä, kun jatsimaiseen tyyliin Sedu tuli pyöräytetyksi pari kertaa selän kautta ympäri, mutta kiinnostus tuntui siitä vaan lisääntyneen. Miten fiksu noinkin pieni pentu on! Se hiippaili turvallisen välimatkan päässä tarkalleen Jatsin takana näkökentän ulottumattomissa, ettei häiritsisi mokomaa petoa.
Käveltiin Särkijärven jäälle ja lapset pääsivät poimimaan osmankäämejä. Jatsi ihastui niihin myös. Nehän eivät tähän aikaan vuodesta ole mitään siistejä pampuloita, vaan hajoavat sen tuhannen muhjuksi. Niitä meidän fiksun koiran piti jahdata hullun lailla. Suu täynnä sitä pölisevää kamaa ja piti vaan uutta päästä saalistamaan. Tuntui varmasti mukavalta. Sedukin kokeili vähän, mutta ei tullut läheskään niin vakuuttuneeksi, että tätä kannattaa niellä kurkun täydeltä ja vetää vielä henkeensä.
Otin vähän kuvia kun sain kamerani takaisin huollosta. Putsaus ja suljinkoneistoremontti 222€ kitoos! Oppirahat on maksettu. Ehkä tästä lähtien vaihdan linssin niin, ettei kaikki ilmakehän oravaa pienemmät hiukkaset ole kameran sisällä.
http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Hankiaisella/
Lähdettiin aamusella poikien ja Jatsin kanssa pellolle naapuria kohti kävelemään. Heillä on samanikäiset lapset kuin meillä ja siellähän se porukka oli myös ulkosalla. Samoin heidän vieraansa, joilla oli nelikuinen bretonipoika Sedu. Jatsia ei juuri nyt eikä juuri tämä pentu kiinnostanut, mutta Sedu oli sitäkin kiinnostuneempi Jatsista. Pelotti kyllä, kun jatsimaiseen tyyliin Sedu tuli pyöräytetyksi pari kertaa selän kautta ympäri, mutta kiinnostus tuntui siitä vaan lisääntyneen. Miten fiksu noinkin pieni pentu on! Se hiippaili turvallisen välimatkan päässä tarkalleen Jatsin takana näkökentän ulottumattomissa, ettei häiritsisi mokomaa petoa.
Käveltiin Särkijärven jäälle ja lapset pääsivät poimimaan osmankäämejä. Jatsi ihastui niihin myös. Nehän eivät tähän aikaan vuodesta ole mitään siistejä pampuloita, vaan hajoavat sen tuhannen muhjuksi. Niitä meidän fiksun koiran piti jahdata hullun lailla. Suu täynnä sitä pölisevää kamaa ja piti vaan uutta päästä saalistamaan. Tuntui varmasti mukavalta. Sedukin kokeili vähän, mutta ei tullut läheskään niin vakuuttuneeksi, että tätä kannattaa niellä kurkun täydeltä ja vetää vielä henkeensä.
Otin vähän kuvia kun sain kamerani takaisin huollosta. Putsaus ja suljinkoneistoremontti 222€ kitoos! Oppirahat on maksettu. Ehkä tästä lähtien vaihdan linssin niin, ettei kaikki ilmakehän oravaa pienemmät hiukkaset ole kameran sisällä.
http://hannamir.kuvat.fi/kuvat/Hankiaisella/
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Pallojahtia Liperinsalolla
Kaverini Jaana soitti aamusella ja päätettiin lähteä käymään kylässä, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Pojilla ei ollut erityisempää hinkua mukaan, joten vein heidät mummolaan.
Jatsi lähti mukaan ja viihtyi yllättävän hyvin. Yleensä se on innolla lähdössä ihan mihin vain, mutta yhtä pian kyllästyy ja naukuu kotiin tai jotain järkevää tekemistä. Nyt sitä tekemistä oli, koska pikku taikanenä löysi tuvasta neljä erilaista palloa. Tosin ei niin vieraskoreana koirana tuhosi kolme niistä. Pieni kumipallo meni lyttyyn, tennispallon se raateli lähes kahtia ja pehmopallosta ravisti täytteet pihalle. Jaana ihmetteli, että miten joku saa tennispallon tärveltyä niin tehokkaasti. Jatsi sanoisi siihen, että hyvin helposti.
Nakkasin koiran ulos jäähylle ja sieltäkin se tempaisi esiin pesispallon. Näin ollen saimme pestin tulla kesällä uudestaan pallonetsintään. Jaanan kuudesluokkalainen poika harrastaa golfia, joten palloja lojuu jossain ruohikon kätköissä n+1 kappaletta. Moinen työ on Jatsille pelkkää hupia ja hyvää harjoitusta, joten kesää odotellessa.
Pojat saivat jäädä mummolaan yöksi. Kivaa heille ja hyvä minulle. Flunssa puskee sitkaasti päälle eikä minusta ole tässä tilassa lapsiparoille mitään seuraa eikä hyötyä.
Jatsi lähti mukaan ja viihtyi yllättävän hyvin. Yleensä se on innolla lähdössä ihan mihin vain, mutta yhtä pian kyllästyy ja naukuu kotiin tai jotain järkevää tekemistä. Nyt sitä tekemistä oli, koska pikku taikanenä löysi tuvasta neljä erilaista palloa. Tosin ei niin vieraskoreana koirana tuhosi kolme niistä. Pieni kumipallo meni lyttyyn, tennispallon se raateli lähes kahtia ja pehmopallosta ravisti täytteet pihalle. Jaana ihmetteli, että miten joku saa tennispallon tärveltyä niin tehokkaasti. Jatsi sanoisi siihen, että hyvin helposti.
Nakkasin koiran ulos jäähylle ja sieltäkin se tempaisi esiin pesispallon. Näin ollen saimme pestin tulla kesällä uudestaan pallonetsintään. Jaanan kuudesluokkalainen poika harrastaa golfia, joten palloja lojuu jossain ruohikon kätköissä n+1 kappaletta. Moinen työ on Jatsille pelkkää hupia ja hyvää harjoitusta, joten kesää odotellessa.
Pojat saivat jäädä mummolaan yöksi. Kivaa heille ja hyvä minulle. Flunssa puskee sitkaasti päälle eikä minusta ole tässä tilassa lapsiparoille mitään seuraa eikä hyötyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)