Miniminitreenit

Hyvin pienetkin treenit on meidän kohdalla huimasti parempi kuin ei mitään.
Aijan tunnari-intoilu on kantanut hedelmää siinä muodossa, että minäkin olen kiinnostunut siitä aiheesta.

Kävin Jatsin kanssa lenkillä jo aiemmin päivällä, mutta kun tätä loppumatonta pyhäpäivää riittää aina vaan. Ei auttanut muu kuin nakata liivi niskaan ja lähteä pihalle.
Otin hieman seuraamista jäävine liikkeineen ja ne meni hyvin. Jopa seisomaan jäänti tapahtui rivakasti ja myös pysyi ilman ylimääräistä tassujen teputusta.
Otin jonkin verran suoraa seuraamista ja aika hyvin meni. Jos paikka meinasi unohtua, auttoi taas se tiukka ympyrä jompaan kumpaan suuntaan ja palkkaus siitä.

Entäs ne tunnarit. Voi hyvää päivää! Positiivista tässä on se, että Jatsi kyllä tykkää ja tekee. Mutta. Lähtee vauhdilla suoraan palikoiden päälle, haistelee hajuttomat, varmistaa maistelemalla hajuttomat ja sen jälkeen haistaa oman, ottaa sen ja tuo minulle. Kaksi kertaa tein tämän homman ja olin niin iloinen kun toi oikean kummallakin kerralla, että en jaksanut puuttua siihen tolkuttomaan vouhotukseen.
Lähetysmatkaa täytyy lyhentää rutkasti, että keskittyy vaan etsimiseen. Katsellaan lisää matkaa kunhan nenänkäyttö ensin toimii. Pääasia on, että se on viimein tajunnut tämän jutun pointin eikä aina tuo summamutikassa niitä palikoita. Sattuuhan niitä erehdyksiä paremmissakin piireissä, mutta kokonaisuus ratkaisee.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla