Hippasen verran höpinää

Vajaa pari viikkoa sitten Martan alta kuoriutui neljä tuommoista sirputtajaa. Lainattiin pari niistä hetkeksi kuvausta varten kun sattuivat sopivaan sesonkiaikaan syntymään. Sitkeää porukkaa nämä maatiaiskanat. Kolme neljästä ilmoitti talven mittaan haluavansa lapsia, mutta minä julmuri nakkelin kanat pesistään ja keräsin munat pois, että jättäisivät mokomat höyryämiset. Ei sinne pikkukopperoon mahdu keskellä talvea ja kun muistelee miten kylmä oli, ei lapsivuoteessa kököttäminen muutenkaan olisi ollut järkevää. Martta lässähti toisen kerran kahden viikon sisällä, ja tällä kertaa annoin sille haudontaluvan. Kyllä se oli onnellinen. Viime kesänähän se hautoi neljä poikasta ja kaikki olivat kananpäitä. Nyt sillä on myös neljä tipua, jotka ensi tutkinnan perusteella olisivat kanoja kaikki. Onneksi naapuri on luvannut ostaa kananuorikot. Hän kannusti jo talvella, että anna vaan hautoa, mutta nyt on parempi ajankohta, joten saamansa pitää. Palatakseni pääsiäiskortin valmistamiseen...

Tervepä teille! Mamma antoi taas vaihteeksi minulle puheenvuoron. Tykkään. Tässä päivänä muutamana mamma alkoi ruuvata meidän autohäkistä väliseinää pois. Voi kehveli, se tarkoittaa sitä, että lähdetään jonnekin pitemmälle matkalle. On nääs mukavampaa olla kontissa kun saa olla vähän väljemmin. Jonkun aikaa siellä ihmeteltiin kunnes parkkeerattiin jollekin isolle aukealle. Mamma käytti meidän pissillä ja sitten hävisi kohti isoa rakennusta, jossa on kaksi ovea. Toisessa lukee "Ingång" ja toisessa "Utgång" .  Vaikka koira olenkin niin kyllä ihmisten kielet meikätytön päässä taipuu. Sanoin Jatsille, että miksi sisämaalaisille ja ulkomaalaisille on omat ovet? Eikö se ole vähän... hmm... epätasa-arvoista? Jatsi moitti minua tyhmäksi. Sanoi, että ne tarkoittaa sisään- ja uloskäyntiä ruotsiksi kirjoitettuna.  Ruotsiksi? Saatan tyhmä ollakin, mutta ei se tätä varsinaista asiaa muuta yhtään sen viisaammaksi. Nyt ollaan Suomessa ja vieläpä melko syvällä Savossa. Mik...

On se taas kumma kun ei saa aikaiseksi näitä tarinoita, ei vaikka millä itseään piiskaisi. Sitten kun aloittaa, tekstin tulemista ei estä mikään. Mutta se aloittaminen. Kati vinkkasi minulle jo kuukausia sitten hevosmetsätyökurssista, että josko lähtisin mukaan. Houkuttelu ei ollut kovin vaikea tehtävä. Johan se oli kaksi viikkoa sitten, mutta palataan nyt siihen kun on vielä vallan hyvin muistissa. Maukkulan Mustikkamäessä pidetty kurssi oli Ilomantsin hevosystäväinseuran ja Työhevosharrastajien yhteistuumin järkkäämä perehdytys perinteisiin hevosella tehtäviin savottatöihin. Kurssi oli kaksipäiväinen ja Mustikkamäessä olisi voinut yöpyä, mutta me päätettiin ajella edestakaisin kun ainakin allekirjoittaneella oli kanojen hoito, uuninlämmitys ja muut päivittäiset taloustoimet kokonaan omalla kontolla. Porukkaa oli suhteellisen paljon, melkein 20 henkeä. Onneksi hevosiakin oli riittävästi, että jokainen pääsi treenaamaan valjastusta. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että valjastu...