Kolmen hyllyn agipäivä

 Tänään oli PoKSin kisat. En muista, onko Nomsa käynyt siinä hallissa ja jos on, ihan pikkupentuna. Käytännössä vieras halli ja vieraat esteet. Juoksimme kaikki kolme, kaksi agirataa ja yhden hypärin. Niiden suunnittelun ja tuomaroinnin takana oli Arto Laitinen.

Ensimmäinen agirata meni ihan pipariksi. Nomsa mennä viipotti esteitten ohi tai väärään suuntaan lähes katastrofaaliseen tyyliin. Onnistuin myös tekemään sen missä olen hyvä eli unohtamaan radan. Viimeksi Nomsa nukkui ensimmäisen radan ajan. Nyt oli hereillä alusta lähtien, mutta ajatusta ei ollut juuri pätkääkään. 

Toisella radalla oli jo vakavammin otettu meininki. Miten lienen töpännyt yhden ohjauksen kun renkaan jälkeisen putken se kipaisi väärästä suunnasta. Kepeille lähti väärästä välistä, mutta otin alusta ja sitten ne meni ihan oikein. Siinä oli jo mahdollisuus tulokseen, mutta mitäpä näitä laskemaan.

Hypärillä diesel oli lämmennyt kivasti. Tässä nähtiin sama keppiongelma, mikä meillä on ollut viime treeneissä eli ei malta mennä loppuun asti. Siihen on onneksi lääkkeet olemassa. Loppupuolella rataa nähtiin se, mikä on ollut odotettavissa. Sonja, jos luet tätä, älä putoa penkiltä nauraessasi. Sattuu vielä. Nomsa nimittäin lähti lapasesta. 

Sonja varoitti jo ajat sitten meitä koutsatessaan, että kunhan minä saan varmuutta (eli jotain tolkkua ohjaukseeni) ja Nomsa sitä kautta vauhtia, minulla on ongelma jos en osaa ohjata tietyllä tavalla. Oli lähestulkoon pieni järkytys, että se hetki koitti näin pian. Suunnittelin radan hyvin ja yli puolenvälin meni kivasti, mutta sitten se vaan levisi. Nomsa lähti kiihdyttämään ja oli matkalla ties minne, mutta onneksi se on kuuliainen ja palasti ruotuun.

Näin kahden kisan perusteella voi jo sanoa, että tämä laji tekee minun pääkopalle tosi hyvää. Annan itselleni luvan epäonnistua ja olla piittaamatta siitä. Ramppikuumeesta ei taaskaan ollut havaintoa. Sanotaan, että ihminen jännittää niitä tilanteita, jotka ovat itselle tärkeitä. Ei pidä täysin paikkaansa. Kyllä tämä on minulle tärkeää. Ei ehkä tässä vaiheessa menestymisen, vaan omien taitojen testaamisen kannalta. Koko laji on meille molemmille niin uutta ja ihmeellistä, että ainakin ohjaaja on intoa täynnä kuin ilmapallo. Niin on koirakin, jos tuota yhtään osaan lukea. 

Päivästä jäi takataskuun hyvä mieli ja paljon opiksi otettavia juttuja. Jatkamme harjoituksia.

Pokerinaama-Nomsa

Nomsa on kasvanut jo niin isoksi ja kypsäksi, että tuli aika käyttää se luonnetestissä. Viime sunnuntaina Tiina lähti kuskaamaan Arraa samaan tapahtumaan ja koukkasi meidät hienon koira-autonsa kyytiin. Suuntana Haukkumaja Maaningalla, tuttu paikka Hipan testauksesta. 

Tuomareina toimivat Jorma Kerkkä ja Leena Berg, pitkältä ajalta tuttuja hekin.

Pitemmittä puheitta suoraan asiaan eli Nomsan riviin:

 I Toimintakyky             -1 Pieni

II Terävyy                     +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III  Puolustushalu          +3 Kohtuullinen, hillitty

IV Taisteluhalu              -1 Pieni

V Hermorakenne           +2 Tasapainoinen 

VI Temperamentti         +2 Kohtuullisen vilkas

VII Kovuus                    +1 Hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys  +2a Aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus       +++ Laukausvarma 

Yhteensä 119 pistettä

Toimintakyvyn ja taisteluhalun miinuksellisuudet näyttävät äkkiseltään pahalta, mutta käytännössä eivät sitä ole. Kakkosen hermoilla koira paikkaa hyvin nuo puutteet, koska se toimii meillä arjessa ja harrastuksissa vallan hyvin. Toki helpompaa olisi treenata koiraa, jonka vireen saisi leikillä tarpeen tullen nostettua, mutta kun moottoria ei ole niin minkä mahtaa. Nomsan moottori on muualla, se on syömisessä, hyppimisessä ja kiipeilyssä. Niissä se on tosi hyvä.

Nomsan ollessa pieni se kyllä veti narua Hipan kanssa, mutta kun minä otin narun toisen pään, mielenkiinto lakkasi saman tien. Joskus harvoin olen saanut sen narutettua vetämään köyttä hetken aikaa. Sitten yhtäkkiä jokin syttyy sen kummallisissa aivoissa ja sylkäisee lelun pois. Jos osaisi, se vuodattaisi kyyneliä jäänsinisten silmien ilmeen kertoessa "en pysty, olen pahoillani, mutta en vaan pysty tähän". 

Ehkä siinä on myös selitys sille, miksi Nomsan kouluttaminen on ollut muihin koiriini verrattuna poikkeuksellisen haastavaa. Se ei tarjonnut asioita, jotta olisin voinut palkata sitä. Jos odotin Nomsan tekevän jotain, se tuijotti vastaan ja odotti ohjeita. Kun niitä ei tullut, koira kyllästyi ja poistui paikalta. Ehkä palkka ei ollut tarpeeksi hyvä ja palkkauksen ajoitus riittävän tarkka.  

Kun aikanaan agilitytreenit alkoivat, Nomsa alkoi tarjota toimintoja saatuaan vihjeitä, mitä kannattaa tehdä. Ne vihjeet se jalosti rämäpäisiksi kontakteilla keikkumisiksi. Treenien aluksi piti sillä kertaa tarpeettomat esteet sijoitella niin, ettei joku red hölmö ohikulkiessaan leiskauta keinusta omin nokkineen ja sitä rataa.

Koko testin pääset katsomaan tästä linkistä

Videosta täytyy mainita, että se on suurimmaksi osaksi minun itseni tekemä. Miten on mahdollista, että vannoutunut stillkuvaaja hurahti kertalaakista videoeditoinnin maailmaan?

Täten 

Facebookissa muistaakseni Valokuvaajan neuvola -ryhmässä joku linkkasi Johannes Myllymäen Photoshop-tutorialin. Vilkaisin sitä ja samalla kanavalla oli Premieren käytöstä rautalankaversioita. Katsoin vartin verran ja olin saman tien myyty. Myllymäki esittää asiansa niin alusta pitäen, selkeästi ja hitaasti, että ääliökin ehtii tajuta. 

Päätin, että teen videon itse. Aikaa meni ja varsinkin tekstiosuuksissa hammastenkiristelyä piisasi, mutta hyvä siitä tuli. Sikäli kuin "hyvä" on semmoinen minkä on apinoinut suoraan jonkun ohjeesta. Omannäköisen tekeminen on sitten ihan toinen juttu. 

Kuva meni kutakuinkin, mutta äänen käsittelyssä äänimiesmieheni tuli apuun. Sateen ropinaa kameraa suojanneeseen sateenvarjoon sai vähän vaiennettua ja tarpeellisia ääniä tuotua esille. Poutasäällä mikki olisikin napannut äänet tosi hyvin, mutta tällä kertaa oli vähän vetisemmät olosuhteet.

Kiitos Tiinalle, joka kuvasi Nomsan testin. Minä tallensin vastaavasti Arran osuuden ja se on videourani seuraava projekti.

Tsekkaan kyllä senkin, mistä kaikki lähti eli Johanneksen Photoshop-tutorialin.

  

Pitkästä aikaa kisakoirallisena

 Takana on muutama suhteellisen touhukas päivä. Koiria, talkoita ja koiratalkoita. Viikonlopun parasta antia on se, että olemme startanneet Nomsan kanssa viralliset agikisat. Agiradalta saimme hylätyn, mutta ehdottomasti hyvänmielen hylly oli se. Hyppyrata taasen meni enemmän kuin putkeen: 0-rata, toinen sija ja LUVA!! Uskomatonta! Meidän ensimmäinen kisa ja saman tien ensimmäinen luokanvaihtoon oikeuttava tulos. Tuomarina oli Jouni Kautto (ihastuttava Indiana Jones -look oli hänellä).

Mutta aloitetaanpa tilanteen purkaminen ihan alusta.

Perjantai-iltana klo 17.30 kokoonnuimme muutaman joalaisen kanssa Joensuu Areenalle. Siellä oli Lehtiä Ilosaaressa -tapahtuma, jonka narikkaa menimme hoitamaan ja tienaamaan seuralle rahaa. Lystiä kesti klo 2.30 asti ja vähän meinasi vanhaa käydä väsyttämään. Kotona kupponen teetä ja unten maille muutamaksi tunniksi. Ilmoitin Nomsan vain kahdelle radalle, että saisin nukkua vähän pidempään. Mutta kun on ensimmäistä kertaa asialla, koirahan pitää mitata ja mittaustilaisuus oli klo 10. Että se siitä kikkailusta.

Se täytyy todeta, että jännityksenpoistajana tuommoinen yön valvominen toimii oikein hyvin. Odottelin kaikessa rauhassa (lue: koomassa) omaa vuoroa eikä jännitystä tuntunut olevan ollenkaan. Ilmeisesti sitä kuitenkin oli, koska Nomsa teki ihme juttuja suhteellisen helpolla ja täysin suoritettavissa olevalla radalla.

 https://www.youtube.com/watch?v=B2BWIihwVmE 

 (kuvaus Ruusu Peippo)

 

Koska Nomsa ei edelleenkään leiki tai saalista, sen vireen nostaminen on vaikeaa. Yritin leikittää sitä nameilla, mutta silti se oli laiska, lähes kuutamolla kun lähdettiin radalle. A:lta alas hyppääminen ja maan nuuskiminen oli varmaan jokin keino purkaa minusta aistimaansa jännitystä. En muuten osaa selittää, kun ei se yleensä ole nenä maassa hommissa ollessaan.

Kepeillä rytmi sekoontui jostain syystä. Silloin kun etupalkkaa ei ole, Nomsa tarvitsee vielä minun tukea aika paljon. Ehkä oma askellukseni hidastui tai nopeutui, ja Nomsa kadotti kepit.

Muurin jälkeisessä puolenvaihdossa olin myöhässä, mutta loppu meni kivasti. Tämänsyksyinen rengasongelmakaan ei ole enää ongelma. Nyt Nomsa sen hahmottaa ja voin täysillä luottaa suoritukseen.

Mutta entä hypäri? En voi käsittää, miten näin krooninen jännittäjä voikin olla niin rentona kisatilanteessa! Se oli ihan pelkkää nautintoa alusta loppuun. En muista olinko näin levollinen edes Jatsin kanssa jälkikokeitten tottiksissa. Nomsa syttyi ihan toisella tavalla tälle radalle ja paineli erinomaisen reipasta vauhtia heti alusta lähtien.

Videota ei ole, mutta yritin piirtää ulkomuistista radan. Etäisyydet on liian lyhyitä ja joku tavallinen hyppy todennäköisesti puuttuu, mutta idea ainakin on suunnilleen tuo. Ei ollut kovin vaikea tämäkään hässäkkä. 

Rataantutustumisessa moni suunnitteli puolenvaihdon joko keppien tai muurin jälkeen. Minä ajattelin tehdä samoin, mutta heti alussa kävi selväksi, että ei semmoiseen ennätä millään. Onneksi ei tarvinnut, Nomsa kääntyi sievästi 12:lle ja loppu oli pelkkä julistus. 

Kyllä voi ihmisellä olla hyvä mieli! Kaksi vuotta sitten aloitimme harrastuksen ja vaikka kotona en ole olosuhteista johtuen ehtinyt tai jaksanut tehdä juuri mitään, saavutimme kisatason. Suuret kiitokset meitä tähän asti koutsanneille Elisalle, Sonjalle, Tainalle Lauralle ja Tiinalle. Tästä on hyvä jatkaa ongelmakohtien paikkailua ja kisakokemuksen kartuttamista.