Katos peijoonia kun kepitkin nousevat!

Miimi on loppuviikon vapaalla ja sovittiin, että lähdetään jäljentekoon. Luurasin varastossa huoltamassa moottorisahaa kun auto kurvasi pihaan ja hurjasti haukkuva trio pölähti autosta pihalle. Olin juuri saanut vaihdettua tulpan, laipan ja teräketjun uusiin kun Viia tuli antamaan vinkkejä laipan kiristykseen. Kiitos vaan koiralapsi, osasin tehdä sen ihan omin neuvoinkin.

Suunnattiin Särkijärven toiselle puolelle. Tallasin Unskille ja Pamille jäljet, Miimi teki saman Jatsille ja Hipalle.

Pienen lenkin jälkeen päästiin hommiin. Edellisestä jälkitreenistä olikin jo meidän kohdalla aikaa. Otti niin pannuun Hipan temppuilut keppien nostojen suhteen, että heitin hanskat kehännurkkaan. Olkoot mokoma, kun en osaa opettaa.

Taisi eilinen kurinpalautus tepsiä. Hipalla ei ollut minkäänlaista ongelmaa ilmaisussa. Kesällisen kiukkuilun sijaan se etsi tehokkaasti kepit, nosti ne suorastaan voitonriemuisena ja toi minulle.

Se oli siinä. Viikon vinkki: jos aussie ei nosta keppejä, mene paimentamaan! Kun sen omimman lajin äärellä saa otettua luulot pois, alkaa pelittää moni muukin asia. Kiitos Miimille viisaista sanoista.

Pienenpuoleinen janakin meni ihan heittämällä. Takajäljen tosin otti, mutta ensimmäistä kertaa moista yritettiin, joten annetaan anteeksi. Kokonaisuutena jälki meni älyttömän hyvin. Kyllä se osaa!

Jatsi osaa myös. Noin kolmenkymmenen metrin jana meni lähes luotisuoraan ja jäljen nappasi heti oikeaan suuntaan. Kepit nousivat ilman ongelmia. Tosin itse mokasin ja lopetin jäljen yhtä keppiä vajaaksi, mutta koiruus oli innoissaan ja hyvä mieli molemmilla.

On se paimennus niin rentouttavaa ja mukavaa koiran ja omistajan välistä puuhastelua

Paitsi että hiki siinä rentoudessa tuli ja mukavuuskin näytti äkkinäisen silmään pahimmanlaatuiselta eläinrääkkäykseltä.

Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista."

Etpäs.
Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna.

Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltiin, että miten niin kookas koira yleensä mahtui niin olemattomasta raosta. Verkonsilmukastakin se yritti paeta, mutta se sentään piti loistopaimenen oikealla puolella.
Kerta toisensa jälkeen hain sen pannasta työn ääreen, kun suulliset kehotukset kaikuivat kuuroille korville. Ei se paineistunut, mutta piti vaan oman päänsä. Me huhkittiin hullun lailla onnistumisien perään ja tulihan niitä välillä, pieniä mutta arvokkaita.

Sinikka oli riemuissaan. Hän kertoi, että ei se tuota tekisi, jos sillä ei olisi aivoja. Hippa on erinomaisen älykäs ja nopeasti kehittyvä koira.
Kahdella ensimmäisellä kerralla se näytti, mitä osaa ja homma oli kivaa. Nyt siltä vaadittiin asioita ja herraisä sentään, että pani hanttiin. Normikoiralla tämä vaihe tulee yleensä viidennellä tai kuudennella kerralla, mutta Hippiäinen teki sen kolmannella. Onneksi. Tästä mennään vaan ylöspäin.

Maikku oli meidän kanssa aitauksessa toisella kerralla ja osallistui Hipan retuuttamiseen. Se rimpuili itsensä vapaaksi pannasta ja Maikulta sormet kipeiksi, mutta ei pienintäkään aggressiota. Maikku sanoi, ettei ole vielä koskaan törmännyt näin itsepäiseen ja kilttiin aussieen. Moni muu koira olisi tarjonnut hammasta, mutta Hippa ei edes yrittänyt.

Kiitokset Sinikalle ja Maikulle opastuksesta! Oli ihan mahtavat treenit. Nyt kun vielä pääsisi kerran yrittämään, että Hipan pääkoppaan saisi talven ajaksi muhimaan onnistunut suoritus niin enpä muuta kaipaisi.

Siivekkäiden syyskokous

Naapurin pelto soi. Valkoposkihanhet ovat vallanneet tienoot ja kaakatus kuuluu sisälle asti. On ne vaan hienoja otuksia.

Joutsenet pitävät hanhiin pientä hajurakoa.

Pitkästä aikaa paimenessa

On se paimennus vaan hianoo. Ei voi harrastaa sateessa, mikä sopii meikäläiselle hienohelmalle kuin pitsireunainen aurinkovarjo kätöseen. Toisekseen kiimainen narttu omistajineen on ei-toivottu parivaljakko aika monissa muissa harrasteissa.

No toenperrään. Satoihan eilenkin jonkin verran, mutta treenit pidettiin. Kaiken lisäksi paleli kun ei talvivaatetusmoodi ole osunut vielä kohilleen.
Hippa aiheutti ihastusta uroksissa, mutta siitä huolimatta kaikki työskentelivät hienosti.

Tämä oli meidän toinen paimennus ja Hippa pääsi nyt kiertämään laumaa omin nokkineen, minun ja Sinikan ollessa keulilla. Sinikka päätti edetä Hipan kanssa vauhdilla, että se saisi reilun satsin itseluottamusta talvea vasten. Hyvin se piti lauman koossa ja oli herkkä ohjeille.

Suurin haitta koko hommassa olen edelleen minä. Tuntuu kuin olisi viisi vasenta jalkaa ja yksikään niistä ei tiedä, onko tulossa vai menossa. Takaperin vauhdilla kävelyä pitää varmaan treenata, mutta eipä minun hulluus naapureiden silmissä enää paljoa pahene.

Sinikka kehui Hippaa luonnonlahjakkuudeksi ja sen huomaa äkkinäinenkin. On se hyvä, että edes koira osaa.
Showpuudelikin nosti päätään Hipan olemuksessa kesken työskentelyn. Aidan viertä kulkiessaan se katsoi yleisöä sen oloisena, että "kyllä lähtee, lampaat nääs. Olen aika hyvä, näittekös?"

Toivottavasti ensi viikolla olisi poutaa, että pääsisi vielä kerran treenaamaan. Sitten jää paimennukset talvitauolle.

Operaatio halkosavotta

1. Tilaa tutulta isännältä traktorikuormallinen uunipuita
2. Pidä koirat poissa kippautuvien halkojen alta
3. Pinoa halot liiteriin

Voiko mikään olla enää tämän helpompaa? Varmasti, mutta sattuneesta syystä ottaa niin paljon ohimoon, ettei juuri nyt tule mieleen.

Varsinkin kohta 3 ei alkuunkaan mennyt Strömsön tyyliin helposti ja mukavasti rallatellen. Ensimmäinen tunti meni, ei siinä mitään. Helppo homma, joka ei vaadi kuin vähän raakaa voimaa. Siinä sivussa saa antaa ajatusten lentää vapaasti, koska älyn voimalla halkoja ei onneksi mätetä.

Mutta. Avara luonto päätti puuttua asioiden kulkuun kalauttamalla halolla kallon sivuun. Siltä se tuntui, vaikka kyseessä oli vain pikkuinen ampiaisenpisto. Jonkin aikaa se pörriäinen kaarteli pääni ympärillä, mutta kun en työn tuoksinnassa suonut sille tarpeeksi huomiota niin päätti tuikata vasemman ohimon ja samalla koko nupinpuolikkaan ihan hemmetin kipeäksi.

Siinä vaiheessa katsoin tarkemmin ja siellähän pörräsi kiukkuisia ampiaisia enemmänkin. Tulivat ja menivät liiterin ovenpielessä seinän raosta ulos ja sisään. Juuri sopivasti reitillä, että halkosavotan jatkaminen oli täysin mahdotonta.

Menin sisälle putsaamaan ohimoni, otin kipulääkettä ja jääkaapista jäisen vatturasian pistoa viilentämään.
Luotin siihen, että Raid tappaa edelleen talossa ja puutarhassa, joten eikun myrkkyä seinänrakoon. Siitäkös ne raitapyllyt suuttuivat! Eikä puhettakaan, että olisivat rauhoittuneet rehellisesti tapettaviksi.

Annoin välillä myrkyn tehota ja kun meno vähän asettui, hyökkäsin sorkkaraudan kanssa seinän kimppuun. Pesä löytyi hieman syrjässä kulkureitiltä, mutta pääasia että löytyi. Anteeksi vaan luontokappaleet, mutta rajansa kaikella. Vuokrasopimus oli teidän osalta yksipuolinen, joten sen purkamisessa ei oteta valituksia huomioon. Kennot pihalle ja myrkkyä perään.

Tiedoksi kaikille, että ampiaisten torjunnassa lähitaistelulla on ratkaiseva merkitys. Raidilla pitää ampua täsmälleen päin näköä, silloin tipahtaa ja kengänpohja hoitelee loput. Harvahko sumu puolen metrin päästä vaan naurattaa niitä.

Siellä se halkokasa odottaa siirtoa liiteriin muutamien ampiaisten pitäessä vahtia. Vahtikaa nyt, koska tämä ei jää tähän. Taistelu jatkuu viimeiseen siiveniskuun asti.

Hippiäisen toinen juoksu

On se ihme iitrailija tuo kuopus. Jo hyvän aikaa elokuun puolella Jatsi kertoi minulle että "tuo ääliö haisee, voitko tehdä asialle jotain?" Sori vaan, mutta eipä sille asialle ole paljoa tehtävissä. Homma seisoi, ei noussut kiimaan, ei laskenut lamaan, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu.

Ei ennen kuin viime yönä vessassa käydessäni. Kuumaverisenä neitona Hippa nukkuu pönttöä halaten ja tietenkin kiepsahti katolleen kun minä kompuroin yli. Samalla selvisi asian tila ja kotiaresti alkoi. Nyt ei mokomalla höyrypäällä ole pihalla olemista ainakaan yksinään. Tiedä mitä se salakavala narttu siellä hiljaisuudessa puuhaa, jos Jatsi ei ole ilmoittamassa.

Menisi nyt ohi, tulisi talvi ja voisi viedä virallisiin kuviin. Tessu-veli oli lonkkineen ja kyynärineen täysin terve. Jännitys tiivistyy.

Aussiet noutajapäivillä

Miimi vihjaisi pari päivää sitten menevänsä Kulhon kentälle Noutajapäiville. Onhan hänellä pallon-, kepin- ja räksännoutaja sekä pätevä metsäjäljestäjä. Meillä on vain narupallonnoutaja ja puolisukeltaja kun se pallo on puolikkaan tynnyrin pohjalla ja tynnyri täydessä vesilastissa. Ei voi noutaa, kun puoli päätä sukelluksiin ei riitä pallon nostoon.

Kyseessä oli Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön tapahtuma, jossa ensin oli match show. Ilmoitin poikkeuksellisesti molemmat koirat lällärinäyttelyyn, ihan vaan huvin vuoksi.

Hippa oli entisellään ja esiintyi mielellään. Pääsi sinisten ryhmäkolmoseksi ja sai palkinnoksi pokaalin, ruusukkeen, kaksi possunkorvaa ja piippaavan auton.

Jatsi ei ollut entisellään, koska esiintyi hienosti ja jopa nautti siitä. Kaikki osallistujat saivat purutikun ja se jäi Jatsin ainoaksi saaliiksi. Hyvä mieli oli silti sekä koiralla että omistajalla ja se on aina plussaa.

Mätsärin jälkeen nähtiin lajiesittelyt noutajahommista, verijäljestä ja tokosta.

Viimeisenä ohjelmassa oli koirien kilpajuoksu. Tätä ollaan tehty aussieleirillä jonkun kerran ja mahdottoman mukava laji onkin.
Koira jää avustajan pitelemäksi ja omistaja juoksee kentän poikki, jossa on kellottaja vastassa. Aika otetaan koiran irti päästämisestä maalilinjan ylitykseen. Kisa on leikkimielinen ja kaikki keinot ovat sallittuja maksimaalisen nopeuden saavuttamiseksi.

Kolme parasta palkittiin ja tuloksia julkistettaessa aloin epäillä kellottajan puolueellisuutta omaa yhdistystä kohtaan. Kolmas oli labradorinnoutaja, toinenkin oli labbis, mutta voittajaksi selviytyi aussie Hippa! Aika oli 5.10 enkä tiedä minkälaisen kaulan veti toiseksi tulleeseen kun eivät aikoja sanoneet, mutta liekö tuolla väliä. Palkinnoksi tuli pokaali, ruusuke ja pieni luutikku. Kuvaankin päästiin poseeraamaan. Jatsin aika oli 5.75.

Oli oikein mukava päivä. Kiitoksia Noutajayhdistykselle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Jäi lähtötohinassa kiittelemättä, mutta jospa terveiset menisivät tätä kautta perille.

Kun kerta kaikilla muillakin on

Mikäkö? No autohäkki tietenkin.

Pitkään sitä on ilman pärjätty, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla raja vastaan.
Kävin katsomassa erästä käytettyä häkkiä, mutta ei päästy myyjän kanssa hinnasta yhteisymmärrykseen, joten se jäi sille tielleen.

Marin kanssa tuli asiasta puhetta ja hän kehui Vartiaisen Jounin tekemiä häkkejä, joten soitin Jounille. Hänellä oli varastossa valmiina -07 Passattiin käypänen häkki, mutta korimalli oli uudempi eikä se periaatteessa käynyt minun kuusi vuotta vanhempaan kulkuneuvoon. Sattui vielä niin sopivasti, että viime lauantaina oli muutenkin Lieksassa käyntiä ja samalla lähdin sovittamaan häkkiä.

Eipä paljosta ottanut kiinni. Sisään kelautuva koiraverkko esti muutamalla sentillä häkin mahtumisen, mutta mehän kömmittiin irrottamaan verkko ja eikun takaisin häkki konttiin. Kas, sehän sopi kuin isä äidin selkään.

Minä en olisi oma itseni, jos en soutaisi ja huopaisi asioita eestaas ja vielä vähän sivusuunnassakin. Maalaisjärjellä ajateltuna kontissa tulisi kuitenkin olemaan tavaraa sekä häkin sivuilla että päällä, joten halusin säilyttää lasten niskat ehjinä mahdollisen äkkipysäyksen varalta.

Päätettiin, että Jouni tekee uuden häkin niin, että koiraverkko mahtuu olemaan myös häkin kanssa paikallaan. Häkkien varustelutason saa päättää ihan oman mielen mukaan ja säästösyistä jätin lattian ja takaseinän pois. Takapenkkiä vasten oleva osuus on auki, jolloin koirilla on hätäpoistumistie jos takaluukulle sattuu jotain.

Eipä siinä rivakalla nuorella miehellä kauan nokka tuhissut. Eilen aamulla tehtiin tärskyt Marjalan ABC:lle ja häkki vaihtoi omistajaa. Kylläpä on viimeisen päälle siisti värkki! Eikä rämise ja kolise ajon aikana.

Kotona pistin sikaosaston varsinaiset matkustajat testaamaan uutta häkkiään ja hyvin mahtuivat molemmat oleilemaan omissa yksiöissään.

Väliseinä on luonnollisesti irrotettava ja syytä onkin. Samana iltana tuli Ira-collie meille viikoksi hoitoon.

Luultavasti joudutaan reissaamaan koko katraan kanssa ja jos meidän tytöillä on ahdasta yhdessä niin avataan lisätilaa.

Kiitoksia Jounille yhteistyöstä!

Kas kummaa, uutta ilmettä!

Innostuin muuttamaan tämän rakkaan blogini tylsää ulkoasua vähän toisen näköiseksi.
Eikä tämä nörtti tietenkään selvinnyt moisesta urakasta ilman apua. Vaikka Lemmikkipalstojen Päivän Peilissä on mitä kummempaa hiihtäjää liikkeellä, niin kyllä sieltä vaan saa hyviä neuvoja lähes joka kysymykseen.

Sen verran homma on vielä kesken, että koirien omille sivuille kirjoittelen tarinaa, kunhan se ensin muotoutuu päässäni. Jos sinne heittäisi asianomaisista ihan asiatekstiä, kun tämä etusivu on varattu enempi päättömyyksille.

Otsikko on tosi huonosti luettavissa, mutta se johtuu taustaväristä. Jos tuo sade joskus hellittäisi, että saisin otettua neitokaisista uusia kuvia.