Hippasen verran höpinää

Miimi on loppuviikon vapaalla ja sovittiin, että lähdetään jäljentekoon. Luurasin varastossa huoltamassa moottorisahaa kun auto kurvasi pihaan ja hurjasti haukkuva trio pölähti autosta pihalle. Olin juuri saanut vaihdettua tulpan, laipan ja teräketjun uusiin kun Viia tuli antamaan vinkkejä laipan kiristykseen. Kiitos vaan koiralapsi, osasin tehdä sen ihan omin neuvoinkin. Suunnattiin Särkijärven toiselle puolelle. Tallasin Unskille ja Pamille jäljet, Miimi teki saman Jatsille ja Hipalle. Pienen lenkin jälkeen päästiin hommiin. Edellisestä jälkitreenistä olikin jo meidän kohdalla aikaa. Otti niin pannuun Hipan temppuilut keppien nostojen suhteen, että heitin hanskat kehännurkkaan. Olkoot mokoma, kun en osaa opettaa. Taisi eilinen kurinpalautus tepsiä. Hipalla ei ollut minkäänlaista ongelmaa ilmaisussa. Kesällisen kiukkuilun sijaan se etsi tehokkaasti kepit, nosti ne suorastaan voitonriemuisena ja toi minulle. Se oli siinä. Viikon vinkki: jos aussie ei nosta keppejä, mene paiment

Paitsi että hiki siinä rentoudessa tuli ja mukavuuskin näytti äkkinäisen silmään pahimmanlaatuiselta eläinrääkkäykseltä. Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista." Etpäs. Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna. Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltii

Naapurin pelto soi. Valkoposkihanhet ovat vallanneet tienoot ja kaakatus kuuluu sisälle asti. On ne vaan hienoja otuksia. Joutsenet pitävät hanhiin pientä hajurakoa.

On se paimennus vaan hianoo. Ei voi harrastaa sateessa, mikä sopii meikäläiselle hienohelmalle kuin pitsireunainen aurinkovarjo kätöseen. Toisekseen kiimainen narttu omistajineen on ei-toivottu parivaljakko aika monissa muissa harrasteissa. No toenperrään. Satoihan eilenkin jonkin verran, mutta treenit pidettiin. Kaiken lisäksi paleli kun ei talvivaatetusmoodi ole osunut vielä kohilleen. Hippa aiheutti ihastusta uroksissa, mutta siitä huolimatta kaikki työskentelivät hienosti. Tämä oli meidän toinen paimennus ja Hippa pääsi nyt kiertämään laumaa omin nokkineen, minun ja Sinikan ollessa keulilla. Sinikka päätti edetä Hipan kanssa vauhdilla, että se saisi reilun satsin itseluottamusta talvea vasten. Hyvin se piti lauman koossa ja oli herkkä ohjeille. Suurin haitta koko hommassa olen edelleen minä. Tuntuu kuin olisi viisi vasenta jalkaa ja yksikään niistä ei tiedä, onko tulossa vai menossa. Takaperin vauhdilla kävelyä pitää varmaan treenata, mutta eipä minun hulluus naapureiden sil

1. Tilaa tutulta isännältä traktorikuormallinen uunipuita 2. Pidä koirat poissa kippautuvien halkojen alta 3. Pinoa halot liiteriin Voiko mikään olla enää tämän helpompaa? Varmasti, mutta sattuneesta syystä ottaa niin paljon ohimoon, ettei juuri nyt tule mieleen. Varsinkin kohta 3 ei alkuunkaan mennyt Strömsön tyyliin helposti ja mukavasti rallatellen. Ensimmäinen tunti meni, ei siinä mitään. Helppo homma, joka ei vaadi kuin vähän raakaa voimaa. Siinä sivussa saa antaa ajatusten lentää vapaasti, koska älyn voimalla halkoja ei onneksi mätetä. Mutta. Avara luonto päätti puuttua asioiden kulkuun kalauttamalla halolla kallon sivuun. Siltä se tuntui, vaikka kyseessä oli vain pikkuinen ampiaisenpisto. Jonkin aikaa se pörriäinen kaarteli pääni ympärillä, mutta kun en työn tuoksinnassa suonut sille tarpeeksi huomiota niin päätti tuikata vasemman ohimon ja samalla koko nupinpuolikkaan ihan hemmetin kipeäksi. Siinä vaiheessa katsoin tarkemmin ja siellähän pörräsi kiukkuisia ampiaisia e

On se ihme iitrailija tuo kuopus. Jo hyvän aikaa elokuun puolella Jatsi kertoi minulle että "tuo ääliö haisee, voitko tehdä asialle jotain?" Sori vaan, mutta eipä sille asialle ole paljoa tehtävissä. Homma seisoi, ei noussut kiimaan, ei laskenut lamaan, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu. Ei ennen kuin viime yönä vessassa käydessäni. Kuumaverisenä neitona Hippa nukkuu pönttöä halaten ja tietenkin kiepsahti katolleen kun minä kompuroin yli. Samalla selvisi asian tila ja kotiaresti alkoi. Nyt ei mokomalla höyrypäällä ole pihalla olemista ainakaan yksinään. Tiedä mitä se salakavala narttu siellä hiljaisuudessa puuhaa, jos Jatsi ei ole ilmoittamassa. Menisi nyt ohi, tulisi talvi ja voisi viedä virallisiin kuviin. Tessu-veli oli lonkkineen ja kyynärineen täysin terve. Jännitys tiivistyy.

Miimi vihjaisi pari päivää sitten menevänsä Kulhon kentälle Noutajapäiville. Onhan hänellä pallon-, kepin- ja räksännoutaja sekä pätevä metsäjäljestäjä. Meillä on vain narupallonnoutaja ja puolisukeltaja kun se pallo on puolikkaan tynnyrin pohjalla ja tynnyri täydessä vesilastissa. Ei voi noutaa, kun puoli päätä sukelluksiin ei riitä pallon nostoon. Kyseessä oli Pohjois-Karjalan Noutajakoirajärjestön tapahtuma, jossa ensin oli match show. Ilmoitin poikkeuksellisesti molemmat koirat lällärinäyttelyyn, ihan vaan huvin vuoksi. Hippa oli entisellään ja esiintyi mielellään. Pääsi sinisten ryhmäkolmoseksi ja sai palkinnoksi pokaalin, ruusukkeen, kaksi possunkorvaa ja piippaavan auton. Jatsi ei ollut entisellään, koska esiintyi hienosti ja jopa nautti siitä. Kaikki osallistujat saivat purutikun ja se jäi Jatsin ainoaksi saaliiksi. Hyvä mieli oli silti sekä koiralla että omistajalla ja se on aina plussaa. Mätsärin jälkeen nähtiin lajiesittelyt noutajahommista, verijäljestä ja tokosta.

Mikäkö? No autohäkki tietenkin. Pitkään sitä on ilman pärjätty, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla raja vastaan. Kävin katsomassa erästä käytettyä häkkiä, mutta ei päästy myyjän kanssa hinnasta yhteisymmärrykseen, joten se jäi sille tielleen. Marin kanssa tuli asiasta puhetta ja hän kehui Vartiaisen Jounin tekemiä häkkejä, joten soitin Jounille. Hänellä oli varastossa valmiina -07 Passattiin käypänen häkki, mutta korimalli oli uudempi eikä se periaatteessa käynyt minun kuusi vuotta vanhempaan kulkuneuvoon. Sattui vielä niin sopivasti, että viime lauantaina oli muutenkin Lieksassa käyntiä ja samalla lähdin sovittamaan häkkiä. Eipä paljosta ottanut kiinni. Sisään kelautuva koiraverkko esti muutamalla sentillä häkin mahtumisen, mutta mehän kömmittiin irrottamaan verkko ja eikun takaisin häkki konttiin. Kas, sehän sopi kuin isä äidin selkään. Minä en olisi oma itseni, jos en soutaisi ja huopaisi asioita eestaas ja vielä vähän sivusuunnassakin. Maalaisjärjellä ajateltuna kontissa tulis

Innostuin muuttamaan tämän rakkaan blogini tylsää ulkoasua vähän toisen näköiseksi. Eikä tämä nörtti tietenkään selvinnyt moisesta urakasta ilman apua. Vaikka Lemmikkipalstojen Päivän Peilissä on mitä kummempaa hiihtäjää liikkeellä, niin kyllä sieltä vaan saa hyviä neuvoja lähes joka kysymykseen. Sen verran homma on vielä kesken, että koirien omille sivuille kirjoittelen tarinaa, kunhan se ensin muotoutuu päässäni. Jos sinne heittäisi asianomaisista ihan asiatekstiä, kun tämä etusivu on varattu enempi päättömyyksille. Otsikko on tosi huonosti luettavissa, mutta se johtuu taustaväristä. Jos tuo sade joskus hellittäisi, että saisin otettua neitokaisista uusia kuvia.