Hippasen verran höpinää

Tämä jouluisen reseptin olen varmaan ennenkin tänne kopsannut, mutta menköön kun aina vaan jaksaa naurattaa, miten sielun silmillä näkee leipurin humalatilan etenemisen. HEDELMÄKAKKU 2 dl sokeria 4 munaa 2 dl kuivattuja hedelmiä 1 tl suolaa 1 dl fariinisokeria 4 rkl sitruunamehua pähkinöitä 2 pll viskiä Ota esiin suurehko kulho. Tarkista maistamalla viskin laatu. Kaada mittaan 1 dl viskiä ja juo se. Toista. Laita sähkövatkain päälle. Maista viskiä uudelleen varmistaaksesi, että se on korkealaatuista. Sekoita 1 dl voita laajassa sameahkossa kulhossa, lisää 1 rkl sokeria ja vatkaa taas. Varmista, että viski on vielä hyvää. Kuo uusi jupillinen. Käännä vatkaaja poish päältä. Riko kaksi kanaa ja lishäå kulhoon, shamoin kuihvatut hedelmät. Vatkaa kääntäjä taash päälle. Jos heivatut kudelmat jäävät kiinni kulhoon, väännä irti muuvireisselillä. Maishta shitten onko viski vielä herkeälaatuista. Shitten shiivilöi 2 dl suolaa -tai jotain. Ei oo nii nnöpönnuukaa. Tshekkaa viski. Shiivi1öi shitru

Aina pitää haaveilla ja haaveiden toteuttamiseksikin kannattaa tehdä jotain. Kävin tekemässä sitä jotain marraskuun alussa Kannuksen maaseutuopistossa, jossa oli homekoiraohjaajakoulutuksen valintakokeet. Omalla kohdalla haaveena oli sama kuin 50 muullakin hakeneella eli hankkia harrastuksesta työ. Miksei voi ansaita rahaa koiran nenällä kun se sitä käyttää joka tapauksessa muutenkin. Idea on vain ohjata käyttö oikeaan osoitteeseen. Otin reissulle molemmat koirat mukaan. Suunnitelmana oli tehdä pieni rengasmatka yöpymisen kautta, ettei tarvitse sitä järjetöntä matkaa ajaa samana päivänä edestakaisin. Tiistaiaamuna 4.11. hyvin varhain lähdettiin reissuun.Onneksi minulla on tapana ottaa sopiva eksymislisä aikatauluun, koska itseni tuntien ei eksymiseltä voi välttyä eikä tälläkäään kertaa tarvinnut ajella suoraan kohteeseen. Saavuimme perille juuri sopivasti, että ehdin kävelyttää koirat ennen kuin ampaisin Hipan kanssa käytännön toimiin. Piritta Pärssinen koululta ja paikallinen ho

Katsoin eilen elokuvan Linnunradan käsikirja liftareille. En oikein pysynyt juonessa mukana (jos sitä yleensä oli), mutta kirjana voisi olla periaatteessa mielenkiintoinen. Päällimmäinen asia, joka leffasta jäi mieleen oli päähenkilön teenhinku. Joka paikassa olisi pitänyt olla teetä tarjolla. Luen tällä hetkellä kirjaa, jossa brittinainen on jenkeissä ja tapaa siellä brittipariskunnan. Mistäpä muusta tulee puhe kuin teestä. Aamutee, päivätee, iltatee ja heidän klassinen kello viiden tee, joka ilmeisesti menee tärkeysjärjestyksessä kaiken muun edelle. Teetä iloon, suruun, kaipaukseen, krapulaan, lääkkeeksi ja lohduksi. Britit ja tee on jotain, mikä perusteellisuudessaan hämmästyttää. Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että britit syntyvät teetä suonissaan. Koska se ei ole paras mahdollinen aine suorittamaan varsinaista tehtäväänsä, tee vaihtuu vereksi vauva-aikana, mutta jälki jää soluihin muistuttamaan, mistä brittiläisyydessä on kysymys. Heidän täytyy juoda teetä koko lopp

Kävimme tyttöjen kanssa istuskelemassa Oulun Toripolliisin jalanjuuressa tarkoituksena ottaa yhteiskuva. Koska kyseessä on kaksi aussieta, homma ei ollut itsestäänselvyys. Kiitos Satulle kuvaamisesta ja Virpille avustuksesta. (Osaa kuvista on rajattu jälkeenpäin koirien ilmeitten takia. Klikkaamalla saa isommaksi.) "Jatsi! Hippa! Huhuu!" Mitä? Missä? Mamma on tässä, mitä väliä? Niin onkin! Onkohan sillä meille nameja? "Hei! Fiuiit! Täällä!" Ai näinkö pitää olla? No voip... Kutittaa just tuo panta! "Haloo! Kattokaa nyt tänne!" Minä en ainakaan kato. En minäkään. "Kis kis kis, sssshhh!!" Täh? Hippa hei... Mitä muka?     Ai siellä on jotain tyyppejä! Onkohan niillä meille nameja? Usko vaan. Huijaavat kuitenkin. Älä oo Jatsi aina niin kyyninen pessimisti. Huijasivat. Olit oikeassa. Moon aina. Että siitäpä passaa valita parhaan tai vähiten omituisen.

Tosin tällä kertaa yhden yön pikamatkalla. Lentokoneeseen piti mennä autolla ja reitti oli niin ahdas ja sokkeloinen, että annoin kuskin (taisi olla Marko, tai sitten joku muu) sompailla ja näytin ohjeita. Minua työnnettiin pyörätuolissa, mutta kesken kaiken piti kiivetä paksua köyttä pitkin kattoon. Ihmiset ihmettelivät, että miksi se ei voi kävellä, mutta kykenee kiipeämään. Lopulta selvisin matkustamoon, mutta sekin oli sokkeloinen ja niin epälooginen, etten löytänyt paikkaani. "Turvavyöt kiinni, kone lähtee", sanoi lentoemäntä. "Ei vielä, en ole omalla paikallani!" Löysin paikkani ja liput tarkistettiin vasta tässä vaiheessa. Lompakkoni oli täynnä pientä sälää, lippua ja lappua jos jonkinmoista. Yritin seuloa tärkeät vähemmän tärkeistä, mutta sormet eivät totelleet. Lopulta löysin lentoliput, jotka sekoittuivat kahvilakuitin näköisiin lappuihin, jotka taas olivat pääsylippuja jonnekin muualle ja siksi tärkeitä säilyttää. Perillä olivat pojatkin mukana

En oikein ole tajunnut Ikea-hypetystä, mutta en tajua montaa muutakaan yleisesti ihmisiä villitsevää juttua. Niin vain kävi, että perjantaina minäkin menetin Ikea-neitsyyteni. Oikeastaan tämä oli toinen kerta, mutta ensimmäistä ei lasketa. Se tapahtui puoli elämää sitten kun olimme menossa jonnekin tapahtumaan ja tarvitsimme retkituolit sinne. Vantaan Ikea oli matkan varrella joten ostimme sieltä ne tuolit, ja tähän olisi kelvannut mikä tahansa kauppa. (Tuolit löytyivät heti ovenpielestä, mutta tuumasin jo silloin että kaikenlainen kauppa kun kassoja ei tuntunut löytyvän millään. Koko liike piti kiertää ja ei semmoinen sovi minun hipiälle.) Alkuperäinen idea lähteä koko kauppaan oli peräisin Miimiltä, joka oli löytänyt Ikeasta todella kätevät laatikot koirien nappuloille. Kas näin: Säästäähän se pienessä komerossa tilaa kun nappulat ovat päällekkäisissä laatikoissa sen sijaan että lojuisivat vierekkäisissä säkeissä. Kiitos Miimille tästä vinkistä. Pekka kävi jokin aika sitte

Huomasin tuossa vanhoja tekstejäni selaillessa, että blogi täytti tämän kuun alussa kuusi vuotta. Marihan se minut tähän silloin yllytti ja samaan aikaan yllytti myös facebookiin. Sieltä olen kaksi kertaa lähtenyt lätkimään, mutta palannut takaisin. Blogia en ole samalla tavalla hylännyt, muuten vaan olosuhteista johtuen on tekstiä tullut milloin useammin, milloin harvemmin. Maailma muuttuu, vaikkei haluaisikaan. Minä lukeudun niihin kehyksen jarruihin, jotka haluaisivat asioitten pysyvän ennallaan. Ennenhän kaikki oli paremmin. Ennen blogissa oli kommentteja ja suoranaista keskustelua. Nykyään kaikki keskustelu on facessa ja sinne se häviääkin. Se on hetken lapsi, kuin päivän lehti joka aamulla luetaan ja illalla toimii uuninsytykkeenä. Seuraavana päivänä ei enää muista mokomaa olleenkaan. Jos myöhemmin haluaisi jatkaa jotain mielenkiintoista keskustelua, ei sitä löydy enää. Blogeista ja keskustelupalstoilta löytyy. Ja faceen jos linkittää oman bloginsa, kommentit tulevat myös sin

 Helsingin Sanomat 11.10.204  Tomi Peurakoski "Viraston mielestä viskitapahtumasta kirjoittaminen on mainontaa Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa Aluehallintovirasto (avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois. Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman . Avin vaatimuksesta Nyman pyysi kahta blogistia poistamaan yksityisistä blogeistaan kaikki viskiin liittyvät maininnat. Jaskankaljat-blogia pitävä Jaakko Matikainen ja Mushimalt-blogia pitävä Nikolas kertovat, että alun perin he saivat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta luvan kerto

Aloitin muutama viikko sitten espanjan opiskelun. Mukavaa vaihtelua ja dementian torjuntaa. Tiedä vaikka joskus ihan hyödyllistäkin jos pääsisi Espanjaan asti. Siitähän se idea lähti kun Marko oli viime talvena Barcelonassa leirikoulussa ja siellä olisi nyt katalonialainen sohva ottamassa vastaan pohjoisen kansaa. Ihan alussa opeteltiin tietenkin lausumissäännöt, mutta ne ovat vielä hakusessa ainakin allekirjoittaneella. Espanjassa nimittäin kaksi meikäläisittäin täysin selkeää kirjainta menee tehokkaasti sekaisin. V lausutaan beenä jos sana alkaa v:llä, mutta muuten b:nä paitsi jos b on kahden vokaalin välissä eikä ole väliä ovatko ne vokaalit samaa sanaa vai ei. Menikö jakeluun? Ei minullekaan. Tämän viikon tunnin aluksi kuunneltiin kappale 2, jossa ihmiset kertovat keitä ovat ja mistä. - Onko kysyttävää, ope kysyi nauhan loputtua. - Mie en kyllä vieläkään tajua noita veetä ja beetä että miten ne menee! - Otahan nyt ihan rauhallisesti. Olet vasta aloittanut espanjan opiskelun

Sen siitä sai kun sinkkuaika loppui. Joutui häihin. Ennen kuin onnitteluja alkaa sadella, mainittakoon että eivät olleet meidän vaan Markon serkun häät, jonne pääsin avecina mukaan ja samalla tutustumaan uusiin sukulaisiin. Marko nauroi jossain vaiheessa, että nyt on sinutkin ikuistettu moneen perhealbumiin. Sen verran harvoin asianomainenkaan niitä sukulaisia näkee, että oma hommansa oli selittää jokaiselle erikseen, että niin ja niin kauan ollaan oltu yhdessä ja en ole näitten poikien äiti. Perjantaina nakkasin koirat Katille ja Kimmolle hoitoon ja suuntasin kaupunkiin hakemaan seurueeni. Käännettiin keula kohti Juvaa, jossa yövyttiin Markon toisen serkun luona. Häät olivat lauantaina Kuusankoskella ja helpotti kaikkien elämää kun ei tarvinnut ajaa koko matkaa yhteen putkeen. Hääjuhla oli harvinaisen onnistunut tilaisuus ilmeisesti siksi, että bestmanilla oli tilanne hallussa koko ajan ja homma eteni supsikkaasti. Istumajärjestys oli ennalta suunniteltu ja pieniä yksityiskohtia

Marko oli meillä yökylässä ja lähti tänä aamuna Passatilla kouluun. Se oli ihan suunniteltu juttu, että haen auton sitten kun ehdin ja samalla voisin sivistää stressikoira Hippaa julkisella liikenteellä ja kaupunkihumulla. Miimi soitti aamulla ja kyseli porukkalenkille, joten tavattiin meillä. Nuoriso päästi jälleennäkemisen riemun kattoon asti ja riehui antaumuksella. Viian niskapörrö löytyi enimmäkseen Hipan suusta. Ensin suunnittelin linja-autoa kaupunkiin menoon, mutta sitten kiskot kirskuivat mieleen. Miksi en menisi junalla kun sen meidän kylällä pysähtyy? Lippu maksoi 5,20 euroa, mutta Hipalle en tietenkään osannut ostaa lippua. Miimi nakkasi meidät asemalle ja jäi ystävällisesti vahtimaan, että selvittiin myös junaan. Hippa ei tykännyt olostaan, kuten osasin arvata. En tiedä saako sitä ikinä tottumaan omien pienten ympyröitten ulkopuolisiin olosuhteisiin, mutta aina kannattaa yrittää siedätystä. Hippa näyttää kuvassa levolliselta, mutta läähätys ja monet pyörinnät

Elämä on jaksoja ja yksi jakso päättyi tänään. Viimeinen virallinen päivä nykyisessä (eli entisessä) työpaikassani. Vaikka silloin viime vuoden tammikuussa iloitsin lahjapakettina syliin pudotetusta työpaikasta, iloa ei riittänyt pitkälle ja loppuaika oli kärvistelyä. Jos joku ei sovi niin se ei sovi eikä vastaan kannata rimpuilla. Sillä vain sairastuttaa itsensä koko ajan pahemmin ja niin kävi. Työnkuvani oli toimistotyötä, josta iso osa asiakaspalvelua ja sekin mokoma vielä enimmäkseen puhelimessa. Puhelinkammoisen unelma-aikaa. Monien tutkimusten ja haastattelujen jälkeen selitys kaikille sosiaalisten tilanteiden mokailuilleni ja muulle elämänmittaiselle stressille tuli toissa viikolla kun sain diagnoosin F84.5 eli Aspergerin syndrooma. Jännä fiilis. Kaikki on kuin ennenkin, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Ymmärrys omaa itseä kohtaan nousi huimasti ja säälimätön täydellisyydentavoittelun ruoska asettui aloilleen. Naputtelen tästä aiheesta varmaan vielä jossain vaihe

Tämän päivän Hesarissa oli kuvitteellinen juttu siitä, mitä tapahtuisi jos sähkön kantaverkko pimenisi kokonaan. En näköjään osaa linkittää juttua, mutta sen mukaan Suomi olisi kaaoksessa kolmessa tunnissa. Hyvin ymmärrettävää. Sähkö on niin arkea, ettei sitä huomaa ja sitten kun sitä ei ole, ollaan ihmeissään. Kaikki pysähtyy. Jutusta tuli mieleen yläasteen äikäntunti keskimäärin vuonna 1987 kun kirjoitettiin aine aiheesta Elämää vuonna 2015 tai 2020, en enää muista tarkkaa vuosilukua, mutta näillä main mentiin. Minun aineessa ajeltiin sähköautoilla ja tietenkin tapahtui katastrofi, jolloin autot kaiken muun muassa pysähtyivät. Ope luki aineen ääneen ja luokkakavereitten palaute oli raakaa: "Voi v***n idiootti! Miten ne autot muka ajaa sähköjohdot perässä jos ne kerta sähkökatkoksessa pysähtyy? Vähänkö oot tyhmä." Harmitti hemmetisti, koska en tietenkään osannut selittää, että enpä ole ajatellut sinne asti, mutta niin siinä vaan käy.  Nykyään ajellaan sähkö

Kaksi vuotta sitten Patchcoat-leirillä Anne ja Mari perehdyttivät sekalaisen aussiejengin rally-tokon saloihin. Muutama viikko sitten selailin kisakalenteria, josko lähtisi tokoilemaan toisen tai molemman kanssa. Jotain pitäisi tehdä aktivoituakseen, mutta tokoilussa Jatsin selkä on kovilla hypyn jälkeen ja Hippaa ei edelleenkään kiinnosta tehdä mitään muuta kuin paimentaa. Kyllähän se tokoilee omassa pihassa, mutta se ei paljon edistä etenemistä sillä uralla. Huomasin, että PoKS järjestää virallisen rally-tokon. Koska olimme jo hyvällä menestyksellä kerran kokeilleet lajia, varasin siltä istumalta meille paikat ja tänään oli koe. Tuomari Tytti Lintenhofer selvitti rataan tutustumisen alussa kädestä pitäen kaikki toimenpiteet, mitä kylteissä kerrotuilla tehtävillä tarkoitetaan ja miten ne oikeaoppisesti suoritetaan. Kylttien välit ovat lyhyenpuoleiset ja siinä ajassa pitää kävellä, lukea tehtävä, käskeä koiraa ja jatkaa seuraavalle kyltille. Joissakin tehtävissä kyltillä pysähdy

Vaikka koulu alkoi jo ajat sitten, palataan vielä hetkeksi kesäloman viimeisiin päiviin. Kävimme poikien kanssa Savonlinnassa päivän pituisella lomamatkalla. Olen käynyt Olavinlinnassa monta kertaa, mutta aina se on yhtä mielenkiintoinen, joten tällä kertaa porukalla sinne. Ensin käytiin hampurilaisella. Itse olisin halunnut syödä jotain oikeampaa sapuskaa, mutta Aten takia mentiin Heseen. Reissulla oli odotettavissa niin paljon kaikkea uutta, että oli huomattavasti helpompaa kun kuopus sai päättää mitä syödään. Atte jännittää uusia tilanteita käsittämättömän paljon ja niitä halusin tarjota, mutta ei kaikkea kerralla. Hese oli rannassa kuten Savonlinnassa melkein kaikki muukin. Meillä oli leipää eväänä, ei itsellemme vaan sorsille annettavaksi. Nämä tyypit olivat tosi ahneita. Melkein syliin hyppivät leivän perässä. Lörtsyt Savonlinnan torilla on se juttu, joka on tehtävä, mutta mahat olivat vielä liian täynnä niin tukevaan jälkkäriin. Kävelimme pitkin satamaa, jossa oli l

Meillä oli murun kanssa kehityskeskustelu. Olen iloinen, että sain tehtyä aloitteen siihen, koska itselleni on aina ollut ylivoimaisen vaikeaa avata mielen sopukoita ja siitä seuraa monenlaista muuta vaivaa. On vaan ollut kehno fiilis jo jonkin aikaa, mutta keskustelu oli hyvä ja mieli pääsi jälleen levollisempaan tilaan. Ainakin vähäksi aikaa. Tämä sai miettimään omaa aivotoimintaani. Tulin siihen tulokseen, että pääni sisällä on palapeli, joka koostuu faktoista. Palapeli pysyy semmoisena kuin on, mutta tilanteet ympärillä muuttuvat. Muutosten takia palapelistä lähtee irtopaloja sieltä täältä ja kokonaisuus on vajaa. Vieressä on mielikuvituksen kulho täynnä epävärisiä ja epämuotoisia paloja, josta mielikuvitus ammentaa liitämään lähteneiden faktapalojen tilalle jotain ihan omaa. Mielikuvitus runnoo palaset väkivalloin, välittämättä muodoista ja väreistä. Kokonaisuus on paikattu, mutta tarkemmin katsoen lopputulos on vääränlainen, yhteensointumaton kaaos. Tosin välillä mielikuvit

Tänään oli The Kesäpäivä eli matonpesu mökillä. Äiti ja isä lähtivät sukukokoukseen viikonlopuksi, joten sain olla koirineni ihan keskenään omassa rauhassa ja tehdä kaikkea mitä huvitti. Matot pesin heti ensimmäiseksi, että pääsivät kuivumaan. Kuuma oli kuin saunassa, joten kevyimmät kuivuivat iltaan mennessä. Kipaisen koko satsin huomenna pois. Aamupäivällä hetken ajan mietin, että pitäisiköhän varsinainenkin sauna lämmittää. Mökkisaunassa on aina niin kiva käydä, mutta lopulta alkoi kuumuus kehtuuttaa. Uimaankin pääsi milloin vaan, joten ratkaisin asian siirtämällä mittarin ulos. Mitäs tuosta löylynheitosta niuhottamaan. Hippa raivosi aina kun menin uimaan. Se ei sulata sitä, että järveen mennään hukkumaan ihan tuosta vaan. Hän itse saa tietenkin rypeä mielin määrin ja kastella minut siinä sivussa. Käpy pirulainen ei kellunutkaan! Koira hyvä, jos käpyä yrittää paikallistaa hajuaistin avulla niin nenään menee vettä! Eipä tuntunut vaivaavan. Purskaus vaan ja kuono tyhje

Alho- ja puolialhoporukkamme kasvaa ja komistuu. Siivekkäät ovat nyt noin 5-kuisia, mutta munintaa ja kieuntaa ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan Lotalle kuuluu huonoa. Se kuoli keskiviikkona. Lotta oli monta päivää jotenkin noiveissaan. Söi ja kakkasi, mutta kökötti yksinään eikä ollut niin vilkas touhuamaan kuin muut kaverit. Keskiviikkoaamuna pojat toivat sen tupaan kun olivat löytäneet Lotta-paran jalattomana tarhasta. Soitin kasvattaja-Minnalle ja kysyin, että mikä kumma mahtaa olla kyseessä ja vastaus oli Marekin tauti. Se on yleisin kanojen kuolemaan johtava virustartunta. Tehokanaloihin saa kanoille rokotteen, mutta harrastekanoille ei, useista pyynnöistä huolimatta. Tauti on herpesviruksen aiheuttama ja se tekee tulehduksen hermoissa ja/tai aivoissa tai kasvaimia elimissä. Lotalla tauti ilmeni halvaustyyppisenä. Suunnilleen kaikki kanat saavat tartunnan ensimmäisinä elinviikkoina, mutta heikoimmat yksilöt sairastuvat ja kuolevat. Meidän kanat ovat nuoria ja munintaa

Facebook, tuo tietotulvan bittiytymä, toi verkkokalvoilleni kuvan verenluovutuksen tarpeellisuudesta. Oma veriryhmäni A- oli kuvan pisarassa pohjillaan ja surunaamainen, joten päätin lähteä luovuttamaan. Veripalveluahan Joensuussa ei enää ole, mutta pääkirjaston eräässä salissa on pari kertaa kuussa luovutustilaisuus ja sinne suuntasin eilen. Joku pienen pieni järjen ääni yritti kuiskailla, että onkohan tällä helteellä järkeä lähteä moiseen touhuun, mutta kun suunnitelma oli omassa päässäni lyöty lukkoon, järjen äänellä ei ollut suunvuoroa sen enempää. Alkuhaastattelu oli tavanomaista perusteellisempi, johtuen reilun kahden vuoden takaisesta sairaalareissusta. Hoitsu joutui soittamaan Helsinkiin vastaavalla lääkärille, joka kyseli tarkkaan sairastamani ruusun ja sen kylkiäisenä tulleen maksatulehduksen tilanteen. Lopullinen tuomio oli, että aikaa oli kulunut riittävästi ja että tulehdus ei ollut virusperäinen, joten estettä luovutukselle ei ollut. Vuoroa odotellessa ajatus juoksi j

Miimin järkkäämä kasvattajaleiri pidettiin tänä vuonna 25.-29.6. Kiteen Taivaannastassa eli Loukunvaaran vanhalla koululla olevassa koiraharrastuskeskuksessa. Talon takana on valtava ruohokenttä tokotreeneihin ja agilityesteetkin olivat meidän käytettävissä koko leirin ajan. Harmittavan moni jäi ihan loppumetreillä pois, mutta silti paikalla oli ihmisiä, joita ei näe kovin usein. Minun ja Miimin lisäksi meitä oli Eija-Riitta ja Vaapu & Mindy, Hanna ja Mai, Hali, Kiila & seropi Pinja, Lea ja labbis Hinni, Marida ja Roosa & Pepsi, Mirka ja Topi, Heidi ja Laku, Leena ja cockeri Reiska, Hilkka ja Valo, Satu ja Viiru, Sirkku ja Susu sekä Tuuli ja Chilakin piipahtivat välillä paikalla. Leiriohjelma oli mukavan rento. Etukäteen varattiin Pialta paimennusvuorot ja Hippa pääsi toteuttamaan itseään lampaitten kanssa kolme kertaa. Edellisestä paimennuksesta on vuosi aikaa, mutta mitään se ei ole unohtanut. Harjoittelimme vain lauman haltuunottoa ja kiertämistä. Vastapäivään ki