Hippasen verran höpinää

Aika negatiivinen otsikko. Totuus on kuitenkin ihan toinen, kun tarkastellaan kokonaisuutta. Uhkasin jo viikolla Antille, että tulen lauantaina käymään. Eilen oli lauantai enkä minä halua kuulua paskanpuhujien porukkaan. Päätin hoitaa monta asiaa yhdellä iskulla ja piipahtaa kylässä ja elokuvissa katsomassa Havukka-ahon ajattelijan. Kannattaa mennä kylättelemään kun isäntäväki tekee ruokaa, joten syötiin perunaa ja jauhelihakastiketta. Samoista aineksista on tullut tehtyä ruokaa itsekin, mutta toisen tekemänä maistuu paljon paremmalle. On se jännä! Vyöhyketerapiaistunto pisti huutamaan ja King Diamond huusi telkkarissa. On se vaan hyvä edelleen. Elokuvakeikka jäi lyhyenlännäksi, koska olivat muuttaneet aikoja ja olin puoli tuntia myöhässä. No ei se mitään, käynpähän toiste. Teppo oli tulossa myös Antin luokse, joten kävin hakemassa, ettei tarvitse ajella linja-autolla. Lähibaari Mikossa oli joku synttäripäivä ja DJ soittamassa levyjä. En ole siellä ennen käynyt, joten lähdettiin Tepon ...

Merkkipäivä. Huh, on se 38 vaan iso luku. Kumma juttu, kun en ollenkaan osaa ajatella itseäni niin vanhana. Onko vika numeroissa vai päässä? Pienikin syy on hyvä syy juhlaan. Sain Marrulta Baileys-kakun reseptin ja nyt oli sopiva tilaisuus testata sitä. Pyöräytin kakun ja vein töihin. Oli viimeisen päälle hyvää omasta ja muiden mielestä. Markku kyseli päivällä, lähtisikö pojat illalla uimahalliin. Lähteehän ne, turha tuota on edes mennä kyselemään. Kotiin tultua laitoin Miimille viestin, että joutaisiko käymään kakkukahvilla ja lenkillä. Hyvin jouti ja itse asiassa viestin saadessan oli jo matkalla meille. Unelma oli käynyt eläinlääkärissä ja murmatti kovaa kohtaloaan ihan taukoamatta. Kyllähän sen ymmärtää, että kun on kohdeltu kaltoin niin se syvä paheksunta täytyy kertoa kaikille, mutta joku raja sentään pitäisi olla. Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin. Reilu viikko sitten minun piti mennä koululle vanhempainiltaan. Pyysin Miimiltä lenkitysapua, koska en olisi ehtinyt käydä Jatsi...

Ennen: Jälkeen: Joskus haarmaantunutta uuninluukkua siveltiin sianihralla ja ties millä eikä musta väri kestänyt kovin kauaa. Nyt löysin kaupasta varsinaiseen tarkoitukseen sopivaa grafiittitahnaa ja tulos on hyvin nähtävissä. Purkin kyljessä olevan ohjeen mukaan tahna piti levittää jäykällä pensselillä ohuelti, mutta tarkasti valuraudan kuvioihin. Pensseli oli, mutta jäykkyydestä siinä ei ollut tietoakaan. Eihän siitä hommasta mitään tullut. Onneksi ei naisihmisen älynkulku ihan aina jää sormi suussa odottelemaan. Silpaisin saksilla leijonanosan harjaksista pois, joten siinä meillä oli jäykkä sivellin ja hienosti entisöity luukku. Tadaa!

Älkää hyvät ihmiset valittako. Tämähän on se NORMAALI Suomen talvi. Tuntuu siltä, että sitä mukaa kun vaatteiden lämmönpitävyys paranee niin kansalla sisu häviää. Mutta, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Eihän sille mitään voi, jos on sattunut syntymään väärään maahan. Noniin, back to business. Nyt kun olen tavallaan työelämässä niin on pakko mainita, että töissä menee pääasiassa hyvin tai erittäin hyvin. Osaan käsitellä kuvat oikeanlaiseen kuosiin tuotantoa varten. Olen hillinnyt mielikuvitustani juttujen suhteen niin, että jälki miellyttää nykyään päätoimittajaa enemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Ei voi mitään, kun tilaa on rajoitetusti ja lehti asiallinen niin sen mukaan on elettävä ja pysyttävä asiallisena. Kolumnit ja top3 -jutut on niitä, missä voi käyttää luovuuttaan vähän enemmän. Juttukeikolla törmää mukaviin ihmisiin ja saa muutenkin jotain ekstraa. Eräällä keikalla pääsin kuntotestiin, toisella sain pizzan kun koepaistoivat uuden Kotipizzan tuotteita. Parasta oli pää...

Ja kuva vielä isona kun Areenan screeni! Tässä teille, jotka eivät kuulu Karjalan Heilin levikkialueeseen: http://www.heili.fi/?port=Etusivu&id=5866948 No eipä näytä linkkinä, mutta kopsatkaa. Kaikki julkisuus on hyvästä, olipa tuotokset kuinka suolesta tahansa...

Piipahdin eilen illalla Huhmarissa moikkaamassa paria kaveria, jotka olivat siellä koulutusreissulla. Pojat jäivät mökille yöksi ja sovittiin Marin kanssa että käydään pienellä lenkillä aamupäivällä. Heräsin kahdeksalta ja ajattelin lojua vielä hetken sängyssä. Silmänräpäystä myöhemmin kello olikin jo kymmenen ja heräsin siihen kun vahtikoira hyppäsi vierestä kiihkeästi haukkuen. Voi sissus että säikähdin! Tällä kertaa se ei hypännyt mahani päälle, onneksi. Sekin on koettu eikä kovin mukavalta tunnu. Wallun viime käynnistä on aikaa ja se näytti jälleennäkemisen riemunsa aussiemaiseen tyyliin. Ruskea viuhahdus täynnä iloa. Kuonontökkäisyt naamaan ja sitten se olisi ollut yhtä aika menossa ulos ja tulossa sisälle. Talviaikaan ei passaa jäädä kynnykselle toikkaroimaan, joten pukeuduin pikaisesti ja suoriuduttiin matkaan. Jatsi oli taas iloinen Wallun seurasta. Wallu on kärsinyt lihasjumituksista, mutta se puolen tunnin riekkuminen ei aiheuttanut ontumista. Hyvä niin, kyllä se siitä parane...

Saalistaa keppejä, järsii niitä ja syö lunta siinä sivussa niin paljon että kurkku kipeytyy. Sitten yskii limaa ja tikunpätkiä. Eikä ota opikseen. Eihän se muuten koira olisikaan. Järki käteen, mutta omistajan käteen eikä tassuun. Eilisillan lenkin jälkeen meillä haisi lehmä. Jatsi syö heinää aina kun sitä on tarjolla, väriltään se on aika lähellä ayrshireä ja nyt sitten päättänyt muuttaa ominaishajunsakin lehmäaromiseksi. Sorkkia ei vielä ole, mutta kaipa ne siitä ajan kanssa mene ja tiedä vaikka kasvaisikin. Naapurin uusi navetta on taloon nähden tien toisella puolella ja ilmeisesti traktorin renkaassa kulkeutunut sitä ihtejään tielle, johon tämä eräs heittäytyi kierimään. Pitihän se pestä heti kotiin tultua, mutta pieni kokkare jäi niskaan enkä enää viitsinyt ryhtyä puleeraamaan mokomaa. Nyt haisee viereinen paikka sängyssäkin, mutta haiskoot. Onhan tuohon totuttu. Tai kuka on, kuka ei. Heti alkoi mielikuvitus laukata kun vähän mietiskelin asiaa. Jos tähän kämppään joskus joku miesp...

Lähinnä hävettää kun laskuriin kertyy lukuja, mutta mitään ei ole tarjota lukijoille vastalahjaksi. Ehkä tulee nykyään kirjoiteltua virka-aikana sen verran, että harrastukset kärsii. Mutta niinhän se on joka tapauksessa. Tänään oli Heilin toimituksessa sen sijaan ihan mieletön hullunmylly. Eipä tarvinnut enää joutilaana ihmetellä, joten en valita. Pikkuisen on hommat kasaantuneet muillakin kuin minulla taittopäiviin, joten kiirettä piti. Minut on tänään testattu juttukeikoilla kahteenkin otteeseen. Aamulla sain asettua älyvaakaan, joka punnituksen lisäksi teki vaikka mitä ihmeitä. Minun aineenvaihdunnallinen ikäni on 32 ja luustoni painaa 2,2 kg. Pituuteen nähden saisi painaa enemmänkin, mutta minkäs teet. Iltapäivällä annoin jälleen ruumiini sekä tieteen että oman itseni käyttöön liikuntakeskuksessa. Polar on kehittänyt varsinaisen vempeleen, joka mittaa verenpaineen, hapenottokyvyn, muutaman lihaskunnon, rasva- ja vesiprosentin ja ties mitä. Tämä on niinsanottu kehon todellinen ikä. ...

Varoitus! Häntäpäässä ällöttävää baarijorinaa. Ei herkkäsieluisille! No niin ja asiaan. Lauantaina oli asiaa kaupunkiin ja tehtiin Markun kanssa vaihto lennossa. Pojat pääsivät iskän luo ja minä omiin hommiini. Kävelin luontaistuotekaupan ohi ja aivoni rekisteröivät piikkimattokorin. Kysyin myyjältä, onko semmoinen oikeasti hyvä. Kuulemma on. Rentouttaa, poistaa kipuja ja antaa hyvän unen. Viimeksi mainitun asian kanssa olen tapellut niin kauan, että se riitti. Lisäksi taas venäytin lapani erään yön aikana ja selkä oli kipeänä. Päätin ostaa maton, mutta kumpi? Hyvä ja kallis vai halpa kopio? Kopio ei välttämättä kestä kauan ja oli vain parikymppiä halvempi kuin se aito, intialaisten naisten käsin valmistama. Myyjä kertoi, että viime vuonna oli Intiaan viety mattojen myynnistä yli 100 000 euroa tekijöille, lapsille ja muille tarvitseville. Eikä sieltä maailmankolkasta vähäosaisia tarvitse etsimällä etsiä. Semmoisesta hyväntekeväisyydestä minä tykkään ja ostin aidon Shaktin. Menin kotiin...

On se vaan kiva lähteä johonkin aamulla ja tehdä jotain järkevää. Silläkin uhalla, että näin ensimmäisenä päivänä meni suurin osa ajasta ihmetellessä, että mitähän järkevää tekisi kun mitään ei osaa. Olen siis tästä eteen päin muutaman kuukauden työelämävalmennuksessa Karjalan Heilin, Joensuun seudun kaupunkilehden, toimituksessa. Työttömänä ja päivärahoilla, mutta kuitenkin työntämässä varvasta johonkin rakoon. Hyvä systeemi. Itse nimitys on vaan edelleen mielestäni aika outo. Työelämävalmennus. Ihan kuin olisi joku vähäjärkinen, joka ei tiedä pätkääkään mitä työ tarkoittaa ja mitä sille asialle pitäisi tehdä. Kyllähän minä töitä osaan tehdä, en vaan tiedä mitä töitä. Tätä hommaa olen tehnyt vähän ennenkin ja tykkäsin. Siitä on hyvä jatkaa kun on tämmöinen mahdollisuus. Tänään ei hommat rassanneet sen enempää henkisesti kuin ruumiillisestikaan. Pari pientä pätkää kirjoitin ja yritin päästä selville ohjelmasta, jolla juttuja yleensä tehdään. Kolmessa kuukaudessa todennäköisesti pääsee ...