perjantai 27. joulukuuta 2013

Jos leikittäis että kaikki ois päinvastoin... Ei tartte leikkiä, kaikki ON päinvastoin!

                                                                                     
Tein tässä pientä tutkielmaa aiheesta omituisen pääni oudot kotkotukset: Levottomat jalat  – kofeiiniyliherkkyys – masennuslääkkeet – anemia – stressiherkkyys – sydämen lisälyönnit - aistiyliherkkyys > aivojen välittäjäaineetko yhdistävänä tekijänä?

Minulla on ollut sydämessä lisälyöntejä lapsesta lähtien. Silloin pienenä niitä kuulemma tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt ja tutkimukset lopetettiin. Pikkuhiljaa oireet hävisivät, mutta alkoivat taas vähän päälle kaksikymppisenä. Raskausaikana pahenivat ja olen huomannut muistakin yhteyksistä, että stressi pahentaa oireita. Vaiva on inhottava, joskaan ei vaarallinen. Lääkitystä ei ole, joten täytyy vain kärsiä ja yrittää ottaa rennosti.

Levottomat jalat on meillä sukuvika. Mummo kärsi niistä, isä ja veli kärsivät edelleen. Minuakin ne vaivasivat raskausaikana ja 2000-luvun puolivälin jälkeen aika pahastikin.
Kokeilin isän käyttämää lääkettä (muistaakseni se oli Sifrol) miedommalla annoksella, mutta tulin hulluksi. En enää muista tarkemmin, minkälaisia oireita siitä tuli, mutta tunsin oloni tosi huonoksi. Se vaikutti selkeästi mielialaan.
Samoihin aikoihin todettiin anemia, joka alkoi synnytyksien aiheuttamasta verenhukasta ja jatkui, koska kuukautiset olivat järkyttävän runsaat. Kerran kuussa meni suunnilleen taju kun vuodin itseni kuiviin. Kaikki rautavalmisteet pistivät mahan sekaisin, myös Obsidan joka kuulemma on niin mieto ja helposti imeytyvä, että käy kaikille. Kaikille paitsi minulle. Luontaistuotteista ei ollut apua ja toisekseen ne litkut olivat niin pahanmakuisia, että jäivät juomatta. Valitin lääkärille tästä ja sain hormonikierukan hillitsemään vuotoa. Anemia hävisi ja sen mukana myös levottomat jalat.

Vuonna 2009 tuli ero ja se oli hyvä juttu, mutta jutun hyvyydestä huolimatta sekosin. Hain lääkäriltä apua ja hän kirjoitti minulle mielialalääkettä. Ensimmäinen lääke Seronil auttoi kirkastamaan päänsisäisen aurinkoni, mutta sivuoireena oli vanha tuttu jalkojen vatkaus. Lääke vaihdettiin vielä kahdesti ja sopiva löytyi. En muista sen nimeä, mutta söin sitä aikani ja lopetin kun en kokenut enää tarvitsevani mokomaa.

Olen aina nukkunut huonosti ja stressi laittaa ajatukset laukkaamaan entistäkin villimmin. Tänä vuonna olen viime keväästä lähtien nukkunut aina yö toisen perään vähän huonommin. Illalla väsyttää eikä nukahtaminen ole ongelma, mutta parin kolmen tunnin kuluttua herään ja ajatusten kiertäessä kehää unta saa odotella kauan ja hartaasti.
Menin taas lääkärille valittamaan vaivojani ja sain hyvin mietoa mielialalääkettä, Mirtazapin 15 mg, aluksi viikon ajan puoli pilleriä illalla nukkumista helpottamaan ja sitten kokonainen. Se napinpuolikas pisti pääni kerralla sekaisin. Olin seuraavana päivänä aivan tokkurassa.
Tokkura helpotti, mutta mustat pilvet peittivät sisäisen aurinkoni ja tunsin itseni viimeisen päälle sekopääksi. Sivuoireet hävisivät reilun viikon aikana ja olo oli muuten kuten ennenkin, mutta nukuin onneksi tosi hyvin. Jos heräsin yöllä, nukahdin heti uudestaan. Kokonaiseen pilleriin en sivuoireiden pelossa uskaltanut siirtyä, vaan jatkoin puolikkaalla.
Nyt kuurin aloituksesta reilu viisi viikkoa aikaa ja teho on kaikonnut. Kokeilin kokonaista pilleriä, mutta kuinka ollakaan, levottomat jalat palasivat kehiin jälleen. Nukkumiseen ei auttanut yhtään.

Olen hyvin herkkä kofeiinille. Pari kulausta kahvia saa minut hyppimään seinille ja kupillinen tekee niin huonon olon, etten tiedä miten päin olisin. Tuntuu kuin sisälläni olisi kuminauhoja pitämässä minua koossa ja kahvi kiristäisi kuminauhat niin kireälle, että joka kohdassa tuntuu pahalta. Vaikea kuvailla, mutta tuon paremmin en osaa. 
Jos esimerkiksi automatkalla iskee armoton väsymys, pari hörppyä Cokista virkistää olon tavanomaiseksi eli sen verran kuin kupillinen kahvia jonkun normaalin ihmisen.

Mari kertoi joskus lukeneensa jostain tiedelehdestä aivojen välittäjäaineista kertovaa juttua.
Siinä kerrottiin, että niillä ihmisillä, joilla välittäjäaineet toimivat ns. normaalisti, kahvi ei aiheuta isompaa kriisiä. Minunlaiselleni ihmiselle ylimääräinen kofeiiniannos taas pistää totaalisesti kupin nurin. Tämä on myös periytyvä ominaisuus, koska isälläni on sama juttu.

Toinen mielenkiintoinen nautintoaine on alkoholi. En pysty nukkumaan humalassa. Alkoholin pitäisi olla rauhoittava aine, mutta minun kohdalla se on kaikkea muuta. En kykene juomaan niin paljon että sammuisin, enkä edes halua saattaa itseäni siihen tilaan. Ongelma on, että pienikin määrä alkoholia tekee mielen niin virkeäksi ja pistää pumpun hakkaamaan siihen malliin, että nukkuminen on mahdotonta.

Mirtazapiinin käyttöohjeessa varoitettiin, että alkoholi tehostaa vaikutusta. Joulun alla tuumasin, että toivottavasti näin on ja otin pillerini kermaliköörin kanssa. Arvatkaapa mitä tapahtui? Jouduin suorastaan toppuuttelemaan itseäni, etten olisi alkanut pestä ikkunoita. Semmoinen virtapiikki iski elimistööni, että entistä vähemmän nukutti.

Muuan nukkumista huonontava juttu on aistiyliherkkyys. Olen lapsesta lähtien kärsinyt tästä ominaisuudesta eikä se näytä vähenevän iän myötä.
Valo paistaa luomien läpi eli en voi nukkua jos ei ole täysin pimeää.
Kuulen pienetkin äänet ja ne voimistuvat hiljaisessa ympäristössä kamalaksi kakofoniaksi. Niitä kun jää kuuntelemaan, ei uni takuulla tule.
Lakanan pitää olla rypytön ja peitto niin, ettei reuna osu jalkoihini tai roiku sängyn reunan ulkopuolella, jolloin se painaa väärällä tavalla tai viileää ilmaa pääsee iholleni. Koiraperheessä välillä kantautuu hiekkaa sänkyyn ja ei puhettakaan, että nukkuisin ilman lakanan vaihtoa tai vähintään imurointia.
Kotona nuo olosuhteet saa kuntoon, mutta yökylässä ollessa korvatulpat on vähimmäisvarustus.

Vähän ohi aiheen mainittakoon, että olen koko ikäni nauranut, että tyylini on tyylittömyys ja sitähän se on. Haluaisin olla tyylikkäämpi, mutta se on sula mahdottomuus kun vaatteet eivät saa tuntua päällä. Kaikki laput on ratkottava pois ja ainoa käyttökelpoinen materiaali on puuvilla. Villa kutittaa ja jotkut kankaat ovat kylmiä ja liukkaita. Vaate ei saa kiristää, muttei myöskään roikkua. Hajuvedet tekevät päänsäryn ja kynsilakkaa en voi käyttää, koska kynnet palelevat. Uskomatonta mutta totta.

Se, joka väittää että haudassa on aikaa nukkua, painukoon kuuseen. Unen tarve on yksilöllinen, mutta jos ihminen valvoo ilman omaa tahtoaan, asiat vain menevät pieleen. Suurin unelmani on saada nukkua kuten normaali ihminen murehtimatta olemattomia ja kärsimättä henkisiä tai ruumiillisia kipuja.

Päätäni ei ole lääketieteellisesti tutkittu, mutta tekisi mieleni väittää, että kaikilla noilla on jokin yhteys.
Levottomiin jalkoihin helpotukseksi määrätty lääke pisti yläpään sekaisin, mutta väärä tai liian vahva mielialalääke taas aiheutti levottomia jalkoja.

Miksi minun kohdalla kaikki menee ihan päinvastoin? Kyllä olisi sarkaa neurologian, psykiatrian tai neuropsykiatrian asiantuntijoille.

Jos lukijoilla on samansuuntaisia kokemuksia, pyytäisin kommentteja. Aina on joku, joka tietää tai on kuullut puhuttavan aiheesta tai sen vierestä. 

maanantai 23. joulukuuta 2013

Mari ja Miimi heittivät (onneksi saman) haasteen jo ajat sitten ja tyypilliseen tapaani vastaan kun vastaan eli nyt. Kysymykset ovat suunnilleen samoja kuin Sirkun haasteessa jokin aika sitten, joten joko toistan itseäni tai sitten en.

1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira.
- Äitini työkaverin labradoriuros Jiri joskus 80-luvulla. Jostain syystä se palvoi maata jalkojeni alla heti ensitapaamisesta lähtien.

2. Koirasi lempilelu.
- Hipalle käy kaikki, Jatsi ei ole lelujen perään. Treenivälineet eli pallot ja patukat on eri juttu.

3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on?
- Ei ole tunkemassa jokaisen syliin, vaan suhtautuu pienellä varauksella ja hyväksyy sitten.

4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi, mikä se olisi?
- Jatsilta voisi poistaa selkävaivan ja Hipalta ääniherkkyyden. Toisaalta, Jatsi voi nykyään hyvin ja Hippa opettaa minulle paljon asioita olemalla se mikä juuri nyt on, joten tämä kysymys on vähän kaksipiippuinen. En välttämättä muuttaisi mitään.

5. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi suhteessa koiraan, mikä se olisi?
- En ymmärrä kysymystä.

6. Unelmakoirasi. Millainen se olisi?
- Jatsi on unelmakoirani. Iloinen, uskollinen, huumorintajuinen, työteliäs tarvittaessa, rauhallinen kun mitään ei tapahdu, reipas reissukoira ja kiva kotikoira.

7. Mieleenpainuvin muisto koirasta?
- Itse asiassa tämä ei ole oma muistoni, koska olin silloin niin pieni. Vanhempieni tuttavalla oli kaksi cockerspanielia, Cheri ja Amigo. Ilmeisesti ne olivat epävarmoja lasten läsnäollessa kun olin kerran sanonut äidille: "Seli mulisee."

8. Mikä olisi unelmiesi täyttymys koiran kanssa?
- Hassu kysymys, elän sitä koko ajan.

9. Unelmapäiväsi koiran kanssa?
- Katso edellinen kohta.

10. Mikä on mielestäsi tärkein asia kasvattajassa?
- Rehellisyys ehdottomasti, ennen kaikkea itselleen ja sen myötä pennunostajille.

Koska säännöt on rikottaviksi tehty, en haasta ketään edelleen.

perjantai 20. joulukuuta 2013