Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2023.

Pääsiäinen = Agiråkki

Kuva
Lepääminen ja palautuminen on muutakin kuin ahterinsa sohvaan juurruttamista. Toki sillekin on aikansa ja paikkansa, en sitä kiellä. Toisinaan vaan palautuu työhommista paremmin puuhaamalla kaikenlaista. Ensimmäinen Agiråkki järjestettiin kesällä 2018 ja se oli valtava spektaakkeli Joensuun keskuskentällä. Nomsa oli silloin nuori neito emmekä olleet vielä aloittaneet koko harrastusta. Taisimme samana syksynä mennä alkeiskurssille, mikäli oikein muistan.  Toinen Agiråkki järjestettiin vuosi sitten pääsiäisenä meidän omalla hallilla Pärnällä PoKSin kanssa yhteistyönä. Seurat päättivät tehdä tästä pääsiäisperinteen, joten kolmas Råkki oli männä viikonloppuna samoin naapuriseuran kanssa yhteistuumin. Osallistujamäärä yllätti järjestelytoimikunnan, joten kakkoset siirrettiin juoksemaan hyppyradat PoKSin hallille, koska päivät olisivat muuten venyneet kohtuuttomiksi. Siellä mekin Nomsan kanssa kirmasimme kaksi rataa. Ensimmäinen oli katastrofi. Kaikki hyvät suunnitelmat unohtuivat tykkänään