Hippasen verran höpinää

Syksy 2019 muistetaan sisukkaista keltaisista lehdistä. Kesänvihreä metsä vaihtoi aurinkoiseen asuun eikä luopunut siitä, ei edes lumen voimalla. Valtavat määrät joutsenia ja valkoposkihanhia oli liikkeellä, mutta tässä niistä vain pieni osa. Väriloiston tilanne 3.10. oli tämän näköinen. Pari päivää myöhemmin lauantain lääkelenkillä Tohmajärvelle maisema sai vaalean harson ylleen. (Kyllä, otin kuvan ajaessa. Hyi minua.) Perillä tilanne oli vielä pahempi. Lumimöykkyjä roikkui lehtevillä oksilla kuin kiusallaan, että tässä ollaan etkä mahda mitään. Lumi suli pian pois, mutta ruska jatkui. Kävimme koirien kanssa 10.10. lenkillä Käsämänharjulla ihan vain katsomassa, miltä väritilanne siellä näytti. Hyvältä. Luovin ammattiopiston kota on Huttulammen rannassa. Tytöt tykkäsivät, kun pääsivät välillä tutkimaan uusia maisemia. Harjulle vie luonnon mukulakivikatu. Taustalla on Viinijärvi, etualalla Iso-Möykky -niminen lampi. Tiesittekö, että Viinijärvi ei ole saanu

Männä kesän oikea keikkojen keikka oli elokuun 9. päivä kun menimme Tampereelle Rammsteinin spektaakkelia ihmettelemään. Minä olen bändin nähnyt vuosia sitten Helsingissä, mutta Ripelle tämä oli neitsytmatka. Eikä jättänyt kylmäksi, mikäli oikein käsitin. Ei jättänyt yleensä koko Ratinan stadionia ihan kirjaimellisestikaan, koska pyrotekniikka oli jälleen ihan omaa luokkaansa. Pääkeikka oli lauantaina, mutta se myytiin loppuun 10 minuutissa. Niinpä järjestivät perjantaille lisäkeikan ja sinne saimme liput. Saimme myös rammstein-lisällä hinnoitellun hotellihuoneen Pyynikiltä. No, kerranhan sitä vain eletään. Tästä opimme jälleen, että pitää olla aikanaan asialla ja muutkin majoitusvaihtoehdot kannattaa ottaa huomioon. Oman haasteen työtöitten kannalta toi se, että olimme perjantaiaamuna lähdössä eli kaksi kuskia pois kuvioista. Onneksi työntekijöitä on sen verran, että luotimme heidän selviävän hommista. Lisävarmistus tälle tuli kun perille asetuttuamme kyselimme kuulumisia ja kävi

Ikimuistoinen oli se viikko, jonka olin ajohommista kokonaan vapaalla. Olin vain ja nautiskelin pelkästä olemisesta ja tein kaikkia kivoja juttuja. Se oli nimittäin heinäkuun puolivälissä se vapaa eli kirjoittaja on tässä parisen kuukautta tehnyt kaikkea muuta kuin istunut näppiksen ääressä. Viikon ensimmäinen kohokohta oli keskiviikko, jolloin pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan. Edellisestä kerrasta taitaa olla jopa puolitoista vuotta, joten korkea aika oli. Naapuriin muutti uusia ihmisiä ja heidän mukana kaksi suokkia. Tiialla oli ollut hevonen jo vuosia ja nyt omaan talliin sille piti saada kaveri, joten semmoinen tuli. Mukavaa oli käydä kopottelemassa Metkalla ja näyttämässä Tiialle maisemia ja reittejä. Sain totuttuun tyyliin sisäreidet niin kipeiksi, että teki mieli amputoida jalat nivusista. Pitäisi harrastaa hieman useammin, mutta minkä voit kun tilanne on nyt mitä on. Lomalla ehdin käydä Pian paimennusopissa ensimmäisen ja toistaisekai ainoan kerran tänä kesänä. Nomsall

Nyt tulee tarinaa siitä, kuinka palveluskoiraihmisestä kasvoi agilityihminen. Aikaakaan siihen ei vierähtänyt kuin parisen vuotta. Vuosien saatossa pitkin koirahistoriaani olen kokeillut useita lajeja. Joitakin vain muutamia kertoja hupimielessä, toisista on tullut tavoitteellisia harrastuksia. Agility on kuulunut ensin mainittuihin enkä positiivisista kokeiluista huolimatta ole koskaan syttynyt siihen lajiin. En tiedä miksi. Nyt tilanne on aivan toinen, ja se on Nomsan syy tai ansio, miten sen haluaa tulkita. Siinä on nimittäin eriskummallinen olento. Valloittava luonne, kiltti ja vaikka mitä, mutta koko pentu- ja nuoruusaika tuntui kuluvan yhteistä säveltä hakiessa. Aloin opettaa sille niitä tavanomaisia juttuja; istu,maahan, perusasentoa seuraamisineen ja niin edelleen, mutta vaikeaa oli. Maahanmenon sain kuukausien jauhannalla todella ripeäksi, istumista se ei vieläkään kovin vauhdilla tee, mutta osaa kuitenkin käskystä istahtaa. Mikä minussa oikein on vialla? Jatsin ja

Perjantaina Hipan 9-vuotissynttäriaamu valkeni... no, kirjaimellisesti valkeni. Lunta tuli vallan reippaasti ja ensimmäistä kertaa meidänkin ruokinnalla oli lintuja enemmän kuin muutama hassu. Koko talvi meni siementen puolesta tosi vähällä kulutuksella, mutta nyt ressukoilla nälkä yllätti ja varsinkin kesälinnut olivat hätää kärsimässä. Eri juttu sitten, mitä heille osaa tarjota ja mitä huolivat. Koirat olivat kuvanottohetkellä ulkona, joten todisteena ovat vain rohkeimmat yksilöt.  Toma-veli tuli poikansa Hakin ja emäntänsä Jennan kanssa meille juhlistamaan päivää. Ärreet oli kinkerit kun herrasväki oli jo alkuillasta ihan nakit silmillä. Saimme suostuteltua heidät myös vähän perinteisempään synttäriposeeraukseen. Tomasta ei ikääntymistä huomaa millään tavalla. Hippa on vähän kuonosta harmaantunut ja selän vaiva tekee oman osan olemukseen. Välillä on kipeä, mutta enimmäkseen tosi liikkuvainen ja iloinen. Nomsan toisiin koiriin kohdistuvaa epäluuloa yritimme hälventää

Nomsa Nomparelli, ihastuttava sijoituskoiramme Patchcoat Animosha, täytti 23.4. tiistaina kaksi vuotta! Ihme juttu, miten aika vierii. Vastahan se oli pörröinen käärö ja nyt simpsakka neitokainen, lähes aikuinen. Juhlistimme synttäriä pari päivää myöhässä käymällä torstaina Pilkon Cittarin Mustissa ja Mirrissä. Se on koirallisen kannalta mukava paikka käydä, koska marketin käytävää saa kävellä hyvän matkaa, että pääsee varsinaiseen kohteeseen. Koira kaupassa herättää aina mielenkiintoista huomiota. Me saimme vain positiivista huomiota, mutta muunlaistakin on kuultu saatavan. On jo pitkään ollut mielessä lähteä Nomsan kanssa kahdestaan kaupunkikävelylle ja lopultakin siihen lohkesi sopiva aika. Hippa osaa käyttäytyä esimerkillisesti missä tahansa, mutta se ei tykkää hulinasta. Ilmeisesti sen kuuppa kuumenee sen verran, että hermostuneisuus tarttuu Nomsaan ja se taas alkaa vouhottaa ihan joutavia. Nyt kun se oli ilman Hippaa liikkeellä, koira oli aivan rento ja todella sivistynyt.

Hippa kävi pitkästä aikaa näyttelyssä. Perinteisen Suvi-Karelian tilalle tullut Winter-Karelia pidettiin Joensuun areenassa ja aussiet arvosteli alankomaalainen Mouchart-Kleingeld Loes. Veteraanikehässä kaksistaan siskonsa Kirin kanssa pyörähtänyt Hippa sai hienon arvostelun: "8 years. Nice type. One ear standing up. Eyes can be more almond shaped. Good stop and bite. Nice bone. Good coat and tail. Move most ok. Little loose in front. Nice temperature." "8-vuotias. Hyvä tyyppi. Toinen korva pystyssä. Silmät voisivat olla enemmän mantelin muotoiset. Hyvä kallo ja purenta. Hyvä luusto. Hyvä turkki ja häntä. Liikkeet enimmäkseen ok. Vähän löysä edestä. Mukava luonne." Hippa sai EH:n ja kilpailuluokassa kiilasi Kirin edelle. Tämän lisäksi menimme kasvattajaluokkaan, jossa oli meidän lisäksi Petja, Kiri ja Arra. Kokomusta setti siis. Tuomari antoi Miimille kunniapalkinnon ja totesi, että koirien samankaltaisuus on selvästi nähtävissä. Toinen erityisesti ilahduttan

Niin paljon kaikenlaista tapahtumaa on jäänyt tänne naputtelematta, että en enää tiedä mistä lähteä sumaa purkamaan. Kun päivät istuu auton ratissa, ahteri ei enää ilta-aikaan halua tulla litistetyksi minun ja tuolin väliin. Siinä sitten jää vähemmälle nämä henkiset harrastukset, sähköpostin selaus ja poikien wilma-viesteihin vastaaminen. Kaksi viimeistä ovat tärkeitä asioita ja pitäisi tehdä ajallaan mutta kun... niiden tekeminen onnistuu toki kännykälläkin, mutta liian vaivalloista on minusta se miniruudun näpyttely. Mainitsemisen arvoinen juttu on se, että viime syksynä siirryin koulunpenkille. Aloitin kalevalaisen jäsenkorjauksen opiskelun, joka tarkoittaa matkustusta Suolahteen aina muutaman kuukauden välein. Nyt on takana kaksi lähiopiskeluviikonloppua ja helmikuussa odottaa seuraava. Jokaista lähikoulutusta varten pitää tehdä vähintään 15 harjoitushoitoa ja oikein mukavasti olen saanut asiakkaita penkkiin, kiitos siitä heille myös tätä kautta. Vaikka koko kroppaa en vielä pyst