Ramm! Stein!
Männä kesän oikea keikkojen keikka oli elokuun 9. päivä kun menimme Tampereelle Rammsteinin spektaakkelia ihmettelemään. Minä olen bändin nähnyt vuosia sitten Helsingissä, mutta Ripelle tämä oli neitsytmatka. Eikä jättänyt kylmäksi, mikäli oikein käsitin. Ei jättänyt yleensä koko Ratinan stadionia ihan kirjaimellisestikaan, koska pyrotekniikka oli jälleen ihan omaa luokkaansa.
Pääkeikka oli lauantaina, mutta se myytiin loppuun 10 minuutissa. Niinpä järjestivät perjantaille lisäkeikan ja sinne saimme liput. Saimme myös rammstein-lisällä hinnoitellun hotellihuoneen Pyynikiltä. No, kerranhan sitä vain eletään. Tästä opimme jälleen, että pitää olla aikanaan asialla ja muutkin majoitusvaihtoehdot kannattaa ottaa huomioon.
Oman haasteen työtöitten kannalta toi se, että olimme perjantaiaamuna lähdössä eli kaksi kuskia pois kuvioista. Onneksi työntekijöitä on sen verran, että luotimme heidän selviävän hommista. Lisävarmistus tälle tuli kun perille asetuttuamme kyselimme kuulumisia ja kävi ilmi, että paketteja oli tuskin nimeksi. Ei meillä olisi mitään virkaa ollutkaan, pelkästään jaloissa olisimme pyörineet.
Juna kuljetti perille eli loma alkoi heti asemalta kun ei tarvinnut itse ajaa. Perillä iloitsimme valinnasta, nimittäin pitkä pätkä Hämeenkatua oli myllätty ylösalaisin tulevan ratikkasysteemin takia eli liikenne oli poikkeuksellinen. Sinne ei kahta maalaista kaivattu sotkemaan yhtään enempää.
Nostan hattua bussikuskeille, miten he sukkuloivat isoilla autoillaan siellä kaiken katuremppahässäkän keskellä. Enpä haluaisi ajella jakeluautolla Tampereella. Eipä silti, en halua meidän pienessä ja selkeässä Joensuussakaan.
Päivän ihmettelimme paikkoja joko kuvaten tai muuten vaan ja illan tullen aloimme siirtyä kohti Ratinaa. Säätiedotus ennusti, että sateen mahdollisuus oli 10 % luokkaa. Meillä oli sadeviitat, mutta keikka-alueelle tuntui olevan lupa viedä kovin minimaalinen määrä varustetta. Otin vain pienen kassin, mihin mahtui lompsat ja kännykät, ja päätimme pärjätä sillä. Onneksi olimme katon alla sillä hetkellä kun se kymmenen prosentin sade tuli. Pieni ja tehokas kuuro ja sen jälkeen silkkaa aurinkoa kuulasta tyyneyttä loppuilta.
Kunnes tärähti.
Ei sitä voi sanoin kuvailla. Rammstein ei välispiikkejä harrasta, eikä niitä kukaan edes kaipaa. Lopuksi vain "Kiitos, thank you, danke schön" ja that's it.
Saksaa en ymmärrä kuten ei moni muukaan, joten musiikki puhukoon puolestaan. Sen kuulee, näkee ja tuntee. Kappaleitten taustat joutuu opiskelemaan muita reittejä ja niin kannattaakin tehdä, ihan vaan ymmärryksen takia. Rammstein ottaa kantaa monenlaisiin, traagisiinkin asioihin ja haluaa shokeerata. Se kuuluu lyriikoissa ja näkyy tehosteissa.
Huumori on myös vahvasti läsnä bändin keikoilla. Kosketinsoittaja paistettiin jälleen padassa ja sen lisäksi Till kärvensi hänet valtaisalla liekinheittimellä.
Keikalla oli kuvauskielto, mutta tiedättehän nykyajan. Kyllä on saanut jälkikäteen youtubessa fiilistellä tunnelmia. Se on sitä paitsi ihan yksi ja sama kuvaako joku vai ei. Videot ovat vain kalpea aavistus aidosta tunnelmasta ja se oli joka sentin arvoinen. Menisin uudestaan ihan koska vaan.
Porukan purkautuessa stadionilta alkoi nälkä kaivella. En muista sen pienen kuppilan nimeä, mutta kadulla oli mainoskyltti Rammburgerista ja se naula veti. Osuimme paikalle hyvään aikaan, koska väkeä pursui meidän jälkeen sisälle niin että seinät pullistelivat. En moiti heitä. Rammburger hiveli makunystyröitä karusta ulkonäöstään huolimatta. Se oli nimittäin musta! Joo-o, musta hampurilaissämpylä, millä lie värjätty. Verellä vissiin.
Lauantain vietimme turisteina. Kävimme Finlaysonin alueella olevassa vakoilumuseossa ihmettelemässä kaikenmaailman vempeleitä omin nokkineen ja myöhemmin Lenin-museossa, jossa oli opastettu kierros.
Vakoilumuseota etsiessämme tulimme samaan tulokseen kuin edellisenä iltana Ratinalla oikeaa lipuntarkastuspistettä etsiessä: tamperelaiset eivät osaa opastuksen jaloa taitoa. Piste.
Yksinkertainen asia osataan siellä tehdä äärimmäisen vaikeaksi. Kysyvä ei yleensä tieltä eksy, mutta sekään ei aina pelasta. Ratinalla suullisetkin opastukset olivat ylimalkaisia. Lenin-museoon löysimme helposti kun heti eteisaulassa oli herra kysymässä, miten voisi olla avuksi ja osasi neuvoa oikeaan paikkaan ensi yrittämällä.
Pitkästä aikaa oli mukava ulkoiluttaa kameraa ihan vaan räpsimisen ilosta. Sain jopa yhden tosi hyvän kuvan kun pari naista tutki lukkosiltaa.
Ihan kuin jotain olisi jäänyt kesken?
Iltapäivällä saimme harvoin nähtyjen tuttujen kanssa aikataulut osumaan yksiin. Kati, Kimmo ja Anu olivat Ratikkakahvilassa ja vaikka kaksi ensin mainittua asuvat alle 20 kilometrin päässä meiltä, ei vierailuja puolin ja toisin kovin usein ole. Mikäpäs siinä, mennään sitten muutaman sadan kilometrin päähän juttelemaan kavereitten kanssa.
Tampereelle sanoimme heipat sunnuntaina aamupalan jälkeen. Hyppäsimme Helsingin-junaan ja katselimme pääkaupunkia muutaman tunnin. Maailmanpyörästä näki paikkoja ihan eri kantilta. Pyörän kopeissa on ärsyttävät siniset pleksit, mutta photoshopin kautta kierrätettynä kuvista sai ihan inhimillisen näköisiä.
Meidän vanha hesalainen sanoo, että torilla pitää käydä kahvilla. Sen teimme. Lokkeja ja niiden poikasia oli paljon.
"Niin, tiedättehän, että allani on Audi."
Torin kulmalla päätimme kokeilla sähköpotkulautoja. Semmoisen vuokraaminen oli helppoa, mutta sadesäässä märällä kadulla ajaminen ei niinkään. Kätevä kapine, mutta ehdottomasti kuivan kelin ajopeli.
Pyörimme Stockmannilla hetken aikaa ja totesin, ettei ole shoppailuelämä ja kahviloissa notkuminen minua varten. Seuraavaksi suunnistimme Oodiin, uuteen kirjastoon, joka on oikeasti melkoinen monitoimitalo. Keskikerroksessa on ompelukoneita käytettävissä, tarratulostin leikkureineen, 3D-tulostimia, äänitysstudioita ja jopa soittimia lainattavaksi. Porukka luki, teki läppäreillä töitä tai mitä tahansa viihtyisässä ympäristössä.
Ylläkerrassa on itse kirjaosasto, joka ei ainakaan minuun tehnyt kovin suurta vaikutusta. Joensuun pääkirjastossa on rutkasti enemmän kirjoja kuin tuolla. Toki Oodissa on lapsille leikkialue ja yleensä kaikelle kansalle vaikka mitä muuta tekemistä, joten ehkä kirjasto ei ole enää entisensä.
Tein tämän kokemuksen perusteella karkean rajanvedon; jupit hengailevat Stockalla ja hipit (ynnä muu tavan kansa) Oodissa.
Hieno reissu ja paljon kokemuksia. Jäi vielä koettavaa seuraavillekin reissuille.
Pääkeikka oli lauantaina, mutta se myytiin loppuun 10 minuutissa. Niinpä järjestivät perjantaille lisäkeikan ja sinne saimme liput. Saimme myös rammstein-lisällä hinnoitellun hotellihuoneen Pyynikiltä. No, kerranhan sitä vain eletään. Tästä opimme jälleen, että pitää olla aikanaan asialla ja muutkin majoitusvaihtoehdot kannattaa ottaa huomioon.
Oman haasteen työtöitten kannalta toi se, että olimme perjantaiaamuna lähdössä eli kaksi kuskia pois kuvioista. Onneksi työntekijöitä on sen verran, että luotimme heidän selviävän hommista. Lisävarmistus tälle tuli kun perille asetuttuamme kyselimme kuulumisia ja kävi ilmi, että paketteja oli tuskin nimeksi. Ei meillä olisi mitään virkaa ollutkaan, pelkästään jaloissa olisimme pyörineet.
Juna kuljetti perille eli loma alkoi heti asemalta kun ei tarvinnut itse ajaa. Perillä iloitsimme valinnasta, nimittäin pitkä pätkä Hämeenkatua oli myllätty ylösalaisin tulevan ratikkasysteemin takia eli liikenne oli poikkeuksellinen. Sinne ei kahta maalaista kaivattu sotkemaan yhtään enempää.
Nostan hattua bussikuskeille, miten he sukkuloivat isoilla autoillaan siellä kaiken katuremppahässäkän keskellä. Enpä haluaisi ajella jakeluautolla Tampereella. Eipä silti, en halua meidän pienessä ja selkeässä Joensuussakaan.
Päivän ihmettelimme paikkoja joko kuvaten tai muuten vaan ja illan tullen aloimme siirtyä kohti Ratinaa. Säätiedotus ennusti, että sateen mahdollisuus oli 10 % luokkaa. Meillä oli sadeviitat, mutta keikka-alueelle tuntui olevan lupa viedä kovin minimaalinen määrä varustetta. Otin vain pienen kassin, mihin mahtui lompsat ja kännykät, ja päätimme pärjätä sillä. Onneksi olimme katon alla sillä hetkellä kun se kymmenen prosentin sade tuli. Pieni ja tehokas kuuro ja sen jälkeen silkkaa aurinkoa kuulasta tyyneyttä loppuilta.
Kunnes tärähti.
Ei sitä voi sanoin kuvailla. Rammstein ei välispiikkejä harrasta, eikä niitä kukaan edes kaipaa. Lopuksi vain "Kiitos, thank you, danke schön" ja that's it.
Saksaa en ymmärrä kuten ei moni muukaan, joten musiikki puhukoon puolestaan. Sen kuulee, näkee ja tuntee. Kappaleitten taustat joutuu opiskelemaan muita reittejä ja niin kannattaakin tehdä, ihan vaan ymmärryksen takia. Rammstein ottaa kantaa monenlaisiin, traagisiinkin asioihin ja haluaa shokeerata. Se kuuluu lyriikoissa ja näkyy tehosteissa.
Huumori on myös vahvasti läsnä bändin keikoilla. Kosketinsoittaja paistettiin jälleen padassa ja sen lisäksi Till kärvensi hänet valtaisalla liekinheittimellä.
Keikalla oli kuvauskielto, mutta tiedättehän nykyajan. Kyllä on saanut jälkikäteen youtubessa fiilistellä tunnelmia. Se on sitä paitsi ihan yksi ja sama kuvaako joku vai ei. Videot ovat vain kalpea aavistus aidosta tunnelmasta ja se oli joka sentin arvoinen. Menisin uudestaan ihan koska vaan.
Porukan purkautuessa stadionilta alkoi nälkä kaivella. En muista sen pienen kuppilan nimeä, mutta kadulla oli mainoskyltti Rammburgerista ja se naula veti. Osuimme paikalle hyvään aikaan, koska väkeä pursui meidän jälkeen sisälle niin että seinät pullistelivat. En moiti heitä. Rammburger hiveli makunystyröitä karusta ulkonäöstään huolimatta. Se oli nimittäin musta! Joo-o, musta hampurilaissämpylä, millä lie värjätty. Verellä vissiin.
Lauantain vietimme turisteina. Kävimme Finlaysonin alueella olevassa vakoilumuseossa ihmettelemässä kaikenmaailman vempeleitä omin nokkineen ja myöhemmin Lenin-museossa, jossa oli opastettu kierros.
Vakoilumuseota etsiessämme tulimme samaan tulokseen kuin edellisenä iltana Ratinalla oikeaa lipuntarkastuspistettä etsiessä: tamperelaiset eivät osaa opastuksen jaloa taitoa. Piste.
Yksinkertainen asia osataan siellä tehdä äärimmäisen vaikeaksi. Kysyvä ei yleensä tieltä eksy, mutta sekään ei aina pelasta. Ratinalla suullisetkin opastukset olivat ylimalkaisia. Lenin-museoon löysimme helposti kun heti eteisaulassa oli herra kysymässä, miten voisi olla avuksi ja osasi neuvoa oikeaan paikkaan ensi yrittämällä.
Pitkästä aikaa oli mukava ulkoiluttaa kameraa ihan vaan räpsimisen ilosta. Sain jopa yhden tosi hyvän kuvan kun pari naista tutki lukkosiltaa.
Ihan kuin jotain olisi jäänyt kesken?
Iltapäivällä saimme harvoin nähtyjen tuttujen kanssa aikataulut osumaan yksiin. Kati, Kimmo ja Anu olivat Ratikkakahvilassa ja vaikka kaksi ensin mainittua asuvat alle 20 kilometrin päässä meiltä, ei vierailuja puolin ja toisin kovin usein ole. Mikäpäs siinä, mennään sitten muutaman sadan kilometrin päähän juttelemaan kavereitten kanssa.
Tampereelle sanoimme heipat sunnuntaina aamupalan jälkeen. Hyppäsimme Helsingin-junaan ja katselimme pääkaupunkia muutaman tunnin. Maailmanpyörästä näki paikkoja ihan eri kantilta. Pyörän kopeissa on ärsyttävät siniset pleksit, mutta photoshopin kautta kierrätettynä kuvista sai ihan inhimillisen näköisiä.
Meidän vanha hesalainen sanoo, että torilla pitää käydä kahvilla. Sen teimme. Lokkeja ja niiden poikasia oli paljon.
"Niin, tiedättehän, että allani on Audi."
Torin kulmalla päätimme kokeilla sähköpotkulautoja. Semmoisen vuokraaminen oli helppoa, mutta sadesäässä märällä kadulla ajaminen ei niinkään. Kätevä kapine, mutta ehdottomasti kuivan kelin ajopeli.
Pyörimme Stockmannilla hetken aikaa ja totesin, ettei ole shoppailuelämä ja kahviloissa notkuminen minua varten. Seuraavaksi suunnistimme Oodiin, uuteen kirjastoon, joka on oikeasti melkoinen monitoimitalo. Keskikerroksessa on ompelukoneita käytettävissä, tarratulostin leikkureineen, 3D-tulostimia, äänitysstudioita ja jopa soittimia lainattavaksi. Porukka luki, teki läppäreillä töitä tai mitä tahansa viihtyisässä ympäristössä.
Ylläkerrassa on itse kirjaosasto, joka ei ainakaan minuun tehnyt kovin suurta vaikutusta. Joensuun pääkirjastossa on rutkasti enemmän kirjoja kuin tuolla. Toki Oodissa on lapsille leikkialue ja yleensä kaikelle kansalle vaikka mitä muuta tekemistä, joten ehkä kirjasto ei ole enää entisensä.
Tein tämän kokemuksen perusteella karkean rajanvedon; jupit hengailevat Stockalla ja hipit (ynnä muu tavan kansa) Oodissa.
Hieno reissu ja paljon kokemuksia. Jäi vielä koettavaa seuraavillekin reissuille.
Kommentit