Valoa vuodenvaihteeseen

Ensin oli ihmeissäni tuosta sohvanvaihto-operaatiosta jääneen pahvimäärän kanssa. Kun nyt näyttää siltä, että saan lojua uudella sohvallani kaikessa rauhassa, päätin pitää omat kivat uudenvuoden kunniaksi ja tuikkasin tuleen koko roskan. Töhkää tuli, mutta omapa on piha. Siivoan kun muilta kiireiltä ehdin.

Iloisesti paloi ja tunnelmaa riitti.

Innostuin kuvaamaan muitakin talven valopilkkuja ja laitetaan tähän vielä se perinteisempi pimeänkarkottaja.

Hyvää uutta vuotta koko konkkaronkalle!

Epätodennäköisyyden laki iski jälleen

Vein pojat Kimmon luokkakaverin luokse leikkimään. Arja-äidin kanssa tuli juteltua jonniin aikaa, johtuen varmaan heidän eläintarhastaan, johon lukeutuu kolme koiraa ja marsu.

Rosmariini-marsu on heidän Iisa-tyttären omistuksessa. Ihana, ystävällinen ja sosiaalinen olento. Se kulkee nuoren emäntänsä mukana kavereitten luona ja eräällä kaverilla on poikamarsu Ruuti.
Arja oli muistuttanut Iisaa, että katsokaa niitten perään kun ovat eri sukupuolta. Iisa siihen, että no problem, homma on hanskassa.

Homman handlausta edesauttoi se, että Rosmariini yli kaksivuotiaana on todennäköisesti jo liian vanha tiinehtymään ja Ruuti puolivuotiaana todennäköisesti vielä liian nuori panemaan tiineyttä alulle.
Nyt jokainen jo varmasti arvaa, mitä tapahtui. Rosmariini oli - vieläpä Ruutin luona kyläillessään - pyöräyttänyt neljä pientä palleroista.

Rapsuttelin Rosmariinia ja ihastelin pentuja. Rosmariini on rusettimarsu ja Ruuti lyhytkarvainen. Nämä epätodennäköiset pennut ovat nyt kolmeviikkoisia ja täysillä kiinni todellisuudessa. Vielä ei kunnolla erota, mutta aika näyttää, minkälaiset turkit kukin niistä saa.

Voi hyvänen aika sentään! Teki mieli heittäytyä selälleen sätkimään ja huutamaan "mutku mie halluuuunn!!!" Minun piti suorastaan repiä itseni sen häkin ääreltä ja sännätä Jatsin kanssa jäähylle pitkin tietä vipeltämään, etten olisi siltä istumalta lähtenyt ostamaan häkkiä ja muita kapistuksia.

Miten voi marsunpennut tehdä tämmöisen vaikutuksen? Minuun, joka ei ole tähän asti ollut häkkilemmikkien perään? Kaiken näkee kun vanhaksi elää. Huh, että on rankkaa, mutta järki voitti vielä tämän kerran.

Uusi sohva!

Vihdoinkin uutta ilmettä pirttiin! Rahaa maksoi ja paljon, mutta mitä siitä kun

a) itselleen osti

b) kannatti kotimaista

c) sai kuitenkin loppujen lopuksi alle puoleen hintaan.

Mainoksissa näillä kyseisillä kalusteilla makailee Janne Ahonen, Tommi Evilä tai joku muu miespuolinen julkkis. Mieluummin siis katselen sohvamainoksia kuin mitä tahansa muita mainoksia, joissa lähes poikkeuksetta keekoilee puolialastomia naisia.

Pelkän sohvan kuvaaminen on tylsää. No, Evilän Tomppa sattui olemaan varattu eikä millään päässyt kuvauksiin, joten mitäs muuta kaunista sohvalleen asettaisi kuin oman koiransa.

Ilmeestä ehkä häthätää huomaa, että malli käskettiin paikalleen eikä ilahtunut käskystä.

Sitten vähän laajakulmaa paremman kokonaisuuden hahmottamiseen. Malli oli tässä vaiheessa jo totaalikyllästynyt ja vihelsi skarppauskäskyille.

Ei puutu kuin istujat. Tervetuloa meille kylään!

Yleensä nakkaan pannun tulille heti kun joku tulee ovesta sisälle ja sitten istuskellaan pöydän ympärillä. Seuraavat vieraat täytynee komentaa sohvalle edes siksi aikaa kun kahvi valmistuu.

Voi joulun pyhä jysäys ja sen turhuus!

Aatonaattoako silloin elettiin kun kirjoittelin henkeviä joulusiivouksesta ja sensemmoisesta? Niin se taisi olla ja Ojalan laskuopin mukaan siitä on kuusi päivää.

Äskettäin tässä istuskellessani päätin vähän verrytellä verenkiertoa ja viruttaa selkääni. Ojentauduin taaksepäin niin paljon kuin huippuergonomisen tuolini selkänoja antoi periksi ja mitä näinkään?! Lampunkuvussa on kolme kärpästä!! Kuusi päivää = kolme kärpästä. 365 päivää = tuhoton määrä öttiäisiä kun kesäkin on välissä.

Nythän pitäisi olla talvi, joten tuskin ne ainakaan ulkoa ovat tulleet. Olisivat odottaneet edes kevääseen! En enää tiedä, onko meillä hyvät vai huonot oltavat kun kärpäset syntyvät tyhjästä ja menevät samantien kuolemaan lampun sisälle.

Enkä muuten piruuttanikaan tyhjennä tuota kupua. Keskityn joka ilta laskemaan kärpäset.

Pitipä eksyä telkkarin ääreen

Katsoin äsken Lieksa! -elokuvan. En tajunnut siitä höykäsen pölähtävää.

Pölösestä on varmaan kehkeytynyt niin suuri taiteilija, ettei niitä juttuja tavan tallaaja voi tajuta. Omasta mielestäni hänen elokuvissaan ei koskaan ole ollut päätä eikä häntää - muutamien viihdyttävyydestä huolimatta - mutta nyt on tainnut hävitä keskikohtakin.

Ei elokuvaa, kuten muutakaan taidetta tarvitse ymmärtää, mutta siitä pitää pystyä nauttimaan. En sano, että tämä kyseinen leffa olisi tylsä, koska sinnittelin sen loppuun asti, mutta en minä siitä juuri nauttinut. Tai sitten olen vaan liian tyhmä.

Esimerkiksi Kellopeliappelsiini on käsittämätön, mutta silti olen katsonut sen useamman kerran eli jollain oudolla tavalla osaan nauttia siitä. Raakahan se on, mutta tuskan ja nautinnon rajan sanotaan olevan usein aika häilyvä.
Montako kertaa se pitäisi katsoa, että tajuaisi idean? En tiedä enkä välitä.

Pitää olla tosiaan tekemisestä pula, jos tuota Lieksaa huutomerkkeineen tulee vahdattua toisen kerran.

Ugh. Olen puhunut.

Ja sitten siihen varsinaiseen joulunviettoon

Aattoaamu käynnistyi rosolliaineitten pilkonnalla ja muilla asiaankuuluvilla pikkujutuilla. Jatsi makasi sohvalla myrtyneenä ja vakuuttuneena siitä, ettei se mamma enää ikinä tee hänen kanssaan mitään.

Meillä oli Marin kanssa suunnitelma lähteä koirat lenkittämän ja jättää Jarno lapsenvahdiksi. Kyllähän se suunnitelma toteutui, pienen viivästyksen jälkeen mutta lenkille päästiin.
Jatsin pellenaama alkoi hymyillä kun viimeinkin päästiin ulos. Se oli niin riemuissaan, että pyysi Wallua leikkimään! Ihmeitten aika ei ole ohi. Jatsinkin joutilaisuudella on joku raja ja se ylitettiin joulusiivouksilla ja kaikilla muilla älyttömillä hommilla. Todella epätoivoiselle kelpaa se viimeinenkin vaihtoehto.

Wallun jengi jatkoi matkaa Outokumpuun ja me lähdettiin mökille lahjapakettien kanssa. Olin aamulla maininnut pojille, että ei se joulupukki oikeasti niitä lahjoja tuo, mutta varsinkin Atte ei meinannut uskoa minua. Onhan se olemassa kun hän on sen nähnyt. No joo. Lapsi on terve kun leikkii, mutta sairas kun ei osaa lopettaa. Tätä sääntöä voisivat tietyt aikuisetkin noudattaa. Joku raja lasten huijaamisella on ja sekin raja ylitettiin tänään.

Mökillä päästiin suoraan saunaan ja äiti avantoon. Minä en mennyt, vaikka kai se olisi pitänyt käyttää hyväksi kun semmoinen tilaisuus oli. Minulle oli avantoa ihan tarpeeksi kun läpsyttelin sieltä vettä hakemaan ja laiturilla tuuli ihan kivasti. Veden nautin sisäisesti ja hyvää oli. Talviaikaan kun se ei pääse edes sekoittumaan millään lailla niin ei sitä kaivovedestä erota.

Pojat kävivät ukin ja Pekka-enon kanssa saunassa ja sitten päästiin syömään. Markkukin tuli käymään ja piipahti saunassa.

Syönnin päälle eräät alkoivat olla jo levottomia, joten aloitettiin lahjojen jakaminen. Sain sen minkä toivoin eli akkuporakoneen. Pojat saivat myös toivomiaan juttuja ja vähän muita lisäksi. On se heidän ilo niin mukavaa seurattavaa. Ihan sama, oliko joulupukki siinä osallisena vai ei.
Jatsi sai ison pallon ja kaikenlaista syötävää.

Ilta oli jo sillä mallilla, että minun piti joutua uuninlämmitykseen. Markku vei pojat Kumpuun, joten nyt vietetään joulua Jatsin kanssa kaksistaan. Äsken käytiin lenkki heittämässä. Rapsakka ilma, lämpötila noin -22 astetta.

Nyt voi hyvällä omallatunnolla vaan uunia lämmittää, olla ja ihmetellä.

"Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa..."

... sanoi Juice suuressa viisaudessaan jo kauan sitten. Fiksu aloittaisikin joulunsa kevään korvalla.

Kaikki aina toitottaa, että älä stressaa, joulu on rauhoittumisen aikaa. Just joo. Siihen rauhoittumiseen asti kun ollaan päästy, on pää hajonnut moneen kertaan. Ei se itse joulu minuakaan rassaa, vaan se valmistautuminen.

Sen voisi ihan hyvin aloittaa vaikka siitä toukokuisesta kevätsiivouksesta. Eihän siitä ole kuin puolisen vuotta jouluun ja olisipa sekin homma tehty. Minultahan se keväthomma jäi tekemättä ja nyt sai maksaa laiskuudestaan. Oma moka.

Paitsi että tarkemmin ajateltuna ei se muuttanut asioita miksikään.
En siivonnut kaappeja. Siihen ryhtymiseen tarvitaan motivaattoriksi vähintään hiirenpapanoita.
En luutunnut kattoja kun ei siellä kävellä, lattian moppaus riitti oman maalaisjärjen mukaan. Enkä kääntänyt lattialautoja imuroidakseni alapuolet. Siellä ei rapistele kuin hiiret ja joku rauha niilläkin pitää olla, etteivät tunge kaappeihin, jolloin joutuisin tiskaamaan niitten sisukset. *puistatus*

Joulusiivouksen meillä erottaa tavallisesta siivouksesta yhdestä asiasta. Tietyntyylisten valaisimien kupuihin kertyy kesän aikana kaikenlaista ötökkää ja sinne ne jäävät kuolemaan. Lampunkupujen irrotus on tasapainoa ja sorminäppäryyttä vaativa työ. Kärpäsille vietettävät viralliset hautajaiset roskapöntön äärellä on lyhyt, mutta sitäkin juhlallisempi tilaisuus. Ja lopuksi itse kuvun pesu. Sitä pölyn määrää! Sen tiskaus on sarjassaan niitä töitä, jossa työn jäljen huomaa heti. Veden likaisuus on varmaan suoraan verrannollinen valoisuuden lisääntymiseen operaation jälkeen.

Tämän joulun siivous oli pakkasen takia mielenkiintoinen juttu. Lämmitin uunia samaan aikaan ja kun sain työt päätökseen ja matot takaisin lattioille, olin lähestulkoon paleltua sisätiloissa. Lämmintä oli mittarin mukaan 17 astetta! Ilmeisesti ne hyytävän jäätävät matot imivät kaiken lämmön ennen kuin uuni alkoi kunnolla lämmittää. Illalla piti ottaa pörröinen torkkupeitto toiseksi kun oli niin kylmä ettei uni tullut. Eikä tämä vielä mitään, mutta arvatkaapa mistä tietää, että oli oikeasti kylmä? Aamulla näytti siltä kuin Jatsi olisi yrittänyt kaivautua viereisen peiton alle ja sitä ihmettä ei vielä ole tapahtunut. Sehän on aussie, herraparatkoon! Bikinikunnossa, mutta ei nyt ihan karvaton kuitenkaan.
Aamulla ilmasto oli kuitenkin jo huomattavasti siedettävämpi.

Pojat nousevat aikaisemmin kuin minä. Kimmo on välillä ruokkinut Jatsin ja tässä eräänä aamuna taas kysyi, saisiko antaa sille tuokaa. Sanoin että siitä vaan ja jäin kuuntelemaan. Nappuloita ropisi kuppiin ja päälle vähän makkaraa.
"Istu!"
Juujuu!
"Maahan!"
Osaan tämänkin, helppoa kuin mikä!
"Saa ottaa!"
Hyvin on oppi mennyt opettamattakin perille. Jatsin kunnioitus poikien komentoja kohtaan on vielä vähän niin ja näin, mutta se on selkeästi pomo, jolla on ruokakuppi kädessä.
"Irti" on myös niitä käskyjä, joita se tottelee, käskipä kumpi tahansa.

Atte alkoi mietiskellä, en tiedä mistä lie keksinyt:
"Mitähän se musta makkara on? Se on varmaan semmosta että on ollu grillissä niin pitkään että on kärynny ihan mustaksi."
Aloin nauraa. Selitin, mitä se oikeasti on ja tuomio oli aivan odotettu "yääk, en varmana syö!"

Tänä aamuna pojat olivat joutessaan tehneet olohuoneenpöydälle välipalapöydän. Siinä oli hedelmäkori, pähkinöitä ja pipareita. Syötiin aamupala siinä aatonaaton kunniaksi.
Sitten lähdettiin viemään kummeille joulupaketteja.

Jatsia en aina oikein tajua. Meidän poissaollessa piparilautanen oli siinä matalalla pöydällä edelleen koskemattomana. Sen sijaan iltasella lähes minun silmien alla se varasti pöydältä omenan ja söi sen kaikessa rauhassa. Tietenkin rauhassa, syökööt kun kerran aloitti. Luotettava, mutta silti niin kiero.

Alkuperäiseen aiheeseen viitaten lahjojen hankinnan aloittaminen toukokuussa olisi viisauden huippu. Milloinkahan se viisaus saavuttaisi tämän tason? Säästyisi viime hetken ruljanssilta.

Minä sain päähäni kyllästyä sohvakalustoon ja tilasin uuden sohvan. Kaikki tietävät, miten kalliita mööpelit ovat ja varsinkin kun on koira. Eli sohvakankaan pitää kestää muutakin kuin hyvinpehmustettuja ahtereita. Mitä parempi materiaali, sen kalliimpi hinta. Halvimmillaan sohvan olisi saanut kolmellasadalla eurolla. Kangas olisi ollut sensorttista, että yksi koiran hyppäys sohvalle olisi tehnyt siihen 16 pientä reikää. Jos koira kiertää kolme kiekkoa itsensä ympäri ennen kuin asettuu makuulle, montako reikää on kankaassa? Laskekoon ketä kiinnostaa, mutta halpaankin hintaan nähden aivan liikaa.
Toisin sanoen, Jatsin olemassaolo säästi minut siltä viime hetken ruljanssilta. Ei ollut varaa hankkia kenellekään mitään, joten sai olla kotona ja värkätä jotain omintakeista ja uniikkia.

Huomenna on jouluaatto. Jos nyt saisin asettua vaan olemaan kun ne rassaavat valmistelut on tehty, ennätysajassa jälleen kerran.

Olen vuoden mittaan kuullut, miten nämä enemmän tai vähemmän oudot höpinäni ovat saaneet monet ihmiset hyvälle tuulelle. Se taas tekee minut iloiseksi ja kannustaa jatkamaan samaan tyyliin, ettei tylsyys tunge juttuihin mukaan.

Oikein hyvää joulua kaikille blogini lukijoille!

Vipinää Virolaisessa

Lauantaina kokoonnuttiin aussieväen pikkkujoulupippaloihin Miimin luokse. Viime vuonnahan meitä oli Aijan luona enemmän porukkaa, mutta ei koiria. Nyt otettiin koirat mukaan. Paikalle tuli meidän lisäksi Hilkka ja Kiri sekä Satu, Sirkku ja Susu. Mari, Jarno ja Wallu liittyivät seuraan vähän myöhemmin.

Talon isäntä ei ollut läsnä. Miimi oli antanut Hannulle ukaasin, että joko osallistut tai menet kokonaan pois, mutta et makaa sohvalla telkkaria tuijottamassa. Kotvasen mietittyään tämä ilmoitti lähtevänsä Petroskoihin! Kaipa se oli tarpeeksi kaukana mokomasta kanalaumasta. Itseäni kyllä vähän harmitti, koska tunnustan olevani Hannu-fani. Sillä tyypillä on niin hulvattomat jutut, että olisi saanut olla paikalla.

Minulla oli pojat mukana, joten emme osallistuneet porukkalenkille. Jatsi lähti, tosin vastentahtoisesti, mutta lähti kun vietiin. Erittäin laumastaan huolehtivainen koira, mutta niinhän kunnon aussien pitää ollakin. Lenkiltä palattua se kertoi hyvin äänekkäästi ja kuvailevasti, miten kamalaa sillä oli ollut lenkillä ilman mammaa! Voi hirveää.

Sisällä vauhti ei ainakaan hiljenemään päin ollut ja Kirin vauhdikkuus vähän pelotti poikia. He kököttivät olohuoneessa nojatuolissa ja komensivat yhteen ääneen:
"KIRI ALAS!!"
Käskyissä alkoi ajan mittaan olla asennetta ja Kiri viisaana koirana totteli.

Ruokalistalla oli peruna-purjososekeittoa ja melko sienivoittoisia pikkulämpimiä. Aikuis- ja nuorisoväestön mielestä herkullista, mutta lapsiporukan naamoista pystyi lukemaan suoraan, että "onks pakko syödä jos on näin pahaa?" Hälläkö väliä kun se oli odotettavissa. Leivälläkin saa nälän häädettyä ja suklaapiirakka sekä omenat ja suklaat meni sitäkin paremmin.

Illan ohjelmaan kuului Amin ja Jatsin luonnetestien katsominen. Paha vaan, että teknologia näytti meille pitkää nenää eikä suostunut näyttämään levyjä sen enempää tietsikalta kuin telkkaristakaan. Siinäpä sitten odoteltiin kuumeisesti Maria, joka ammattilaisena pisti heti hommat pyörimään.

Aika vierii ja Jatsinkin testistä on jo ainakin kolme vuotta aikaa. En muistanut siitä juuri mitään ja oli tosi mukava nähdä koko juttu ikäänkuin ulkopuolelta. Hupsu koira, häntä vipatti alusta loppuun, tapahtui mitä tahansa. Niinhän se tekee vieläkin, ikiliikkuja lienee.

Mitä isompi talo, sen hitaammin iskee kissaoireet. Olimme Miimin luona varmaan viisi tuntia, kunnes Kimmon nenää alkoi kutittaa ja Atella silmiä punoittaa ja aivastuttaa. Kotimatkan ajan kuului niiskutusta ja vielä jonkin aikaa kotona pojat olivat aika tuskaisen oloisia, mutta äkkiä olo parani.

Mukavaa oli siitä huolimatta. Tänä aamuna pojat tuumasivat:
"Kyllä siellä Miimin luona oli tosi kivaa! Ja se Kiri oli ihana koira."
Allekirjoitan edellisen. Paitsi että kaikki koirat oli yhtä ihania ja ihmiset myös.

Tottistelua ja pallottelua

Lyhyt valoisa hetki kannattaa käyttää hyödyksi. Otin pienen tottishetken pihalla, pääpaino seuraamisessa.
Patukka kainalossa -menetelmä toimii edelleen loistavasti. Olen päässyt etenemään pikkuhiljaa jo juoksuvauhtiin.

Tämän jälkeen mentiin naapurin pellolle palloa heittämään, kuten on jo muutaman kerran tehty.

Naapuri on pari vuotta kasvattanut pakettipelloillaan ruokohelpiä, joka on jonkun sortin energiakasvi. Sen pitää kasvaa monta vuotta, ennen kuin kuiva-ainetta on kertynyt tarpeeksi korjuuta varten. Nyt pellossa on ilmavia ja melko korkeita mättäitä kun heinä on vaan jätetty lumen alle kaatumaan.

Heitin narupalloa ja Jatsi säntäsi perään. Helppo homma löytää pallo. Vaikeutin tehtävää niin, että ensin heitin ja vasta sitten annoin luvan lähteä etsimään. Joskus pallo upposi mättääseen, mutta liian helppoa oli edelleen.
Seuraavaksi heiton jälkeen otin pienen seuraamispätkän, että laskeutumispaikka hävisi näkömuistista ja sitten oli etsinnässä tehoa. Häntä viuhtoi niin ettei sitä nähnyt. Pieni tuuli kävi ilmassa ja työskentely oli erittäin tehokasta. Kävi jopa tarkistamassa edellisen löytöpaikan, mutta ei jäänyt sinne ällistelemään. Jatkoi heti matkaa kun huomasi, että täällähän kävin jo.

Esineruutua vartenhan tässä treenattiin, vaikka tallaamattomalle alueelle palloa heitin. Jälkeä Jatsi osaa ajaa ja ruudussa vähän liiankin hyvin. Jos ilma on tyyni ja ruutua ei ole tallattu ihan vieriviereen, se vaan kulkee jälkeä pitkin ja jää ihmettelemään, jos esineitä ei löydy.

Tällä systeemillä saa ainakin harjoiteltua liikkumista ja nenänkäyttöä. Narupalloa käytän vain siksi, että se lentää tarpeeksi kauas. Muillakin esineillä voisi kokeilla, mutta ne olisi vietävä etemmäs. Tai voisihan sukkaan tunkea kiven ja singota sen huitsinnevadaan asti.

Katsellaanpa keväällä, onko ruudussa ihmettelevä vai työskentelevä koira.

Älynystyrät ja niiden jähmeä toiminta

Muutama vuosi sitten muutettiin sähkösauna puulämmitteiseksi. Tein koulussa hormin ja hyvin toimii, vaikka ruma onkin.

Ongelmaksi tuli kiuas, joka on nyt liian iso saunan kokoon nähden. Jos aikoo saada löylyä irti vähän pitemmästi, on saunassa niin kuuma että pääpaholainenkin lähtisi alimpaan kattilaansa jäähdyttelemään jo ennestään punoittavia perskarvojaan.
Jos taas aikoo järjestää miellyttävän hiostavan lämpötilan, muutama ripsaus kiukaalle ja sittenpä ei kivet enää kuivukaan. Niin tai näin, kylpynautinto jää molemmissa tapauksissa aika vähäiseksi.

Olen mietiskellyt ja herätellyt sisäistä timpuriani siinä samalla. Jos repisi seinää ja laajentaisi saunaa ulospäin kuistin leveyden verran, ongelma pienenisi kertaheitolla.
Tänä iltana se sisäinen timpuri heräsi. Laajensin saunaa, mutta en ulos- vaan sisäänpäin. Jätin saunan oven seposelälleen ja tälläsin pesuhuoneen oven kiinni.

Oma tupa, oma lupa. Kuka kieltää minua lämmittämästä sekä saunaa että pesuhuonetta?
Sai pitää reilua tulta pesässä ja kiuas kuumeni eikä vain luullut olevansa hiukan haalea.

Päivänpolttama kysymys kuuluu: Miksi nämä neronleimaukset antavat odottaa itseään niin älyttömän kauan?
Vuositolkulla pitää jonkun asian kanssa kituuttaa ja tuskailla kun vastaus on todella yksinkertainen ja hyvin lähellä.

Huh, kun on kuuma, sanoi jänis pakkasella!

-20ºC tänä aamuna meidän kuistilla eli vähintään -22 kun laskeudutaan tielle. Ei se mitään, kun vaatetta riittää, mutta mihinkähän käärisi passattiparan? Tänä aamuna sanoi vaan, että ei tänään, ei ei! Toivoa sopii, että muutaman tunnin päästä se olisi muuttanut mielipidettään. Isä käy onneksi ostamassa uuden akun kun finitohan tuo nykyinen on.

Pari päivää sitten käytiin Pilkossa ostoksilla. Kimmo muisti erään tärkeän asian lähes yhdennellätoista hetkellä.
"Äiti hei, mie sain kutsun Saran synttäreille ja ne on torstaina!"
"Sara? Sehän on tyttö! Mitä ihmettä semmoselle osaa ostaa?"
"Höh, no kyllä mie tiiän mistä se tykkää."

Hyvä juttu, itselläni ei olisi ollut aavistustakaan. Leluosastolta löytyi Pet Shop -juttuja. Kyse ei ollut mistään erään kasaribändiin liittyvistä kamasta, vaan semmoisia pieniä ötököitä. Ei hajua, mitä niillä pitäisi tehdä, mutta ihan varmaa on, että 7-vuotiaat likkalapset niistä tykkää. Juuh. Keräilinkö minä sen ikäisenä tuommoisia? En muista. Ei silti, että niitä olisi edes 30 vuotta sitten edes ollut, mutta jotain vastaavia. Legoilla silloin leikittiin niin kuin järkevät poikalapset leikkii edelleen.

Parin tunnin kuluttua päästään (jos päästään) ihmisten ilmoille ja Jatsi pääsee Turren kanssa treffeille. Eivät ole nähneet aikoihin, joten pientä keskustelua voi olla odotettavissa.


Edittiä illanhämyssä:

Turre oli soikeana ilosta, Jatsi myös muttei kauan. Atte jäi Miron kanssa sisähommille ja me paineltiin lähisaareen pikkulenkille.
Sillalla oli ilmeisesti pakkasen aiheuttamaa jännitystä ja kun astuin sille, se paukahti niin että seutu raikui. Jatsihan ei voi ymmärtää mitään, mikä paukkuu tassujen alla ja meni ihan pois tolaltaan. Hiipi varovasti sillan yli kuin valmistautuen lähtemään lentoon, jos jotain tapahtuu. Turre sai tavallista kauemmin houkutella, että sai Jatsin juoksemaan. Tällä kertaa oli niin tiukassa, että joutui näykkäämään persuksista ennen kuin Jatsin sisu hiiltyi ja ralli alkoi. Mutta se on Turre ja Turre osaa.

Sisälle palattua hieroin Elinaa, jolla oli jotenkin oudosti kokonaisvaltaisen paha olo. Selässä kuin myös monessa muussa paikassa oli kieltämättä jumittuneita lihaksia ja olo parani käsittelyn jälkeen. Hyvä että oli apua.

Mitenkähän pitkään tämä kyläily kaikkiaan kesti? En muista, mutta toista tuntia varmaan. Atte oli koko ajan sisällä talossa, jossa majailee kaksi kissaa. Ei mitään aivasteluja. Peräti hämmästyttävää. Pikkuista nuhaa ilmeni, mutta sekin vasta hyvän aikaa sohvalla kissan vieressä oleilun jälkeen. Kotiinlähtö oli siinä vaiheessa muutenkin edessä, joten ulos vaan raittiiseen ilmaan. Ihmettelen silti.

Liitelyä pitkin aakeeta laakeeta

Järvissä on upeat, tasaiset jäät eikä lunta kuin nimeksi. Mihinkähän naftaliiniin ja kuinka syvälle olen luistimeni haudannut? En löytänyt vintiltä enkä komeroista, joten ehkä ne ei halua olla käytettävissä.

Käytiin päivällä kirppiksellä kun Kimmolle piti hankkia isommat luistimet. Katselin samalla itselleni ja löysin lähes täydellisen parin. Joku on ilmeisesti parit lipat vedettyään kyllästynyt lajiin ja pistänyt vehkeet kierrätykseen. Sain 12 eurolla käytännössä uudet luistimet. En tiedä paljonko maksanevat urheilukaupassa, mutta veikkaisin että jonkun verran enemmän.

Mentiin mökille ja laiturilla sonnustauduttiin tamineisiin. Kimmolla on homma vielä aika hakusessa, mutta niinhän me kaikki ollaan tyvestä puuhun noustu.
Itselläni pienen harjoittelun jälkeen luistimet toimivat ihan entiseen malliin. En varmaan ole tällä vuosituhannella luistimilla ollut enkä ikinä ole mikään taitava siinä(kään) lajissa ollut, mutta mukavaa oli silti. On se ihan toista viilettää pitkin järven jäätä kuin pyöriä jossain pienellä ja tylsällä kentällä.
Ahneus iski ja kroppa huomaa sen varmaan huomenna tai ylihuomenna. Ei tätä lystiä niin usein koe, että kannattaisi olla hankkimatta itseään kipeäksi.

Jatsillakin oli rankkaa, mutta enemmän sillä henkisellä osastolla. Se itki ja valitti rannalla kun ei uskaltanut tulla jäälle kuin pikaisesti piipahtamalla. Lähdin luistelemaan pitkin rantajäätä ja Jatsi laukkasi tukevasti maankamaran puolella. Saihan koiran noinkin lenkitettyä.

Viimeiset tanssit

Vähän harmittaa kun liian monena torstaiaamuna piti jäädä petin pohjalle tai muuten vaan luistella hyppelyistä.

Tänään oli viimeinen tämän syksyn dance mix -kurssista ja tehtiin kooste opituista jutuista. Lattarit jätettiin väliin kun tunti on turhan lyhyt aika.

Opettaja Mira Merisaari on ihana, pirtsakka ja innostava nuori nainen. Opettaja isolla O:lla. Katsoi tarkkaan peileistä meikäläisten suorituksia, hioi niitä paremmiksi ja antoi myös kehuja kun oli kehujen paikka.

Aloitettiin nykytanssilla, joka kävi lämmittelystä rauhallisena ja venyttelevänä.
Hikeä potkaistiin pintaa afrojazzilla, joka oli hyvin muistissa päässä ja lihaksissa.
Lopuksi lisää liikettä lihaksiin hiphopin rytmeillä ja se oli kyllä ihan kohokohta. Ihmeen hyvin oli jäänyt nekin liikkeet mieleen, vaikka välillä meni oikeat ja vasemmat sekaisin. Hällä väli kun kivaa oli.

Loppuhuipennukseksi pyysin Miraa esittämään koko hiphop-kuvion. Kappale oli pitkä eikä me olisi millään ehditty koko koreografiaa treenata, mutta oli kiva nähdä se ammattilaisen suorittamana. Huikeaa! Niin upean näköistä, että leuka loksahti ja jäi hinku että tuota pitää saada opetella lisää itsekin.

Kaikkea ei saa eikä yhtä aikaa varsinkaan. Aloitan työharjoittelun Heilissä tammikuun alussa, joten kevättanssit jäävät minun osalta. Suunnittelin käyväni tekemässä jutun aiheesta, jos päätoimittaja suostuu ja miksei suostuisi. Omasta mielestäni aihe on hyvä ja siitä voisi saada kivoja kuvia.

Mamma tekee minut värivirheelliseksi!

Tänään oli ihan kiva päivä, paitsi eräät pikkuseikat. Tai siis aika isot, järkytyksen aiheuttama hengenlähtö oli lähellä ainakin kahdesti. Harmaat karvat ei haittais valkoisissa osissa, mutta kun minussa on tummanruskeaa aika paljon ja siinä ne haittaa.

Päivällä käytiin mamman ja poikien kanssa pyörälenkillä. Ja pitihän se arvata, taas rantaan! Mikä vimma niillä on sinne? Ne hihkuivat innoissaan ja liukuivat pitkin jäätä joka oli älyttömän liukas ja voi pettää alta. En tykkää!
Tulkaa pois sieltä! Se särkyy ja hukutte! Voi kamaluus kun ne ei totelleet! Yritä tässä sitten huolehtia laumasta, itkujen itku!

Mamma sanoi, että jäätä on ilmakuplia tihrustamalla ainakin 10 senttiä. Pupunpapanat, sanon minä! Se voi hajota alta ihan koska vaan! Ei ne onneksi hukkuneet, vaan lähdettiin pois.

Illalla tuli Mari ja Jarno. Ja tietysti Wallu. Mari sanoi olevansa kuolemaisillaan nälkään ja mamma ruokki ja kahvitti ne siinä. Sitten piti lähteä lenkille, mutta... ei tässä näin pitänyt käydä! Mamma alkoi paistaa lettuja!

Eeeeiii!!! En lähe noitten kanssa! En! En! Mamma laittoi pimeysvaljaat ja Mari alkoi vetää minua ulos. Aina ne on minua vastaan! Mamma ei yrittänytkään pelastaa minua tältä salajuonelta. Yyhyyy!! Pakko oli lähteä, voimat ei riittäny rimpuiluun. Kaikkeni yritin, Liimatan mäelle asti, mutta sitten piti antaa periksi. Voih!

No ei se mitään. Onneksi niillä oli sentään älyä sen verran että heittivät keppiä meille. Jarno nakkasi kepin jonnekin jorpakkoon niin kauas, että meiltä meni puoli iltaa sitä etsiessä. Minä muuten löysin sen, kröhöm! On tuolla Wallulla vielä vähän opiskeltavaa näissä jutskissa.

Kotiin tultua päästiin sisälle. Wallun päästi suoraan tupaan, mutta minut se kierrätti suihkun kautta. Ei oikein tasa-arvo aina toteudu tässä talossa. Ihme pilkunviilaaja. Jos on vähän tassut mustana niin mitä sitten?

Atte oli taas kiva kun ei jaksanut syödä pullaansa ja me Wallun kanssa saatiin se. Wallu on alkanut oppia olemaan nirsoilematta tarjoilujen suhteen. Jotain olen minäkin saanut sille opetettua. Niin sitä pitää, kun jotain annetaan niin se hotkaistaan siihen tyyliin että on puolimatkassa persieen ennen kuin on ehtinyt älytä, mitä se oli. Silmät tapilla se vahtasi sitä pullaa, mutta mamma huolehti että molemmat sai yhtä paljon.

Vieraat lähti, mutta minulta puuttui vielä jotain. Iltaruoka. Nappuloita ja makaronilaatikkoa, tosi hyvää.
Ja sitten vielä yksi juttu. Luu. Nyt se on osannut ostaa tosi hyviä luita ja semmoinen pitää iltaisin saada jälkkäriksi. Tiedän missä kaapissa niitä on ja toisinaan pitää muistuttaa, jos joku meinaa unohtaa.
On mulla hyvin koulutettu emäntä. On se ihan nappi!

Pientä edistystä

Miimin blogissa oli juttua Pamin edistämisestä seuraamisessa ja miten sitä voisi korjata. Suoraan sanottuna luetun ymmärtäminen oli vähän niin ja näin sen asian suhteen, mutta onneksi soveltaminen on sallittua. Meillä kun on Jatsin kanssa sama vaiva.

Mentiin tässä illanhämyssä vähän puuhailemaan pihalle ja Jatsi oli jälleen kerran hyvin vastaanottavainen.

Nakkasin patukan vasempaan kainaloon niin, että etupuolella siitä ei näkynyt yhtään. Kun seuraaminen oli kohdillaan, pudotin patukan ja se putosi siis aina taakse ja yllytti näin ollen koiraa pitämään paikkansa. Toimi muuten ihan älyttömän hyvin! Tehtiin pitkät pätkät, vaihdellen palkkaustiheyttä ja hyvin pelitti. Pystyin jopa kävelemäänihan vauhdikkaasti ja jos alkoi edistää, pieni käännös suuntaan tai toiseen auttoi. Yleensä vasempaan. Patukalla en riekuta kuin ihan vähän eikä Jatsi ole siitä kuumunut. Ei ainakaan niin paljon, että suoritukseen vaikuttaisi. Hienoa, nyt on taas yksi uusi resepti kokeiltu ja lisää vaan tätä lajia.

Ruudussa käytin myös patukkaa, mutta nyt jätin sen ruutuun ja palkkasin siellä. Vauhtia oli ja jos se hiipuu, vien esineen taas ruudun taakse. Jotenkin vaan vaikuttaa siltä, että se itse ruutu pitää saada taottua Jatsin kupoliin eikä se tunnu onnistuvan sillä, että juoksutan ruudun läpi.
Kokeillaan tätä nyt jonkin aikaa.

Muita hysteerisen kohtauksen aiheuttaneita kivoja juttuja oli metalli ja tunnari.
Metallikapulasta sain jo kerran houkuteltua ottamaan kunnon otteella, joten ehkä se tästä etenee.
Tunnari meni hyvin. Tein eri pituisilta matkoilta ja kapulat eri asennoissa eikä se enää niin paljon sählännyt hajuttomien kanssa. Noukki hajustetun ja se oli siinä.

Kyllä tuon kanssa on niin mukava tehdä näitä juttuja kun se on niin kiitollinen kaikesta toiminnasta. Mieletön pallopeli lopuksi ja molemmille jäi hyvä mieli.

Aussiejengiä ja rotuun tutustujia koolla

Aussie tuntuu rotuna kiinnostavan ihmisiä aina vaan enemmän. Hyvä tilaisuus seurailla koirien touhuja laumana on järkätä treffit. Tänään kokoonnuttiin Jamiksella ja porukkaa oli lyhyesti sanottuna sukukokous + Wallu.

Minun ja Jatsin lisäksi Miimi, Unelma ja Pami, Satu, Sirkku ja Susu, Hilkka ja Kiri sekä Jarno ja Wallu. Jennalla on kaksi bullmastiffia, mutta haaveilee aussiesta. Lisäksi mukana oli minulle tuntematon nainen pikkutyttönsä kanssa.

Wallu oli ainoana uroksena elementissään tyttöjensä keskellä, mutta naama venähti kun Jennan Darra lähti mukaan lenkille. Se ei voinut käsittää, miksi tuo riivattu narttu koko ajan rypisteli naamaansa hänelle! Darra-parka ei voi omalle ulkomuodolleen mitään ja Wallu päätti pistää omalle naamalleen samanlaisen ilmeen ja reilulla ärinällä säestettynä. Jos Darra olisi ollut toisenluontoinen, olisi täysi rähinä ollut päällä, mutta se pysyi tyynenä ja Wallu saatiin houkuteltua pois ärisemästä. Loppuajasta Wallukin alkoi ymmärtää, että ei sillä tyypillä ollut mitään henkilökohtaista Wallua vastaan. Olipahan vaan ruttuturpa.
Huvitti kun jossain vaiheessa Wallu ja Darra osuivat nokatusten ja Wallun ilme oli näkemisen arvoinen. Se pyöräytti silmiään tyyliin "Tsiisusgaad mikä naama!" ja kääntyi pois.

Jenna joutui lähtemään iltavuoroon, joten lenkkiä jatkettiin pelkällä aussieporukalla. Sovittiin ensin, että Jenna tulee käymään meillä niin pääsee näkemään, millainen hirviö Jatsi on kotioloissa.

Jatsin houkutteleminen juoksemaan on Wallulle sekä henkinen että ruumiillinen haaste. Se yritti mitä suuremmilla karahkoilla ja välillä onnistui, mutta se leikki loppui lyhyeen kun Pami änkesi väliin ja näytti Jatsille oikein siskon kädestä (siis hampaasta). Ei noita kahta voi tajuta. Jatsi ei saanut tehdä mitään kun Pami oli heti niskassa.

Susu oli saanut Wallulta joskus pikkupentuna turpiinsa ja ärhenteli vanhoja muistojaan sille. Lopulta Wallu hermostui mokomaan ja rähinähän siitä tuli. Koirat saatiin erotettua toisistaan ja lenkki eteni huomattavasti sopuisammin. Varsinkin kun Satu ja Sirkku sanoivat Susulle tiukemmalla asenteella, että noin ei tehdä. Piste.
Wallukin yritti hieroa sopua Susun kanssa ja kertoa, että ei ole enää semmoinen ääliö kuin ennen.

Lähtöä suunnitellessa huomasin, että yksi ylimääräinen oli lähdössä mukaan. Jatsi oli jo takakontissa ja kun olin istumassa itse kyytiin, Wallu hyppäsi penkille. Oli vissiin sitä mieltä, että tätä lystiä jatketaan privaatisti Jatsin kanssa Viinijärvellä. Jarno, se tylsimys, oli toista mieltä ja halusi Wallun omaan autoonsa. Okei, tämän kerran.

Olipa mukavaa, kiitos kaikille osallistuneille. Meillä ainakin makailee sohvalla kohtalaisen tyytyväinen koiraneito.

Uusi vanha harrastus

Pitipäs tämäkin ihme vielä kokea. Pääsin ratsastamaan noin kahdeksan vuoden tauon jälkeen! Minna on käynyt erään meidän yhteisen tuttavan kanssa läheisellä tallilla, mutta tänään Terhi ei päässyt, joten minä menin tilalle. Kyllä kannatti! Siltikin, että piti hieman konstailla, että sai pidettyä minun erittäin allergiset lapset ja hevoskamat erillään toisistaan.

Minähän kävin pikkukersana jonkun kerran ratsastamassa, mutta ei siitä mitään tullut kun pelkäsin ihan hillittömästi itse asiaa ja varsinkin niitä kamalia opettajia.
Parikymppisenä aloitin uudestaan ja muutamana kesänä oli hoitoheppoja naapurin pakettipellolla. Vuonna 2001 oli viimeiset kesähepat ja siihen se harrastus aika pitkälti jäi kun aloin lisääntyä.

Mutta nyt! Sain alleni Alman, 8-vuotiaan suomentamman. Se oli ihana, reipas menemään ja miellyttävä ratsastaa. Kenttä oli kova, joten siinä ei paljon laukkailtu, mutta muuten semmoista perussettiä tehtiin. Siirtymisiä, pysähdyksiä, voltteja ja kiemurauria. Alma oli herkkä tottelemaan, kun ensin päästiin samalle tajuudelle eikä sitä tarvinnut potkia eteenpäin. Päinvastoin, välillä oli vauhtia vähän liiankin kanssa.

Oli niin kotoisa olo heti satulaan hypättyä. Pauliinan kommentti tunnin jälkeen oli, että ihan kuin ratsastuksessani ei olisi mitään taukoa ollutkaan. Se lämmitti mieltä ja kannusti jatkamaan.

Sunnuntaina uudestaan. Ehkä jätän kimpsuni sinne, etten vahingossakaan siirtele hevospölyä kotiin. Poikien takia on näköjään oltava tosi tarkkana tuon asian suhteen, mutta asiathan ovat järjesteltävissä.

Jos voisin, lentäisin kuuhun. Just nyt.

Onko maatamo yhtä kaunis kuin kuutamo? Hyppiikö kuu-ukot yhtä hulluina maatamolla kuin me maaemon asukit kuutamolla?

Ei nukuta, ei sitten millään. Olen ehkä joskus ennenkin valittanut samaa. Viime täydenkuun aikaan kirjoitin lehteen yleisönosastolle. Nyt ei edes ideat sinkoile. Hukkaan menee hyvät valvomiset.

Mutta on siellä kehä kuun ympärillä. Kohta tulee lunta.