Hippasen verran höpinää

Kävin tässä ystäväpariskuntani luona ja päädyimme pohtimaan koiria ja niiden käyttäytymistä. Heillä on kaksi bedlingtoninterrieriä ja yksi lurcher (bedlington-whippet) eli täysin erityyppiset koirat kuin minun aussieni. Hauskoja yksilöitä ja on ollut mielenkiintoista tutustua niiden ajatuksenjuoksuun. Niitä koiria ei perusarjen toimivuuden lisäksi kovin paljon kouluteta, koska se on äärettömän haastavaa. Niitä ei motivoi mikään muu kuin lujaa juokseminen ja mikäli mahdollista jäniksen perässä. Miten tämmöiseltä koiralta vaaditaan jotain toimintaa mikä sitä ei kiinnosta kun se ei palkkaudu juuri millään tavalla? Palvelus- tai muun vastaavan harrastuskoiran kanssa hyvin menneen kokeen jälkeen on helppo sanoa ja monesti kuultu, että "tän kanssa on niin mahtavaa tehdä juttuja kun se on niin miellyttämisenhaluinen". Muutama vuosi sitten huomasin tämän ilmiön toisen puolen omakohtaisesti treeniryhmäni harjoituksissa. Koiraa ei kiinnostanut ohjaajan vaatimat asiat ja tämä se

Facen ihmeellisessä maailmassa on vastikään levinnyt tämmöinen kuva: (Lehden sivusta on otettu kuva ja tekstin alla näkyy toimittajan nimi, joten ehkä en syyllisty kovin pahaan tekijänoikeusrikkomukseen.) Lenkillä käydessä alkoi heti mielikuvitus lentää tietenkin eläinten vastaavaan tilanteeseen. Hevoset facebookissa: Reggis (pv): Olipa mahtava maastolenkki! (20 tykkäystä) Sharon (arabi): No joo, paitsi se puimurin kokoinen kummitus, mikä hyppäsi eteen kesken laukkapätkän! Omistaja sentään pysyi satulassa vaikka otin melkoisen sivuloikan. Reggis: Onneks oot niin nopee, että se meni jo kun me kerittiin sille kohtaa :D Sitä paitsi kuulin kun meidän ihmiset jutteli siitä ja ne sano että se oli pyy, mutta ne onkin pahoja. Sharon: Ei se kyllä sillä hetkellä miltään pyyltä näyttäny! Pumppu hakkaa vieläkin, mutta niin se varmaan hakkaa omistajallakin. Sfinksi (sh): Voi teitä kuumaverisiä pönttöpäitä! Kyllä meikäläisen säikyttämiseen tarvitaan aika paljon enemmän. Reggis: Ilman

Viime lauantai oli melkoinen monitoimipäivä. Muuan kaverini pyysi minua kuvaamaan isänsä hautajaisiin ja hetken aprikoinnin jälkeen otin tehtävän vastaan. Kyllä kannatti. Vainaja oli monessa mukana ja esimerkiksi Joensuun Mieslaulajat kunnioittivat laulajaveljeään sekä läsnäolollaan että esiintymisellään. Kappelissa kanttori-urkuri lähes jäi kakkoseksi kun miehet antoivat äänen tulla. Enpä ole niin voimallista veisaamista ennen kuullut. Myös muistotilaisuudessa kuoro lauloi sekä pianosäestyksellä että kolmiäänisesti. Osuin istumaan pianoa lähellä olevaan pöytään ja ihastelin kapellimestarin työskentelyä hänen aloittaessa kuoron johtamisen. "Duu... duu, duu, duu. No, ei se ny lähe." Johtaja otti ääniraudan taskustaan, napautti sitä ja painoi päätään vasten. "No niin, löytyihän se." Ja laulu alkoi. Tarkkaa hommaa kun sen osaa. Hieno tilaisuus kaikkiaan ja onneksi kuvatkin onnistuivat kohtalaisen hyvin. Kotiin palattua ehdin lenkittää koirat ja sitten piti

Kun tässä syksyn mittaan oli päästu reissuamisen makuun, päätettiin jatkaa. Senja sai työmatkaltaan etukortin Ruotsinlaivalle, joten lauantaina 7.11. lähdimme porukalla piipahtamaan Tukholmassa. Jos oikein muistan, viime käynnistä on melkein 20 vuotta aikaa, joten pojille tämä oli ensimmäinen laivamatka. Ja kun olen viime aikoina ajellut sen verran paljon, päätin säästää itseäni ja varata junaliput Tikkurilaan ja takaisin. Se oli viisasta, vaikka vähän kevensi kukkaroa enemmän. Atte oli huolissaan merisairaudesta, mutta oli kuitenkin omaksunut ajatuksen lähteä ja hyvillä mielin olikin lähdössä. Kävin silti apteekista kysymässä matkapahoinvointiin pillereitä. No, niihin oli tullut joku EU-säädös, joka määräsi alle 12-vuotiaat lääkärin vastaanotolle saadakseen pillereitä. En siihen hätään alkanut varailla lääkäriaikaa, vaan menin toiseen apteekkiin ja vahingosta viisastuneena pyysin lääkkeitä itselleni niin ei farmaseutti suotta ahdistunut turhista ikärajoista.  Hyppäsimme aamusella

Eilen aamulla tupsahti pähkinänakkeli vipeltämään ruokinnalle. Ei ole pitkä aika kun mietin, että mahtaako viimetalvinen vieras ilmaantua näkösälle ja kyllä ilmaantui. Tänä aamuna saapui toinen veikeä tapaus eli puukiipijä. Nehän tekevät nakkelin kanssa yhteistyötä sillä tavalla, että nakkeli jemmaa auringonkukansiemeniä puunkuoren rakoihin ja kiipijä käy ne sieltä pistelemässä parempiin nokkiin. Jos sapuskaa ei ole valmiina, kiipijä tulee hakemaan itse lintumökin alle varisseita siemeniä. Muuten se käyttää kaverin palveluja hyväkseen.

Meillä on pihalla vanha terijoensalava. Se oli siinä jo silloin kun 20 vuotta sitten tähän exän kanssa muutettiin eikä sitä ole pahemmin karsittu. Tulos oli se, että oksat laahasivat maata, ruohonleikkuu oli hankalaa (sikäli kun siinä varjossa ruohoa edes oli, vesiheinä ja nokkoset kasvoivat sitäkin tehokkaammin) ja lehtimäärä syksyisin oli jotain järkyttävää. Lainasin kesällä isältä pitkällä varrella varustetun oksasahan, mutta eihän sille puulle yksi ihminen mitään mahtanut, joten hälytin Metsätyö T. Koposen apuun. Siinä on firma, jota kannattaa mainostaa. Pojat hoitelivat homman tehokkaasti ja turvallisesti eli erittäin ammattitaidolla. Joona vielä puussa keikkuessaan kehui, että "harvassa puussa on näin hyvät kulukutiet" kun joskus viritin poikia ja itseäni varten välisillan tuohon puunhaarukkaan. Nyt lintujen ruokinta-ajan koitettua karsitusta puusta on vielä enemmän iloa kun näkeekin jotain. Nuo hassut tyngät pyysin jättämään, että voisi joskus tehdä majan tuo

Viikko sitten sunnuntaina Pieksämäellä Hippa sai nimensä eteen RTK2-koularin 71 pisteellä. Tiukille veti, mutta voittajaluokkaan mennään silti. Tuomarina toimi Minna Hillebrand. Hippa oli uudesta hallista huolimatta suhteellisen hyvällä fiiliksellä. Sukulaiset Topi ja Tessu starttasivat ja menestyivät loistavasti alokasluokassa, mutta ehtivät jo poistua paikalta siihen mennessä kun me saavuimme. Liekö sillä ollut vaikutusta Hipan haahuiluun kun se ihan selkeästi tunsi Tessun jäljet jo heti pihalla. Kehään menossa ei ollut ongelmia, mutta alku meni maata nuuskiessa ja sitä se ei ole ikinä tehnyt. Pitipä tämäkin nähdä. Kolmas kyltti oli hyppy, josta Hippa leiskautti ohi. Uusin, joten -3 pojoa siitä. Neljäntenä oli "270 asteen käännös oikeaan". Hillebrand on tarkka näissä heti AVO-luokasta lähtien, joten yritin ottaa käännöksen tiukasti, mutta se kostautui kun Hippa ehti istua. Siitä -10 väärin suoritetusta tehtävästä. Sillä on kerta kaikkiaan liian painava takamus. Seit

Virpin mökille Taivalkoskelle menoa on suunniteltu jo monta kertaa. Keväällä valtakunnallisesti käsiin räjähtänyt kanojen mycoplasmaepidemia esti lähtemisen kun ei voinut tietää olemmeko kummatkin oireettomia ja kontaktittomia kanallisia. Kun selvisi, että tauti ei ole este vierailulle, passatti sanoi, että ei suostu lähtemään mihinkään. Sitä korjaillessa meni tovi jos toinenkin. Syysloman koittaessa mitään esteitä ei enää ollut, joten tein äkkipäätöksen muutaman päivän reissulle lähdöstä. Jenna lupautui muuttamaan meille kana- ja talovahdiksi eli huoletonna sai lähteä. Keskiviikkoaamuna vielä lämmitin uunin ja sen aikana pakkasin omat, poikien ja koirien kamat läjään. Koukkasin pojat Uimaharjusta ja matka jatkui Lieksan ja Nurmeksen kautta kohti Koillismaata. Pojat ovat pienestä lähtien olleet tosi helppoja matkaseuralaisia ja niin nytkin. Kavereitten kanssa tekstailivat ja lukivat Akuja. Älysin lähtiessä kopata mukaan Mielensäpahoittajan äänikirjan ja sitä kuunnellessa vierähti k

Miimi oli eilen vapaalla ja houkutteli jäljentallaukseen. Tuumasta toimeksi ja Hirvolanvaaran viiden tien risteykseen lähdettiin. Se on hyvä paikka tehdä jälkeä kun jokaiselle koiralle on oma metsäteiden rajaama viipale kangasta. Hipalle Miimi tallasi suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, jana oli lyhyt, mutta kulmia sen sijaan reilusti. Tytteli ampaisi janalle melkein luotisuoraan ja käännös jäljelle oli suorastaan sotilaallinen. Muut kulmat menivät vähän kaarrellen, mutta varmasti. Vauhtia piisasi, ilmaisut olivat täydelliset ja koira muutenkin selkeästi luettavissa. Loppupuolella taisi hetken väsy vaivata kun jäi katselemaan, että onko vielä pakko jatkaa. Olihan se, ja niin me edettiin loppuun asti ilman pullikointeja. Viimeinen keppi oli hylätyn traktorinrenkaan vieressä ja se vähän jänskätti, mutta hienosti kokosi itsensä. Kokonaisuutena tehokasta nenänkäyttöä ja enimmäkseen tarkasti jäljellä. Kyllä alkoi tehdä mieli aloittaa paukkutreenit, että josko sen kanssa vielä ko

Johtuuko huono nukkuminen stressistä vai stressi unettomuudesta on ikuinen kysymys, mutta kyllä ne joka tapauksessa ruokkivat toisiaan. Nukahtamislääkkeet tuovat kohtalaisella menestyksellä unen, mutta varsinaista syytähän ne eivät poista. Päätin tehdä asialle jotain ja kävin ensimmäistä kertaa eläissäni akupunktiossa. Ei kai se ota jos ei annakaan. Hoitajalle piti kertoa taustatietoja ja mitä hoidosta haluaa ja sitten penkkiin. Minut käskettiin selälleen ja eikun vaan neuloja kiinni. Heti kättelyssä selvisi, että olen kokonaisvaltaisesti tosi huonossa kunnossa. Ihon lävistys ei niinkään sattunut (vaikka minulla on kuulemma harvinaisen sitkeä iho), vaan se kun neulat pääsivät tekemään tehtäväänsä. Jännä sinänsä, että kun päässä on vikaa, lähdetään hoitamaan ihan muualta. Sydän, maha ja perna näyttelevät pääosaa ja niiden neulojen kohdalla jouduin karjumaan tuskaani asennusvaiheessa ja itkemään kyynellähteet kuiviksi hoidon aikana. Ranteen sisäsyrjässä jänteisen välissä sijaitseva s

Jatsi kävi tänään kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Meillä on näitä mahtavia, ihmistä ja eläintä kokonaisuutena hoitavia henkilöitä peräti kaksin kappalein kävelymatkan päässä. Toinen ihan naapurissa, toinen vähän etempänä. Autollahan me sinne tietenkin mentiin ja mummeli pääsi Marko Luotosen taitaviin käsiin. Jatsi ei ole syönyt kipulääkkeitä useampaan kuukauteen ja on muutenkin melko virkeä ja liikkuu hyvin, mutta selässä on lihakset kireänä. Päätin kokeilla tavallisen hieronnan sijaan vaihteeksi tätä systeemiä. Tavan hieronta käsittää sen tietyn setin, mutta kalevalaisessa koira määrää hoidon tavan ja keston. Sitä ei siis pakoteta mihinkään tiettyyn asentoon, vaan se voi istua, maata, kellahtaa kyljelleen tai rellottaa selällään. Mikä vain milloinkin hyvältä tuntuu. Jatsi kävi läpi kaikki asennot. Aluksi se yritti paeta kun sattui, mutta sitä ei lasketa keston määrittämiseksi ja pidin koiraa aloillaan. Marko kokeili sieltä täältä ja heilutteli takajalkaa samalla. Kun Jatsi hu

Aamu valkenee, tosin pimennysverhon läpi ei kovin kirkkaana. Avaan silmät ja venyttelen. Nousen sängystä ja astelen tupaan. Otan vastaan koirien hyvänhuomenen toivottelut ja pitkän erossa ollun yön jälkeiset ikävän voivottelut. Katson lämpömittaria kuin keski-ikäinen konsanaan. Sehän minä jo olen. Aamupalaa naamaan. Poikien eilen tekemiä sämpylöitä, hyviä. Kimmo lähti jo kouluun, Atte menee kymmeneksi. Menen ulos. Otan ketjusahan ja alan pilkkoa eilen haettuja puita pienemmiksi. 70-senttiset eivät mahdu uuniin. Päästä pätkä pois ja saan samalla uuni- ja saunapuut. Kannan uunipuut liiteriin ja pinoan. Saunapuut nakkelen laavuun. Se on katos, josta piti joskus tulla sauna, mutta mielenkiinto hävisi kesken vuolemisen. Hyvä suoja saunapuille. 35 euroa pinokuutio, ei ole paha. Alan laskea mielessäni, moneenko mottiin olisi vielä varaa... No, miksi puut ovat liian pitkiä pinoon? Hemmetin tunari. En muistanut sahata niitä. Matematiikka on paholaisesta, sen opin jo kolmannella luokalla.

Kuopiossa jälleen, tällä kertaa Viiksi-areenalla Kurkimäessä. Järjestäjänä Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ry ja tuomarina Tytti Lintenhofer. Tänään ratkottiin myös australianpaimenkoirien rally-tokon rotumestaruus. Tosin se jäi meiltä hämärän peittoon vielä toistaiseksi, koska avoimella aloitettiin ja häivyimme paikalta piakkoin. Pari voittajaluokan rataa katsoin nähdäkseni miten ihmiset käskyttävät koiriaan eri tehtävillä. Meillä meni hyvin alusta loppuun ja tarkoitan tällä nimenomaan tärkeintä työstettävää asiaa eli mielentilaa. Hippa oli hyvällä tuulella ja teki parhaansa. Se riitti 83 pisteeseen ja tuomarin kehuihin. Rata näytti tältä: (Kiitos Mariannelle kuvasta.) Päivän teema oli vinous. Toisella kyltillä oli tehtävänä Istu, seiso, kierrä koira. Hippa ei vielä kovin hyvin osaa sivulla tehtäviä asennonvaihtoja ja seisominen meni vinoksi. Siitä -1 pois. Kolmas kyltti oli Istu, askel oikealle, istu. Sekin jäi -1 pisteen verran vinoksi eli takapään käyttö ei

Viikko sitten eli 29.8. kävimme aloittamassa rally-tokon AVO-luokan. Koe käytiin Joensuussa PoKS:in hallissa ja tuomarina toimi Minna Hillebrand. Saimme 82 pistettä eli melkoisia mokia tuli, mutta tyytyväisyys sen sijaan sai täydet pisteet. Hippa oli tosi hyvällä mielellä ja naama hymyssä heti kehään mennessä ja koko sen ajan siellä ollessa. On se jännä, miten fiiliksen aistii heti ensimmäisestä perusasennosta. Nyt menee hyvin, ajattelin ja niin meni. No niin, asiaan. Ensimmäinen moka tuli toisella kyltillä houkutuksessa. Toisena houkutuksena oli joku haiseva purkki (johon Hippa ei kiinnittänyt mitään huomiota) ja toisena röhköpossu. Tehtävään mennessä katsoin kuljettavaa reittiä enkä koiraa ja sen tekemisiä, joten -3 kontrollivirheestä kun Hippa oli sitä mieltä, että possu on otettava mukaan leikkiin. Ei onneksi ehtinyt koskea sitä, mutta poikkesi rokotuksen verran sivuun. Kuudentena oli Askeleet eli pysähdys perusasentoon ja siitä 1, 2 ja 3 askelta istumisineen. Täysin itsestään

Eipä ole kaikenlaisten mustikkasotien ja auto-ongelmien takia tullut naputeltua muistiin näitä tärkeämpiä juttuja. Käväisimme Hipan kanssa Kuopiossa rallyilemassa Barbet ry:n järjestämässä kokeessa 8.8. ja kotiintuomisiksi sieltä tuli 92 pistettä eli tässä tapauksessa koulari RTK1. Tervemenoa avoimeen luokkaan sitten vaan. Hippa oli tällä kertaa haastava ohjattava. Se oli hyvällä mielellä virittelyssä ennen kehään menoa, mutta sitten lässähti. Ihan kuin se olisi pudotettu sohvalta suoraan hommiin. Jouduin kannustamaan tosi paljon, että olisi suunnilleen pysynyt mukana. Tällä kertaa jouduin jopa yhdellä kyltillä vähän korottamaan ääntäni, ettei olisi koskenut kylttiin. Aikaisemmin se ei ole kiinnittänyt niihin mitän huomiota. Ensimmäinen moka tuli toisella kyltillä, joka oli Istu, kierrä koira. Hippa meni maahan, joten uusin liikkeen. Itse asiassa olen tosi iloinen tästäkin kokemuksesta, koska aivo raksutti niin rivakasti siinä tilanteessa ja älysin sen, että väärin suoritetus

Mustikoita on poimittu selkä vääränä (sekä aikana että jälkeen) ja myyty ne pois kun kaikenmoista rahanmenoa on ja näyttää tulevan olemaankin. Suurin ahmatti valuutalle on jo kauan aikaa ollut oma rakas passattini, josta jo rokkipostauksessa purppasin. Se heräsi henkiin pienen muovisen murikan vaihdannalla eli ahtopaineentunnistin oli pimennyt. Näytti ahtimelle liian suuria arvoja ja turbo toimi sen mukaan eikä kulku luistanut. Ei siinä läheskään kaikki, vaan rahanmenovirran lähteet sijoittuvat alkuvuoteen, jolloin passattiin tehtiin nokkaremontti. Samalla rykäisyllä vaihtui jakopää ja kun katsastus oli ajankohtainen, asiat tarkastettiin siihen malliin. Vein hänet syyniin. Järkytys oli valtava kun inssi sanoi, että tuo ja tuo pitää uusia ja tästä muuten tippuu öljyä ihan rutkasti. Mitä?! Ikinä ei ole öljyä syönyt, miten se nyt on semmoiseksi herennyt? Öljyvana johti kohti korjaamoa ja nokka-akselin vaihtajaa. Menin kertomaan terveiset ja ilmaisin pahastuneeni kovasti, kun heilt

Elämä ja ajanlasku on täynnä pienempiä ajanlaskun alkuja. Tämän päivän virstanpylväs oli Kimmon yläkouluun meno. Koska meidän kylällä ei ole enää yläkoulua (kiitos kunnanisien päätösten), Kimmo kävi eilen naapurissa kysymässä kaveriltaan koulukyytiasiat. Kyllähän minäkin sitä yritin selvittää, mutta helpommalla pääsee kun kysyy joltain joka tietää eikä tulkitse aikatauluja väärin. Puoli kahdeksan kieppeillä kun seisoskelee tienhaarassa, pääsee hyppäämään Liperiin vievään bussiin. Tänä aamuna jonkun näkymättömän olallekoputuksen voimasta pomppasin hereille tasan kello 7.30 ja totesin pirtin hiljaiseksi. Äkkiä nuoriso hereille ja aamupalaa naamaan. Joutilaan elämäntilanteen hyvä puoli nähtiin taas kun ehdin kuskata oppilaan opinahjoonsa. Jännittävä tilanne, mutta niin sitä jännitti itsekin vastaavaan aikaan. Muistan kun tutustumisreissulla Karsikon yläasteelle ulko-ovi nielaisi porukan järjettömältä näyttävään sokkeloon, jossa aikansa meitä pyöritettiin ja lopulta sama ovi sylkäisi

Yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista eli Ilosaarirock oli ja meni jälleen kerran. Tänä vuonna saimme viettää sitä enimmäkseen kahden kesken kun Vihtori rokkaili äitinsä kanssa ja Kimmo on jo sen verran iso, että sai palloilla alueella omin nokkineen. Eikä hänen mukana roikottamisessa olisi muutenkaan ollut järkeä kun sen verran paljon meidän musiikkimaut poikkeavat toisistaan. Rahaa ruokaan, kännykkä yhteydenpitoon (silloin kun linjat yleensä toimivat) ja avain tukikohtaan eli mummolaan muutaman korttelin päähän ja homma pelitti hyvin. Lauantai oli aurinkoinen, mutta ei tolkuttoman kuuma kuitenkaan. Ihmehän tuo olisikin, jos tänä kesänä joskus pääsisi hiki tulemaan. Juhlan eli lähes lapsettoman rokin kunniaksi suunnattiin kaljateltalle. Valikoima oli mitätön, joten kolmesta pahasta valitsin pienimmän eli tavallisen lonkeron. Seitsemän euron hinta hirvitti ja itse litku aiheutti mahakipua. Toisen tuopin jälkeen luovutin kun ei euron hintaisia panttejakaan löytynyt niin paljon, et

Koko kesän ajan on ollut takaraivossa ajatus lähteä kävelemään Kolvananuuron viiden kilometrin reitti ja lopulta se toteutui. Maanantaina lähdettiin eväinemme reissuun. Reitti on paikoin niin haastava, että koirat jäivät kotiin. Hippa saattaisi suoriutua, mutta Jatsi-mummeli ei millään. Tulipaikalta en ottanut kuvaa, mutta makkaroitten lämmitessä ehti kuvaamaan kaikkea muuta mielenkiintoista. Atella oli perimmäisenä ajatuksena nähdä lihansyöjäkasveja, mutta niiden pieni koko taisi olla herralle pieni pettymys. Minä sen sijaan jaksoin kastella suossa varpaitani kun kyykin kuvaamassa näitä kaunokaisia. Pyöreälehtikihokki esittäytyy. Lakka teki raakileita. Lumpeet ja ulpukat porukassa. Maariankämmekkä on uskomattoman kaunis ilmestys. Evästelyn jälkeen lähdettiin varsinaiseen asiaan. Kyllä siinä polku menee, ihan totta! Mahaa ei auttanut ympätä täpötäyteen kun kävelyreitti oli pitkän matkaa tämmöisella alustalla taiteilua. Aikamoinen seinämä. Kuva ei anna oike