Monenmoista seikkailua

Aamu alkoi tänäänkin puhelimen rallatuksella klo 9.30. Ruksi seinään siitä hyvästä, että se ei tällä kertaa ollut Mari. On se hyvä, että kuitenkin aina joku soittaa ja saa minut pois sängystä. Rankkaa tää lomailu.

Lähdettiin aamutoimien jälkeen natiaisten kanssa kaupunkiin. Kimmolle piti hommata kirpparilta sukset, että pääsee hiihtämään. Siinä parkkipaikalla palloillessa Kimmo tutki kirppiksen seinää ja sanoi, että tuossa lukee Valintakirppis. Jep, pakko uskoa, että nyt se tenava osaa lukea. Hieno homma :D

Pikainen kierros Prismassa ja kun oli lounasaika niin kipinkapin Heseen. Sieltä piipahdettiin vielä musiikkiliikkeessä ja sen jälkeen vietiin auto korjaamolle. Mari oli jo siellä odottelemassa. Sovittiin eilen, että vie meidät kotiin ja pääsee samalla hyvässä seurassa lenkille.
Kotiin tultua Kimmo alkoi hötkyillä suksiensa perään. EEIIIIH!!! Siellähän ne on Passatin takaloosterissa korjaamon pihalla! Sama pää kesät talvet ja pettynyt lapsi ympärivuotisesti.
Mari lupasi hakea sukset ja tuoda huomenna kun tulee taas vaihteeksi meille lenkille. Mari voisi kyllä minun puolesta ryhtyä varaäidiksi muutenkin kun huolehtii asioista tuhat kertaa paremmin kuin minä.

Lopulta päästiin lenkille. Uutta lunta ei ole satanut eikä entinen ole päässyt sulamaan, joten tiet ovat polkeutuneet tosi koviksi. Otin potkurin mukaan. Siitäkös riemu repesi niin ihmisille kuin koirille. Valitsin reitin niin, että päästiin laskemaan kaikki mäet mitä tienoolta löytyy. Mari ei omien sanojensa mukaan ole viimeiseen kymmeneen vuoteen potkuria nähnytkään. Jo oli siinä tapauksessa korkea aika päästä kyytiin. Wallu ei meinannut nahoissaan pysyä kun joka myötäisessä mokoma kapine otti mamman selkäänsä ja alkoi viedä. Se yritti pysäyttää potkuria ja jo alkumetreillä sai sen verran jalkaansa eteen, että vähän sattui. Sen jälkeen riitti, kun huudettiin hulluna. Saattoi lähitienoon väki ihmetellä, että mikä tuolla menee kun ihmiset karjuu rokkatorvet oikosena ja koirat haukkuu siihen päälle. Vaan oli lystiä. Loppumatkasta koirat alkoivat olla kohtalaisen rauhallisia. Wallu ainakin sai reilun vauhdin lisäksi ripistellä aivosolujaan liikkeelle kun ei ennestään ole ollut kokemusta potkuroinnista. Äkkiä se oppi pysymään poissa potkurin edestä.
Sai noille muutamille nauraa muutenkin. Mari heitti kepin pellolle ja koirat ryntäsivät perään. Wallu hyppäsi, mutta mätkähti ojanpenkkaan ja Jatsi kadotti kepin verkkokalvoiltaan. Se jäi pälyilemään taivaalle, ihan kuin se keppi sinne olisi jäänyt leijumaan. Wallulta pääsi hyvin harmistunut "äh" tyyliin "sviddunääs kun meni ajolinjojen valinta pieleen" ja Jatsin ilme oli kuin pöllöllä. Voi rakkaat koirat, säälikää meidän mahalihaksia edes joskus.
Eriskummallinen reissu siinäkin mielessä, että Jatsi sieti Wallua hämmästyttävän hyvin. Nehän mennä humputteli välillä ihan porukassa ja jos olisi ollut kamera, olisivat jopa mahtuneet samaan kuvaan ilman laajakulmaobjektiivia.

Lenkin jälkeen juotiin kahvia ja teetä sekä syötiin suppispiirakkaa. Annoin koirille possunkorvat, mutta Wallulle se kelpasi vasta Marin kädestä. Liekö nähnyt ne minun pikkuruiset pirunsarvet ja tullut siihen tulokseen, että takuulla tuo minut myrkyttää. Mikäs ihme se on. Meidän 15-vuotiaaksi elänyt Cindy ei vielä vanhoilla päivilläänkään ottanut kädestäni mitään ilman perusteellista nuuskintaa ja epäluuloista altakulmain mulkaisua.
Syön ensin ja ajattelen sitten -periaatteen mukaan elävällä Jatsilla ei ole niitä ongelmia.

Joulutunnelmia Jatsin tapaan

Jouluaatto. Se ei sanana merkkaa minulle mitään, koska aamu alkoi ihan normaalisti. En tiedä, mitä ne oikein touhotti, kun kellään ei tuntunut olevan mielenkiintoa viedä minua lenkille.

Puolenpäivän kieppeillä lähdettiin mökille. No vihdoin! Mamma vei lastin tavaraa sisälle ja sitten lähdettiin saman tien kävelylle. Mahtavaa kun on lunta! Siinä jaksaisi pyöriä vaikka kuinka. Mamma heitti kepin jonnekin hittoon asti ja käski minun etsiä. On se ihana tyyppi kun antaa mulle näitä etsimishommia. Kyllä ne yleensä helposti löytyy, mutta kaksikymmentä senttiä pakkaslunta ja sinne uponnut keppi on kinkkinen juttu. Löysin, mutta toisella yrittämällä ja toisen kepin.

Mökille tultua mamma lähti saunaan ja minä jäin vahtiin. Onneksi se ei tällä kertaa siellä kovin kauan viihtynyt, vaan mentiin mökkiin. Ukki ja mummo ja mamman veli Pekka olivat siellä myös.
Ilta alkoi pimentyä ja mamma lähti käymään huussissa. Lähdin tietenkin saatille, koska ei ikinä tiedä, mitä sillä matkalla voi sattua… Ja jumantsukka, just kun pääsin sanomasta! Joku punatakkinen hyypiö hiippaili mökin nurkalla! Olipa hyvä kun sattui vahtikoira paikalle oikeaan aikaan. Sanoin sille aika selvästi, mitä mieltä olen tuommoisista yllätyksistä. Outoa kyllä, kaikki ihmiseni ottivat sen iloisina vastaan, joten kaipa se oli ihan okei.

Tuvassa piti vielä vähän sille jupista, kun oli kovin lähellä pikkupoikia. Jos joku ei vielä tiedä, niin ne on mulle tosi kalliita paloja. En anna kenenkään taittaa hiustakaan heidän päästään. Mamma sanoi kuitenkin, että kaikki hyvin ja siihen oli tyytyminen.
En tiedä, mitä ne siinä jutteli ja lauloi, mutta sitten alkoi tapahtua kun kaksi pärekoria paketteja kannettiin sisään. Siellä oli minulle paketti! Se joulupukiksi tituleerattu oli sittenkin kiva tyyppi kun sain siltä paketin.
Yritin avata sitä, mutta oli tiiviisti paketoitu ja mamma auttoi. Tiiättekö mitä?! Siellä oli samanlainen röhkivä possu kuin Rinillä! Oi onnea!

Mamma antoi sille nimeksi Pertti. Taas kerran osoitus mamman huonosta mielikuvituksesta ja todella huonosta arvostelukyvystä. Pertti! Sehän voi olla tyttö! Ei olisi pitänyt päästää sitä kirjoittelemaan ollenkaan koko blogeja. Se antaa mulle ihan liian harvoin sananvaltaa ja itse naputtelee selän takana mitä tahansa puutaheinää. Wööld waid web, eiks se meinaa sitä, että näitä voi lukea kuka vaan? Tekee itsestään naurettavan maailmanlaajuisesti ja minun myötähäpeän määrä on mittaamaton.
No ihan sama, Pertti on ihana. Juttelin sen kanssa pitkät tarinat.

Lahjarumban jälkeen mummo alkoi laittaa ruokaa. Menin neuvomaan, ettei varmasti mikään mene pieleen. Samalla voin vahtia, että lattia pysyy puhtaana, jos jotain tipahtaa.
Kinkku tuoksui hyvälle, mutta syönnin aikana en kerjännyt. Olenhan hyvin kasvatettu koira. Sitä paitsi tiesin saavani oman osani. Pikkupojat söivät suklaata ennen ruokailua ja se on sen merkki, että halusivat antaa suurimman osan sapuskoistaan minulle ja niin kävi. Kinkkua ja perunaa, nam!

Syönnin jälkeen lähdettiin kotiin. Johan tuolta joutikin, vaikka mukavaa oli.

Pikkujoulutunnelmia

Aussiejengin porukkalenkkiä suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Impulsiivisena ihmisenä olen entistä enemmän sitä mieltä, että kaikki suunnittelut joutaisi heittää hemmettiin ja siirtyä kokonaan toimimaan hetken mielijohteesta.

Monen mutkan jälkeen jonkinlainen porukka saatiin aikaan. Savo-Karjalan alajaoston uusin jäsen Laura ja pieni musta Saimi sekä perheen miespäähenkilö (sori en muista nimeä) tulivat meille haettuaan ensin Wallun kyytiin.
Käytiin rannassa vain noin 1,5 km:n päässä kääntymässä kun oli nulikkaikäinen mukana. Jatsi ja Wallu yrittivät välillä vähän turhan rajusta näyttää Saimille kaapin paikkaa, mutta uskoivat aika hyvin järkipuhetta. Saimi reipastui silminnähden lenkin aikana ja loppumatkasta oli sitä mieltä, että Jatsi on aika kiva. Jatsi lähtisi paremmin leikkiin, jos saisivat olla Saimin kanssa kaksistaan.

Wallu jäi meille "päivähoitoon" ja vieraiden lähdettyä kävin vielä koirien kanssa toisen lenkin kun ei se rannassa käynti ollut kuin pientä härnäystä näiden mielestä.
Keppihullut karsivat pöheikköjä välillä ihan urakkatahtiin. Wallu on kehittänyt oman systeemin saadakseen kepin Jatsilta.
"Hau! Hau!! HAU!!!"
"No okei, kunhan olet hiljaa!"
Viimeistään kolmannella käskyllä Jatsi-paran korva soi sen verran, että se päästää kepin irti. Se ei voi sietää Wallun liian kovaa ääntä muutenkaan ja joku on oppinut käyttämään tätä hyväksi.

Kuuden aikoihin oli meina kokoontua Aijan luona nyyttärityyliin. Tein salaatin ja lähdin sitten palauttamaan Wallun kotiinsa. Läpirääkätty koiraparka suorastaan valui lattialla väsymystään. Hengailtiin Marin luona vähän aikaa ja jatkettiin matkaa Aijan luokse. Wallu kävi ovella saattelemassa ihan vaan tavan vuoksi, mutta oli kiitollinen kun ei otettu mukaan ja pääsi nukkumaan.

Aijan luona oli Aino Malla-karjiksensa kanssa ja ajan mittaan sinne valui myös Miimi, Hilkka, Laura ja Johanna. Ruokaa oli riittävästi ja montaa sorttia, mutta Hilkan tattipiirasta olisin ainakin minä voinut syödä enemmän. Se vei kielen mennessään!
Aika vierähti mukavasti puolille öin. Juttu luisti ja naamalihakset oli nauramisesta kipeinä. Rini oli ihan kuitti myös. Se aivan huojui kun niin väsytti, mutta vahtimista ei voinut lopettaa. Koskaan ei voi tietää, milloin joltakin tipahtaa joku herkkupala.
On se vaan kiva välillä porukalla kokoontua. Kiitos viimeisestä ja otetaan uusiksi!

Slurp! Hyvää joulua blogini lukijoille!

Terveystilanteen päivitystä ja tokoilua

On se mualima mallillaan! Pikkusen kun vieraissa piipahtaa niin heti tulee sanomista...
Sain nimittäin kutsun Jirin blogin käyttäjäkuntaan ja vähänkö olen otettu! Hetihän siellä piti käydä tassunjälki jättämässä.

Johan tuota on viikko vierähtänyt joutilaisuutta harjoitellessa.
Eilen tuli se aika, että Jatsin rokotukset piti pistää ajan tasalle. Se tiesi keikkaa Väisäsen Kirsin vastaanotolle Outokumpuun. Vaikka Kirsi tuntee Jatsin hyvin, kysyi silti tältä, että otatko keksin. Oikea kysymys Jatsin mielestä olisi kuulunut, että kuinka monta keksiä haluaisit?
Eipäs käydä ahneiksi, koska Kirsillä oli Systeemi. Piikki toiseen käteen ja keksi toiseen. Keksi pöydälle koiran eteen, samantien niskasta kiinni ja piikki sisään. Erittäin nopea ja ammattitaitoinen suoritus. Rokotettava hädin tuskin älysi, mitä tapahtui. Toisen piikin kanssa sama homma. Silloin Jatsilla oli jo hyvin tiedossa, mitä on tulossa, mutta keksi on aina keksi. Mitä väliä jos siinä samalla joku tuikkii niskaan.

Koira kotiin ja emäntä kouluun. Markku oli antanut diplomitehtäväksi sorvata kaivuriin voitelukanavalla varustettu tappi. Raaka-aine oli mukana ja ongelmia odotettavissa. Eihän siitä mitään tullut. Aines oli älyttömän kovaa ja sitkeää, teräpalat vähän väliä pirstaleina ja sorvarilla hermot sinkeällä. Nyt te kaikki lukijat olette takuulla aivan äimän käkenä, että mitä sellainen työstökelvoton materiaali mahtaa olla? Induktiopintakarkaistua nuorrutusterästä. Asia selvä? Palaan sen kimppuun ensi vuonna.

Iltasella meni hermo myös, mutta harrastushommissa.
Käväistiin Marin kanssa Rantakylän koulun kentällä vähän tokoilemassa. Jatsilla oli tavan mukaan virtaa ihan riittävästi, mutta jaksoi jotenkin kuunnella.
Laitoin Jatsin ekaksi paikkamakuuseen. Wallun pallo oli ylipääsemätön häiriö ja vanha kettu lähti niiltä sijoiltaan litomaan! Kyllä näkee että treenit on olleet vähissä.
Seuraamista on otettava naksun kanssa, ei siitä näköjään muuten mitään tule. Sama homma kuin Aijalla ja Rinillä eli hitakaisesti hyvä tulee ja paikka pysyy. Vauhdin kasvaessa myös kaiken maailman tonttuilut lisääntyy.
Kaukkareita otin myös ja joku viisaampi saisi katsoa perään ja sanoa, millä etenemisen saa pois. Lähinnä seiso-maahan -siirtymisestä. Ihan toivotonta.
Lopuksi vähän eteenlähetystä ja siinä oli se varsinainen itkun ja hammastenkiristyksen paikka. Mikä siinä on, ettei se muuan voi tajuta saavansa pallon sitä pikemmin, mitä nopeammin suoriutuu maahan? Voisi tuo rontti edes jossain olla enempi isäänsä tullut, hmh!
Noo, mitäpä me näistä. Pääasia oli, että edes jotain sai tehtyä.

Painuttiin Marin kanssa saunaan. Tai rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensin se mokoma rohkeni tarjota minulle valkoviiniä. Enhän minä raivoraitis uskovainen ihminen semmoiseen sorru! Jaa duoda duoda, sen verran se raivokas usko horjui, että nappasin huiviini muutaman liköörikonvehdin. Niilläpä sitä pärjää seuraavat puoli vuotta. Tattista vaan.

Joulun kunniaksi pidetään ensi viikko ryhmätokoilusta lomaa. Sataisi nyt reilusti lunta. Meidän piha on niin peilijäällä, että siinä yliaktiivinen koira ja muuten vaan mouho ohjaaja katkoo kinttunsa. Muuten kyllä treenaisin ihan urakalla. Juu-u.

Sukukokous

Miimi kävi Unelman, Pamin ja Unnun kanssa meillä lenkkeilemässä. Aivan, jälleen kerran aamupäivä koulussa ja loput lintsausta (häpeäisin jos osaisin). Pami aloitteli juoksua ja ärhenteli Jatsille. Jatsi taas katsoi Unnua hieman kieroon. Unelma oli oma iloinen itsensä ja kaikille ystävällinen kukkaistapaus.

Naapurin podhalanskit Lenni ja Lilli olivat tarhassa haukkumassa vieraat kulkijat. Vierailevat tähdet päättivät mennä antamaan isoille valkeille turpiin, mutta Jatsi puolusti kavereitaan. Unnun kanssa niillä meinasi vallan riidoiksi rotiutua, mutta päättivät säästää syntymättömät pennut pahemmilta traumoilta. Lopun lenkkiä Unnulla oli tosi tylsää kun joutui hiippailemaan hissukseen Miimin kintereillä, ettei vaan Jatsi kiinnittäisi siihen liikaa huomiota.

Kiitos käynnistä ja tulkaa toistekin! Kyllähän sen ymmärtää, että välillä on pitkä matka ja kivinen tie, mutta ajan ja laulun kanssa sitä pitkin meille pääsee.

She's back! She's alive!

Täh? No Elina, sisar hento valkoinen on uinut pois verisuonista ja ruokatorvista ja on jälleen keskuudessamme.

Heti treffit kehiin. Otin Jatsin aamulla mukaan ja nakkasin Elinalle päivähoitoon, tarkoituksena käydä myöhemmin päivällä porukkalenkillä. Jatsilla naama venähti, mutta ei voi mitään. On senkin aika oppia eri tilanteisiin.

Koululle oli taas ilmestynyt uusi pysäköintikieltomerkki ja minähän en semmoisia pikkuseikkoja huomaa. Yksi kaveri sanoi jossain välissä, että sulla on muuten auto sakkopaikalla. Sissus, äkkiä siirtämään pois! Kontionkadulla partioi harvinaisen aktiivinen lappuliisa. Se osaa tehdä itsestään näkymättömän ja singahtaa pahaa aavistamattoman opiskelijan auton kimppuun heti kun omistajan kantapäät ovat äänenkantaman päässä.
Paha juttu, mutta vapaita parkkipaikkoja ei enää ollut missään. En tiedä, kirjoittaisiko Karjalaisen yleisönosastolle tulikivenkatkuisen mielipiteen vai lähtisikö torille mielenosoitusta pitämään. Jollekin tästä pitäisi räyhätä. Menepäs meikäläinen luuska sanomaan jollekin insinöörinalulle, jolla tuskin parta vielä kasvaa, että rupeepas pullamössöpoika tulemaan kävellen kouluun että pitkänmatkalaiset ja lapselliset saa auton parkkiin. Nyrkkiin siinä pian törmää.

No niin, taas meni sivuraiteelle.
Lähdin litomaan, joten Jatsin kärsimys jäi odotettua lyhyemmäksi. Porukka oli ulkona ja Jatsi ratkiriemuissaan minut nähdessään. Hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin Turre halusi myös minua moikata ja se aiheutti pariskunnan välille pientä epäsopua kun Jatsin piti vuoroin laulaa minulle tervetuliaislaulua ja kiljua Turrelle häätösäveliä.

Lopulta päästiin metsään ja taas olivat kavereita kun pääsivät rallaamaan perätysten. Puolitoista tuntia lähes täyttä laukkaa aiheutti molemmissa silminnähtävää rauhoittumista. Saatiin hörppiä teetä kaikessa rauhassa kun koirat makoilivat kylki kyljessä. Tai Jatsilla oli mielessä vain minun vahtiminen, mutta Turre hiipi viereen kun on se kaikessa kärttyisyydessään kuitenkin niin ihana narttu.

Kaupungin humussa

Maalaistollolle pitää joskus näyttää, että maailma on muutakin kuin yksi auto ja kaksi ihmistä ja nekin näköpiirissä eri aikaan.

Sovittiin Aijan kanssa, että tulen heille siihen kun arvon postinjakaja pääsee töistä ja lähdetään kaupunkikävelylle. Jouduttiin vähän aikaa odottelemaan, mutta hyvää tunnetusti kannattaa odotaa. Jatsi oli ainakin sitä mieltä kun päästiin Rinin luokse ja se sai iskettyä hampaansa röhköpossuun. Ensimmäisen röhkäisyn aiheuttama epäuskon, onnen ja hämmästyksen sekainen ilme oli näkemisen arvoinen! Ei meinannut malttaa lähteä mihinkään siitä possun röhkittämisestä. Mmrrr...röhröh! Hohhoijaa sitä vuoropuhelua :D

Päästiin liikkeelle. Jatsi ei ole käynyt kaupungissa pitkään aikaan, mutta ihmeen rennosti se suhtautui. Päätellen siitä, että yhtään kakkapussia ei tavinnut tärvätä. Normaalisti niitä menee noin neljä. Rini varmaan näytti esimerkkiä ja Aija vielä välillä jakeli nameja. Oikeastaan vaan raput Suvantosillalle aiheuttivat pientä paniikinpoikasta. "Juu en minä pelkää, mutta täältähän näkee läpi että voitasko ihan reippaasti pistää töppöstä toisen eteen?"

Hyvä reissu. Pitäisi tehdä vähän useammin ja vähän pitempänä versiona. Tällä kertaa jäi vähän tyngäksi kun piti lähteä viemään autoa korjaamolle.

Vertaistukea tokoiluun

Aija ja Rini piipahtivat hakutreenien jälkeen meillä. Lähdettiin luonnollisesti lenkille polkuja pahnostamaan. On se kumma kun noissa metsissä ei kukaan muu liiku eikä pidä meille polkuja auki. Rini oli vähän väsyksissä eikä jaksanut ottaa kantaa Jatsin ärhentelyihin (lue: leikkiinkutsuihin).

Lenkin jälkeen voivoteltiin kun nyt molemmat koirat ovat voittajaluokassa tokoilun suhteen ja siinä sitä voivottelua piisaakin. Aija on jämähtänyt tunnareissa yhden palikan syndroomaan ja sain rohkaistua ottamaan toisen peliin. Hyvin toimi!
Meillä ei vastaava peli vedellyt yhtään. Jatsilla oli ihan liikaa virtaa ja se on jo tottunut kuuteen palikkaan, joten taantui taas nappaamaan lähimmän ilman turhia haisteluja. Kyllä sitä tarttee rauhoittaa tuota hommaa varten ja ottaa enemmän palikoita, että on mitä haistella.

Seuraaminen oli mitä oli. Hitaasti otettuna ja välillä muutenkin eksyi ihan oikeaan kohtaan ja sai vain ja ainoastaan siitä palkan.

Kaukkareita kokeilin ihan läheltä, parin kolmen metrin päästä ja narupallo takapalkkana. Se on näköjään ihan ehdoton juttu ja oltava näissä treeneissä mukana. Toimi ihan loistavasti! Ei edennyt senttiäkään missään vaihdoissa. Kyllä se siittä...

Ruutua treenattiin myös. Rinille haettiin vauhtia ja Jatsille vähän mieleenpalauttamista. Joku kun ei ole miesmuistiin viitsinyt tehdä mokomaa, mutta norsunmuistinen aussie on korvaamaton kapine. Jatsi osasi jutun pienellä kertauksella ja intoa piisasi kun joutui ensin katselemaan sivusta kun Rini oli hommissa..

Aijaa vaan tarvitaan vähän useammin potkimaan persuksille. Kiitos siitä :)

Jee, lunta!

Antaa tulla vaan, ei ihan porstuaan mutta pihalle. Tällä hetkellä kyllä tuleekin, kiitos siitä.
Kävimmä Jatsin kanssa lenkillä siinä mahottomassa myterissä ja kieltämättä melko raikas ilma vallitsee. Onneksi älysin kiertää lenkin niin, että aukeilla tuuli takaapäin. Välillä niin, että piti lähes ottaa juoksuaskelia, että pysyi jalat alla eivätkä jääneet jälkeen.

Jatsi on pudottanut melkein koko kesäturkin pois ja on jälleen säätilaan nähden väärässä varustuksessa eli aika kevyesti "puettuna".
Mitä väliä, kun möykkyjä riittää. Yliaktiiviset tienhoitajat ovat järjestäneet meidän red hölmölle tekemistä. Jääpaukuroita tuo muuan jaksaisi jahdata vaikka mualiman tappiin asti.

Mongolialainen hyppykuppa on hellittänyt otettaan Atesta eikä omalla kohdalla näy (vielä) tartunnan oireita. Jospa pääsisin ensi viikolla ihmisten ilmoille.

Eipä ole basiliskot ainakaan vähenemään päin

Ollaan tässä Aten kanssa nautittu flunssan seurasta. Eilen illalla näytti siltä, että voisi olla taas kypsä normaaliin päiväjärjestykseen ja hoitoon. Vaan ei. Atte ehti jo nukkumaan, mutta tuli valittamaan, että käsiä ja jalkoja kutittaa. Ihmettelin punaisia näppylöitä ja menin netin ihmeelliseen maailmaan itseäni sivistämään ja diagnoosina oli enterorokko (aivan uusi lastentauti). Tekee näppylöitä käsien ja jalkojen lisäksi suuhun, mistä juontuu nimitys suu- ja sorkkatauti.
Tämän lisäksi päikkärin ja eskarin porukassa liikkuu parvorokko (ei ihan niin uusi lastentauti, mutta nevö hööd silti), vesirokko (taatusti kaikille tuttu) ja märkärupi (kuulostaa tosi pahalta).

Atte on vesirokon jo pitänyt, mutta kunhan molemmat käy tuon listan läpi niin eiköhän tässä mökkihöperyys ole lähellä.

Jatsi on ihmeissään kun mamma on päivät kotona, mutta ei lähde mihinkään, sohvalla vaan suunnilleen lohnottaa. Tänä aamuna pääsi Jatsikin pallon kanssa minua jujuttamaan kun kolattiin pihaa. Ihana kun tuli vihdoin lunta.

Kun päiväkodin hoitsut tuosta parvorokosta mainitsivat, pääsin taas vaihteeksi viisauteni näyttämään:
"Parvo? Koiriahan riivaa parvovirus. Pitäiskö nää ipanat viedä eläinlääkäriin rokotettavaksi?"
Hyvä minä. Tuolla lausunnolla vois ehkä pärjätä aivopierujen SM-karsinnoissa.

Voihan virus ja tauti sentään

On se kumma kun tämäkään ei päivity, ei vaikka Maamme-laulut laulaisi.

Ehdittiin käväistä pääkaupunkiseudulla tämän kuun ekana viikonloppuna. Jatsi oli sen aikaa Miimin ja Hansun hemmoteltavana. Ikävä ei ehtinyt vaivata kun piti Pamin kanssa nahuta kaikki vapaa-ajat.
Sunnuntai-iltana laitoin Miimille tekstarin, että Karviossa ollaan tulossa, Jatsille terkkuja että tulen hyvissä ajoin hakemaan. Ei tarvinnut kertoa. Sillä hetkellä kun viesti tuli, se asettui tuvan ovelle makaamaan ja odottamaan. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Ei uskoisi, että noin lyhyt koirantumppi pystyy vääntäytymään kahdeksikon muotoon, mutta siltä se äkkiseltään näytti.

Elinakin ilmoitti olemassaolostaan ja kävimmä porukkalenkillä. Turre oli parannellut tassuaan ja oli varsin onnesta pyöreänä kun pääsi Jatsin kanssa riekkumaan. Sillä seurauksella, että sai uuden haavan tassuunsa. Mikä pahanilmanlintu! Onneksi se oli takajalan syrjässä, eikä haittaa mitään toimintoja. Lenkin jälkeen käytiin pitseriasta mukaan evästä. Jiri oli kotona flunssan takia ja jäi lapsenvahdiksi. Siinä on kyllä niin mukava ihmisenalku, että voisin joskus vaihtaa nämä kaksi pientä siihen yhteen isoon, ainakin pariksi päiväksi.

Kun sain tietsikan jotenkuten kuntoon, iski virus omaan kroppaan ja sitä riesaa näköjään riittää. Eipä näin sitkistä flunssaa ole aikoihin ollut. Koiraa en ole pahemmin treenaillut kun Josepan joululehteä on väännetty sunnilleen urakkatahtiin. Sain "hovikuvaajan" viran, joten tässä on päässyt luovuuttaan toteuttamaan ihan mukavasti.

Eilen käytiin Hankasalmella kun Mari oli ilmoittanut Wallun MH-luonnekuvaukseen. Aija oli mukana videokuvaajana. Mielenkiintoinen juttu. Jatsin kanssa voisin niihin kinkereihin joskus osallistua.

Kylläpäs taas laiskottaa...

Eli suomeksi sanottuna, ei olla tehty juuri mitään. Tänään kävin Jatsin kanssa pitkän lenkin ja siinä sivussa pientä treenailua. Lähinnä seuraamista ja kaukkareita, tuloksena harmaita hiuksia viimeksimainitun asian suhteen.
Millonkahan sitä pääsisi jonnekin oikeasti treenaamaan noita tokojuttuja ihan ruutumerkkien ja muiden värkkien kanssa? Jotenkin se aihe on alkanut taas viehättää. Saa potkia persuksille, jos kuka täällä päin liikkuu.
Jatsi on kuitenkin ihan innosta soikeana, tekipä sen kanssa mitä tahansa. Järkevä käyttäisi tuota ominaisuutta hyväkseen. Mistähän sen sortin järkevä löytyisi?

Mokoma tietokone kun petti

En tiedä mitä minä kädetön nörtti sille tein, mutta ei suostu edes käynnistymään. Onneksi voi käyttää työaikaa ja kolhoosikoneita hyväksi.

Lauantaina käytiin mökillä koko konkkaronkka. Siellä oli miun kummit ja ihastelivat monenkirjavaa koirakansaa.
Iltasella käytiin pikku lenkki rannassa kääntymässä. Auton mennessä ohi Unelmakin tuli kiltisti tien sivuun. Se nimittäin tähän asti auton tullessa suorastaan heittäytyi keskelle tietä eikä millään meinannut kuunnella, saati totella miun käskyjä. Varsinainen itsemurhakandidaatti! Tulkitsen tämän niin, että se on päässyt hillittömästä ikävästään ja päättänyt kokeilla, jos elämä sittenkin voittaisi.

Sunnuntaina haravoin lehtiä. Aussielauman keskellä siitäkin hommasta tulee vähintään taitolaji. Pami ja Jatsi tyrkkivät palloja haravan eteen, että jos se pallo hyvinkin liikahtaisi. Yritin haravoida palloa liikauttamatta, koska se aiheutti sen, että neidit intoilivat hyvin haravoidut läjät levälleen. Unelma kyttäsi toisella silmällä palloa ja toisella kottikärryn pyörää. Heti kun lähdin kärryn kanssa liikkeelle, se hyökkäsi renkaan kimppuun. Heh, ei se niin vanhaksi elä, että sen touhun lopettaisi. Mikähän siinä renkaassa niin paljon vaivaa?

Pami urakoi eilen illalla erään kauan lattialla lojuneen luun kanssa. Jatsi ei ole siitä jostain syystä tykännyt, mutta kummasti rupesi kiinnostamaan kun toinen sitä söi. Kun Pami meni juomaan, Jatsi nappasi luun itselleen ja järsi hullun vimmalla sen loppuun. Kateus on kantava voima.

Pikkuhiljaa päästiin päiväjärjestykseen

Ensimmäinen yö oli hiukka levoton. Unski ja Pami kuuntelivat turhan tarkkaan kaikkia outoja ääniä. Varsinkin yläkerrasta kantautuvat kopsaukset aiheuttivat pientä hälinää kun arvon rouvat olivat siinä uskossa, että taatusti joku murtovaras tunkeutuu laipion läpi. Kyllä ne siitä rauhoittuivat. No jaa, Pamin kohdalla tämä tarkoitti sitä, että se alkoi pomppia meidän viereen sänkyyn. Eikä sitten millään meinanut uskoa, että tyynylle ei kammeta. Jalkopäässä nukkuminen voidaan vielä hyväksyä.

Eilen karkasin koulusta vähän aikaisemmin, että ehdin lenkittää koirat valoisan aikaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Mentiin suolle karpaloita poimimaan. Niitä ei mahdottomia määriä ollut, mutta koirat kyllä juoksivat sen parituntisen ajan tosi tehokkaasti. Tietäähän sen, ettei suolla loikkiminen ole ihan kevyintä mahdollista liikuntaa. Lystiä piisasi ja iltapalan jälkeen ei olisi tiennytkään tuvassa olevan kolme koiraa. Kovin oli hiljaista sakkia.

Viime yönä Unelmakin kotiutui sänkyyn. Välillä tuntui olevan vähän ahdasta kun ei ole tottunut moiseen koiramäärään. Hyvin kyllä nukuin, ei siinä mitään.

Jatsi ei ole mikään perskärpänen, mutta nämä vierailevat tähdet kyllä ovat siitäkin edestä.
Ne sopeutuivat hyvin tilanteeseen, että kun nyt oma mamma ei kertakaikkiaan ole lähistöllä eikä käytettävissä, niin Hanna kelpaa oikein hyvin.
Saunassa ollessani ne kävivät kurkkimassa oven lasin läpi, että on se tallessa ja lauloivat tervetulolaulun kun tulin saunasta pois. No, kyllähän siinä ajassa normiaussielle ikävä tulee. Tuossa ne nukkuivat vieressä kun tätä kirjoitin. Ihania mussukoita!

Pojat tykkäävät koirista ihan höperyyteen asti, mutta eivät käy tunkeileviksi. Hyvin koulutettuja lapsia. Kunnioitus säilyy molemmin puolin ja niin pitääkin.

"Hoitolapset" saapuivat...

…ja hyvä ettei sydänhalvaus samaa tietä.

Miimi toi Unelman ja Pamin meille loppuviikoksi hoitoon kun he Hansun kanssa lähtevät reissuun.
Lähdin heti lenkittämään koirat, koska ne kotiutuvat huomattavasti nopeammin kun pääsevät poistamaan turhat höyryt.

Kotia päin palatessa oli jo lähes pimeää ja naapurin hiehot vähän pelästyivät vieraita koiria. Sanoin niille, että ei paniikkia, enimmäkseen tuttuja kulkijoita ollaan. Pami kulki vierelläni matalana ja korvat luimussa. Sanoin sille, että "hyvä ihme kun Pamikin meinas ihan säikähtää." Sen jälkeen siitä ei näkynyt hännänpäätäkään!

Luulin, että se lähti säntäämään meille. Huutelin, mutta ei mitään vaikutusta. Paniikki iski ja kipitin aika vauhdilla ne pari kilometriä kotiin. Soitin Markulle, että menee ulos kyttäämään jos Pami ilmaantuisi, mutta ei se ollut sillä välin tullut.
Soitin Miimille, että tulee huutelemaan Pamia, kun ei se minun kutsuistani välitä. Lähdin itse saman tien ajamaan, jos auton valoissa näkyisi ylimääräisiä koiria. Vastaan tuli auto ja yritin huitoa ikkunasta, että pysähtyisi ja voisin kysyä, ovatko nähneet sinilaikullista koiraa. Tyyppi vaan ajoi ohi, mikä tollo!

Menin sitten naapuriin kyselemään, josko olisivat havainneet mitään. Kari sanoi, että joku auto ajoi ohi ja näkivät ikkunasta, että sen valokeilassa palloili vieras koira. No se oli tietysti se sama auto, joka ei minun hätääni noteerannut millään tavalla.

Ajoin tienristeykseen ja käänsin auton valot Käsämään päin ja siellähän se kadonnut lammas seisoskeli. Hyppäsin autosta kutsumaan Pamia ja se tuli hyvin varovasti. Ihan kuin olisi pelännyt, vaikka on tuntenut minut pennusta asti. Parempi näin, koska ventovieras ei sitä olisi saanut kiinni millään. Pami nappasi namin kädestäni ja loikkasi heti auton taakse, että pääsisi äkkiä kyytiin. Minä kehuin sen maasta taivaaseen kun olin niin helpottunut.
Soitin Miimille, että tilanne oli ohi. Miimi oli ihan rauhallinen, mutta minä kyllä hermoilin siitäkin edestä. Enhän voinut tietää, ettei Pami tuommoisessa tilanteessa lähde ryntäilemään mihinkään. Aina sitä viisastuu.

Kotona annoin heti iltasapuskat ja nuorisolle kelpasi. Unelma oli hyvin loukkaantunut ja ikävissään kun mamma hänet julmasti hylkäsi eikä edes katsonut ruokaan. No, eiköhän se huomenna kelpaa. Tai ylihuomenna.

Metsäretkellä

Tänään oli Elinan viimeinen lomapäivä ja päätettiin käyttää se tehokkaasti hyväksi. Jotkut ovat oppineet, että minä pääsen aika helposti irti opiskeluhommista ja vielä helpompi minut on houkutella mukaan kaikkeen mielenkiintoiseen aktiviteettiin.

Menin aamulla Jatsin kanssa heille ja lähdettiin metsään tarpomaan, olevinaan sieneen vai miten se nyt meni.
Vähän suppilovahveroita ja vähän vähemmän kanttarelleja saatiin saaliiksi. Koivut ovat kattaneet aluskasvillisuuden lehtimatolla ja kyllä sai nöyrtyä ja ottaa silmän käteen ihan tosissaan, että erotti mokomat suppikset.
Eksyimmä suolle ja kun siellä ei sieniä näkynyt, jatkettiin karpalonpoiminnalla. Selkä meni niin poikki, että olisi pitänyt ottaa koirista mallia ja lähteä rimppomaan peräkanaa hullun vauhtia.
Jatsilla ja Turrella riitti lystiä. Ihmetellä vaan pitää, miten ne siinä vauhdissa ehtii puut väistää? Olipa sitten pää eli pylly menossa puuta kohti, niin ei puhettakaan törmäilystä. Ketteryys on ihan toista luokka kuin meikäläisillä kantturoilla :D

Reissun jälkeen syötiin Elinan salaattia minun sienipitsaa. Yksinkertaista, mutta hyvää.

Jatsi sai lepäillä takaloosterissa sen aikaa, kun minä suoritin päivän epistolan ja sorvasin erään palikan. Taas pääsin vähän parempaan yhteisymmärrykseen sen paholaisen vehkeen kanssa. Kun painaa jokaista nappia aina vähän eri järjestyksessä, kone toimii. Jollain tavalla. Sain kuulla eräältä luokkakaveriltani, että käytän konetta kuin hänen veljentyttärensä. Ikää neidillä vuosi ja jotain. Hmm, erittäin mieltäylentävää, mutta turha ottaa pulttia kun se ainakin koulutuksen tässä vaiheessa on ihan totta.

Viesti 2

Eilen se odotettu päivä koitti, sateisena mutta kuitenkin.

Kokeeseen osallistui kaikkiaan kahdeksan koiraa ja kaikissa luokissa juostiin. Markku vei Jatsin muun porukan mukana metsään ihan samoin kuin yleensä treeneissäkin. Ekan taipaleen se juoksi aikaan 2.33 eli semmoista sopivaa vauhtia. Ei läheskään täysillä päästellyt, mutta hyvä vaan tulevia taipaleita ajatellen.


Siihen se lysti sitten meidän osalta loppuikin. Lepopaikalla Jatsi piti ääntä sen verran, että käytöspisteitä olisi lähtenyt, mutta oli vakaasti lähdössä takaisin. Vielä seuraamispätkän alussa se pyrki kovasti isin luo, mutta lähtö oli vaisu. Rehdin 50 metrin päässä se vähäinenkin vauhti tyrehtyi, koira katseli metsään, sitten minua ja päätti palata takaisin. Juuri näin! Minä ällistyin niin, etten älynnyt antaa lisäkäskyä. Ei siitä kyllä ole ennenkään ollut hyötyä. Se on monesti nähty, että Jatsi ei käskyttämällä juokse. Ehei, jollain muulla, mutta ei kaukaa takaa tulevan käskyn voimalla. Olisihan se pitänyt koetilanteessa kokeilla, mutta minkäs teet kun on tyhmä ohjaaja niin tyhmänä pysyy.


Eipä juuri mieli mettä keittänyt. Koko kesän treenit menivät niin hyvin, etten käsitä moista temppua. Sen vielä voisin ohittaa olankohautuksella, jos koira päättäisi tositilanteessa juosta tai olla juoksematta vähän useammin kuin kerran vuodessa. Vaan kun tuo apuohjaaja ei lähde kisoihin kotikontuja kauemmas. Keräile siinä sitten kokemusta.

Kenraaliharjoitus

Kotikenttäetua kannattaa aina käyttää hyväksi.
Kävimme tänään Pärnällä ottamassa viimeisen tottistreenin ennen lauantain koetta.
Mukana menossa oli Miimi, Unski ja Pami, Mari ja Wallu, Hilkka ja Kiri sekä Elina ja Turre.

Turre oli parina ja se meni paikkamakuuseen siksi aikaa kun Jatsin kanssa tehtiin liikkeitä. Ja kiekkoja riitti, saatte uskoa! Seuraaminen oli taas ainakin aluksi mitä oli eli uskomatonta haahuilua. Tarvitsee varmaan ottaa reilu pätkä seuraamista ennen sitä virallista suoritusta. Jos se toimii Unelmalla, sen täytyy toimia myös Jatsilla. Se on tieteellisesti ja geneettisesti todistettu.

Jäävät liikkeet meni huimasta vouhotuksesta huolimatta tosi hyvin.

Noudoissa oli sen verran edistystä, että tuli tiiviimpään luovutusasentoon. On vähän ollut ongelmana liian suuri hajurako välillämme.

Eteenmeno… niin. Taas se kolmannen kerran syndrooma. En jaksa aina selittää samaa asiaa, katso edellinen kertomus. Mikä siinä on, ettei hommaa voi tehdä kerralla hyvin? Arvon neidillä on koulutuksen tässä vaiheessa varsin tiedossa, että palkkaa ei tule eikä tilata ennen oikeaa suoritusta. Nih.

Paikkamakuun otin harjoituksen vuoksi kolmosluokan tyyliin. Ei muuta huomauttamista kuin pienet asennonvaihdokset.

Kokonaisuutena erinomainen treeni.

Jos vähän analysoisi tiettyjä rutiineja.
Leikitin Jatsia ennen kentälle menoa sen lempipatukalla ja jätin sen auton vierelle odottelemaan. Sanoin vielä, että ensin treenataan. Siitäkös koira syttyi! Se oli ihan sitä mieltä että ”nyt, nyt tehdään jotain oikeasti järkevää!”
Kesken liikkeitten en palkannut muusta kuin eteenmenosta.
Olen ihan huomaamatta ottanut tavaksi sanoa aina treenin päätteeksi: ”Tämä riittää meille.”
Niin sanoin nytkin ja silloin alkoi auto vetää puoleensa. Jatsi pomppi ja poukkoili ja teki kaikki temppunsa, että olisi saanut minut nopeammin mukaan. Voi sitä riemua kun se pääsi patukan kimppuun.
Että kyllä näille kannattaa jutella vähän, mutta asiaa.

Lopuksi kävimme porukkalenkillä. Koirat riekkuivat sen verran, että jaksoivat nököttää autoissa kun ihmisjäsenet painuivat pitseriaan myöhäiselle lounaalle.
Kiitämme seurasta!

Lenkkeilyä ja treenailua

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni.
Syksyn odotetuin päivä eli viestikoe kolkuttaa jo ovella eli lauantaina. Ei enää montaa päivää, joten olisi korkea aika tehdä jotain meidän tosi väljälle seuraamiselle.

Niinpä jälleen tänään lenkille lähtiessä pistin vähän namuja taskuun, että olisi enempi motivaatiota treenata tiukempaa seuraamista.
Eräällä metsätiellä otin Jatsin sivulle ja seuraaminen oli aika ok. Edisti kyllä vähän kuten tapoihinsa kuuluu.
Maahanmenokin meni suht kivasti, mutta kun sopivan matkan päässä käännyin, koira tojotti istuvillaan. Menin takaisin, että voin ottaa uusiksi. Jatsi luuli, että jätin sinne sopivan matkan päähän jotain kivaa palkaksi sitä viimeistä juttua varten. Kierrokset alkoivat olla koirassa pahasti punaisella.
Ajattelin, että kun kerta se on noin innolla menossa etiäppäin, niin menkööt.
Käskin eteen, lähti kuin tykin suusta, mutta maahan meni vasta toisella käskyllä. Ei hyvä. Hain Jatsin pois ja otettiin uusiksi. Tässä vaiheessa kierrosmittari helotti jo tulipunaisena ja se näkyi pienoisena hallittavuusongelmana seuraamisessa.
Uusi käsky ja taas lähti salamana. Maahan meni kertakäskyllä, mutta nousi kuikistelemaan olematonta palkkapalloa. Eli kerta vielä.
Pätkä epätoivoista seuraamista, käsky ja taas mentiin. Mikäli mahdollista, vielä enemmän ruutia anturoissa. Nyt koko homma onnistui sen verran hyvin, että pääsin palkkaamaan. Onneksi metsässä on aina keppejä jos pallot jää kotiin. Ihan sama, kunhan koiralla on hyvä mieli. Silloin on itsellänikin.

Nameja jäi vielä, joten pienen rauhoittumisen jälkeen otin vielä sitä alkuperäisen suunnitelman mukaista seuraamista.
Sitä niittää, mitä kylvää. Olisi pitänyt aikanaan vaatia koiraa tekemään homma kunnolla ja vähemmän talloa Jatsi-ressua tassuille. Vaan minkäs teet, kun pitää kävellä varpaat levällään kuin eräs tunnettu koomikko.
Kyllä tämä tästä. Ajan ja laulun kanssa.

Sivistys saapui Viinijärvelle

Sen siitä sai kun eräät höynäyttivät facebookkiin. Kun antoi pahalle pikkusormen, sillä nälkä yltyi. Tässä sitä nyt pistetään enemmän tai vähemmän fiksua tarinaa maailmanlaajuiseen levitykseen. Ja ihan vapaaehtoisesti.

Eipä silti, johan tuo oli korkea aikakin. Tervetuloa kurkkimaan Jatsin toilailuja!


Juttua suolletaan sitä mukaa kun tapahtuu ja äänitorvi viitsii näppistä näpyttää.