Hippasen verran höpinää

Aamu alkoi tänäänkin puhelimen rallatuksella klo 9.30. Ruksi seinään siitä hyvästä, että se ei tällä kertaa ollut Mari. On se hyvä, että kuitenkin aina joku soittaa ja saa minut pois sängystä. Rankkaa tää lomailu. Lähdettiin aamutoimien jälkeen natiaisten kanssa kaupunkiin. Kimmolle piti hommata kirpparilta sukset, että pääsee hiihtämään. Siinä parkkipaikalla palloillessa Kimmo tutki kirppiksen seinää ja sanoi, että tuossa lukee Valintakirppis. Jep, pakko uskoa, että nyt se tenava osaa lukea. Hieno homma :D Pikainen kierros Prismassa ja kun oli lounasaika niin kipinkapin Heseen. Sieltä piipahdettiin vielä musiikkiliikkeessä ja sen jälkeen vietiin auto korjaamolle. Mari oli jo siellä odottelemassa. Sovittiin eilen, että vie meidät kotiin ja pääsee samalla hyvässä seurassa lenkille. Kotiin tultua Kimmo alkoi hötkyillä suksiensa perään. EEIIIIH!!! Siellähän ne on Passatin takaloosterissa korjaamon pihalla! Sama pää kesät talvet ja pettynyt lapsi ympärivuotisesti. Mari lupasi hakea sukset ...

Jouluaatto. Se ei sanana merkkaa minulle mitään, koska aamu alkoi ihan normaalisti. En tiedä, mitä ne oikein touhotti, kun kellään ei tuntunut olevan mielenkiintoa viedä minua lenkille. Puolenpäivän kieppeillä lähdettiin mökille. No vihdoin! Mamma vei lastin tavaraa sisälle ja sitten lähdettiin saman tien kävelylle. Mahtavaa kun on lunta! Siinä jaksaisi pyöriä vaikka kuinka. Mamma heitti kepin jonnekin hittoon asti ja käski minun etsiä. On se ihana tyyppi kun antaa mulle näitä etsimishommia. Kyllä ne yleensä helposti löytyy, mutta kaksikymmentä senttiä pakkaslunta ja sinne uponnut keppi on kinkkinen juttu. Löysin, mutta toisella yrittämällä ja toisen kepin. Mökille tultua mamma lähti saunaan ja minä jäin vahtiin. Onneksi se ei tällä kertaa siellä kovin kauan viihtynyt, vaan mentiin mökkiin. Ukki ja mummo ja mamman veli Pekka olivat siellä myös. Ilta alkoi pimentyä ja mamma lähti käymään huussissa. Lähdin tietenkin saatille, koska ei ikinä tiedä, mitä sillä matkalla voi sattua… Ja juman...

Aussiejengin porukkalenkkiä suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Impulsiivisena ihmisenä olen entistä enemmän sitä mieltä, että kaikki suunnittelut joutaisi heittää hemmettiin ja siirtyä kokonaan toimimaan hetken mielijohteesta. Monen mutkan jälkeen jonkinlainen porukka saatiin aikaan. Savo-Karjalan alajaoston uusin jäsen Laura ja pieni musta Saimi sekä perheen miespäähenkilö (sori en muista nimeä) tulivat meille haettuaan ensin Wallun kyytiin. Käytiin rannassa vain noin 1,5 km:n päässä kääntymässä kun oli nulikkaikäinen mukana. Jatsi ja Wallu yrittivät välillä vähän turhan rajusta näyttää Saimille kaapin paikkaa, mutta uskoivat aika hyvin järkipuhetta. Saimi reipastui silminnähden lenkin aikana ja loppumatkasta oli sitä mieltä, että Jatsi on aika kiva. Jatsi lähtisi paremmin leikkiin, jos saisivat olla Saimin kanssa kaksistaan. Wallu jäi meille "päivähoitoon" ja vieraiden lähdettyä kävin vielä koirien kanssa toisen lenkin kun ei se rannassa käynti ollut kuin pientä härnäystä ...

On se mualima mallillaan! Pikkusen kun vieraissa piipahtaa niin heti tulee sanomista... Sain nimittäin kutsun Jirin blogin käyttäjäkuntaan ja vähänkö olen otettu! Hetihän siellä piti käydä tassunjälki jättämässä. Johan tuota on viikko vierähtänyt joutilaisuutta harjoitellessa. Eilen tuli se aika, että Jatsin rokotukset piti pistää ajan tasalle. Se tiesi keikkaa Väisäsen Kirsin vastaanotolle Outokumpuun. Vaikka Kirsi tuntee Jatsin hyvin, kysyi silti tältä, että otatko keksin. Oikea kysymys Jatsin mielestä olisi kuulunut, että kuinka monta keksiä haluaisit? Eipäs käydä ahneiksi, koska Kirsillä oli Systeemi. Piikki toiseen käteen ja keksi toiseen. Keksi pöydälle koiran eteen, samantien niskasta kiinni ja piikki sisään. Erittäin nopea ja ammattitaitoinen suoritus. Rokotettava hädin tuskin älysi, mitä tapahtui. Toisen piikin kanssa sama homma. Silloin Jatsilla oli jo hyvin tiedossa, mitä on tulossa, mutta keksi on aina keksi. Mitä väliä jos siinä samalla joku tuikkii niskaan. Koira kotiin j...

Miimi kävi Unelman, Pamin ja Unnun kanssa meillä lenkkeilemässä. Aivan, jälleen kerran aamupäivä koulussa ja loput lintsausta (häpeäisin jos osaisin). Pami aloitteli juoksua ja ärhenteli Jatsille. Jatsi taas katsoi Unnua hieman kieroon. Unelma oli oma iloinen itsensä ja kaikille ystävällinen kukkaistapaus. Naapurin podhalanskit Lenni ja Lilli olivat tarhassa haukkumassa vieraat kulkijat. Vierailevat tähdet päättivät mennä antamaan isoille valkeille turpiin, mutta Jatsi puolusti kavereitaan. Unnun kanssa niillä meinasi vallan riidoiksi rotiutua, mutta päättivät säästää syntymättömät pennut pahemmilta traumoilta. Lopun lenkkiä Unnulla oli tosi tylsää kun joutui hiippailemaan hissukseen Miimin kintereillä, ettei vaan Jatsi kiinnittäisi siihen liikaa huomiota. Kiitos käynnistä ja tulkaa toistekin! Kyllähän sen ymmärtää, että välillä on pitkä matka ja kivinen tie, mutta ajan ja laulun kanssa sitä pitkin meille pääsee.

Täh? No Elina, sisar hento valkoinen on uinut pois verisuonista ja ruokatorvista ja on jälleen keskuudessamme. Heti treffit kehiin. Otin Jatsin aamulla mukaan ja nakkasin Elinalle päivähoitoon, tarkoituksena käydä myöhemmin päivällä porukkalenkillä. Jatsilla naama venähti, mutta ei voi mitään. On senkin aika oppia eri tilanteisiin. Koululle oli taas ilmestynyt uusi pysäköintikieltomerkki ja minähän en semmoisia pikkuseikkoja huomaa. Yksi kaveri sanoi jossain välissä, että sulla on muuten auto sakkopaikalla. Sissus, äkkiä siirtämään pois! Kontionkadulla partioi harvinaisen aktiivinen lappuliisa. Se osaa tehdä itsestään näkymättömän ja singahtaa pahaa aavistamattoman opiskelijan auton kimppuun heti kun omistajan kantapäät ovat äänenkantaman päässä. Paha juttu, mutta vapaita parkkipaikkoja ei enää ollut missään. En tiedä, kirjoittaisiko Karjalaisen yleisönosastolle tulikivenkatkuisen mielipiteen vai lähtisikö torille mielenosoitusta pitämään. Jollekin tästä pitäisi räyhätä. Menepäs meikäl...

Maalaistollolle pitää joskus näyttää, että maailma on muutakin kuin yksi auto ja kaksi ihmistä ja nekin näköpiirissä eri aikaan. Sovittiin Aijan kanssa, että tulen heille siihen kun arvon postinjakaja pääsee töistä ja lähdetään kaupunkikävelylle. Jouduttiin vähän aikaa odottelemaan, mutta hyvää tunnetusti kannattaa odotaa. Jatsi oli ainakin sitä mieltä kun päästiin Rinin luokse ja se sai iskettyä hampaansa röhköpossuun. Ensimmäisen röhkäisyn aiheuttama epäuskon, onnen ja hämmästyksen sekainen ilme oli näkemisen arvoinen! Ei meinannut malttaa lähteä mihinkään siitä possun röhkittämisestä. Mmrrr...röhröh! Hohhoijaa sitä vuoropuhelua :D Päästiin liikkeelle. Jatsi ei ole käynyt kaupungissa pitkään aikaan, mutta ihmeen rennosti se suhtautui. Päätellen siitä, että yhtään kakkapussia ei tavinnut tärvätä. Normaalisti niitä menee noin neljä. Rini varmaan näytti esimerkkiä ja Aija vielä välillä jakeli nameja. Oikeastaan vaan raput Suvantosillalle aiheuttivat pientä paniikinpoikasta. "Juu en...

Aija ja Rini piipahtivat hakutreenien jälkeen meillä. Lähdettiin luonnollisesti lenkille polkuja pahnostamaan. On se kumma kun noissa metsissä ei kukaan muu liiku eikä pidä meille polkuja auki. Rini oli vähän väsyksissä eikä jaksanut ottaa kantaa Jatsin ärhentelyihin (lue: leikkiinkutsuihin). Lenkin jälkeen voivoteltiin kun nyt molemmat koirat ovat voittajaluokassa tokoilun suhteen ja siinä sitä voivottelua piisaakin. Aija on jämähtänyt tunnareissa yhden palikan syndroomaan ja sain rohkaistua ottamaan toisen peliin. Hyvin toimi! Meillä ei vastaava peli vedellyt yhtään. Jatsilla oli ihan liikaa virtaa ja se on jo tottunut kuuteen palikkaan, joten taantui taas nappaamaan lähimmän ilman turhia haisteluja. Kyllä sitä tarttee rauhoittaa tuota hommaa varten ja ottaa enemmän palikoita, että on mitä haistella. Seuraaminen oli mitä oli. Hitaasti otettuna ja välillä muutenkin eksyi ihan oikeaan kohtaan ja sai vain ja ainoastaan siitä palkan. Kaukkareita kokeilin ihan läheltä, parin kolmen metrin...

Antaa tulla vaan, ei ihan porstuaan mutta pihalle. Tällä hetkellä kyllä tuleekin, kiitos siitä. Kävimmä Jatsin kanssa lenkillä siinä mahottomassa myterissä ja kieltämättä melko raikas ilma vallitsee. Onneksi älysin kiertää lenkin niin, että aukeilla tuuli takaapäin. Välillä niin, että piti lähes ottaa juoksuaskelia, että pysyi jalat alla eivätkä jääneet jälkeen. Jatsi on pudottanut melkein koko kesäturkin pois ja on jälleen säätilaan nähden väärässä varustuksessa eli aika kevyesti "puettuna". Mitä väliä, kun möykkyjä riittää. Yliaktiiviset tienhoitajat ovat järjestäneet meidän red hölmölle tekemistä. Jääpaukuroita tuo muuan jaksaisi jahdata vaikka mualiman tappiin asti. Mongolialainen hyppykuppa on hellittänyt otettaan Atesta eikä omalla kohdalla näy (vielä) tartunnan oireita. Jospa pääsisin ensi viikolla ihmisten ilmoille.

Ollaan tässä Aten kanssa nautittu flunssan seurasta. Eilen illalla näytti siltä, että voisi olla taas kypsä normaaliin päiväjärjestykseen ja hoitoon. Vaan ei. Atte ehti jo nukkumaan, mutta tuli valittamaan, että käsiä ja jalkoja kutittaa. Ihmettelin punaisia näppylöitä ja menin netin ihmeelliseen maailmaan itseäni sivistämään ja diagnoosina oli enterorokko (aivan uusi lastentauti). Tekee näppylöitä käsien ja jalkojen lisäksi suuhun, mistä juontuu nimitys suu- ja sorkkatauti. Tämän lisäksi päikkärin ja eskarin porukassa liikkuu parvorokko (ei ihan niin uusi lastentauti, mutta nevö hööd silti), vesirokko (taatusti kaikille tuttu) ja märkärupi (kuulostaa tosi pahalta). Atte on vesirokon jo pitänyt, mutta kunhan molemmat käy tuon listan läpi niin eiköhän tässä mökkihöperyys ole lähellä. Jatsi on ihmeissään kun mamma on päivät kotona, mutta ei lähde mihinkään, sohvalla vaan suunnilleen lohnottaa. Tänä aamuna pääsi Jatsikin pallon kanssa minua jujuttamaan kun kolattiin pihaa. Ihana kun tuli ...

On se kumma kun tämäkään ei päivity, ei vaikka Maamme-laulut laulaisi. Ehdittiin käväistä pääkaupunkiseudulla tämän kuun ekana viikonloppuna. Jatsi oli sen aikaa Miimin ja Hansun hemmoteltavana. Ikävä ei ehtinyt vaivata kun piti Pamin kanssa nahuta kaikki vapaa-ajat. Sunnuntai-iltana laitoin Miimille tekstarin, että Karviossa ollaan tulossa, Jatsille terkkuja että tulen hyvissä ajoin hakemaan. Ei tarvinnut kertoa. Sillä hetkellä kun viesti tuli, se asettui tuvan ovelle makaamaan ja odottamaan. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Ei uskoisi, että noin lyhyt koirantumppi pystyy vääntäytymään kahdeksikon muotoon, mutta siltä se äkkiseltään näytti. Elinakin ilmoitti olemassaolostaan ja kävimmä porukkalenkillä. Turre oli parannellut tassuaan ja oli varsin onnesta pyöreänä kun pääsi Jatsin kanssa riekkumaan. Sillä seurauksella, että sai uuden haavan tassuunsa. Mikä pahanilmanlintu! Onneksi se oli takajalan syrjässä, eikä haittaa mitään toimintoja. Lenkin jälkeen käytiin pitseriasta mukaan eväs...

Eli suomeksi sanottuna, ei olla tehty juuri mitään. Tänään kävin Jatsin kanssa pitkän lenkin ja siinä sivussa pientä treenailua. Lähinnä seuraamista ja kaukkareita, tuloksena harmaita hiuksia viimeksimainitun asian suhteen. Millonkahan sitä pääsisi jonnekin oikeasti treenaamaan noita tokojuttuja ihan ruutumerkkien ja muiden värkkien kanssa? Jotenkin se aihe on alkanut taas viehättää. Saa potkia persuksille, jos kuka täällä päin liikkuu. Jatsi on kuitenkin ihan innosta soikeana, tekipä sen kanssa mitä tahansa. Järkevä käyttäisi tuota ominaisuutta hyväkseen. Mistähän sen sortin järkevä löytyisi?

En tiedä mitä minä kädetön nörtti sille tein, mutta ei suostu edes käynnistymään. Onneksi voi käyttää työaikaa ja kolhoosikoneita hyväksi. Lauantaina käytiin mökillä koko konkkaronkka. Siellä oli miun kummit ja ihastelivat monenkirjavaa koirakansaa. Iltasella käytiin pikku lenkki rannassa kääntymässä. Auton mennessä ohi Unelmakin tuli kiltisti tien sivuun. Se nimittäin tähän asti auton tullessa suorastaan heittäytyi keskelle tietä eikä millään meinannut kuunnella, saati totella miun käskyjä. Varsinainen itsemurhakandidaatti! Tulkitsen tämän niin, että se on päässyt hillittömästä ikävästään ja päättänyt kokeilla, jos elämä sittenkin voittaisi. Sunnuntaina haravoin lehtiä. Aussielauman keskellä siitäkin hommasta tulee vähintään taitolaji. Pami ja Jatsi tyrkkivät palloja haravan eteen, että jos se pallo hyvinkin liikahtaisi. Yritin haravoida palloa liikauttamatta, koska se aiheutti sen, että neidit intoilivat hyvin haravoidut läjät levälleen. Unelma kyttäsi toisella silmällä palloa ja toi...

Ensimmäinen yö oli hiukka levoton. Unski ja Pami kuuntelivat turhan tarkkaan kaikkia outoja ääniä. Varsinkin yläkerrasta kantautuvat kopsaukset aiheuttivat pientä hälinää kun arvon rouvat olivat siinä uskossa, että taatusti joku murtovaras tunkeutuu laipion läpi. Kyllä ne siitä rauhoittuivat. No jaa, Pamin kohdalla tämä tarkoitti sitä, että se alkoi pomppia meidän viereen sänkyyn. Eikä sitten millään meinanut uskoa, että tyynylle ei kammeta. Jalkopäässä nukkuminen voidaan vielä hyväksyä. Eilen karkasin koulusta vähän aikaisemmin, että ehdin lenkittää koirat valoisan aikaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Mentiin suolle karpaloita poimimaan. Niitä ei mahdottomia määriä ollut, mutta koirat kyllä juoksivat sen parituntisen ajan tosi tehokkaasti. Tietäähän sen, ettei suolla loikkiminen ole ihan kevyintä mahdollista liikuntaa. Lystiä piisasi ja iltapalan jälkeen ei olisi tiennytkään tuvassa olevan kolme koiraa. Kovin oli hiljaista sakkia. Viime yönä Unelmakin kotiutui sänkyyn. Välillä tuntui ...

…ja hyvä ettei sydänhalvaus samaa tietä. Miimi toi Unelman ja Pamin meille loppuviikoksi hoitoon kun he Hansun kanssa lähtevät reissuun. Lähdin heti lenkittämään koirat, koska ne kotiutuvat huomattavasti nopeammin kun pääsevät poistamaan turhat höyryt. Kotia päin palatessa oli jo lähes pimeää ja naapurin hiehot vähän pelästyivät vieraita koiria. Sanoin niille, että ei paniikkia, enimmäkseen tuttuja kulkijoita ollaan. Pami kulki vierelläni matalana ja korvat luimussa. Sanoin sille, että "hyvä ihme kun Pamikin meinas ihan säikähtää." Sen jälkeen siitä ei näkynyt hännänpäätäkään! Luulin, että se lähti säntäämään meille. Huutelin, mutta ei mitään vaikutusta. Paniikki iski ja kipitin aika vauhdilla ne pari kilometriä kotiin. Soitin Markulle, että menee ulos kyttäämään jos Pami ilmaantuisi, mutta ei se ollut sillä välin tullut. Soitin Miimille, että tulee huutelemaan Pamia, kun ei se minun kutsuistani välitä. Lähdin itse saman tien ajamaan, jos auton valoissa näkyisi ylimääräisiä k...

Tänään oli Elinan viimeinen lomapäivä ja päätettiin käyttää se tehokkaasti hyväksi. Jotkut ovat oppineet, että minä pääsen aika helposti irti opiskeluhommista ja vielä helpompi minut on houkutella mukaan kaikkeen mielenkiintoiseen aktiviteettiin. Menin aamulla Jatsin kanssa heille ja lähdettiin metsään tarpomaan, olevinaan sieneen vai miten se nyt meni. Vähän suppilovahveroita ja vähän vähemmän kanttarelleja saatiin saaliiksi. Koivut ovat kattaneet aluskasvillisuuden lehtimatolla ja kyllä sai nöyrtyä ja ottaa silmän käteen ihan tosissaan, että erotti mokomat suppikset. Eksyimmä suolle ja kun siellä ei sieniä näkynyt, jatkettiin karpalonpoiminnalla. Selkä meni niin poikki, että olisi pitänyt ottaa koirista mallia ja lähteä rimppomaan peräkanaa hullun vauhtia. Jatsilla ja Turrella riitti lystiä. Ihmetellä vaan pitää, miten ne siinä vauhdissa ehtii puut väistää? Olipa sitten pää eli pylly menossa puuta kohti, niin ei puhettakaan törmäilystä. Ketteryys on ihan toista luokka kuin meikäläisi...

Eilen se odotettu päivä koitti, sateisena mutta kuitenkin. Kokeeseen osallistui kaikkiaan kahdeksan koiraa ja kaikissa luokissa juostiin. Markku vei Jatsin muun porukan mukana metsään ihan samoin kuin yleensä treeneissäkin. Ekan taipaleen se juoksi aikaan 2.33 eli semmoista sopivaa vauhtia. Ei läheskään täysillä päästellyt, mutta hyvä vaan tulevia taipaleita ajatellen. Siihen se lysti sitten meidän osalta loppuikin. Lepopaikalla Jatsi piti ääntä sen verran, että käytöspisteitä olisi lähtenyt, mutta oli vakaasti lähdössä takaisin. Vielä seuraamispätkän alussa se pyrki kovasti isin luo, mutta lähtö oli vaisu. Rehdin 50 metrin päässä se vähäinenkin vauhti tyrehtyi, koira katseli metsään, sitten minua ja päätti palata takaisin. Juuri näin! Minä ällistyin niin, etten älynnyt antaa lisäkäskyä. Ei siitä kyllä ole ennenkään ollut hyötyä. Se on monesti nähty, että Jatsi ei käskyttämällä juokse. Ehei, jollain muulla, mutta ei kaukaa takaa tulevan käskyn voimalla. Olisihan se pitänyt koetilantees...

Kotikenttäetua kannattaa aina käyttää hyväksi. Kävimme tänään Pärnällä ottamassa viimeisen tottistreenin ennen lauantain koetta. Mukana menossa oli Miimi, Unski ja Pami, Mari ja Wallu, Hilkka ja Kiri sekä Elina ja Turre. Turre oli parina ja se meni paikkamakuuseen siksi aikaa kun Jatsin kanssa tehtiin liikkeitä. Ja kiekkoja riitti, saatte uskoa! Seuraaminen oli taas ainakin aluksi mitä oli eli uskomatonta haahuilua. Tarvitsee varmaan ottaa reilu pätkä seuraamista ennen sitä virallista suoritusta. Jos se toimii Unelmalla, sen täytyy toimia myös Jatsilla. Se on tieteellisesti ja geneettisesti todistettu. Jäävät liikkeet meni huimasta vouhotuksesta huolimatta tosi hyvin. Noudoissa oli sen verran edistystä, että tuli tiiviimpään luovutusasentoon. On vähän ollut ongelmana liian suuri hajurako välillämme. Eteenmeno… niin. Taas se kolmannen kerran syndrooma. En jaksa aina selittää samaa asiaa, katso edellinen kertomus. Mikä siinä on, ettei hommaa voi tehdä kerralla hyvin? Arvon neidillä on k...

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Syksyn odotetuin päivä eli viestikoe kolkuttaa jo ovella eli lauantaina. Ei enää montaa päivää, joten olisi korkea aika tehdä jotain meidän tosi väljälle seuraamiselle. Niinpä jälleen tänään lenkille lähtiessä pistin vähän namuja taskuun, että olisi enempi motivaatiota treenata tiukempaa seuraamista. Eräällä metsätiellä otin Jatsin sivulle ja seuraaminen oli aika ok. Edisti kyllä vähän kuten tapoihinsa kuuluu. Maahanmenokin meni suht kivasti, mutta kun sopivan matkan päässä käännyin, koira tojotti istuvillaan. Menin takaisin, että voin ottaa uusiksi. Jatsi luuli, että jätin sinne sopivan matkan päähän jotain kivaa palkaksi sitä viimeistä juttua varten. Kierrokset alkoivat olla koirassa pahasti punaisella. Ajattelin, että kun kerta se on noin innolla menossa etiäppäin, niin menkööt. Käskin eteen, lähti kuin tykin suusta, mutta maahan meni vasta toisella käskyllä. Ei hyvä. Hain Jatsin pois ja otettiin uusiksi. Tässä vaiheessa kierrosmittari helotti j...

Sen siitä sai kun eräät höynäyttivät facebookkiin. Kun antoi pahalle pikkusormen, sillä nälkä yltyi. Tässä sitä nyt pistetään enemmän tai vähemmän fiksua tarinaa maailmanlaajuiseen levitykseen. Ja ihan vapaaehtoisesti. Eipä silti, johan tuo oli korkea aikakin. Tervetuloa kurkkimaan Jatsin toilailuja! Juttua suolletaan sitä mukaa kun tapahtuu ja äänitorvi viitsii näppistä näpyttää.