Hippasen verran höpinää

Viime aikoina on ollut pientä alavirettä yleiskunnossa. Ei sairas, mutta ei ihan tervekään. Liekö sekin vähä aiheuttanut aivotasolla jonkunlaista vauriota kun tässä illanhämyssä sain päähäni ulostautua talosta pihalle tokoilemaan. Ihan totta! Motivoinniksi riitti tunnarikapulalaatikon siirtäminen kuistille. Jatsi oli sitä mieltä, että nyt päästään taas asiaan. Seuraamiset meni miten meni kun intoa oli taas enemmän kuin kymmenessä normaalissa koirassa. Hitaasti ja varmasti se on otettava, ei näköjään muu auta. Metallinouto meni muuten hyvin, kun vain ote olisi sievempi. Ei kai sillä ole isompaa merkitystä kuin tyylikysymys, mutta samaan rahaan voisi senkin tehdä kunnolla. Iloisena se kyllä lähti noutamaan ja piti pudottamatta jos siitä lähdetään. Tunnarin vuoro. Ensimmäinen etsintä meni hirveäksi kaahotukseksi. Oikea palikka löytyi, mutta kaikki piti tarkistaa moneen kertaan, että asia varmasti varmistui. En puuttunut, kun asenne oli ihan oikea. Seuraavilla kerroilla neiti Kierrosmittar

Sen kummempaa päiväjärjestystä meillä ei tänään(kään) ollut, mutta sekin vähä meni mukavalla tavalla ylösalaisin, kun Miimi soitti aamupäivällä ja ehdotti porukkalenkkiä. Kyllä tuolla saa yksinään tallustaa sen verran, ettei moisesta ehdotuksesta voinut kieltäytyä. Mari liittyi joukkoon mukaan ja tytöt koirineen tulivat iltapäivällä meille. Käytiin vain ihan lyhyt rundi. Lyhyt sen takia, etten jätä poikia keskenään kovin pitkäksi aikaa. Ei sillä etteivät pärjäisi, mutta ihan periaatteen vuoksi. Wallu oli ainoana edes osapuilleen urospuolisena edustajana elementissään päästessään kolmen nartun kanssa reissuun. Se lysti loppui lyhyeen kun ei akkojen tosikkomaisuudella ollut mitään rajaa. Ei vaikka kuinka houkutteli, ei leikkikavereita löytynyt. Wallu poimi säälittävän pienen risun ja yritti sillä. Ei vaikutusta. Pari seuraavaa välinettä voi jo ihan kepeiksi luokitella, mutta tulos oli yhtä huono. Haukkumisesta ei ollut muuta hyötyä kuin että sai lopulta Jatsin ärähtämään itselleen. Pami

Nakitin Sirkun kirjoittamaan seuraavaan Josepa-lehteen agilitystä. Juttu ei ole mitään ilman kuvia, joten kuvaustilaisuus järjestyi tänään puolen päivän aikaan. Vein pojat mummolaan ja muistin jopa laittaa Moonalle viestiä, etten pääse yhdeltä alkaviin jälkitreeneihin. Kentälle tultuani ällistelin suurta autiutta, vain Moona itse oli paikalla jonkun toisen dobberi-ihmisen kanssa. "Miun piti olla täällä kuvaamassa, mutta kuvattavia ei näy", ihmettelin Moonalle. "Dobbereitten vuorohan nyt on", tämä vastasi. "Muistitko kääntää kelloa?" Moonan kaveri kysyi. "Täh?!" "Ilmeisesti et." Voi ihme. Mieluummin näin päin, ehdinpä käyttää Jatsin lenkillä ja katseltiin ihan uusia maisemia. Piipahdettiin Vaahteramäellä ja tsekkaamassa Linnunniemen huvila. On se vaan upea pytinki, sanokoot muut mitä tahansa. Moona oli vielä kentällä, joten kuvasin Riian ja Jykän tulospalstaa varten. Sitten tulivat Satu ja Sirkku, joten päästiin rataa virittelemään. Susu

Pääsin pitkälle lenkille ja jatkettiin eilistä treeniä. Nyt ei ollut pimeää, hädin tuskin hämärää, joten jätin hanskan reilun kauas. Käpälät kipinöiden lähti hän matkaan. Luvan saatuaan, tietenkin. Eihän meillä sooloilla omaan tahtiin. Noin 30 metrin päässä Jatsi kääntyi tuijottamaan minua ja kyselemään neuvoja. Höh, koulutuksen tässä vaiheessa ei tarvitse tulla kyselemään. Muikenin kuin vaari ja Jatsikin oivalsi, ettei tämä homma katselemalla parane. Pinkaisi taas eteenpäin ja palautti hanskan tehokkaasti tapettuna minulle. Seuraavaksi taas huulirasvaputkilo. Vauhdilla reissuun ja nyt sain nähdä lähes nelitassujarrutuksen, kun täydestä nelistä sai vainun esineestä. Eikä tarvinnut miettiä, että nostaako vaiko eikö. Jos Jatsi olisi ihminen, se varmasti pitäisi minua täytenä ääliönä kun yhtenään hukkaan tavaroita. Onneksi se ei ole ihminen, vaan koira joka nauttii tehdessään mokomia hommia. Oli minulla peräti nappuloita mukana, että sain edes jotain antaa vastalahjaksi. Kyllähän se ahnee

Pääsin eilen käymään aivan luvattoman lyhyen lenkin, joten paikkasin vähän pienellä oheistoiminnalla. Oli jo pimeää, joten näkökyky ei auttanut hommia ja pudotin hanskan. Kävelin reilun matkaa ja lähetin Jatsin hakemaan. Ei ongelmia. Jonkin matkaa kuljettuamme pudotin toisen hanskan. Siinä välillä oli mutka ja höppänä joutui etsimään vielä vähän kauempaa. Hyvä juttu, palveli samalla irtautumista esineruudussa ja hanska löytyi. Kaivelin taskujani enkä löytänyt muuta kuin huulirasvan. No eikun se vaan kankaalle. Jäin tarkoituksella lähemmäs, että voin puuttua jos alkaa tapahtua aussiemaisia sovelluksia. Jatsi pinkaisi reilun matkan päähän, mutta tuli lähemmäs kun hanskaa ei löytynyt. Se jäi ihmettelemään huulirasvan luokse, että tämäkö tästä nyt ihan oikeasti pitää tuoda. Ja kas kummaa, nosti ilman eri käskyä ja toi hienosti ja jopa yhtenä kappaleena! Taitava koira! Ilma oli sakea. Ihana farmarinaapurini oli ajanut paskaa pellolle ja löyhkä oli sanoinkuvaamaton. Vaikka olen sielultani ju

Loma ei ole oikea loma ilman reissua. Ehdotin, että lähdettäisiin Vantaalle, mutta Atte ilmoitti suoraan ja selvästi, ettei aio istua autossa niin kauas. Ei sitten. Aikani mietittyä muistin, että jalkapuoli-Hanne on vielä sairaslomalla ja voisi ilahtua vieraista. Siitäpä sitten keula kohti Iisalmea. Matka meni muuten hyvin, mutta Jännevirralla se onneton kuudenkympin rajoitus tupsahti taas niin yllättäen vastaan. Tällä kertaa mahtoi peltipoliisi olla passissa ja räpätä tyylikkään kuvan Passatin rekkarista. Jäämme jännityksellä seuraamaan postin kulkua. Perille päästyä haukattiin vähän välipalaa ja hyökättiin Nintendon kimppuun. Super Mario Bros 3:n pelaamisesta on aikaa vähintään 15 vuotta, mutta ihmeesti on taidot säilyneet. Välillä annettiin pelin jäähtyä ja käytiin hallilla agilitaamassa. Jatsi oli revetä liitoksistaan! Onhan se tohkeissaan, tehtiinpä mitä tahansa, mutta nyt se innokkuus nousi aivan uskomattomiin sfääreihin. Siellä oli kisarata valmiina ja muutaman kerran se vedetti

Jatsia on pentuna ja nuorena kahteen eri otteeseen luultu englanninspringerspanieliksi. Nyt täytyy tunnustaa, että on ne ihmiset jotain tienneet. Tänään lenkillä Jatsi ajoi ylös hienon kiiltävänmustan ukkoteeren. Se ajoi takaa, kunnes teeri laskeutui puuhun ja jäi vingahtelemaan puun juurelle. Sanoin sille, että nyt pitäisi haukkua kunnolla niin se pysyisi siinä puussa. Ei rohjennut. Lintu lähti ja eksytti suuren valkokirjavan metsästäjän. Saisikohan paimenkoiran opetettua lintukoiraksi? On se vaan niin viisas, että takuulla saisi. Sehän samalla paimentaisi minulle jänikset, ketut ja supikoirat ampumaetäisyydelle. Siinä vaan seisoskelisin keskellä metsää tärkeänä haulikko tanassa ja saisin särvintä pöytään. Tulisi taas yksi lisäys australianpaimenkoirien ennestään kirjavaan lajivalikoimaan. Joko lähden ostamaan pyssyä ja kyselemään paikkaa kanalintutaippareihin? Tästäpä päästiin sopivaa aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Iltapäivällä autoa tankatessa eräs täkäläinen tuli kysymään, tietä

Aamupalan söin kotona, mutta sitten menikin säästön puolelle. Menin Pärnälle viestikokeeseen henkilöryhmään, mutta olin niin hyvissä ajoin paikalla, että ehdin kuvata Sinikan Popia ja ottaa Jatsin kanssa tottistreenit. Tällä kertaa meni hyvin, koska taivaalla seilasi pouta- eikä sadepilvet. Eräs asia on mennyt erinomaisesti jakeluun. Olen surkea kapulanheittäjä ja opetin Jatsin siihen, että esteen yli on hypättävä mennen tullen, olipa kapula miten syrjässä tahansa. Nakkasin kaksikiloisen tyypilliseen tasamaanoudon tapaan ja tällä kertaa sain kapulan lentämään sinne kuin pitikin. Jatsi lähti rivakasti ja tuli yhtä rivakasti, mutta hyppyesteen kautta. Ääh! Normiaussien ajatusmaailman mukaan kapula oli syrjässä esteeseen nähden, mutta niin olin minäkin eikä se sitä ottanut huomioon. Ei kannata yrittääkään olla koiraansa viisaampi, kun nuo mokomat näköjään pistää 6 - 0 joka tapauksessa. Ei se mitään. On se hyvä, että edes jotkut asiat tulee esiin treeneissä. Kyllä se keksii kokeissakin kai

Eikös se ole rankattu suomen kielen kauneimmaksi lauseeksi tai ainakin jotain sinne päin? Oli miten oli, mutta hallaa on ollut. Käytiin Jatsin kanssa Siprissä karpaloita katselemassa. Tarkoitus oli tietenkin myös kerätä niitä, mutta eipä mokomia näkynyt. Viistosti tuleva valo saattoi vaikuttaa heikentävästi näköelimiin, mutta annoin silti olla. Selkä kipeytyi liikaa kun piti yrittää sihtailla olemattomia marjoja nenä turvetta viistäen. Sitä paitsi kohmeisesta sammaleesta oli muutenkin vaikeaa noukkia ne vähäiset karpalot. Jatsi oli, hämmästyttävää kyllä, melko innoissaan päästyään pitkästä aikaa tuttuun maisemaan. Se juoksi lammen rannan turvelautoilla ja yhtäkkiä lumpsahti takapäänsä veteen. Ei saisi nauraa, mutta vähän tyrskähdin, kun tyypillä jäi loikka puoli koiranmittaa liian lyhyeksi. Sen jälkeen se hyökkäsi tappamaan keppiä ja rallaamaan hullunrinkiä. Ajatukset oli selvästi luettavissa: " Mamma hei, näätkö kun raatelen tän kepin? Mamma hei, näätkö miten nopea oon?" Joo

Arvoisat lukijat, voitte huokaista helpotuksesta. Tein vihdoin sen, mitä olen jo kauan uhkaillut. Tästä lähtien Jatsi jatkaa omaa tosikkomaista linjaansa tässä blogissa ja minä, lähes melkein avohoitopotilas, päästän mielikuvitukseni täyteen lentoon täällä: http://hullunhommaa.blogspot.com/ En käske enkä kiellä. Jokahinen lukee omalla riskillä eikä kirjoittaja ota vastuuta mahdollisista henkisistä vaurioista. Näin. Lain kirjain on täytetty eikä edes jenkkimieliset voi haastaa minua oikeuteen. Hähäh!

Käväistiin Jatsin kanssa tämän kauden viimeisessä jälkikokeessa Lieksassa. Osallistujia oli 21, joten pientä jännitystä aiheutti maastoon pääsemisen epävarmuus. Ilma oli tosi kylmä ja vettä tuli enemmän tai vähemmän, mutta kuitenkin koko ajan. Tuomariksi meidän kentälle osui Heikki Törrönen. Taivaalta valuva vesi ei miellyttänyt Jatsi the Hienohelmaa ollenkaan. Olimme ensimmäisenä vuorossa ja saimme riivittyä kasaan 82 pistettä. Moona ja Riia saivat 83 pistettä. Homman edetessä jännitys tiivistyi. Osa sai enemmän pisteitä kuin me ja osa vähemmän, melko tasaisesti jompsin kumpsin. Moonan kanssa naureskeltiin, että nyt ne tietysti Riian kanssa pudottaa meidät karsintarajan alapuolelle. Kun viimeinen kolmikko oli osuutensa tehnyt ja tulokset tulivat taululle, räjähdin hillittömään nauruun. Vain yhden pisteen tähden jäimme laulukuoroon! Ja kuten edellä jo tuli epäiltyä, oman treeniryhmän vetäjän pudottamana. Nyt tiedetään taas mitä treenata. Paikallamakuu oli mahdotonta ja siitä tuli tupla

Kyllä tämän blogin nimeksi pitäisi vaihtaa Hannan humpat ja hömpötykset tai jotain sinne päin ja lopettaa viattoman luontokappaleen välikappaleena pitäminen. Jatsilla ei ole tähänkään juttuun muuta osaa kuin talon pystyssä pitäminen ja vahtiminen. Johanna sai työpaikkansa vakinaistettua ja tietenkin tuommoinen tapaus aiheuttaa välittömiä toimenpiteitä. Sain Minnalta kyydin kaupunkiin ja hän jäi vielä seuraksi siihen asti kunnes Johanna ehti paikalle. Ilta alkoi tuttuun tyyliin kantapaikka Feveristä. Ihmeteltiin kun ovi ei auennutkaan automaattisesti. Syy löytyi sisältä kun ovimies notkui tiskillä. Hänen ilmeensä oli jotain hämmästyneen ja järkyttyneen välimaastoilla alkaessani ensi töikseni valittaa, että kumma paikka kun ovikin piti itse avata. Tämä alkoi välittömästi klenkata ovelle ja tuskaili mennessään lonkkavikaansa. Tiskillä kysyttiin, että mitä saisi olla ja sanoin, että Jarkko varmaankin tekee ne vihreät jutut, minulle standardi ja kuskille alkoholiton versio. Tässä vaiheessa

Kylläpäs olenkin taitava ja ahkera! Sain siirrettyä pari mottia saunapuita katon alle. Kai se taannoinen räntäsade säikäytti ahkeroimaan, ettei taas jää lumen alle. Talvella kun on tapana yllättää muutkin kuin eteläsuomalaiset autoilijat. Näin ikään. Että ei tuon pöksän sisältämä älykkyysosamäärä juuri hetkahda suuntaan eli toiseen, olipa siellä puita tai puupäitä kanoja.