Rallaati rallaa!

Jokin aika sitten aioin ilmoittaa Hipan viime vuoden rallytulokset Aussieyhdityksen vuoden koira -kilpailuun, mutta eipä tämä perin hupaisa laji ollut koko listalla. Kysyin, että mikä mättää ja sain vastauksen, että siihen hätään kukaan ei halunnut/kyennyt laatia pistelaskutaulukkoa.

Onneksi avauduin tästä sopivassa seurassa ja niinpä muutaman rallyihmisen kanssa pidettiin muutaman tunnin chattikokous, jossa puntaroitiin asiaa. Tuloksena oli käyttökelpoinen laskelma, jonka hallitus pikaisesti kokoontuneena hyväksyi. Tulipa hyvä fiilis kun sai jotain konkreettista aikaan.

Ei Hipan pisteillä voittoon ole kärkkymistä, mutta pääasia oli osallistuminen. Onpa nyt pitkästä aikaa  tullut tehtyä jotain edes jollain tavalla. Pitäisiköhän se taulukko printata seinälle kannustimeksi...

No, treeni-into on taas pilkahtanut esiin täällä päässä ja Hipan päässä myös. Hain PoKSin pienryhmään ja pääsin myös. Eilen oli ensimmäiset treenit. Ajatuksena lähinnä se, että säännöllinen rutiini auttaa minua lähtemään ja ryhmän paine kannustaa tekemään läksyt.

Lisäajatuksena oli, että saisin oppia ja vertaistukea VOI- ja MES-luokkien opetuksessa. Lopputulos oli se, että me ollaan Hipan kanssa ryhmän pisimmälle ehtineet. Mukana on myös ihan aloittelijoita sekä siltä ja väliltä. Eli hyvin tasapainoinen ja kiva ryhmä.

Jokainen treenaa omia juttujaan, mutta puolentoista tunnin sessiossa on kyllä jokaisella aikaa katsoa kaverin perään ja antaa vinkkejä jos kuka semmoisia kaipaa. Suunnittelimme lyhyen radan ja sen lisäksi muutamia irtokylttejä.

Oikealla seuraamista pitää viilata paljon, mutta kyllä se sieltä lähtee. Syksyllä Virpin luona jalkapallon avulla uomansa löytänyt peruuttaminen on myös edennyt ja Hippa peruuttaa kolme omaa mittaansa suhteellisen suoraan. Välillä kampeaa jommalle kummalle puolelle, mutta herkkä paimenkoira onneksi väistää painetta ja pieni käsiapu oikaisee linjat.

Kyllä siinä oli työmaata, mutta kärsivällisyys kasvattaa luonnetta, jälleen kerran. Enimmäkseen minun, koska Hippahan tekee kaikkensa kertoakseen miten toivoo itseään koulutettavan, mutta ihminen on tyhmä.

Uuniton torppa on kuin kyrvätön sulhanen

Että pakkaspäivää vaan, kuten otsikosta voi päätellä. Tulihan se talvi lopulta ja ehkä piakkoin saadaan vielä luntakin. Onneksi tämä elämäni sulhanen on asiallisesti varustautunut.

Uunista huolimatta meillä on ihan pirun kylmä. Tässä minun toimistossa on 14 astetta lämmintä, joten sukkelasti on naputettava ettei sormet kohmetu kesken juttujen. Vähän auttaa kun käy välillä ulkona haistelemassa -29 asteen lämpöjä.

Aamulla piti käydä vessanpönttöön nojailemassa. En siksi että olisin kipeä vaan vesijohtoa sulatellakseni. Se menee seinän läpi kyökin puolelle ja siitä kohtaa se aina näillä pakkasilla jäätyy. Joko kökötän hiustenkuivaajan kanssa vessannurkassa tai sullon sen keittiön kaappiin hurisemaan. Tällä kertaa molempia ennen kuin tokeni.

Eilen kävimme loppiaisen kunniaksi poikain kanssa Joensuussa testaamassa Pizzeria Roihu. Siitä paikasta olen kuullut vain pelkkiä kehuja ja nyt voin (ja nuoriso myös) ne allekirjoittaa itsekin. Kana-paholaisenhillo-vuohenjuustopizza oli äärettömän makoisa. Mennään toistekin. Yhtä hyvät pizzat kuin Savonlinnassa Caperossa, joten sinne asti ei ihan asiakseen tarvitse lähteä.

Samalla kävimme hakemassa Tanjalta mainoksia jaettavaksi lähiympäristöön. Hän avasi oman lastentarvikeliikkeen Lastenpuoti Onni-Ilonan josta saa myös ihan pikkuriikkisiä vaatteita hyvin pienille vastasyntyneille. Niin pienille, ettei meidän pojat ole ikinä olleet niin miniatyyri-ihmisiä. Toivokaamme menestystä liikkeelle ja yrittäjälle.

Mennyttä ja tulevaa

Joulu meni sen kummemmin toivottelematta, joten toivotellaan nyt muita asioita.

Mitä jäi käteen viime vuodesta? Ei kovin kummoisia. Onhan se toisaalta saavutus olla työttömänä kokonainen vuosi putkeen, mutta omalla kohdalla otin sen hyvillä mielin vastaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on noussut jälleen kerran arvoon arvaamattomaan ja sitä minä enimmäkseen viime vuoden ajan tein. Ylimääräisen uupumuksen poisto-operaatio, sanoisin.

Loppuvuodesta aloin jo orientoitua työnhakuun, mutta se on vielä vaiheessta. Katsotaan miten käy. Joka tapauksessa sekä henkinen että ruumiillinen minäni ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että molemmat haluavat töihin.

Harrastusrintamalla koirien osalta meni kohtuullisen hyvin. Jatkoimme Hipan kanssa rallypuuhastelua ja saimme syksyn viimeisestä kokeesta RTK2-tittelin. Kokeet eivät yleisesti ottaen menneet kovin hyvillä suorituksilla, mutta enimmäkseen hyvällä mielellä ja se oli pääpointti koko hommassa.

Pääsin PoKS:in rallyryhmään, joten viikottaiset ryhmätreenit heti tämän kuun alusta tekevät varmasti hyvää oman aktivoitumisen suhteen. Luotan siihen, että ryhmän paine puolestaan huolehtii läksyjen tekemisestä.

Jatsin kanssa tehdään vain pikkujuttuja hyvän mielen takia eikä tavoitteellisesti. Sen kuulo huononee edelleen, mutta intoa piisaa siitäkin edestä eli on tosi haastava treenattava. Ihanaa sen kanssa on tehdä kun se on niin mahdottoman iloinen.

Selkäkään ei vaivaa kun muistaa pitää sen lämpimänä. Kuonoa vaivaavan kutinan syy ei ole selvinnyt enkä tiedä selviääkö ikinä. Nappuloissa oli yllättävää kyllä vehnää, mutta niiden vaihtaminen toiseen merkkiin ei ole vaikuttanut asiaan.

Hevosharrastuskin elpyi jonkin verran. En pääse joko rahan tai olosuhteiden takia ratsastamaan niin paljon kuin haluaisin, mutta hyvä kun edes vähän. Ei kaikkea voi saada. Kunhan jonkin verran kuljetan itseäni hevosten pariin ja niiden pölyä kotiin että poikien siedettävälle tasolle yltänyt allergia pysyy ja siedättyy edelleen.

Viime kesän Farmari 2015 -näyttelyssä nimittäin pojistakin tuli hevoshulluja. Varsinainen puuhastelu niiden kanssa vaan on vielä liikaa. Ei ole kiva jos joutuu tirskumaan silmät turvoksissa ja iho rakkuloilla ponin selässä tai käynnin tai kärryajelun jälkeen.

Jatkakaamme harjoituksia joka rintamalla.